Seurasin mielenkiinnolla kirkolliskokouksen keskustelua 13.8. piispainkokouksen tuoreesta mietinnöstä. Keskustelun pohjalla oleva piispainkokouksen mietintö löytyy täältä ja tallenne keskustelun alkuosasta täältä ja loppuosasta täältä.
Nähdäkseni puheenvuorojen pitäjät puhuivat paljon toistensa ohi. Tulkitsen, että taustalla on kaksi erilaista käsitystä Jumalan asettamista instituutioista ja sitä seuraavaa eriävää käsitystä lähimmäisenrakkaudesta.
—
Moni puheenvuoron käyttäjä vetosi siihen, että Jumala on luomiskertomuksessa asettanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Jokainen voi keskustelun taustalle tarkistaa 1. Moos. 2. luvun lopusta, mitä luomisessa tapahtui.
Luomiskertomuksessa mies ja nainen kohtaavat toisensa ja kirjoittaja toteaa miehen ja naisen tulevan yhdeksi lihaksi. Asetettiinko siinä instituutio nimeltä miehen ja naisen välinen avioliitto ja sulkeeko tämä asetus pois mahdollisuuden kutsua samaa sukupuolta olevan parin suhdetta avioliitoksi?
Tätä kysymystä ei salissa ratkaistu torstai-iltana.
—
Luterilaisen kirkkomme viime vuosikymmenten opetus on pullollaan uskoa instituutioihin. Tällaisia instituutioita ovat avioliitto, perhe, työ, esivalta, kirkko, virka. Vuoden 1948 Katekismuksen mukaan tärkeimmät elämänalat, joilla kristitty suorittaa palvelutehtävänsä, ovat koti, valtio, kulttuurielämä (maanviljely, tiede, taide, raittius ja hyvät tavat) ja kirkko.
Suomalaisen 1900-lukuisen luterilaisuuden mukaan elämä on tasapainossa, kun kaikki instituutiot toimivat oikein: kun esivalta kantaa miekkaansa kansan parhaaksi, työtä tehdään tunnollisesti ja perheenjäsenet toimivat omilla paikoillaan. Luterilaisten pohjoismaisten hyvinvointiyhteiskuntien menestys ei ainakaan ole hälventänyt instituutiouskoa. Kirkolla ja pappisviralla on oma tärkeä paikkansa yhteiskunnan instituutioiden joukossa.
Suomalaiset ovat vuosikymmeniä toteuttaneet omia ambitioitaan liittymällä rekisteröityihin yhdistyksiin tai perustamalla uusia yhdistyksiä. Rippikoulu, ylioppilaslakki, sotilasvala, kirkkohäät ja itsenäisyyspäivän kättelyn katsominen televisiosta ovat monessa suvussa säilyneitä institutionaalisuuden muotoja.
Kenttäpiispa, kahden hyvin perinteisen instituution edustaja, muistutti puheenvuorossaan avioliiton instituutioluonteesta. Moni muu ei enää muista avioliiton olevan yhteiskunnan ”perussolu”. Pekka Särkiön puheenvuoro alkaa Youtube-tallenteen kohdassa 1:24:40.
”Perhe yhteiskunnan perussoluna” esiintyy esimerkiksi nykyisen vihkikaavan rubriikissa mahdollisena puheen teemana. Piispojen puheenvuorossa Rakkauden lahja (s. 67) avioliitto on yhteiskunnan jatkuvuuden takaava perussolu. Särkiö on selvästi hyvin perillä kirkon aiemmista parisuhdepuheenvuoroista ja avioliitto-opetuksesta.
Kun siis torstai-illan kirkolliskokouksen kolmen minuutin puheenvuoroissa muistutetaan Jumalan asettaneen avioliiton luomisessa, liitytään instituutiouskon pitkään perinteeseen. Avioliitto on instituutio, jonka Jumala on asettanut osaksi ihmisyyden perusluonnetta ja yhteiskunnan perusrakenteeksi.
Ja koska kyse on ihmisyyden olemuksesta, Turussa istuvalla kirkolliskokouksella ei ole lupa kajota avioliittoon. Tämä tuli muistutetuksi useammassakin puheenvuorossa. Esimerkiksi Matti Taskila lainaa Matteuksen evankeliumia, Jumalan selkeää sanaa, ja muistuttaa että kirkon oppi sanelee, ketä voidaan vihkiä ja ketä ei. (striimissä 59:20)
Vuonna 2020 sotienjälkeisen ajan perinteiset instituutiot ovat kuitenkin kriisissä. Entistä harvempi suomalainen kuuluu poliittisiin puolueisiin ja rekisteröityihin yhdistyksiin. Vanhat yhdistykset etsivät uutta suuntaa tai kuihtuvat nuorten vastuunkantajien puutteessa.
