”Fiksummat puheet, kirkon parempi Uusi Vuosi 2014. Kristittyjen yhteinen vetoomus toisia kunnioittavan puheen puolesta.” Tällaiseen viestiin törmäsin Facebookissa. Iloitsen siitä, että vetoomus on esitetty (allekirjoitettavaksi), mutta surkuttelen sitä, että tällaiseen menettelyyn on ollut tarvetta. Tumma teksti on vetoomusta, RR taas merkitsee Ruttopuiston rovastia, jonka on ehdottomasti päästävä kommentoimaan tätäkin asiaa.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ennenkokemattomien haasteiden edessä. Kirkko menettää jäseniään ja sen asema yhteiskunnassa muuttuu.
RR: Ihan Raamatun sanan mukaan menee. Jos tohdimme puhua eskatologiasta (oppi viimeisistä ajoista), niin Raamatun mukaan luopumus kasvaa ennen Jeesuksen toista tulemista. Odotusaika vaikuttaa kristittyihin unettavalla tavalla. Erityisesti maailmanrakkaus valtaa sijaa kristittyjen parissa. Esiintyy vääriä profeettoja, jotka julistavat muuta kuin Kristuksen evankeliumia. Uskonnollinen elämä joutuu harhateille. Jos maallistuminen saa suuren vaikutusvallan kirkkojen elämässä, se vaikuttaa vielä enemmän ihmisten muussa yhteiselossa.
Raamatussa puhutaan myös laittomuuden hengestä. Luopumuksen kasvaessa ihmiset lakkaavat kunnioittamasta Jumalan asettamia elämän lakeja. Perhesiteet höltyvät, epäjärjestys ja laittomuus pääsevät valtaan yhteiskunnassa. Voidaan puhua Kaikkien sodasta kaikkia vastaan. Ns. sosiaalista mediaa (some) otollisempaa taistelutannerta ei sielunvihollinen enää olisi voinut toivoa. Paholaista tarkoittava sana diabolos on suomeksi käännettynä erilleen heittäjä.
Tulevaisuuden kohdatakseen kirkon tulee olla rohkea ja vahva. Tätä vahvuutta uhkaa kuitenkin kirkon sisällä sellainen riitely, jossa kirkon jäsenet lyövät ja haavoittavat toinen toisiaan pahoilla puheilla ja ilkeillä sanoilla. Yleistyessään tällainen haavoittava kielenkäyttö tulee yhä hyväksytymmäksi.
RR: Seurakunnan kimppuun sisältäpäin raatelemaan päässeet / päästetyt sudet tekevät äärimmäisen pahaa jälkeä. Kenellepä meistä ei olisi tuttu termi Susi lammasten vaatteissa? Yksityinen kristitty on helppo suupala sielunviholliselle, mutta tuon kiljuvan jalopeuran tavoin kiertelevän Jumalan vastustajan on sitä vaikeampi niellä meitä, mitä lähempänä seisomme toisiamme.
Jos me uskomme siihen, että Jumala kuulee meitä, kun me häntä avuksi huudamme, niin ei Jumalan vastustajakaan toimettomana pysy. Kun me manaamme pahaa paikalle, niin toki hän oitis saapuu…
Kristittyinä meitä velvoittaa kaste, joka liittää meidät kirkon, Kristuksen ruumiin, jäseneksi. Toisiin kirkon jäseniin kohdistuvat haavoittavat ja ilkeät sanat kohdistuvat Kristukseen itseensä.
RR: Miten helposti meiltä unohtuu, että me emme joudu aikanamme tuomiolle vain teoistamme vaan myös sanoistamme. Sanatkin ovat tekoja. Miksi me puhuisimme tai tekisimme muille ihmisille toisin kuin tahtoisimme itsellemme puhuttavan tai tehtävän? Jos ja kun olet Kristuksen ruumiin jäsen, niin pidä huoli siitä, että olet elävä etkä mikään tekojäsen, proteesi!
Meillä kristityillä on erilaisia opillisia näkemyksiä, joista osa on teologisesti merkittäviä ja periaatteellisia. Erot liittyvät esimerkiksi käsitykseemme Raamatun ymmärtämisestä ja tulkinnasta sekä ihmiskuvasta.
RR: Jos Kristus sanoo, että meidän kristittyjen on saarnattava evankeliumia kaikille kansoille, niin miten on mahdollista, että Suomessa kirkon luottamushenkilöt voivat tehdä päätöksiä, jotka vesittävät tämän kirkon perustehtävän? Toki lähettäjien on turvattava tuon luovuttamattoman tärkeän työn taloudelliset edellytykset.
