Kukat kesän kaunistavat,
Pihamaata somistavat,
Suloisuutta elämään,
Auttavat ne heräämään.
Kuvan aroniat kasvavat pihamme reunalla.
Tuomiosunnuntain kertomuksessa Susannasta puhutaan myös puutarhasta. Heidän puutarhansa ympärillä oli aita ja siinä portti. Susannan mies oli Jojakim. He olivat rikkaita. Heidät tunnettiin hurskaiksi. He kunnioittivat Jumalaa. Elivät Jumalan sanalle kuuliaisina. Tuon aikainen Raamattu oli Toora eli Laki eli nykyiset Viisi Mooseksen kirjaa.
Tekstissä kerrotaan myös kahdesta tuomarista, jotka himoitsivat Susannaa. Kun tämä ei suostunut makaamaan heidän kanssaan, niin he järjestivät uhrilleen kuolemantuomion. Daniel sai Jumalalta kutsun vapauttaa Susanna vääristä syytöksistä. Tuomarien juoni paljastui ja kuolemantuomio koituikin väärille tuomareille. Se tuomio, mitä nämä olivat julistaneet Susannalle, lankesikin heille itselleen.
Danielin toiminta oli rohkeaa. Se johti totuuden voittoon. Jumala sai kunnian ja kiitoksen. Oikea tuomio on Jumalan suuri lahja.
Tuomiosunnuntai kertoo, että aikojen lopussa Jeesus tulee takaisin. Hänen eteensä kootaan kaikki kansat. Silloin totuus tulee esille. Vääryys kukistuu ja oikeus voittaa. Jumala saa kunnian kaikessa.
Jumalan omille tuo on suuren ilon ja vapautuksen hetki: usko muuttuu näkemiseksi, toivo täyttymykseksi ja katoavaisuus ikuiseksi elämäksi.
Sen sijaan Paholainen saa rangaistuksensa. Sen kapina kukistuu lopullisesti. Kaikki vääryys ja paha poistuu. Itkua ja kyyneleitä ei enää ole. Tuolloin kaikki muuttuu uudeksi, riemuksi, autuudeksi.
SUNNUNTAI 26.11.2023
Tuomiosunnuntai eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntai
Kristus, kaikkeuden Herra
Kertomus Susannasta leikittelee sanoilla. Se siis on saanut kirjallisen asunsa kreikaksi. Septuagintassa, Vanhan testamentin kreikankielisessä versiossa, teksti on Danielin kirjan alussa. Latinankielisessä Vulgatassa se on Danielin kirjan lukuna 13. Meidän suomalaisessa Raamatussamme se on Vanhan testamentin Apokryfien joukossa.
Sunnuntain apokryfiteksti: Dan. lis. A:44–64
Herra kuuli rukouksen. Kun Susannaa vietiin surmattavaksi, Jumala herätti Daniel-nimisessä nuoressa pojassa pyhän hengen, ja hän huusi kovalla äänellä: ”Minä olen syytön hänen vereensä!” Kaikki kääntyivät katsomaan ja kysyivät häneltä: ”Mitä sinä puhut?” Daniel astui heidän keskelleen ja sanoi: ”Näinkö tyhmiä te olette, israelilaiset? Tuomitsitte kansanne tyttären oikopäätä, asiaa tutkimatta ja totuutta selvittämättä. Palatkaa oikeuspaikalle! Nuo miehet todistivat valheellisesti häntä vastaan.”
Kaikki lähtivät kiireesti takaisin, ja perille päästyä vanhimmat sanoivat Danielille: ”Tule tänne, istuudu meidän joukkoomme! Jumala on tehnyt sinusta vanhimpien vertaisen. Kerro nyt, mitä sinulla on mielessäsi.” Daniel sanoi heille: ”Erottakaa miehet kauas toisistaan. Minä kuulustelen heitä.”
