Onko puolustautuminen väärin?

Sota on aina hirvittävä onnettomuus, jota on ennakolta torjuttava eri keinoin, diplomaattiset ponnistelut etusijalla. Niiden lisäksi on rakennettava hyvissä ajoin uskottava puolustuskyky; koulutettu ja varustettu poikkeusolojen armeija.

Lisäksi on huolehdittava yhteiskunnan kriisinkestävyydestä. Kriittiset toiminnot, kuten valtion ja kuntien johto, ruoka- ja vesihuolto, tietoliikenne, energia, polttoaineet, maksuliikenne, viestintä, terveydenhoito, opetus- ja kulttuuri sekä kirkkojen toiminta on turvattava kaikissa oloissa.

Päällimmäisenä ovat yhtenäisyys ja tahto puolustautua.

Uskottava maanpuolustus luo hyökkääjälle pidäkkeen. Viisas harkinta osoittaa sille, ettei Suomeen kannata hyökätä. Suomi on sotilaallisesti hyvin varustautunut ja sen maanpuolustustahto on Euroopan korkeinta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on edelleen nostanut Suomessa maanpuolustustahtoa ja johtamassa sotilaalliseen liittoutumiseen. Siten pidäke hyökkääjälle nousee kaiken aikaa.
_ _ _
Tahdon merkitys on näkynyt selvästi Ukrainan puolustustaistelussa, samoin kuin puuttuva tahto Venäjän heikosti edenneessä hyökkäyssodassa. Oikeudeton hyökkäys suvereeniin valtioon ja sotarikokset sen siviilejä kohtaan romahduttavat ajattelevan sotilaan taistelutahdon.

Tietoverkkojen kautta vaikuttaminen on osoittanut kansallisen yhtenäisyyden ja tahdon merkityksen kriittisen tärkeäksi. Hyökkäystä Ukrainaan edelsi Venäjän valtiollisten uutiskanavien vuosia jatkunut mielipidevaikuttaminen, joka pyrki oikeuttamaan Ukrainan ”denatsifikaation” ja liittämisen Venäjään. Propaganda pyrkii epäinhimillistämään vastustajat. Tähän on varauduttava myös muualla.

Suomen ja Ruotsin todennäköinen hakemus Naton jäseniksi lisännee mielipidevaikuttamista. Parhaillaan Venäjä leimaa joitakin ruotsalaisia tunnettuja henkilöitä perusteettomasti natseiksi. Millainen mielipidevaikuttaminen voisi kohdistua Suomeen?
_ _ _
Yksi keino on leimata puolustautuminen moraalisesti vääräksi. Viime sotien aikana puolustautumisen vastustajat saattoivat vakuutella, että Neuvostoliitto on rauhan asialla. Tähän seireenilauluun liittyi mukaan hyväuskoisia idealisteja. Sama jatkui sittemmin Kylmän sodan aikana.

Samankaltaisesta ilmiöstä kirjoitti HS pääkirjoitusaukeamalla 9.5. otsikolla ”Pasifistille puolustuskin on syyllinen”. Sen mukaan Saksan älymystön edustajat vaativat kirjeessään aseavun lakkauttamista Ukrainalle. Heidän mukaansa aseapu pitkittää sotaa ja lisää ukrainalaisten kärsimystä. Siksi Kiova, Odessa ja Harkova pitäisi julistaa rauhan kaupungeiksi, joita ei puolusteta.

Loppuisiko kärsimys, kun Putin on ilmaissut tavoitteeksi Ukrainan denatsifikaation –natseilla tarkoitetaan esimerkiksi heitä, jotka pitävät Ukrainaa suvereenina, itsenäisenä valtiona?

Miten kävi Baltian maiden, kun ne laskivat aseensa 1940-luvulla? Sitä seurasivat itsenäisyyden ja ihmisoikeuksien menetys, puhdistukset ja pakkosiirrot. Antautuessaan Ukraina voisi odottaa jotain vielä pahempaa?
_ _ _
Hesarin toimittaja Mikko Puttonen pohdiskelee 9.5. em. artikkelissaan pasifismin ajatusta, jota hän pitää muunnelmana Jeesuksen kehotuksesta kääntää lyöjälle toinenkin poski. Kristilliseen uskoon ja Raamattuun sidottu herkkä omatunto voi olla vaikuttamisyritysten kohteena.

Usein viitataan Jeesuksen Vuorisaarnan sanoihin ”Älä tapa”. Jeesus rinnastaa tappamisen vihastumiseen (Matt 5:21–25). Kyse on ensisijaisesti yksittäisten ihmisten välisistä suhteista. Jeesuksen sanoma on, että kukaan ei saa ryhtyä yksityishenkilönä väkivaltaan toista vastaan.

Tilanne on toinen esivallan ja valtion kohdalla, joiden tehtäviin kuuluu ylläpitää rauhaa ja turvallisuutta. Fariseukset kysyivät Jeesukselta kiusaten, onko oikein maksaa keisarille veroa. Jeesus pyysi näyttämään verorahan ja sanoi ”kenen kuva ja nimi siinä on?” – ”Keisarin” he vastasivat – ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu”, vastasi Jeesus. (Matt 22:15–22).

Toisessa kohdassa Jeesus kiittää Kapernaumin sadanpäällikön uskoa, joka luottaa Jeesuksen parantavaan sanaan. Samoin upseerikin toimii omassa asiassaan sanan voimalla: ”Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani” (Matt 8:10).

Vuorisaarnassa Jeesus julistaa rauhantekijät autuaiksi (Matt 5:9). Rauhantekijä voi olla pasifisti. Mutta synnin ja sodan maailmassa rauhantekijä valmistautuu puolustamaan maataan hyökkääjältä ja luo siten pidäkkeen hyökkäykselle. Sota vältetään. Jos taas sota syttyy, puolustus estää hyökkääjää tuhoamasta suojatonta siviiliväestöä. Eikö siis myös puolustukseen ryhtyvä sotilas ole rauhantekijä?
_ _ _
Pasifismi on kunnioitettava aate ja mahdollinen yksilötasolla. Pasifistit antavat esimerkkiä ja toivoa maailmasta, jossa sodat lakkaavat. Reaalimaailmassa diktaattorit, rikolliset ja Venäjän kaltaiset maat ovat kuitenkin lukinneet Rauhan pimeään vankityrmään määräämättömäksi ajaksi. Mitä siitä seuraisi, jos valtio kääntäisi poskensa roistovaltiolle? Posketonta väkivaltaa ja ryöstöä.

Pasifismin mukaan myös itsepuolustustaistelua käyvät ovat osasyyllisiä kaikkeen siihen kärsimykseen, jota sodasta aiheutuu. Toimittaja Puttonen toteaa: ”Mutta loppuisiko kärsimys puolustuksen lopettamiseen? Venäläisjoukkojen raakuudet Butšassa ja muualla ovat osoittaneet, ettei siihen voi luottaa. Ilman näitä raakuuksiakin elämä autoritaarisen, denatsifikaatiopropagandassa marinoidun Venäjän alaisuudessa olisi painajaismaista.”

Tässä todellisessa maailmassa valtioiden tärkein tehtävä on taata kansalaisilleen turvallisuus. Siksi omaa maata ja sen vapauksia on valmistauduttava puolustamaan.