Niuhotusyhteiskunta

Jos ministeri Heidi Hautalalle ei koidu mitään seuraamuksia oviremontin teettämisestä ilman ennakonpidätyksiä ja sosiaalimaksuja, annetaan kansalaisille sellainen viesti, että pikku rikkeet voi kuitata anteeksipyynnöllä.

Minusta se olisi ihan oikea viesti.

Asia olisi hieman toinen, jos Hautala jättäisi ministerinä ollessaan työnantajavelvollisuudet hoitamatta. Ministerinä pitää olla tarkempi. Mutta jos vuosien takaa löytyy jokin satasen oviremontti, niin antaa olla.

Ministeri Jan Vapaavuori on nuoruudessaan saanut pahoinpitelytuomion. 17-vuotiaana kuukaudeksi ja viideksitoista päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisena varkauteen. Tähän muistetaan usein viitata, kun nykyajan poliitikkojen puheita vaaditaan oikeudessa tutkittaviksi. Ikään kuin nuoruudessaan tolloillut ei saisi koskaan muuttaa tapojaan ja menestyä yhteiskunnallisessa elämässä.

Paljon isompia rikoksia Vapaavuori ja Hautala ovat tekemässä nyt ministereinä ajaessaan kuntauudistusta ja metropolihallintoa. Mutta se on vain minun mielipiteeni. Toistakin mieltä saa olla.

Palataan vielä oviremonttiin. Jos Heidi Hautala tai Teija Tavis teettävät satunnaisen kotitaloustyön, he eivät ole varsinaisesti työnantajia. Rakennusliikkeet, kauppaketjut, siivousfirmat, laivayhtiöt ja metallipajat ovat. Harmaan talouden kitkeminen on tärkeää, mutta jos huomio kohdistetaan kansalaisten teettämiin muutaman kympin remontteihin, se kertoo kansamme mentaliteetista ja median toimintakulttuurista huonoa.

Elämme niuhotusyhteiskunnassa. Nielemme kamelit, mutta kuurnitsemme tillit. Vai miten se nyt menikään? (Siivilöitte hyttysen. Lat. huom.)

Jotain tästä on tarttunut kirkkoihimmekin. Vai niistäkö niuhottaminen on kotoisinkin? Sen sijaan, että olisimme yhdessä iloisesti evankeliumin asialla, kyttäämme muotoseikkoja ja menettelytapavirheitä ja nostamme miinusmerkin uskontomme tunnukseksi. Plushan sen ristin pitäisi olla. +

Ensi sunnuntaina on palmusunnuntai. Johanneksen tekstissä kerrotaan ihmisistä, jotka riemuitsivat Elämän ruhtinaan kanssa. Jeesus oli herättänyt Lasaruksen kuolleista ja ilo ylimmillään. Silti oli niitäkin, jotka tavoittelivat häntä tappaakseen.

***

Kuluttajasuojalain mukainen tuoteseloste: Blogisti ei kannata Hautalan tai Vapaavuoren puolueita, mutta avoimesti Jeesusta. Kirkon jäsen.

 

  1. Minä en ymmärrä puhetta viestistä kansalle. Ei meillä enää ole sellaista yhteiskuntaa, jossa yläluokka tai esivaltasääty näyttää esimerkkiä tyhmälle rahvaalle, joka seuraa perässä.
    Jos kansanedustaja juo keltaista jaffaa, en minä ala siksi juoda keltaista jaffaa. Tai jos ministeri lyö vaimoaan, en minä sen takia ala lyödä. En kyllä muutenkaan.

  2. Ehdottaako blogisti että suomalainen yhteiskunta toimisi paremmin, jos kaikenlaisten joutavanpäiväisyyksien, kuten työnantajamaksujen ja verojen maksamisen noudattamisessa ei oltaisi niin pikkumaisia?

    Se, mitä blogistit ehdottavat, selviää lukemalla heidän tekstejään.
    Olen itse yrittäjä ja maksan kaikki pienimmätkin velvoitteeni tunnontarkasti. Mutta jos kuulen ministerin jättäneen muutaman kympin maksamatta, en vaadi hänen eroamistaan.

    Ymmärtäväinen lukija varmaan huomasi, että varsinainen asiani oli kirkon ja kristillisyyden pohdiskelu. Ministerit Hautala ja Vapaavuori olivat vain tulokulma siihen.