Kun miehet oli viety erilleen, Daniel kutsui toisen luokseen ja sanoi: ”Sinä olet tehnyt pahaa vanhuuden päiviisi saakka, mutta nyt joudut kasvotusten myös ennen tekemiesi syntien kanssa. Sinä olet antanut vääriä tuomioita, tuominnut syyttömiä ja vapauttanut syyllisiä, vaikka Herra sanoo: ’Älä aiheuta syyttömän ja oikeamielisen kuolemaa.’ No niin, kun kerran näit tämän naisen, niin kerro, minkä puun alla näit heidät yhdessä makaamassa.” ”Pistaasin”, mies vastasi. Silloin Daniel sanoi hänelle: ”Hyvin valehdeltu, mutta oman pääsi menoksi. Jumala on jo käskenyt enkelinsä pistää sinuun ammottavan haavan.”
Daniel lähetti miehen pois ja käski tuoda toisen paikalle. Tälle hän sanoi: ”Kanaanin sukukuntaa, et Juudan! Kauneus petti sinut, himo johti sydämesi harhaan. Näin te olette tehneet Israelin tyttärille, ja he ovat pelänneet teitä niin, että ovat suostuneet makaamaan kanssanne. Tämä Juudan tytär ei kuitenkaan sietänyt teidän laittomuuttanne. Sanopa nyt, minkä puun alta yllätit heidät yhdessä makaamasta?” ”Rautatammen”, mies vastasi. Silloin Daniel sanoi hänelle: ”Kyllä kai! Tuo valhe tiesi sinullekin pään menoa. Jumalan enkeli odottaa rautainen miekka kädessään lyödäkseen sinut kahtia. Hän tekee lopun teistä molemmista.”
Kaikki koolle tulleet alkoivat huutaa suureen ääneen ja ylistivät Jumalaa, joka pelastaa ne jotka panevat toivonsa häneen. He nousivat noita kahta vanhinta vastaan, sillä Daniel oli näiden omilla sanoilla osoittanut heidän todistaneen väärin. Miehet kokivat sen, mitä olivat itse aikoneet lähimmäiselleen. Väkijoukko tappoi heidät, niin kuin Mooseksen lain mukaan kuului tehdä, ja syytön ihminen pelastui sinä päivänä.
Hilkia ja hänen vaimonsa kiittivät Jumalaa siitä, että heidän tyttärensä oli osoittautunut syyttömäksi häpeälliseen tekoon, ja Susannan mies Jojakim ja kaikki sukulaiset kiittivät yhdessä heidän kanssaan. Siitä päivästä alkaen Danielia pidettiin suuressa arvossa, ja aikaa myöten hänen arvostuksensa vain kasvoi.
Onko jokin asia maassamme antanut olettaa, että uskonnon julkiselle harjoittamiselle saattaisi tulla esteitä? En muista yhtäkään sellaista uutista, ellei sitten sellaisena pidetä joidenkin pienten yhteisöjen pääsemättömyyttä uskonnollisen yhteisön asemaan.
Tuota tabun tuntua voi joskus aistia heitossa uskonto on yksityisasia. Voidaan närkästyä papintunnusten näkymisestä julkisessa liikennevälineessä. Tällaiselle närkästyjälle uskonnonvapaus ilmeisesti olisi oikeus olla törmäämättä mihinkään uskonnolliseen. Mutta yksityisasian ei tarvitse olla pelkkä yksityisasia, kuin tabu, sillä uskonto, toisin kuin esim. puhtaan henkilökohtaiset asiat saniteetitiloissa, etsii useimmiten myös julkisen muodon mikä näkyy kollektiivin olemassaolona temppeleissä ja kirkkorakennuksissa. Pelkästään yksityisasia on halu ja päätös sitoutua noihin kollektiiveihin ja elää niiden mukaan.
Ruusunen herätköön unestaan ja seuratkoon käytyä keskustelua. Uskonnottomia edustamaan pyrkivä pieni sakki pitää sellaista hivutusta yllä, että aiheesta on syytä keskustella.
