Katso video
Nigerialainen Ijanada oli teini-ikäinen, kun Boko Haramin taistelijat sieppasivat hänet. Vankeuden aikana hänet pakotettiin naimisiin Boko Haramin taistelijan kanssa. Neljän vuoden vankeuden jälkeen, odottaessaan toista lastaan, hän pääsi pakenemaan. Palattuaan kotiin, Ijanadan kotikylän asukkaat kohtelivat häntä kaltoin. He pilkkasivat häntä ja eristivät hänen lapsensa joukostaan, koska he olivat ”vihollisen lapsia”. Open Doorsin traumaterapian avulla Ijanada on päässyt käsittelemään vankeuden aikaisia koettelemuksia sekä hylkäämistä, jota hän on kohdannut yhteisössään.
http://yle.fi/uutiset/opetushallituksessa_ihmetellaan_linjausta_koulujen_uskonnollisista_tilaisuuksista__meilla_on_oikeus_myos_harjoittaa_uskoa/7152338?ref=leiki-uup
Täällä ollaan samoilla linjoilla kuin minäkin. Äänekäs vähemmistö yrittää horjuttaa toisten oikeutta.
YLE:n sivuilta vastaavasta uutisesta poimittua:
Iivonen sanoo ”ihmettelevänsä vahvasti, että vähemmistö voi näin vahvasti ohjata enemmistön toimintaa”. Vähemmistöllä hän viittaa koulujen uskonnollisista tilaisuuksista apulaisoikeuskanslerille kannelleisiin uskonnottomiin.
– Uskonnonvapautta säätelevä lainkohta on kaksisuuntainen, eli meillä on paitsi oikeus olla harjoittamatta, myös oikeus harjoittaa uskoa. Enemmistö kuitenkin Suomessa on luterilaista ja katsoo, että nämä asiat ovat merkittäviä, Iivonen sanoo.
Niinpä niin. Vähemmistö ohjaa enemmistön kantaa.
Opetushallinnon tehtävänä on kantaa vastuu siitä, että nuorisomme saa realistiset eväät oman elämänsä rikkauden rakentamiseen. Kirkkohistorian tuntemus kuuluu siihen mutta ei eri uskonsuuntausten omat rituaalit. Ne ovat kunkin uskonsuuntauksen oma asia.
Menestyvää harkintaa ja neuvottelumieltä teille tulevaisuuden realistiset odotukset uskonsuumtausten suhteen mielessänne.
Niin, suvivirren laulaminen ei ole rituaali. Se on laulamalla ilmaistua sydämen kyllyydestä tulvivaa iloa koulun loppumisen yhteydessä samalla tavalla kuin sukupolvi toisensa jälkeen on ilonsa ilmoille saattanut. Se on kulttuurihistoriallista perintöä.
Oho. Aika surullista luettavaa.
Tämä entisen vähemmistövaltuutetun ”tuomio” on herättänyt FB:ssa harvinaisen yhteneväisen reaktion sekä ääri-liberaalien että ääri-konservatiivien ystävieni parissa. Molemmat miettivät lastensa laittamista kristillisiin kouluihin. Tästä kehityskulusta on tietysti myöskin kovin ikäviä seurauksia suomalaiselle yhteiskunnalle, ja rauhanomaiselle yhteiselolle. Ehkäpä seuraavaksi sitten kielletään kristilliset koulut. Eihän niitä lupia nytkään ihan helposti anneta.
Eilen juuri muussa kontekstissa ”valaistuin” sille, että tässä maassa todella ei anneta arvoa uskonnonvapaudelle. Uskonnonvapauteen kuuluu myös se, että sitä ei suljeta vain yksiön seinien sisäpuolelle.
Arvot ovat aina jossain jännitteessä keskenään. Nyt näyttää siltä, että uskonnonvapauden painoarvo on lähellä nollaa. Tämä ehkä heijastelee osin sitä, että uskontoja ei ymmärretä. Eikä niiden merkitystä yhteiskunnassa.
Juurihan tässä todettiin uskonnonvapaus ainakin niin tärkeäksi, että perinteet jäävät toiselle sijalle.
