Onko kirkon ongelmana nuoret vihreät naiset?

Juuri tarkastettu Anne Hartonevan väitöskirja toteaa (Kotimaa 19.2.), että kirkko hämärtää itse autonomiaansa. Tähän väitteeseen on mielestäni selkeät perusteet, jotka nousevat kirkon luottamushenkilöiden entistä laajemmasta politisoitumisesta. Etenkin nuoret aktiiviset naiset, lähinnä Vihreistä, ovat juntanneet itselleen merkittävän laajan edustuksellisuuden seurakuntaneuvostoissa, kirkkoneuvostoissa ja kirkkovaltuustoissa sekä kirkolliskokousedustajina.

Tämä on tuonut kirkolliseen päätöksentekoon juuri Hartonevankin esittämät yhteiskunnalliset seikat kuten perus- ja ihmisoikeudet ja myös tasa-arvokysymykset, ”vaikka kirkkoa koskevat päätökset tulisi perustella teologisin seikoin”. Ollaan siis täysin harhassa.

Niinpä olemme tilanteessa, jonka väitöskirjan tekijäkin on todennut, että kirkon virallinen linja hämärtyy, kun yksittäiset viranhaltijat ilmaisevat asioista julkisuudessa oman mielipiteensä. Näihin erilaisiin kirkon virallisesta linjasta poikkeaviin mielipiteisiin eivät piispat kuitenkaan riittävästi puutu julkisuudessa eivätkä piispallisen kaitsennan avulla ja niinpä väitöskirjan tekijä toteaa tämän vaikuttaneen piispojen aseman heikentymiseen. Kun lisäksi olen joutunut toteamaan, että tuomiokapitulit katsovat Kirkkolain vastaisesti toimivia ja siihen kiihottavia pappeja sormien välistä, kärsii koko kirkon arvovalta ja kunnioitus. Myös niiden pappien keskuudessa, jotka vielä tahtovat noudattaa pappislupaustaan.

Yksi esimerkki kirkon autonomien heikkenemisestä on valmisteilla oleva kirkkolain uudistus, jossa kirkon tunnustus, eli Raamatun arvovalta poistetaan kirkkolaista ja siirretään kirkkojärjestykseen. Tämä osaltaan tarkoittaa juridisesti sitä, että valtakunnansyyttäjä entistä helpommin voi syyttää Raamattua siteeraavia pappejakin yleisen lain rikkomisesta, kun Raamatulla ei enää olisi lain suomaa oikeutusta.

Raamatusta olen ymmärtänyt, että eksytys tulee kirkon sisältä. Sitä olemme juuri nyt todistamassa. Kun 1970-luvulla olin Lauttasaaren kirkkoneuvostossa, olivat käsiteltävät asiat täysin erilaisia kuin nykyisin. Tänä päivänä käymme läpi ja hyväksymme lukuisia johtosääntöjä, sopimuksia, selvityksiä, toimenkuvauksia, palkkiosääntöjä, ympäristöpolitiikkaa, lausuntoja ja muita paksuja asiakirjapinoja, joita toimihenkilöt ovat virkamiestyönään laatineet. Mutta pieni kärsivä ihminen, katumus ja kääntymys, evankeliumin julistus Jeesuksesta, synneistä vapauttaminen, jäävät käsittelemättä. Tärkeinä asioina tuodaan mm osallistuminen Pride tapahtumaan, hindulaisten joogakurssien järjestäminen, hiilineutraalius, luonnonvarojen loppumisella pelottelu, muusukupuolisuus ja monet muut, joita aiemmin pidettiin harhaoppeina. Pyhän Hengen armolahjojen opettamista ei esimerkiksi Olarissa katsottu aiheelliseksi tänä vuonna seurakuntalaisille järjestää, mutta naisten suosimia joogakursseja kylläkin. Tämän kaiken ovat otsikossani mainitut nuoret naiset aikaansaaneet. Ei millään pahalla, mutta tosiasiana, ja lisään, että arvostan naisia erityisen paljon, kunhan kirkossa toimivat Raamattu ohjesääntönään.

Toinen seikka on nykyisten päättäjien itsekkyys. ”Minä” on keskeistä, ei enää niinkään ”Minä Olen”. Kirkko Espoossakin mainostaa itsekkyyttään kampanjalla ”Täällä rakastan Minä”. Itse kysyin heti sen nähtyäni: Missä rakastaa Jumala? Eikö Espoossa? Luottamustoimiin valitaan juuri väitöskirjan mainitsemia henkilöitä, jotka ilmaisevat julkisesti oman erilaisen mielipiteensä vastoin kirkon virallista kantaa. Tuomiokapituleissa ja valtuustoissa on ihmisiä, jotka eivät edes täytä Kirkkolain jäsenyyden ehtoja. Nettisivustolla sateenkaaripapit kiihottavat kirkkokansaa kirkkolain vastaiseen toimintaan. Eikä kukaan puutu asiaan! Seurakuntalaiset vain ihmettelevät ja kärsivät ja häpeävät hiljaa itsekseen. Onko lopputulema se, että kirkkomme menettää erityisasemansa ja siitä tulee pelkästään yksi uskonnollinen yhteisö muiden joukossa?

Onneksi edesmennyt evankelista Hilja Aaltonen profetoi, että herätys maahamme tulee ”isosta kirkosta”, eli Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta.  Odotan vain milloin ja mistä se alkaa. Käännän odottavan katseeni suoraselkäisiin piispoihimme, unohtamatta Jumalan johdatusta.