Entistä harvempi suomalainen viettää itsenäisyyspäivää tai äitienpäivää kunnan, seurakunnan tai yhdistyksen järjestämissä juhlissa. Perhejuhlat ovat ydinperheen ja lähipiirin juhlia, entistä harvemmin koko kylän tai koko yhteisön kokoontumisia. Pönöttäminen on out, omannäköisyys in. Omien tavoitteiden ja oman itsen toteuttaminen tapahtuu somessa, tempauksissa, omalla ajalla ja tavalla. Ei liittymällä instituutioihin ja mahduttamalla itsensä instituutioiden tarjoamiin ahtaisiin muotteihin.
Avioliiton solmiminen ei monellekaan merkitse enää liittymistä instituutioon. Vihkipuheessa pappi ei sano, että pari purjehtii avioliiton rauhaisaan satamaan toteuttamaan yhteiskunnan perussolun tehtävää edistää yhteiskunnan vakautta ja kaikkinaista hyvinvointia. Pappi puhuu vihkiparin keskinäisestä rakkaudesta, sitoutumisesta, luottamuksesta ja vaikeuksien läpi kulkemisesta toinen toistaan tukien. Siis avioliitosta kahden ihmisen välisenä suhteena, jonka sisällön he itse määrittelevät, ei instituutiona johon liitytään.
Hanna Mithikun puheenvuorossa (striimissä kohdassa 32:00) avioliitossa kyse ei ole jostain ikiaikaisesta instituutiosta. Kyse on ihmisistä ja elämästä, hyväksymisestä ja oikeiden ihmisten ihmisarvosta. Kirkolliskokouksen päättäjien tulisi kääntää katse asianosaisiin ja hyväksyä ihmiset kokonaisina persoonina ja hyväksyä heidän rakkautensa.
Yhdet puhuvat instituutiosta ja Jumalan asetuksesta, toiset ihmisten suhteista.
—
Toiseksi, keskustelua seuratessa tulkitsin, että kirkolliskokousedustajilla on ainakin kaksi eri merkitystä sanalle lähimmäisenrakkaus.
Monessa puheenvuorossa vedottiin lähimmäisenrakkauteen ja muutamassa viitattiin Hesarin tiistaiseen pääkirjoitukseen. Mikseivät piispat ja jotkut kirkolliskokousedustajat tajua lähimmäisenrakkaudesta mitään, vaikka ihan Hesarissa kerrotaan, että niin yksinkertaista se on?
Siksi, että ”lähimmäisenrakkaus” saa erilaisia merkityksiä riippuen ylläkuvatusta instituutiouskosta.
Kirkon puheenvuoroissa ja kannanotoissa on vuosikymmenet opetettu, että Jumala on luomisessa kirjoittanut lakinsa ihmisen sydämiin. Tämän ns. luonnollisen moraalilain perinteen sisällä on eri käsityksiä, mitä Jumala luomisessa kirjoitti ihmisen sydämeen.
Yhden käsityksen mukaan Jumala kirjoitti ihmisen sydämeen lähimmäisenrakkauden periaatteen ja jätti yksityiskohtaisemmat oikeat ja väärät arvioitaviksi tilannekohtaisesti.
Toisen käsityksen mukaan ihmisen sydämeen kirjoitettuun peruslakiin kuuluu edellä mainittuja instituutioita kuten avioliitto, perhe, esivalta, työ ja niin edelleen.
Jos uskoo, että Jumala on luomisessa asettanut miehen ja naisen välisen avioliiton ihmisyyden perustavanlaatuiseksi rakenteeksi ja kaikkien yhteiskuntien perussoluksi, tämän avioliittokäsityksen ylläpitäminen on ihmisille parhaaksi. Siksi ns. perinteisen avioliittokäsityksen edustajat toteuttavat mielestään lähimmäisenrakkautta pitämällä kiinni ns. perinteisestä avioliittokäsityksestä.
Sukupuoliriippumattoman avioliittokäsityksen edustajille taas lähimmäisenrakkauden periaate ja siihen liittyvä ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistäminen ilmiselvästi vaatii kaikkien parien avioliittojen tunnustamista ja hyväksymistä.
