Esse-lehti käsitteli niin sanottua parisuhderukousta otsikolla Rukous, josta ei tullut suosittua (Esse 23/5.6.). Artikkelissa lähestytään piispainkokouksen ohjetta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan ikään kuin kompromissina kahden erilaisen avioliittokäsityksen välillä. Näin asianlaita ei välttämättä ole.
Piispainkokouksen ohje ei ollut kompromissi, sillä kirkon avioliittokäsitystä ei ohjeella muutettu millään muodoin. Se pysyi entisellään ja on nyt erilainen kuin vaikkapa Ruotsin ja Tanskan kirkoissa, jotka muuttivat avioliittokäsitystään yhteiskunnan virran mukana. Suomessa kirkon avioliittokäsitys nojaa edelleen kirkon tunnustusperustaan.
Essen artikkelissa todetaan, että pääkaupunkiseudulla ”rukouksia toimitetaan arviolta muutamia vuodessa”. Itse asiassa niitä ei toimiteta laisinkaan. Näin siksi koska kyse ei ole kirkollisesta toimituksesta.
Rukousohjeessa on kyse paljon suuremmasta asiasta: Kirkko ei sulje ketään esirukouksensa ulkopuolelle. Me ihmiset olemme keskenämme erilaisia, mutta Herrassa Kristuksessa olemme yhdenvertaisia. Sinällään valitettavaa, että tämä ohje piti erikseen antaa. Kristityille tulisi olla itsestään selvää, että kaikkien ihmisten puolesta tulee rukoilla.
Oikein nähtynä rukouksessa on kyse vahvasti uskonnonharjoittamisesta eikä se ole yhtään vähempää kuin uskonnonharjoittaminen kirkollisten toimitusten yhteydessä.
Julkaistu mielipidekirjoituksena Esse -lehdessä (Esse 24/12.6.2014)
Luterilainen tunnustuksemme eikä Paavalikaan opeta niin,
että ihminen voi Jumalan armon tuella tehdä vapaasti syntiä.
Lutherin 1. teesin mukaan
”…Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.”
Se on hiukan eri asia kuin nyt esiin tuotu piittaamattomuus
Jorma Ojala: ” Se on hiukan eri asia kuin nyt esiin tuotu piittaamattomuus”.
Tarkoitatko nyt ehkä omaa piittaamattomuuttasi lähimmäisten kohtelussa ?
Näyttäisi että sinun ainoa ohje tai toive homoseksuaalisille ihmisille on kieltää heiltä oma luojan luoma seksuaalisuutensa ja pidättäytyä ihmiselle niin tärkeästä parisuhteesta, rakkaudesta, vanhuuden yhteiselosta ja käytännössä siis koko mielekkäästä elämästä !.
Näin siis tehdään oikeaoppisesti homoseksuaalisten ihmisten koko elämälle ns. ”parannusta”, ja samalla kyllä sitten mielestäni unohdetaan ne Jeesuksen tärkeimmät opit että miten lähimmäisiä tulisi kohdella
Pikaisella pohdinnalla vaikuttaisi siltä että olette miolemmat, niin Jorma Ojala kuin Mikko Niemi hukanneet jotain olennaista luterilaisesta vahurskauttamiskäsityksestä.
Pelastus tulee yksin uskosta siihen että Herramme Jeesus Kristus on meidän syntimme jo sovittanut. Tämä usko pitää sisällään että tunnustamme oelvamme syntisiä ja tekevämme edelleen syntiä, vaikkemme tahdo.
Tämä yksin uskosta pätee myös seksuaalivähemmistöihin täysin riippumatta siitä hyväksymmekö me heille sekuaalisuutensa toteuttamista vai emme.
Muistuttaisin molempia siitä, ettei meistä kukaan ole sellainen Jumalan kuva, joksi Jumala on meidät luonut ja tarkoittanut, vaan olemme kaikki tavalla tai toisella särkyneitä astioita. Jumala kuitenkin rakastaa meitä juuri tälläisenä särkyneenä astiana.
Mikko Niemelle muistuttaisin lisäksi, että kirkkomme klatekismuksen mukaan Jumalan luoman seksuaalisuuden tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Tässä luterilaisessa viitekehyksessä väite homoseksuaalisuudesta Jumalan luomana on siis argumenttina väärä. Oppimme mukaan homoseksuaalisuus on yksi langeneen maailman ilmiöistä.
Oikeampi arkumentti olisi todeta että kyse on näiden ihmiste identiteettiin kuuluvasta asiasta jota he eivät itse ole valinneet. Ei ihmisiä tule yksilöinä rangaista sellaisesta joka on tullut heille annettuna olipa tämä luotuisuutta tai langenneisuutta.
