No comments

Olen viime aikoina kirjoittanut blogeja, joista olen poistanut kommentointimahdollisuuden. Päädyin tähän ratkaisuun, kun eräs saman sukupuolen parisuhteita puolustava henkilö ryhtyi postaamaan (lue: urakoimaan) toistuvasti henkilööni kohdistuvia kommentteja.

Niinpä totesin säästäväni aikaani perustyöhöni, kun minun ei tarvitse toimia jatkuvasti blogini moderaattorina.

Täällä Kotimaa24:n pohjalla touhuaa muutamia henkilöitä, jotka valtaavat omilla kommenteillaan monet keskustelut. – Mikäli blogisti ei itse käytä paljon aikaa omaan blogiinsa liittyvän keskustelun seuraamiseen, nämä muutamat henkilöt hallitsevat pian kaikkea omaan blogiin liittyvää keskustelua. – Useinkaan näiden ilmeisesti netissä asuvien, ja lähes päätoimisten kommentaattoreiden argumentointi ei ole kovin syvällistä. – Silmiinpistävintä on vain miltei jatkuva äänessä oleminen.

Kenestä minä nyt kirjoitan? Ymmärrän, että tällaisessa melko yleisessä kritiikissä on vaarana, että siitä pahastuvat ne, joille se ei ole tarkoitettu, – mutta ne joihin se kohdistuu, eivät korvaansa lotkauta…

En halua mainita nimiä, mutta kritiikkini kohdistuu niihin kommentoijiin, joiden kommentteja olen joutunut poistamaan useita kertoja, ja pyytänyt jopa siirtymään muualle kommentoimaan, mutta kyseiset henkilöt eivät sellaisesta piittaa… Asianomaiset tietävät tämän lukiessaan tämän; muut ovat arvostelustani vapaat. – Koen turhauttavaksi tarjota blogejani tällaisten henkilöiden hiekkalaatikoksi.

Pidän keskustelusta. – Ajattelen, että ryhtyminen avoimeen keskusteluun kertoo toisen ihmisen arvostuksesta. Siinä annamme toisillemme vastavuoroisesti aikaamme ja opimme tuntemaan toisiamme. Tämä on arvokasta. – Pitkän pohdinnan jälkeen rajasin kuitenkin kommentointimahdollisuuden pois, koska en näe mielekkääksi, että muutama väittelyhaluinen kaappaa koko keskustelufoorumin ja estää mahdollisuuden tavalliseen ajatustenvaihtoon. – Minulla on kokemusta henkilöistä, joiden kanssa olen jauhanut kymmeniä, ehkä satojakin kertoja, mutta edelleen samat henkilöt pyörittävät samaa myllyä… Silloin kyse ei ole nähdäkseni enää halusta keskustella kanssani, vaan käyttää blogejani oman julistuksensa ponnahduslautana! – Eikö tällöin olisi reilumpaa kirjoittaa omia blogeja?

Kirjoitin tämän blogini esittääkseni pahoitteluni niille lukijoilleni, jotka ovat vilpittömästi harmitelleet kommentointimahdollisuuden poistumista.

Olen kuitenkin iloisesti yllättynyt, että ilman kommentointimahdollisuuttakin blogejani on kuitenkin luettu, jopa yli 1000 kertaa! – Kiitän minulle suoraan välitetystä rohkaisevasta palautteesta.

Tällä kertaa ja tässä blogissa avaan tilapäisesti mahdollisuuden kommentointiin. Tässä blogissa sana on taas vapaa, mutta toivon edelleen asiallista keskustelua.

 

”Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.”

(Kirkkoraamattu 1933/38: Sananl. 25:11)

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Ari,

    On totta, että Jeesuksen kerrotaan mainitsemassasi kohdassa kysyneen riivaajaparven nimeä ennen sen karkoittamista. – Taitaa olla kuitenkin vähän harhaanjohtavaa väittää tuota varsinaiseksi keskusteluksi…

    Sinänsä olet oikeassa siinä, että hengellistä väkivaltaa täytyy varoa. – Mielestäni on kuitenkin vain tervejärkistä pitää yllä järjestystä. – On olemassa monta foorumia, jotka toimivat paremmin, ilman täysin vapaata keskustelua. Esim. koulun opettaja estää oppilaita kaappaamassa vallan luokassa saadakseen opetussuunnitelman toteutettua… Häirikön voi myös poistaa luokasta. – Sama periaate on mahdollista myös varttuneempien kursseilla… Kotimaa24 odottaa, että kukin blogisti ylläpitää bloginsa järjestystä… Se tarkoittaa anarkistisen kommentointimahdollisuuden rajaamista. – Tämän äärellä on lievästi sanottuna vähän yliampuvaa leimata tätä hengelliseksi väkivallaksi, koska jokaisella on kuitenkin mahdollisuus kirjoittaa omia blogeja… Jokainen voi sanoa omassa blogissaan häirikölle: ”älä tuu droppaa mun tunnelmaa…”

  2. On tietenkin myös hieman blogin aiheesta kiinni, onko kommentointimahdollisuus ns. välttämättömyys vai ei, mutta yleisesti ottaen blogikirjoitusten varsinainen anti on usein sen herättämässä keskustelussa.