Mimosa Mäkisen puheenvuorossa (1:32:40) katsotaan silmiin ihmisiä sellaisina kuin he itsensä kokevat, ei sellaisina kuin he instituutiouskon läpi näyttävät. Sillä aikaa kun kirkossa keskustellaan, elämä tapahtuu. Kyse on kaikkien kirkon jäsenten täydestä seurakuntalaisuudesta.
—
Keskustelussa käytettiin monta hienoa, hyvin rakennettua puheenvuoroa. Mutta pelkään, että edustajat puhuivat toistensa ohi puhuessaan avioliitosta joko instituutiona tai suhteena.
—
Olen kuvannut kirkon eettistä opetusta väitöskirjassani. Opetuksen tosiasiallista luonnetta kuvaan luvussa 10, s. 178-213. Luterilaista luonnollisen moraalilain perinnettä kuvaan s. 40-46. Perussoluja kuvaan s. 79, nootti 374. Väitöskirjastani löytyy viittaukset moneen tässä blogitekstissä esittämääni väitteeseen.
Avioliittoa Jumalan asetuksena ja hyvää elämää edistävänä suhteena olen kuvannut ehdotuksessani ihmissuhteen siunaamisesta, s. 16-22.
Asiassa päätösvalta kuuluu yksiselitteisesti kk:n toimivaltaan. Nyt on vain niin, että yksi jos toinenkin toimija, niin kirkon sisällä kuin ulkona, pyrkii jättämään jälkeä ja viisauttaan tuohon joskus mahdollisesti kk:n pöydälle vielä palaavaan kysymykseen avioliitosta kirkon itseymmärryksenä. Jos blogistin mielestä keskustelu meni eilen hetkittäin hänen tulkitsemanaan ns. toistensa ohi, minusta taas ei vähääkään. Kirkolliskokouksella ja sen jäsenillä, piispojakaan unohtamatta, on erityisen paljon valtaa, mutta myös kerran kuulutettavaa vastuuta.
Kysymys kirkon itseymmärryksen laajentamisesta avioliitosta, tässä monella tapaa hektisesti toimivassa maailmaanjassa, ei ole vähäpätöinen. On tärkeä, että tuo moniäänisyyden sallitaan kuulua ajan kanssa juuri siellä, missä tämän kirkon tulevaisuuskin pitkälle lopulta ratkaistaan.
Paavo: ”Jos blogistin mielestä keskustelu meni eilen hetkittäin hänen tulkitsemanaan ns. toistensa ohi, minusta taas ei vähääkään.”
Kiitos Paavo kommentista. Näin eri tavalla me keskustelua kuuntelemme.
” Avioliitto Jumalan asetuksena ja hyvää elämää edistävänä suhteena ”.
Jeesus jumala-ihminen ei itse ilmeisesti noudattanut omaa sanomaansa eläessään elämänkumppaninsa Maria Magdaleenan kanssa niin henkisesti kuin fyysillisestikin. Kenties vielä omien lastensa kanssa.
Jeesus oli isänsä kanssa luomassa tätä käsittämätöntä maailmankaikkeutta.
Kirkon oppi !
Hienoa analyysi. Kiitos, Tuomas!
Ihailen Tuomaksen ahkeruutta ja akateemisuutta näissä blogeissa, ja analyyttisyyttä. Nyt alan vähän näkemään myös sanottavaa. ”Yhden käsityksen mukaan Jumala kirjoitti ihmisen sydämeen lähimmäisenrakkauden periaatteen ja jätti yksityiskohtaisemmat oikeat ja väärät arvioitaviksi tilannekohtaisesti.” (TH). Esimerkiksi Mannermaata ja co. lukiessani muistelen heidän sisällyttävän lähimmäisenrakkauden pariaatteeseen, ei mitän instituutioita vaan, myös ainakin jonkinlaisen käsityksen oikeasta ja väärästä. Ehkä vähän himmentyneenä. En osaisi tehdä äitienpäivän ym. viettämisen tavasta johtopäätöksiä tärkeissä teologisissa kysymyksissä.