Kaikki kuitenkin alkaa siitä, että tunnustamme Pyhän Hengen ja persoonallisen pahan taistelevan sielustamme päivittäin, ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Jukka Kivimäki: ”Tässä luterilaisessa viitekehyksessä väite homoseksuaalisuudesta Jumalan luomana on siis argumenttina väärä.”
Siinä tapauksessa, että edellä mainittu pitää paikkansa, väite siitä, että Jumala olisi luonut kaiken, on myös argumenttina väärä.
Jukka Kivimäki: ”Ei ihmisiä tule yksilöinä rangaista sellaisesta joka on tullut heille annettuna olipa tämä luotuisuutta tai langenneisuutta.”
Tässä kuitenkin epäsuorasti myönnät, että annettu ominaisuus (homoseksuaalisuus), voi olla l u o t u i s u u t t a (siis luotua), tai langenneisuutta.
Kuka tai mikä sen homoseksuaalisuuden ihmiselle antoi (tai loi), ellei Jumala (uskovien käsityksen mukaan)? Itse uskon tieteellisiin näyttöihin siitä, että se on luontainen, synnynnäinen ominaisuus, kuten vaikkapa vasenkätisyys.
Kristinopin perusasioihin kuuluu, että maailma muuttui sen ompun jälkeen.
Alkujaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Kaikki ihmises luotiin siis Jumalan kuviksi ja tämä seikan kanssa perikoreetisesti joko mieheksi tai naiseksi. Syntiinlankeamisen jälkeen nämäkin asiat sekottui kuten Paavali kirjeessään roomalaisille kertoo.
”Oppimme mukaan homoseksuaalisuus on yksi langeneen maailman ilmiöistä.” Jukka Kivimäki
”oppiMME” mukaan…En tiedä keiden opista tässä on kyse, mutta en lähtisi tuollaista väitettä esittämään.
Jukka Kivimäki: ”Alkujaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”
Kuka tai mikä loi Jumalan???
Kuinkakohan päin siinä oikein loppujenlopuksi onkaan käynyt? Loiko Jumala ihmisen, vai ihminen itselleen jumalat? – Sinäkö loit mun, vai sinut ihmisen kaipuu (A. Hellaakoski).
Irving Stone kertoo kirjassaan ”Sigmund Freud”, kuinka Freud kirjoitti ystävälleen Carl Jungille: ”Uskonnon historia on vapisevien, pelokkaiden kansojen historiaa, jossa kansat ovat yrittäneet pystyttää päänsä päälle katon suojaksi yötä ja tuntemattoman pimeyttä ja kauhuja vastaan. Siksi ihminen on keksinyt Jumalan. Kuinka paljon jumalia onkaan ollut aikojen alusta saakka, satoja? Ehkä tuhansia? Kaikilla eri nimi, muoto, luonne ja erilaiset voimat.”
Sonja Ottavaiselle ja Kimmo Wallwtinille muistuttaisin että kirkkolakimme mukaan [i]Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.[/i] sekä tofetaan että [i]kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä[/i].
Kirkkojärjestyksessä puolestaan todetaan että [i]kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.[/i]
Lisäksi vielä säädetään että [i]kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.[/i]
Kirkon tunnustuksen ulkopuolella voidaan toki pohdiskella kuka loi kenetkin, onko inmisen moninaisuus ja säröisyys kaikkinensa luomistyön tulosta, onko persoonallista paholaista laisinkaan olemassa taikka onko synti ja moraali vain ihmisen omien mielikuvien tuotetta. Silloin kun puhutaan kristillisen seurakunnan opista, nojataan kuitenkin kirkon tunnustukseen ja Pyhään Raamatuun..
Kirkon oppi on siis ankkuroituna Pyhään Raamattuun, jota toki luetaan aikamme ymmärryksen valossa. Kirkkomme tunnustuksen valossa Raamattua luetaan siten, että se on kokonaan Jumalan Sanaa, ei kuitenkaan välttämättä kaikin kohdin kirjaimellisesti tulkiten, vaan osin myös kuvauksellisesti ilmaisten. Tirkkomme tunnustuksen mukaan Pyhä Henki on puhunut profeeettojen ja evankelistojen sekä epistolatekstien kirjoittajien kautta. Yksikään jae ei siten ole päätynyt Raamattuun ilman PyhänHengen tarkoitusta.
Kaikkina aikoina näitä jakeita ei kuitenkaan olla osattu tulkita Pyhän Hengen tarkoittaman mukaisesti. Jotkut jakeet puhuttelevat eri aikakausina eri näkökulmista. Yhtä kaikki Jumalan Sanaa nämä jakeet ovat silti olleet läpi aikojen.