  3. Rauli -> ”Saas nähdä kuinka hyvin Manun esille ottama, mielestäni tavoittelemisen arvoinen kommenttilinjaus jatkossa toimii. Ja paljonko meillä on uskallusta nakata vuodatukset plogiotsikon vierestä roskakorin perukoille. Lupaan itse ainakin vielä yrittää.”

    Useimmiten taitaa riittää, kun huomauttaa kanssakeskustelijaa että nyt alkaa rönsyillä, ja että jatkot samasta rönsystä poistetaan. Ja vaikka blogisti onkin oman bloginsa herra, niin ei liene haitaksi, jos blogin herra välttää itsekin rönsyilemästä sinne tänne. Keskustelun kannalta olisi hieman epäreilu asetelma, jos yhdellä on oikeus rönsyillä mutta toisilla ei.

    Mutta eipä sillä, että sitä rönsyilyn veteen piirrettyä rajaa olisi aina helppo tunnistaa. Tiettyyn aihepiiriin saattaa liittyä oleellisesti paljonkin yksityiskohtia, joita blogisti ei aina ole tullut ottaneeksi huomioon, tai edes tietoinen niistä.

    • Kiitos kommentista!

      En tiedä onko rönsyily villakoiran ydin, vai piileekö suurin kysymys kuitenkin siinä kunnioittavatko keskustelijat toisiaan, ja blogistia, joka näkee vaivaa omalla paikallaan…?

    • Oma kysymyksensä on myös se, osaavatko keskustelijat suhtautua käsiteltäviin asioihin asioina, eikä henkilökohtaisena hyökkäyksenä esimerkiksi silloin, jos joku keskustelijoista kokee, että käsiteltävä asia uhkaa omaa maailmankuvaansa.

    • Ryösö: ”blogistia, joka näkee vaivaa omalla paikallaan”

      Alkaa piikuhiljaa ärsyttää tuo vaivannäöstä vaahtoaminen. Maksaako sinulle pitäisi, että saat tuoda täällä julki omaa agendaasi ja itsellesi niin kallista julistustasi?

      Ei sinua kukaan velvoita tänne kirjoittamaan. Se on käsittääkseni täysin vapaaehtoista puuhaa vai katsotko, että yhteiskunnan pitäisi osoittaa sinulle nöyrää kiitollisuutta pyyteettömästi jakamistasi hengellisistä kultajyvistä.

    • Kimmo hyvä. Manun blogit ovat useimmiten siinäkin suhteessa ansiokkaita, että niiden kirjoittamiseen on todella nähty vaivaa. Kokeileppa itse:-)

      Minusta hyvä nyrkkisääntä – jota itse en aina ole onnistunut noudattamaan – on se, että jos ei blogista ole mitään hyvää sanottavana, kannattaa jättää kommentoimatta. Mahdollisen kritiikin voi tuoda monella tavoin esiin.

    • K-M: ” Kokeileppa itse:-)”

      Tarkoitatko ”kokeilepa” itse.

      Hieman suomen kielen liitepartikkeleista:

      Suomen kielessä sanan vartaloon voidaan liittää erilaisia päätteitä ja muita elementtejä, joita kutsutaan affikseiksi. Yksi affiksien tyyppi on liitepartikkelit, jotka ovat epäitsenäisiä, sanan loppuun liittyviä partikkeleita, esimerkiksi -han, -kin, -pa, -pä ja -s.

      Kliittiset sävypartikkelit ovat liitepartikkeleita. Ne liitetään osaksi sanaa, esimerkiksi: kokeile-pa, mene-pä-s ja oli-pa-s. Suomen kielen kliittisiä sävypartikkeleita ovat -pa, -s ja -han.

      Mitä blogien kirjoittamiseen tulee, minun kirjallisia tuotoksiani voit lukea vaikkapa täältä:

      https://www.kotimaa.fi/blogistit/blogisti/4752/

    • Kimmo tämä ei ole oikein kirjoituskurssi. Tämä toisten kirjoittajien piikittely kirjoitustavasta ja keskustelun johtaminen pois asiasta oli tässäkin tapauksessa turhaa.

    • Werneri: ”Kimmo tämä ei ole oikein kirjoituskurssi.”

      Ei ole, ei, mutta kauniin suomen kielen kirjoitusasu kertoo paljon kirjoittajan sivistystasosta.

      ”Oikeinkirjoituskurssi” on muuten yhdyssana.