Meillä on oikeus olla eri mieltä. Meillä on oikeus arvioida kriittisesti sellaisia käsityksiä, joita pidämme virheellisinä. Meillä on kirkon jäseninä oikeus pyrkiä ymmärtämään kristinuskoa ja luterilaista perinnettä parhaan kykymme mukaan ja kirkon Herralta viisautta rukoillen.
RR: Erimielisyytemme älkööt nousko Musta tuntuu-pohjalta. Jokaiseen julkiseen väitteeseen tulee löytyä perustelu (jokainen ääneen sanomaton väitteeni on uskomus, jonka varassa toimin). Jo ennen kuin viritän jouseni singotakseni sillä kriittisen nuolen kohti toista ihmistä, minun on otettava selvää, onko väitteeni totta, onko se rakentavaa ja onko se aivan välttämätöntä ilmaista juuri nyt.
Haluamme kuitenkin sitoutua siihen, ettemme käytä toisistamme loukkaavia sanoja. Haluamme keskustella vaikeistakin kysymyksistä toista kunnioittaen ja ymmärtämään pyrkien. Tahdomme löytää rakentavia sanoja myös ilmaistessamme erimielisyyttä. Pyrimme Jeesuksen käskyn mukaisesti rakastamaan heitä, joiden kanssa olemme eri mieltä, ja rukoilemaan heidän puolestaan.
RR: Eivät toisin ajattelevat kristityt ole vihollisiamme. Eivät toiset ihmiset yleensäkään. Omassa sisimmässämme me käymme ne kaikkein rankimmat henkivaltojen taistelut uskon ja epäuskon välillä.
Kirkkomme on vahva, kun me kristityt sen jäseninä pidämme yhtä. Herramme kutsuu meitä toisen kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Hän haluaa luoda keskellemme sovintoa ja rakkautta, josta kristityt tunnistetaan. Kristus antaa kirkollemme tulevaisuuden ja toivon.
RR: Tässä olisin suonut, että vetoomuksessa olisi toistettu edellä mainittu sanapari (tulevaisuuden kohdatakseen) kirkon tulee olla rohkea ja vahva. Kun otsikko antaa ymmärtää, että luterilaisessa kirkossa puhutaan tästedes fiksummin, niin lienee aivan paikallaan siteerata oppi-isäämmekin? Tässä seison enkä muuta voi, totesi Luther Wormsin valtiopäivillä, joilla hän sai lähestulkoon yksin kohdata senaikaiset mahdit, valtion ja kirkon, keisarin ja paavin.
Aaro Hellaakoski tuntuu kuvaavan Lutherin uskon rohkeutta laittaessaan runonsa rukouksen muotoon: ”Suo Herra mulle rohkeus katsoa sieluni rumuuteen.”
Ennen Wormsin valtiopäiviä, jossa Martti-tohtori siis joutui tekemään selkoa raamatullisista löydöistään, hän oman henkensäkin kaupalla kirjoitti: ”Nyt ei ole aika ajatella vaaraa tai pelastumista. Nyt on huolehdittava siitä, ettemme anna jumalattomille aihetta evankeliumin pilkkaamiseen, jos emme uskalla todistaa, mitä olemme opettaneet, vaan pelkäämme vuodattaa vertamme sen puolesta.”
Minkähänlaisen uskontodistuksen me, jotka itseämme kristityiksi kutsumme, tohdimme antaa? Emme suinkaan me häpeä Kristuksen evankeliumia?
Yhä jaksan ihmetellä: DBTL-festivaalipaikan lähellä on Turun Tuomiokirkko. Miksi festarivieraita ei johdatella sinne viettämään Herran pyhää ehtoollista? Miksi valitaan rauhaton meluisa paikka ehtoollisjuhlalle, sillä juhlahan se on. Luulisi, että festariin osallistujakin arvostettaisiin sen verran, että kirkon ovet olisivat avoimet heitä varten.
All right! Ehtoollista on vietetty metsissä ja katakombeissa, taitavasti salaa jopa keskityisleireissä, ties missä luolissa ja maakuopissa, mutta ne ajat ovat olleet ankaran vainon aikoja. Nyt Suomessa voi rauhassa ja vaaratta osallistua ehtoolliseen kirkoissa.
Miksi ehtoollisen vietto vaatii suurta julkisuutta, DBTL-julkisuuttako?, vai kenen tai minkä? Houkutellaanko kansa
a festareille vain kirkkoon?
Kyllä ev.lut. kirkko maassamme näkyy: laajana diakoniatyönä, julkisina jumalanpalveluksina, monen monen kärsivän rinnalla, piispojen kannanottoina, myös yhteiskunnallisina.