Sitä peukutan eniten Tuomaksen teeseissä että hän korostaa siunaamista enemmän kuin vihkimistä. Viimeisen arkkipiispan vaalin tulosta seuratessani minulle valkeni tästä asiasta se, että oikeastaan kirkko ei tarvisisi niin paljon näitä ”käsityksiä” eli Tuomaksen sanoin instituutio-opinkappaleita. Esimerkiksi mielestäni kirkko ei tarvitsisi omaa avioliittokäsitystä, omaa yhteiskuntakäsitystä tai omaa käsitystä taloudesta. Riittäisi kun kirkolla olisi tolkullinen käsitys Jumalasta. Jos sitten haluttaisiin vielä joku toien mistä riidellä niin se voisi olla vaikka raamattukäsitys. Niissä olisi tarpeeksi.
Vihkioikeudella (tai -velvollisuudella, miten sen haluaa nähdäkin) kirkko ei tee mitään. Siunaaminen riittäisi. Tämä on tietenkin puhetta sellaisesta mikä ei ole vaihtoehtona piispojen paperissa, eli pelkkää teoriaa. Sanon kuitenkin. Vihki”oikeudesta” kirkon olisi pitänyt kieltäytyä kauan sitten.
Hannu: ”Esimerkiksi Mannermaata ja co. lukiessani muistelen heidän sisällyttävän lähimmäisenrakkauden pariaatteeseen, ei mitän instituutioita vaan, myös ainakin jonkinlaisen käsityksen oikeasta ja väärästä.”
Kiitos tästä. Kyllähän tuossa blogissa on myös omaa tulkintaani instituutioiden merkityksestä.
Ja toki Jeesus toteaa rakkauden kaksoiskäskyn sisältävän lain ja profeetat. Ja katekismuksen 1999 mukaan kymmenen käskyä (ei vain lähimmäisenrakkauden periaate) ovat elämän oma laki:
”Käskyt ilmaisevat, millä ehdoilla kaikkien on hyvä elää. Niihin sisältyvä rakkauden vaatimus tunnetaan kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa. Ihminen ymmärtää, että käskyissä on ilmaistuna elämän oma laki.” (http://katekismus.fi/10kaskya/11.html)
Hannu: ”Ehkä vähän himmentyneenä. En osaisi tehdä äitienpäivän ym. viettämisen tavasta johtopäätöksiä tärkeissä teologisissa kysymyksissä.”
Juu, tuo kuvastaa varmasti enemmän omaa ajatteluani kuin kirkolliskokouksen salissa istujien näkemyksiä. Mutta pyrin havainnollistamaan sitä, miten yhteiskunnassamme liittyminen erilaisiin instituutioihin kapenee.
Hyvä analyysi, mutta ei tuossa omasta mielestänikään ohipuhuttu. Sameli Juntunen puheenvuorossaan oikeutetusti mainisti kirkolliskokouksen ohittamisen.
Eikö nimenomaan luomisjärjestys ole se hyvä Jumalan teko, jonka Hän on säätänyt ihmisen parhaaksi, sillä kun Jumala katsoi kaikkea mitä Hän oli tehnyt, niin se oli pelkästään hyvää, jonka Jeesus itse vahvistaa (Mark10:6-9). Tuossa edellähän Jeesus käsittelee erokirjaa, jonka Mooses oli säätänyt ihmisten kovuuden tähden.
Entäpä sitten tuo ”lähimmäisenrakkaus”, johon spn-osapuoli vetoaa. Mikäli ajatellaan, että tässä asiassa voidaan vedota Jeesuksen lähimmäisenrakkauden käskyyn, palataan kuitenkin takaisin tuohon Jumalan luomisjärjestykseen, jonka Jeesus yksiselitteisesti vahvistaa. En tiedä ajatellaanko tässä pohjimmiltaan sitä, että Jeesuksen lähimmäisenrakkauden käsky jotenkin olisi poikkeava tai enemmän kuin tuo, mitä Jumala Sanansa (Poikansa) kautta on säätänyt.
Kosti, olennaista blogissani onkin yritys kuvata sitä, että salissa olijat eivät kaikki jaa tuota ”Jumalan luomisjärjestystä jonka Jeesus yksiselitteisesti vahvistaa.”
Tai ainakaan siihen luomisjärjestykseen eivät kuulu samat asiat kuin ne, joita toiset edustajat ajattelevat luomisjärjestykseen kuuluvan.
Espoon piispa Hintikka antoi varsin selvät askelmerkit minkälaiselle opetukselle on tilaa hänen hiippakunnassaan. Enteilee hieman piispainkokouksen esittämää mallia nr. 6.