  4. Manu Ryösö kenen suuna on ne jotka väittävät että kristitty voi tehdä väkivaltaa?
    Siis esim ns ”kristittyjen” harjoittamat miekkalähetykset ja vainot ja uskontopakot, ovatko nämä saatanasta vai ei?
    Siis kenen suuna toimii henkilö joka ei erota hyvää pahasta?

    • Ari

      Ehdotan, että kirjoitat näistä miekkalähetys ym. teemoista oman blogin. Se taitaa olla kuitenkin nyt vähän eri asia kuin tämä blogi-puheenvuoroni…

  5. Manu Ryösö et vastaa yksinkertaisiinkaan kysymyksiin, miksi?

    Ihminen joka tuntee Totuuden ei jää sanattomaksi vaan hänellä on millä vastata, Pyhä Henki antaa oikeat sanat.

  6. Henkilökohtaisesti jäin jotenkin ihmettelemään, että Manu poisti kommentointimahdollisuuden blogeihinsa, kun ruvettiin puhumasn suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin. Mielessäni pohdin, miten Manun kaltaisen hurskaan henkilön usko voi olla niin ohut, että jonkun toisen ihmisen sukupuolielämä sitä horjuttaa. Syntyi ajatus, että blogisti halusi työntää korvatulpat korviinsa eikä halunnutkaan kuunnella, mitä meillä kristityillä homoilla ja lesboilla olisi hänelle sanottavana. Ymmärrän, että pelko aiheuttaa tällaisen reaktion… pelätäänkö sitten toisia ihmisiä vai omaa itseä, on eri kysymys.

    • En väistä keskustelua seksuaalivähemmistöjen kanssa, mutta poistin kommentointimahdollisuuden, koska muutaman minuutin sisällä alkoi tulla useita viestejä, joissa rikottiin hyviä toimintatapoja. – Lisäksi tähän liittyi uhoa jatkaa tällä linjalla vaikka maailman tappiin.

      Minulla on nämä em. häirikköviestit tallella, mutta tämä blogi ei ole nyt seksuaalisuuden teemablogi, eikä Arin harmiksi miekkalähetyksenkään teemablogi, joten annetaan niiden teemojen nyt olla.

    • Ymmärrän, että tämän blogin teema on’no commets’. Kyselen siis vähän samaa juttua kuin Marttikin: miksi postailla, jos ei halua kommentteja?

      Minua edelleen kiinnostaa, miksi homous tai lesbous ovat sinulle niin tärkeitä teemoja?

    • Seija on syönyt sanansa, kun vasta lupasi omaalotteisesti pitää taukoa tältä palstalta. Niin on heti uudestaan jatkamassa lesbo tiedotusta.

      Seija – Mikset avaa blogia, jossa voi kommentoida haluamistasi asioista?

    • Wernerille vielä: itse olet tällä palstalla esiintynyt sekä heteromiehenä että vanhenevana naisena. Minä olen kuitenkin esiintynyt aina avoimesti uskovaisena lesbona, jota olenkin.

      Anteeksi Manu, että käytän blogiasi tämän asian esilletuomiseen: me homot ja lesbot tapaamme ihan samassa taivaassa teidän heteroiden kwnssa.

    • Moi Seija! Unohdit, että olen esiintynyt myös Kansansävelmänä Pohjois-Karjalasta. Taisit myös vähän kiukutella ylläpidolle. Mutta nyt on uudet voimat sulla, kun olet pitänyt taukoa. Oliko se yön yli vai koko viikonlopun peräti?

  7. Manu Ryösö miten kuvailet oikean evankeliumin vaientamista?

    Arvostelet toisia ”toisenlaisesta” evankeliumista mutta et näe että teillä on sama perusta vanhurskaudellenne ja väitätte saman jumalanne antavan uskonne, miksi taistelet saman vanhurskauden omaavaa vastaan, onko heilläkin sama armo vai mikä erottaa? (viittaan edelliseen blogiisi)

    • Ari Pasanen

      Sinun kommenttisi ovat täällä enää siksi, että muut voivat arvioida millaista jankuttamista tämä pahimmilaan on…

  8. Manu Ryösö kiitos kun jätät kommentit, minũn ja sinun, toisten arvioitavaksi.

    Esitän sitten vielä oman näkemykseni mistä tämä ”jankkaaminen” johtuu, siitä kun ei vastata edes yksinkertaisimpiin kysymyksiin, siis kun otetaan ns ”tuomarin” virka ja jaotellaan toisia ”väärinuskoviksi” niin kuitenkaan ei itse olla valmiita kohtaamaan kysymyksiä joilla haetaan perusteluita ”oikealleuskolle” tai kyseenalaistetaan usko.