Minusta kyseessä on enemmän perspektiiviharha. Suomessa on miljoona ihmistä, jotka ovat tietoisesti päättäneet erota uskonnollisista yhteisöistä. Ottamatta kantaa tutkimuksen luotettavuuteen, täällä on esitetty, että vain noin neljäsosa kirkon jäsenistä oikeasti uskoo Jumalaan. Jos tämä pitää paikkaansa, kirkolla on 3 miljoonaa kannattajajäsentä, joille usko ei ole osa heidän elämäänsä.
Joukko jonka mielestä uskontoa pitää pakkotuputtaa kaiken maailman aamunavausten ja koululaisjumalanpalvelusten muodossa, on itseasiassa melko pieni vähemmistö suomalaisista. Kirkon suuri jäsenmäärä aiheuttaa sen virhekäsityksen, että kirkon kaikki 4 miljoonaa jäsentä mukamas vaatisivat Jumalaa vähän joka paikkaan ja maallistunut kansa olisi jokin pieni vähemmistö.
Jusu: Luvut menevät oikeasti niin, että meiltä löytyy pienehkö vähemmistö, joiden mielestä suvivirsi pitää välttämättä veisata, viitisen miljoonaa, joiden mielestä se voidaan ihan hyvin vetääkin ja joista ison osan mielestä siihen pitää joka tapauksessa olla mahdollisuus, ja sitten hyvin pieni fundamentalististen ateistien joukko, jotka haluavat sen kieltää.
Suomessa näyttää vallitsevan jonkinlainen teofobia tai tarkalleen ottaen tulisi puhua kristofobiasta.
Erityisesti liberaalilla medialla on hyvin negatiivinen suhtautuminen kristinuskoon ja en oikeastaan muista äkkiä, mitä positiivista esimerkiksi YLE tai MTV3 olisi uutisoinut kristinuskosta.
Jos joku esimerkiksi kertoo eheytyneensä Jeesuksen avulla, siitä seuraa pilkka ryöpytys ja halveksunta, mutta jos joku taas julistautuu homoseksuaaliksi, niin sitä ylistetään rohkeana ja hienona.
Niin ikään suvaitsevaisuus näyttää toimivan vain yhteen suuntaan, kuten Amadeus Oilingin kohdalla hänen kertoessaan muutoksestaan homoseksuaalista alkoholistista uskovaksi perheen isäksi. Eikö tällainenkin ”kaapista tulo” pitäisi olla positiivinen siinä missä vastakkainen tapahtuma?
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/3732/ex-homo_amadeus_oilinki_kohuhaastattelun_jalkeen_kun_jaan_elamantarinani_suvaitsevaisuus_loppuu
”Jos joku esimerkiksi kertoo eheytyneensä Jeesuksen avulla, siitä seuraa pilkka ryöpytys ja halveksunta, mutta jos joku taas julistautuu homoseksuaaliksi, niin sitä ylistetään rohkeana ja hienona.”
Kenenkään henkilökohtaista kokemusta ei tulisi pilkata. Sen sijaan tällä eheytymismahdollisuudella vouhottamiseen aion suhtautua ivallisesti jatkossakin enkä koe siitä edes huonoa omaatuntoa.
Onko heteroseksuaali lähtökohtaisesti eheä, mutta homoseksuaalisesti suuntautunut ”rikkinäinen”?
”Uskonnonvapauden nimissä esitetty vaatimus neutraaliudesta unohtaa myönteisen uskonnonvapauden.” Räsänen unohtaa ”vapauden uskonnosta”. Julkisen vallan toiminnan neutraalisuus ei ole vain vaatimus vaan myös perusoikeudellinen oikeusperiaate.
Kun kirkon tutkimuskeskuksen lajan kyselyn mukaan vain 27 % vastaajista ruksasi uskovansa ”kristinuskon opettamaan Jumalaan”, voi kysyä, onko Suomessa uskonnollinen militantti vähemmistö onnistunut ev.lut. kirkon lobbyn tuella alistamaan valtion ja kunnan omaksi käsikassarakseen, jos valtio ja kunta luopuvat neutralitettiperiaatteesta ja ottavat tehtäväkseen järjestää yhden uskonnon uskonnonharoitusta (jumalanpalvelus) oman toimintansa osana.