Päinvastoin! Minusta Kivimäki unohtaa jotain tärkeää ja oleellista.
Kysymys ei ole vanhurskauttamisopista, vaan elämästä
uskovana.
Jos Paavalin Roomalaiskirje, ei blogistia miellytä, toteaa Augsburgin tunnustus, että uskoa ei voi olla rinnan kuolemansyntien kanssa.
Piittaamattomuus Jumalan tahdosta ei ole uskoa, vaan
luopumus Jumalasta.
Suoraan sanoen ihmettelen tätä argumentointia, joka
väistää kysymyksen siitä, ollaanko uskossa vai ei.
Kirkkomme vääristynyt ja liberaali kasteopetus on syynä tähän.
Muutamat ottavat aiheen Paavalin sanoista Room 7:17-18
(sitä hyvää mitä tahdon, en tee…jne.)
Aivan naurettavaa!
Kokonaan unohtuu, että siinä puhuu Kristusta rakkaudessa ja kuuliaisuudessa seuraamaan lähtenyt ihminen. Hänelle Jumalan laki on hyvä ja rakas.
Eihän sellaiseen ihmiseen, sovi sana piittaamattomuus Jumalan sanalle (ainakaan aktiivisesti).
Piittaamattomuus sopii niihin, joista Paavali sanoo Room 8:8, että he eivät ole Jumalan mieleen.
Ongelma ei ole synti, vaan katumattomuus (piittaamattomuus).
Asian ydintä ei ole ymmärretty, jos tässä yhteydessä ruvetaan puhumaan vanhurskauttamisopista.
ARMO KUULUU JOKAISELLE JOKA ETSII JA PYYTÄÄ ARMOA,
SE ON SITÄ PARANNUSTA.
PARANNUKSESTA SEURAA HALU HYLÄTÄ SYNTI, eI
SIINÄ VAPAASTI ELÄMINEN !!
Korjaa Jorma Ojala, jos olen väärässä, mutta olettaisin, ettet sinäkään ole vielä hakannut molempia käsiäsi poikki tai repinyt molempia silmiäsi irti, lienetkö edes toista niistä.
Kristus tahtoi osoittaa meille, kuinka mahdotonta meidän on noudattaa Herran lakia kokonaan ja toisaalta jos rikomme yhtä käskyä, rikomme niitä kaikkia.
Reitti ristin ääreen tekemään parannusta on avoinna kaikille, täysin riippumatta meidä siihenastisesta rosoistamme. Herra silloittaa rosoisuutemme siten kuin tahtoo ja silloin kuin tahtoo.
On eri asia elää omassa illuusiossaan kiiltokuvapintaisena ihmisenä, jonka elämässä vääryydellä, viekkaudella ja riettaudella ei ole valtaa, kuin tunnustaa Herralle että tässä olen tällaisena kuin olen, enkä muuta voi. Käytä minua miten tahdot.
Ajattele vaikka alkoholistia, joka lankeaa viettelykseensä yhä uudelleen ja uudelleen. Hänetkö sysäisit pelastuksen ulkopuolelle?
Miksi asettaisit lähimmäisellesi ehdon että tämän on muututtava ihmisenä toiseksi ennen kuin hän voi astua kanssasi yhdessä Herran alttarille. Miksi asettaisit Herralle ehtoja, missä järjestyksessä Herra uudestisynnyttään meidät ja nostaa armonlahjojansa meissä esiin.
Parisuhde ei ole itsestään selvyys ja yhä suurempi osa meistä suomalaisista elää ilman kumppania. Jos jollakulla ihmisellä kuitenkin on kumppanuus, vaikkakin saman sukupuolisen ihmisen kanssa, miksi ensimmäisen askeleen kristittynä tulisi olla tämän rakastetun kumppanin hylkääminen. Eikö olisi parempi luottaa siihen että Herra kyllä omalla ajallaan ja omalla tavallaan järjestään näiden ihmisten asia niin kuin tahtoo. Ei siunaten syntiä heissä vaan hyväksyen nämä ihmiset kristityn taipaleelle sellaisina kuin ovat.
Älkäämme siis heittäkö sitä ensimmäistä kiveä sillä olemme itsekkin syntisiä.
Opetuksesi ei ole vastuullista, Kivimäki
.
Sinun mukaasi ihminen voi siis elää katumatta oman lihansa johdatuksessa – vaikka varastaa ja murhata iloisesti ja olla samalla uskossa ja armon piirissä?
Lievästi sanoen erikoista teologiaa.
Mitä mahtaakaan sinulle merkitä Katekismuksen opettama
elämä kasteen mukaisesti?
Kivien heittämistä?