  3. Blogisti onnistui hyvin tekstissään asiansa ilmaisemisessa. Hän ilmaisee huolensa kirkon piirissä havaitsemastaan niuhotuksesta ja negatiivisuudesta. Samalla hän tulee vetäneeksi yhtäläisyysmerkin niiden tahojen reaktion, jotka ovat närkästyneitä ministerin oletetusta kyvyttömyydestä lainkuuliaisuuteen sinänsä vähäpätöisessä jutussa ja kirkon piirissä näkemänsä negatiivisuuden ja niuhotuksen välille. Blogisti uumoilee nihkeilyn olevan yleistä ja toivoo että näin ei olisi vaan ihmisten kesken vallitsisi suurpiirteisyys pikkuvirheitä kohtaan.

    Tähän ajatukseen on helppo yhtyä. Erimielisyys vallitseekin siitä, onko ministerin lainkuuliaisuus suotavampaa kuin kansalaisen. Tästä voi saada viitteitä pohtimalla esimerkiksi sitä, miten oikeusjärjestelmä Suomessa on asetettu. Jos paneudumme hieman asiaan, huomaamme että niin sanottua tavallista kansalaista ja ministeriä ei kohdella samalla tavalla. Jos kansalainen Malmström rikkoo lakia virassaan riittävän perusteellisesti hänet tuomitaan teostaan Helsingin käräjäoikeudessa eli Malmström joutuu rosikseen vanhaa ilmaisua käyttääkseni. Mikäli kyseessä olisi ministeri Malmström, hän joutuisi Valtakunnanoikeuteen.

    Eriarvoista kohtelua voi myös epäillä näiden oikeuksien kokoontumispaikkojen perusteella. Valtakunnanoikeus kokoontuu Säätytalolla, mutta kansalainen Malmström kuljetetaan Salmisaareen entiseen viinatehtaaseen ojennettavaksi.

    Näin ollen pitäisin lähtökohtaisesti virhepäätelmänä ajatella että kansalaiselta ja ministeriltä tulisi vaatia saman tasoista nuhteettomuutta. Perustelen näkemykseni sillä, että ministeri ja kansalainen eivät ole lain edessä lähtökohtaisesti yhteismitallisessa asemassa.

  4. Heidi Hautala ei ollut vuonna 2009 ministeri. Olisiko hänen pitänyt 2011 kieltäytyä ministeriydestä viitaten parin vuoden takaiseen satasen oviremonttiin? Luulen, ettei kukaan tekisi niin. Ministeriksi pitäisi valita nuhteettomia kansalaisia, mutta jokin tolkku siihen nuhteettomuuteenkin sisältyy. Julkinen anteeksipyyntö vastasi hyvin rikkomuksen kokoa. Minä ainakin annoin anteeksi. Kaikki eivät anna ja jossain kulkee se raja, jossa anteeksiantamattomuus muuttuu ajojahdiksi.

  5. Helsinkiläinen kansanedustaja Malmström ja helsinkiläinen kansalainen Malmström tuomitaan samassa paikassa, joten tässä ei ole lähtökohtaista eroa. Muita eroja kuitenkin löytyy. Kansanedustajaa nimittäin sitoo vain perustuslaki, ei muut määräykset. Myös kansaedustajan pidättämisen tapahtuu eri järjestyksessä kuin kansalaisen. Tässä siis muutama esimerkki eroista lain edessä.

    Tässä mielessä kansalainen ja kansanedustaja eivät ole yhteismitallisessa asemassa ja minusta ei olisi hassumpaa jos se otettaisiin huomioon tässä nuhteettomuuskysymyksessä.

  6. Olen blogistin kanssa samoilla linjoilla. Kuvitelkoon itsekukin tilanteen vaikkapa omassa kodissaan esim. jonkun pienen sähköasennustyön tekemisessä, jonka suorittaminen ilman sähköasentajan pätevyyttä on lailla kielletty. Monet meistä tekisivät asennustyön itse, mikäli osaavat, ja rikkoisivat lakia. Monet meistä pyytäisivät asennustyön naapurina asuvalta sähköasentajalta ja pistäisivät parinkypin setelin naapurin rintataskuun ja asia on sillä hoidettu. (jatkuu)

  7. (jatkuu) Harvempi meistä, näin uskoakseni, soittaa sähköasennusfirmaan ja tilaa työn sieltä, odottaa kaksi kuukautta ja maksaa työstä 500 €. Suhteellisuutta ja järkeä peliin ystävät, please.

    Martti Vaahtoranta sanoi todella hyvin tässä:

    Nähdäkseni tässä nimenomaisessa tapauksessa olisi kuitenkin mitä pikimmin kiinnitettävä ministerin oven sijasta huomio siihen, millä tavoin tämmöiselle byrokraattisesti täysin lahjattomalle tavalliselle suomalaiselle olisi mahdollisimman helppoa toimia laillisesti. Erilaisten maksujen ja verojen maksamisen pikkutyöllistämisen yhteydessä pitäisi sujua parilla klikkauksella.