Perusoikeuksien tarkoituksena on toki antaa suojaa myös vähemmistölle, mutta kun uskonnottomat ovat muodollisesti vähemmistö ja kirkon jäsenet (75 %) ennemmistö, uskonnonharjoituksen ”sosialisoimista” valtion ja kunnan tehtävien osaksi perustellaan tuolla luterilaisten muodollisell enemmistöllä.
Tilanne ei parane sillä, että valtio tai kuntaa lakaa järjestää islamilaisia tai juutalaisia jumalanpalveluksia oman toimintansa osana, vaan sillä, että valtio tai kunta ei järjestä yhdenkään uskonnon jumalanpalveluksia.
Olenhan minäkin kaupungin kaduilla usein panta kaulassa kulkenut virassa ollessani. Mielenkiintoinen ilmiö oli, että vastaantulijat katselivat yleensä muualle päin. Joku meni äkillisen mielenkiinnon valtaamana katselemaan jopa toisella puolella katua olevaa näyteikkunaa. Sama koskee ilmeisesti pitkä hame ja huivi tai huntu päässä kulkevia kanssaihmisiämme. Johtuuko se jostain ihmeellisestä uskonnon sulkemisesta yksityisasiaksi vai mistä se kertoo? En ymmärrä. Kirkollisia toimituksia suorittaessa ei tällaista ilmiötä esiinny. Nyt ”vapaaherrana” kun kuljen T-paidassa ja farkuissa, ihmiset taas katsovat jopa silmiinkin.
Se muualle katsominen oli kunnioitusta ja siitä johtuvaa epävarmuutta.
Siis T-paidassa olevia ei kunnioiteta kuten ”sokeripala”-kaulaisia+ Taidan panna seuraavaksi päälle Pori Jazzin T-paidan ja papinpannan. Katsotaan minne päin katua ihmiset ryntäilevät.
Toistaiseksi olen saanut kulke A-men lippis päässä kaikkialla, kenenkään lähtemättä karkuun, tai tulemaan kyselemään sanoman tarkoitusta….
Uskonnottomuutta on totuttu Suomessa pitämään yksityisasiana. Näkymättömyys lienee jopa suomalaisen uskonnottomuuden eräs ominaispiirre.
Olemmeko kuitenkin menossa kohti yhteiskuntaa, jossa uskonnottomuus halutaan siivota kokonaan pois julkisesta tilasta? Onko uskonnottomuudesta tulossa tabu? Ovatko puheet, jossa näkyvää uskonnottomuutta paheksutaan lisääntymässä ja ollaanko näkyvästi uskonnottomia työntämässä entistä ahtaampaan marginaaliin?
Minusta näillä sivuilla viimeaikoina käydyn keskustelun perusteella näyttäisi siltä, että uskonnottomuus halutaan muutamien asiaa voimakkaasti esillä pitävien uskonnottomien toimesta saada näkymättömäksi. Jotta tämä olisi mahdollista olisi myös eri uskontojen tunnustajilta kiellettävä kaikki uskonnollisuuden julkisesti osoittavat asiat siivottava pois – uskonnonkin pitää olla niin yksityistä, että se ei näy.
Tämän logiikan mukaan ei kouluissa saa laulaa suvivirttä tai jouluvirttä, joulujuhlassa ei ehdottomasti saa olla mitään uskonnollista – ilmeisesti vain kaupallista. Tästä seuraa muun ohessa se, että muslimihuivit on kiellettävä, että meidän muiden (muslimi)uskottomuus ei näy…
Mutta miksi uskonnottomat eivät vastusta joulun ja pääsiäisen vapaita ja koulujen lomia tai arkipyhiä? Ja miksi uskovat pakotetaan osallistumaan useille aatteellisesti vieraaseen vappuun – no onhan se hyvä päivä ns. löysäillä.