    • Kun tapaasi keskustella arvioidaan, ei lainkaan viitata uskosi määrään tai laatuun, Ari Pasanen. Kenties kysymyksesi eivät ole lainkaan niin yksinkertaisia kuin itse ajattelet. Niihin vastaaminen vaatisi toisinaan aikaa ja tilaa. Niiden varat ovat rajallisia.

  9. ARI P ja KIMMO W haastetaan kirjoittamaan oma blogi. Mossen kampiakselin tai Manun illallisen hinnalla.

    • Ei kannata kommentoida ja lukea muinaishistoriallisia blogeja. Se pittää olla ihan uusi. Päivän vanhan ristityn kirjoittama.

    • Werneri: ”Ei kannata kommentoida ja lukea muinaishistoriallisia blogeja. ”

      Kunhan nyt ensin luet nuo aikaisemmat hengentuotteeni. Kirjoitan sinulle sitten lisää, koska tunnut olevan niin kovasti kiinnostunut ylevistä ajatuksistani.

      Werneri: ”Se pittää olla ihan uusi. Päivän vanhan ristityn kirjoittama.”

      Ole hyvä, foorumi on vapaa sinunkin tuotoksillesi, mutta yksi asia on varma; päivän vanhat eivät kirjoita vielä yhtään mitään, olivatpa sitten ristittyjä tai pakanoita.

    • Werneri: ”Ei kannata kommentoida ja lukea muinaishistoriallisia blogeja.”

      Miksei? Luethan sinä – ja kommentoit – muinaishistoriallista Raamattuakin.

  10. Tässä vaiheessa on aika kiittää lukuisista kommenteista blogissani, jonka nimi oli hieman päinvastaisesti ´no comments´. Tässä vaiheessa (alle viikossa) tämä blogi on kohonnut omien blogieni joukossa toiseksi kommentoidummaksi ja toiseksi luetummaksi (1788 kertaa).

    Näin suuren aktiivisuuden äärellä on syytä tehdä huomioita ja johtopäätöksiä.

    Ensimmäinen huomioni on siinä, että kommentoinnin tarve on monille henkilöille täällä Kotimaa24:ssa aivan ilmeinen. Tämän mahdollisuuden poistaminen herättää a) aivan aiheellisia kysymyksiä ja b) huomattavan hyökkääviä reaktioita…

    Aiheellisiksi kysymyksiksi näen seuraavat: Pitääkö blogisti yllä mielikuvaa omasta erehtymättämyydestään & onko blogisti ylpeä, jos ei salli kommentointia? Plus… Puuttuuko häneltä asiantuntemusta vastata lukijoiden kysymyksiin?

    Nämä ovat minusta ihan oikeutettuja kysymyksiä. – Aion myös tehdä johtopäätöksiä, etten välittäisi itsestäni ylpeää erehtymättömyyden kuvaa… Siksi tulen jatkossa pyrkimään siihen, että yritän aina välillä vastata blogieni lukijoiden kommentteihin ja kysymyksiin. – Tämän blogieni perusteella havaitsin, että yllättävän moni oli jäänyt miettimään myös aiemmin kirjoittamiani blogeja. – Tämä on toki hienoa havaita, sillä se kertoo blogieni herättämästä ajatustyöskentelystä.

    Käytännöllinen johtopäätökseni on tämä:
    Minulla ei ole aina aikaa ja mahdollisuuksia päivystää jokaisen blogini äärellä jatkuvasti, ja pitää niissä auki keskustelufoorumia rajattoman kauan. – Koska kommentointi ja palaute on kuitenkin molemmin puolin tärkeää, tulen jatkossa tarjoamaan aina välillä palautemahdollisuuden keskitetysti. Tietyin väliajoin summaan siis viime aikoina kirjoittamiani blogeja. Samassa yhteydessä voi sitten antaa kootusti palauetta. Ilmoitan samalla, kuinka kauan kyseinen kommenttiboksi on auki.

    Niille kommentoijille, joiden palaute on nyt ollut huomattavan hyökkäävää, esitän vielä kuin kotitehtäväksi kysymyksen:
    Onko mahdollista, että tästä keskustelufoorumista on tullut teille hieman liian keskeinen osa elämää, koska yksittäisen blogistin päätös rajata keskustelua omassa blogissaan herättää niin voimmakkaita reaktioita? Voisiko kyse olla jonkinlaisesta kommentointiin liittyvästä nettiriippuvuudesta? – En odota minulle kerrottavaa vastausta. Olkoon tämä retorinen kysymys, josta ei tarvitse tehdä tiliä tällä foorumilla…

    • Manu: Kiva, että palautit kommentointimahdollisuuden blogeihisi. En tosiaan ymmärtänyt, mikä merkitys on bloggaamisella ilman kommentointimahdollisuutta. Minusta tärkeää on se, että me eri tavoin uskovat voimme vapaasti vaihtaa mielipiteitämme tällä alustalla.

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.