>>>Ajattele vaikka alkoholistia, joka lankeaa viettelykseensä yhä uudelleen ja uudelleen. Hänetkö sysäisit pelastuksen ulkopuolelle?>>>
Kun tällaisen kysymyksen minulle esittää, aika vähän on
lukemastaan ymmärtänyt.
On eri asia tehdä parannusta viinasta ja langeta siihen uudelleen. Jumala nostaa ja armahtaa.
JA
eri asia elää Kivimäen neuvojen mukaan tuumaillen: ei tämä mitään haittaa, kaikkihan ovat syntisiä.
Kirjoitinko ettei asialla ole väliä?
Mielestäni kirjoitin ettei ole syy sulkea ihmistä seurakunnan ulkopuolelle.
Tekisi mieleni kysyä, tunnetko ketään seksuaalivähemmistöön kuuluvaa, saati että tuntisit elävässä uskossa olevaa samansukupuoliseen rakastunutta.
Ilmeisesti et tunne etkä haluakkaan tuntea. Olisiko simulla rohkeutta katsoa ystävääsi silmiin ja sanoa, että tämän parisuhde ei vastaa kristillisiä ihanteita, mutta hyväksyt hänet silti
Suurin syy siihen, miksi parisuhderukousta on pyydetty niin vähän oin se, että suuri osa seksuaalivähemmistöön kuuluvista on eronnut kirkosta jo aikapäivää sitten.
Jukka Kivimäki,
Tällainen ohipuhumisella höystetty keskustelu on aika yleistä, mutta raskasta.
Muistaakseni jo ensimmäisessä kommentissani mainitsin sanan
”piittaamaton”.
Miten on, voiko yksin elävä mies kuksia ihan miten vaan, koska hän on seksuaalinen? Katsotko häntä silmiin antaen luvan naida napsia kaikkea mikä liikkuu?
Kun asia ei häntä sureta, onko hän uskossa?
Me vastaamme opetuksestamme jokainen Jumalan edessä.
Jorma Ojala
Sille en todellakaan voi mitään jos olet piittaamaton muiden ihmisten seurakuntayhteydestä, kunhan itselläsi vain on homovapaa seurakunta.
Et siis suostu nauttimaan kanssakristityn kanssa yhteistä ehtoollista ennen kuin hän on luopunut rakkaista ihmissuhteistaan.
Asia kokonaan toinen, jos ihminen ei suostu ottamaan armoa vastaan, vaan kiistää oman syntisyytensä, mutta tästähän ei ole kyse niiden kohdalla, joska yyhdessä seurakunan työntekijän kanssa rukoilevat Jumalan tahdon toteutumista elämässään. Heille rukoustilanne ei ole pelkkä siirtymäriittii.
Mitenkö lähimmäiseswi enää silloin tekee jatkuvaa parannusta homoseksuaalisuuden synnistä, kun on ensin tullut taholtasi kuoliaaksi kivitetyksi? Jeesus antoi ensin avun ja armon, vasta sitten pyhityksen seurauksena hän antoi voimaa lupua synnistä. Jeesus ei tahdo ketään portinvartijaksi itseensä ja maailaman väliin, ei myöskään sinua. Avaintenvaltasi ei riitä kieltämmään lähimäiseltäsi armoa. Synteihin voit sitoa vain sen, joka ei suostu myöntämään syntiä synniksi.
Usko pois Jorma Ojala, sinä elät yhä tänä päivänäkin maailman yhteydessä, et maailmasta irti korotettuna.
Jukka Kivimäki,
Miksi sorrut epäasiallisuuksiin ja epätotuuksiin?
1)
En ole sanaakaan puhunut seurakuntayhdeydestä kenenkään kohdalla.
Miten kukaan voi pelastua, jos ei saa oikeaa sanan ravintoa
ja mahdollisuutta parannukseen?
Tuudittaa ihmisiä väärään rauhaan, eikö se ole mitä
hirveintä piittaamattomuutta?
2)
Olen kajonnut opetuksesi antinomistisiin painotuksiin ja perusteluihin.
Ei ole oikein opettaa, että Jumalan tahdosta piittaamaton
ihminen on uskossa ja armossa – ilman että hän kääntyy..
3)
Uskova, joka on Hengen johdatuksessa, haluaa päästä irti
synnistä – ei elää siinä vastoin sanaa..
Niin opettaa myös Katekismus kasteesta.
Kerro sitten mitenkä tämä edellä oleva liittyy siihen, että jotkut parisuhteensa rekisteröineet seurakuntalaiset pyytävät seurakunnan työntekijää rukoilemaan kanssaan ja puolestaan? Siis nimenomaan piispainkokouksen ohjeen mukaisesti, iman erityistoiveita.