Kenen uskonnonvapaudesta tässä nyt on kyse? Se ei ole uskonnonvapautta jos sitä ei saa rauhassa harjoittaa niin kuin aiemmin. Nyt käsillä oleva rajoittava suuntaus pyrkii purkamaan uskonnonvapauden ja ajamaan vain yhden näkökannan etuja. Ei näin voi toimia! Se on eettisesti väärin.
Mika, ilmeisesti olet ymmärtänyt uskonnonvapauden käsitteen väärin. Pitää muistaa, että nyt puhutaan kouluista. Jos oltaisiin kieltämässä uskonnollisia, opettajan ohjaamia menoja vaikkapa kirkossa (mikesi koulussakin) kouluajan ulkopuolella, huolesi olisi aiheellinen.
Apulaisoikeuskansleri on antanut varsin erikoisen päätöksen, joka liittyy uskonnon asemaan kouluissa. Sen sisältöä ja merkitystä tullaan arvioimaan niin kouluviranomaisten kuin kirkonkin taholta.
Päätöksestä ilmenee sellainen näkemys, että uskonnonvapauden eräs tärkeimpiä puolia olisi sen varmistaminen, ettei kenenkään tarvitse välttämättä ilmaista omaa vakaumustaan. Se näet voi saattaa oppilaan epäedulliseen valoon ympäristön taholta.
Tämän johdosta joutuu kysymään, pitäisikö koulussa pyrkiä kasvattamaan sellaisia kansalaisia, joilta puuttuu henkilökohtainen vakaumus, jonka mukaan he toimivat yhteiskunnassa. Millaisia kansalaisia he olisivat? Eikö vakaumuksen ilmaiseminen merkitse avoimuutta ja suoruutta myös keskinäisessä kanssakäymisessä?
Toinen kysymyksiä herättävä vaatimus liittyy siihen apulaisoikeuskanslerin useamman kerran käyttämään ilmaisuun, kun hän puhuu julkisen vallan käyttäjän ”neutraalisuudesta”.
Mutta voiko julkinen valta ja vallankäyttö ylipäänsä olla neutraalia? Eikö vallankäytöllä aina pyritä johonkin päämäärään? On arvioitava, mikä on hyvää, mikä huonoa.
Vaikka yhteiskunta muuttuu ja sen rakenteet ovat nyt erilaiset kuin menneinä aikoina, se ei kuitenkaan merkitse, että vallankäyttö häviäisi. Valta voi muuttaa ulkonaista asuaan, mutta itse asetelma pysyy samana. Tietyillä ihmisillä on enemmän valtaa kuin toisilla ja jotkut ovat alisteisessa asemassa muihin nähden. Puhe ”neutraalisuudesta” on hämäävää.
Mielestäni julkisen vallan ei ole syytä jäädä neutraaliksi sivustakatsojaksi yksilön ja koko yhteiskunnan kannalta tärkeiden asioiden edistäjänä. Keskuudessamme liikkuu erilaisia katsomuksia, joiden sisältöjä on voitava arvioida. Sen mukaan niitä tulee joko tukea tai torjua.
Julkinen valtakaan ei voi jäädä neutraaliksi siinä uskossa, että epäkohdat silloin häviäisivät ja tasa-arvo sekä vapaus toteutuisivat. Pilatus oli avuton esimerkki tällaisesta pyrkimyksestä.
Kristittyjen tulisi seistä etulinjassa silloin, kun nähdään loukattavan ihmisarvoa. Kuitenkin kirkon edustajat ovat hämmästyttävän usein poissa paikalta, vaikka tiedämme, mikä vaikutus on sillä, että joku käytännön teoissaan tunnustaa värinsä.
Pertti, kommenttisi ei liity asiaan. Kannattaa lukea se apulaisoikeuskanserin lausunto, siitä selviää mistä oikein on kysymys.
Apulaisoikeuskansleri on antanut varsin erikoisen päätöksen, joka liittyy uskonnon asemaan kouluissa. Sen sisältöä ja merkitystä tullaan arvioimaan niin kouluviranomaisten kuin kirkonkin taholta.