Kyllä uskonnonvapauteen täytyy kuulua oikeus uskonnon harjoittamiseen silloinkin kun siihen liittyy ulkoisia symboleita ja riittejä. Yhtälailla uskonnonvapauteen kuuluu oikeus olla osallistumatta tällaiseen toimintaan, mutta sille ei mitään voi, että ihmisten erilaisuus näkyy – ja hyvä niin, jos erilaisuutta ei hyväksytä ollaan diktatuurissa ja terrorissa.
Kyllä tässä tosiaan jotain outoa on. Toisaalta foorumilla tuodaan paljon esille sitä, että uskonnottomuutta tuodaan niin kovasti esille ja sitten, että uskonnottomuus halutaan tehdä näkymättömäksi. Mutta olisiko siinä jotain semmoista, että pitää olla oikeus perinteisiin? Että kun uskonnottomuus on perinteisesti ollut näkymätöntä niin siitä perinteestä halutaan pitää kiinni. Aika hälyttävää kuitenkin jos uskonnottomuudesta ollaan nyt tälläkin foorumilla tekemässä tabua koska kyllä uskonnonvapaus koskee ihan kaikkia. Ja miksi perinteet halutaan kieltää.
Mikko Bergroth muutamien muiden tapaan kiertelee retorisesti sitä kysymystä, pitääkö valtion ja kunnan tosiaan järjestää oman toimintansa osana luterilaisia jumalanpalveluksia ja hommata niihin osallistujat, vaikka ihmiset eivät omalla ajallaan vapaaehtoisesti tunnu osallistuvan luterilaisiin jumalanpalveluksiin, vai riittäisikö se julkisen, viranomaisvastuulla toimivan instituution rooliksi, että viranomainen varmistaa uskonnollisten yhdyskuntien oman toiminnan VAPAUDEN sekä yksityisten ihmisten uskonnonvapauden.
Ehkä onkin hieman kehtaamista sanoa asia suoraan, että uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisen sosialisointi on niin tarpeen, kun kerran omin voimin emme saa sanankuulijoita. Olikos se viikottainen osallistujamäärä 1,8 prosenttia? (Sinäns paljon ihmisiä.)
Koulun yhteisten juhlien yksittäinen virsi on olennaisesti aivan eri asia kuin selvästi tunnustuksellinen jumalanpalvelus, koska se yksittäinen virsi koulun juhlassa tulkitaan ensisijaisesti traditioksi, joka ei muuta koko koulun yhteistä juhlaa uskonnonharjoitukseksi.
Uskonnottomat vittävät joulua ja pääsiäistä palkaliisena vapaapäivänä kostoksi sille, että kristityt noudattavat sekularin kanslaistoiminnan hakkimaa 5-päiväistä työviikkoa eivätkä pitäydy kristillisessä 6-päiväisessä työviikossa. 🙂
Vuodenkiertoon liittyvät juhlat omaavat monituhatvuotisen perinteen sekä välimeren että Itämeren piirin kulttuureissa. Onko tämä uusi tieto?
Nyt Esa Ylikoski pääsi oikein asiaan, jota minäkin kannatan. Kaikille 6-päiväinen työviikko, olivatpa uskonnollisia tai uskonnottomia. Sillä saadaan Suomi nousuun. Ylimääräiset vapaapäivät poies. Joulu viikonloppuun. Arkipyhät työpäiviksi ilman korvauksia ylimääräisinä vapaapäivinä. Sama joulua koskien. Rohkenisin ehdottaa jopa palaamista kuusipäiväiseen työviikkoon. Unohdin sanoa, että myös vappu viikonloppuun. Itsenäisyyspäivä saisi olla edelleen vapaapäivä 6.12., koska olen porvari, enkä kannata Venäjän vallan alle palaamista. Mennään tämän mukaan vai mitä Esa?