Olinhan siellä minäkin

Taannoin uutisoitiin maailman johtavan sotilaspapiston kokoontuneen Suomeen. Asioista perillä olevat tietävät, ettei uutisointi ollut aivan tarkkaa. Maailman johtava sotilaspapisto on jatkuvasti Suomessa – osa toki myös kansainvälisissä tehtävissä maan rajojen ulkopuolella.

Tänä vuonna vietetään nykymuotoisen puolustusvoimien kirkollisen työn satavuotisjuhlaa. Oma palvelukseni varusmiehenä ja reserviläisenä kattaa tuosta ajasta täsmälleen viidesosan. Kutakuinkin päivälleen kaksikymmentä vuotta sitten alkoi varusmiespappikurssi, jonka myötä sain kirkollisen työn ristin hihaani. Toki jo alokkaana ennen kurssia olin opettanut patterille valavirret sekä pohtinut uskoa ja elämää varusmiesrippikoululaisten kanssa, mutta kurssin myötä sain virallisesti ristin kannettavakseni.

Kirkollinen työ vei ilmatorjunnan letkeään meininkiin tottuneen varusmiehen RUK:n panssarintorjuntakomppaniaan. Kaakonkulman metsissä hikoillessa mieleen nousi toisinaan kysymys siitä, miksi varusmiespapin tulee paneutua kovalla vaivalla ja kivulla panssarintorjunnan taitoon. Kun illalla ennen Kirkkojärven marssia jaoin ehtoollista joukkueelleni, komppanialleni ja koko kurssille, tiesin vastauksen. Tuo vastaus on sittemmin osoittautunut kestäväksi.

Näen puolustusvoimien kirkollisen työn ytimessä inkarnaation. Jumalan Poika tuli ihmiseksi, koska täällä iloitaan ja itketään, rakastetaan ja soditaan, eletään ja kuollaan. Todistus ihmiseksi tulleesta Jumalan Pojasta välittyy siellä, missä elämän todellisuuden kaikki ulottuvuudet jaetaan. Varusmiehenä ja reserviläisenä on tuntunut merkitykselliseltä olla rivissä, näyttää samalta kuin muu joukko ja syödä samaa kuraa – ja toki niitä munkkejakin – kuin kuka muu tahansa.

Koin varusmiehenä, että joukon mukana eläneet sotilas- ja varusmiespapit vahvistivat usein ”toisen maailman ääntä”, josta virressä 600 veisataan. Tuon äänen vuoksi olen pystynyt seisomaan paremmin molemmilla jaloilla jo tässä maailmassa, sen kaikkien jännitteiden keskellä. Ristin ja rynnäkkökiväärin näkeminen samassa kädessä herätti – ja sen kuuluukin herättää – jännitteisiä ajatuksia. Toisaalta ristin puuttuminen tuosta todellisuudesta herättäisi suurempia kysymyksiä.

Sikäli kuin olen nuorisotutkimuksia oikein ymmärtänyt, kuulun viimeisiin vuosikertoihin, jotka liittävät oman varusmiespalveluksen edeltäneiden sukupolvien työhön sodissa. Olen omin korvin kuullut lottana palvelleen isoäitini sekä Laguksen ja Pennasen porukoissa toimineiden isoisieni kertomuksia heidän sotakokemuksistaan. Perintö on välittynyt ilman välikäsiä. Palvelukseni on niveltynyt isovanhempien työhön – samoin kuin palvelukseni on niveltynyt ja niveltyy tämän päivän kokonaisturvallisuuden rakentamiseen ja globaaliin työhön rauhan puolesta.

Oma työni rauhan puolesta on päästänyt minut helpolla verrattuna isovanhempieni kokemuksiin. He kohtasivat jotain sellaista, mitä yhdenkään ihmisen ei tulisi kohdata. Itse en ole kokenut kuolemanpelkoa tai voimattomuutta haavoihinsa kuolevan palvelustoverin rinnalla. En ole herännyt painajaisiin tai puuttuvan jalan aiheuttamiin kipuihin. En ole kuluttanut nuoruuteni parhaita vuosia vieraissa maisemissa. Toivon, että kaikki tuo jää minulta kokematta. Siksi olen motivoitunut palvelemaan parhaani mukaan osana joukkoa, sen parasta etsien ja osaltani kantamaan ristiä jo rauhan aikana.

Vaikka isovanhempani kohtasivat sodan kauhut, he palasivat rauhan tultua koteihinsa ihmisinä. He säilyttivät toimintakykynsä maan puolustajina ja lähimmäisinä. He kykenivät rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta. Olen tulkinnut heidän kertomuksiaan niin, että kristillisellä vakaumuksella oli tässä suuri merkitys. Usko ja kristilliset arvot vaikuttivat sielläkin, missä monet muut inhimilliset rakennelmat tuhoutuivat ihmisten mukana. Risti oli siellä, missä minkään ei kuuluisi olla. Se on osa inkarnaation salaisuutta.

Viime vuosina kirkkoa on usein kutsuttu olemaan siellä, missä ihmiset ovat. Puolustusvoimien kirkollisessa työssä tämä periaate on toteutunut jo kauan. Onnittelen ja kiitän puolustusvoimien kirkollista työtä ja sen tekijöitä – maailman johtavaa sotilaspapistoa.