Päätöksestä ilmenee sellainen näkemys, että uskonnonvapauden eräs tärkeimpiä puolia olisi sen varmistaminen, ettei kenenkään tarvitse välttämättä ilmaista omaa vakaumustaan. Se näet voi saattaa oppilaan epäedulliseen valoon ympäristön taholta.
Tämän johdosta joutuu kysymään, pitäisikö koulussa pyrkiä kasvattamaan sellaisia kansalaisia, joilta puuttuu henkilökohtainen vakaumus, jonka mukaan he toimivat yhteiskunnassa. Millaisia kansalaisia he olisivat? Eikö vakaumuksen ilmaiseminen merkitse avoimuutta ja suoruutta myös keskinäisessä kanssakäymisessä?
Toinen kysymyksiä herättävä vaatimus liittyy siihen apulaisoikeuskanslerin useamman kerran käyttämään ilmaisuun, kun hän puhuu julkisen vallan käyttäjän ”neutraalisuudesta”.
Mutta voiko julkinen valta ja vallankäyttö ylipäänsä olla neutraalia? Eikö vallankäytöllä aina pyritä johonkin päämäärään? On arvioitava, mikä on hyvää, mikä huonoa.
Vaikka yhteiskunta muuttuu ja sen rakenteet ovat nyt erilaiset kuin menneinä aikoina, se ei kuitenkaan merkitse, että vallankäyttö häviäisi. Valta voi muuttaa ulkonaista asuaan, mutta itse asetelma pysyy samana. Tietyillä ihmisillä on enemmän valtaa kuin toisilla ja jotkut ovat alisteisessa asemassa muihin nähden. Puhe ”neutraalisuudesta” on hämäävää.
Mielestäni julkisen vallan ei ole syytä jäädä neutraaliksi sivustakatsojaksi yksilön ja koko yhteiskunnan kannalta tärkeiden asioiden edistäjänä. Keskuudessamme liikkuu erilaisia katsomuksia, joiden sisältöjä on voitava arvioida. Sen mukaan niitä tulee joko tukea tai torjua.
Julkinen valtakaan ei voi jäädä neutraaliksi siinä uskossa, että epäkohdat silloin häviäisivät ja tasa-arvo sekä vapaus toteutuisivat. Pilatus oli avuton esimerkki tällaisesta pyrkimyksestä.
Kristittyjen tulisi seistä etulinjassa silloin, kun nähdään loukattavan ihmisarvoa. Kuitenkin kirkon edustajat ovat hämmästyttävän usein poissa paikalta, vaikka tiedämme, mikä vaikutus on sillä, että joku käytännön teoissaan tunnustaa värinsä.
Yli 86% yläkouluikäisistä käy rippikoulun. Hekö eivät saisi laulaa koulun päättäjäisissä suvivirttä?
Kun pyritään koululaitoksen neutraalisuuteen- hajuttomuuteen ja mauttomuuteen, pitäisikö myös nuorten keskusteluja riparista rajoittaa koulutyön ulkopuolelle? Pitäisikö risti kaulassa tai muslimityttöjen huivit kieltää, koska ne ovat selkeä viesti uskonnollisuudesta?
Boko Haram ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen, kun sen yhteydet Orientin Isisiin tulivat tunnetuksi.
Nigerian naapurimaassa Kamerunissa Boko Haramin vaikutus on ilmennyt siellä täällä tapahtuneina ilkeiden tilanteiden luontina.
Esimerkiksi kerran he lähettivät lapsen myymään tuotteita eräälle torille. He olivat panneet lapsen ylle sellaisen asun, joka herätti huomiota ja sai väkeä tulemaan tämän luo. Asussa kuitenkin oli kaukolaukaistava räjähdyspanos. Kun lapsen ympärille oli kerääntynyt riittävän iso joukko, niin lapsi räjäytettiin yhdessä tämän luokse saapuneitten ihmisten kera.
Rukoilkaamme niiden uhrien puolesta, jotka tuo Boko Haramin takia kärsivät milloin minkäkinlaisista ongelmista.