On hyvä tietää, että mainitut sanan paikat sitoo kirkolliskokousta, eikä ne puhu kenenkään ohi. Ohjeita ei kuuluu ottaa liberaalin median, kuten esimerkkinä mainitun HS:n pääkirjoituksesta, vaan pysyvästä ja vahvasta kirkon perustasta, Jumalan muuttumattomasta sanasta. Siinä on elämä ja onni.
Mistä tuo omituinen käsite ”luomisjärjestys” oikein nousee? Raamatusta ei kai kyseistä käsitettä löydy.
Kari, erittäin hyvä kysymys.
Poimin pari ”luomisjärjestys”-kohtaa esille kirkon asiakirjoista. Ne ovat tuolla seuraavalla kommenttisivulla vastauksena Hannun ja samalla sinun kysymyksiin.
Heräsi myös kysymys, että puhummeko me nyt instituutioiden vai ihmisen puolesta? Yksilöllisyys on yhteiskunnassa noussut tärkeäksi asiaksi. Pitäisikö kirkon myötäillä vai vastustaa sitä? Millä perusteella?
”puhummeko me nyt instituutioiden vai ihmisen puolesta?”
Ajatushan on, että tällaiset Jumalan asettamat instituutiot kuten perhe, avioliitto, kirkko jne ovat ihmisille hyväksi. Siispä varjelemalla tällaisia Jumalan asettamia instituutioita edistetään ihmisten hyvää.
Jumalan laki voidaan nähdä joko ihmistä kahlitsevana, rajoittavana ja ahdistavana. Tai sitten Jumalan laki voidaan nähdä ihmistä suojelevana: Jumalan laki turvaa ihmistä sellaiselta, mikä ei tee ihmiselle hyvää.
Eri asia sitten, mitä Jumalan laki sanoo. Siitähän tässä keskustellaan, onko avioliitto ymmärrettävä vain miehen ja naisen välisenä. Eli suojeleeko samaa sukupuolta olevan parin avioliiton kieltäminen elämää vai onko kyse ihmisten asettamasta kahleesta, joka estää samaa sp. olevaa paria kukoistamasta?
Ainoa avioliittomuto Suomessa on rakkausavioliitto. Mahdollisesti jokunen sovittu toveriliitto löytyy. Ei ihmiset mene avioon ollakseen yhteiskunnan solu. Edes se ei enään pidä paikkansa että avioliitto olisi yhteiskunnan perusyksikkö. Hyvin suuri osa väestöstä elää avosuhteessa , ehkä noin kolmasosa kaikista aloittaa yhteiselämän avosuhteella. Samoin jätetään ottamatta huomioon se että singel taoluksia on hyvin suuri prosentti nykyyhteiskunnassa. Sekä avosuhteessa elävät että singelit ovat yhteiskunnan perussoluja missä avioliitotkin.
Entä mitä merkitsee avioerot tässä perussolukeskustelussa? N 40% avioliitosta päättyy avioeroihin. Enään siis ei pidä paikkansa se että avioliitossa eläminen olisi aikuisten ihmisten perusolomuoto.
Miksi kirkko vaikenee totaalisesti avoliittojen suhteen. Sehän on nuorison ja vähän varttuneidenkin tyypillinen kokeiluavioliitto ennen naimisiin menoa.Homoliittojen määrä on häviävän pieni verrattuna singeleiden ja avoliitossa asuviin verrattuna.
Eli homokeskustelu ei oikeastaan koske heidän liittomuotoaan ,vaan jotain muuta. Esimerkiksi syvälle juurtunutta vastarintaa koko homoilmiötä kohtaan. Sellaista vastarinta on paras kunnioittaa, siitä eroonpääseminen on pitkä prosessi, sellainen joka tulee kestämään joitakin sukupolvia. Ylimeno aikana on löydettävä kompromissejä joihin kaikki asianomaiset voivat yhtyä.
70-luku toi vapaan rakkauden käsitteen nuorisolle. Tänään tuon ajan nuoriso on päättämässä asioista. Ehkäpä siksi kukaan ei ole älynnyt painaa jarruja. Nyt sitten ollaan törmätty seinään.
Vähän kerrassaan olemme lipsuneet varmalta vakaalta pohjalta ja olemme luoneet tilaa käsityksille, jotka juontavat suoraan sinne nuoruutemme päiviin.
Kyllä, juuri näin.
Kyllähän se vapaan rakkauden ajatus on jo 60-luvulta peräisin. Ehkäisypillerit tulivat silloin. Moni muukin asia muuttui silloin, ’lipsui vakaalta pohjalta’.
Kyllä, juuri näin.