Elämä on Life. Elämä on livet. Elämä on das Leben. Elämä on rankkaa työtä. Sisäpaisti: se on epistä!
Yhtään muita helpommalla ei pääse pappi, joka saa antaa kaikkensa seurakunnalleen, nähdä unensa ja nälkänsä jalossa työssä, joka tosin ei lopu tekemällä. Meillä seurakuntapapeilla ei ole edes työaikaa, vain vapaa-aika on määritelty. Kun et ole toimittamassa jotakin, suunnittelet jo seuraavia tehtäviä. Hautajaisissa hiekkalapio ei paljon paina, mutta helposti annamme kiireelle ja ihmisten murheille kohtuuttoman paljon aikaa mielessämme. Vaitiolovelvollisuus tietää sitä, että kannat vieraitten ihmisten salaisuuksia mukanasi aina hautaan saakka.
Yhä harvempi on kiinnostunut kirkon opista, mutta papin vaellus on sitten sitäkin kiinnostavampaa puuhaa. Ähäpiti, sehän lankesikikin tuohon ja tuohon syntiin. Mitäs minä sanoin: humpuukia koko kirkon touhu! Pappina kuuntelet myötätuntoisesti vihapuhetta ja samalla väistelet niitä itkupotkuraivareita, joita syystä tai toisesta tätä nykyä kirkkoon kohdistuu enemmän kuin olisi kohtuus.
Muista, että pappikin on vain ihminen. Näin minuakin ovat ystävät yrittäneet turhaan lohduttaa, kun on ollut hetkiä, että en ole meinannut millään jaksaa. Suurimman osan aikaa itsetuntoni on suht kohillaan, tykkään työstäni kuin hullu puurosta, olen otettu siitä, että saan olla pappi ja palvella.
Heikkoina hetkinäni pohdin sitä, mitä pappeus on minulle elämässäni tullut maksamaan. Enkä nyt todellakaan tarkoita rahaa, vaan uravalintaa. Tai kutsumusta. Millaista olisi ollut, jos ei olisi ollut jatkuvasti ilta- ja ennen kaikkea viikonlopputöitä? Jos olisi sellainen ihan tavallinen työ, että kun illan tullen suljen työhuoneen oven, minun ei enää tarvitse miettiä töitäni ja tekemisiäni sinä iltana lainkaan?
Jos katkaisen jalkani, joudun sairaslomalle. Jos uuvun, joudun sairaslomalle. Jos mieleni järkkyy, niin…? . Viran puolesta tekemilläni mielisairaalavierailuillani olen törmännyt moniin jeesuksiin ja jumaliin. Entäs jos sairastunut pappi kokee olevansa enemmän kuin vain pelkkä sananpalvelija? Jos hän mieltää itsensä vaikkapa tuomiopäivän profeetaksi?
Antakaa, lukijat, hyviä vinkkejä! Miten te ratkaisisitte tällaisen ongelman?
Hengessä alkoi, Helsingissä päättyi, todistavat jotkut uskonsa kovasta kohtalosta. Teologista tiedekuntaako mahtoivat tarkoittaa?
Matka Tuomiokirkon juhlavasta pappisvihkimyksestä tähän päivään on ollut pitkä. Aina silloin tällöin papin duuni on tuntunut suorastaan koiranviralta. Toisaalta en tiedä toista virkaa, jonka hoitamisessa saa tukea suoraan Ylhäältä. Enkä nyt tarkoita piispaa, joka majailee vitoskerroksessa…
Minusta olisi hyvää antaa tilaa sille, mitä yksilönä on. Papille sama neuvo kuin ateistille. Älä yritä puhua kaikkien pappien puolesta. Kerro vain se mitä sinä koet ja miksi olet tullut niihin ajatuksiin joihin olet tullut.
Esimerkiksi minulla on pappisviran ja yksilö papin arvostus ihan eri katekorissa. Pappeutta en arvosta koska olen nähnyt liikaa sen viran aiheuttamaa painostamista, mutta parhaansa tekevää onnetontakin pappia ajattelen lämmöllä ja toivon jaksamista siinä omalla yksilöllisellä paikalla.
Hannu siinä on kyse sinun omasta elämästä. Jos sun mieli joskus järkkyy, niin on se järkkynyt monen muunkin ammatista riippumatta. Anna vinkki läheisille nyt terveenä, että miten olisi hyvä toimia, jos…
Eija, läheiset ihmisethän toki huomaisivat heti, jos ajatukseni, asenteeni ja toimintani olisivat rajulla tavalla muuttuneet vaikkapa loman jälkeen, sillä he pystyvät vertaamaan aikaisempaan. Vaatii suurta vaivaa, nöyryyttä ja jopa hyvää itsetuntemusta, jos ja kun tuntee ja voi myöntää olevansa sekaisin kuin seinäkello tai pihalla kuin lumiukko ja tarvitsevansa apua.
Monissa työyhteisöissä taitaa olla niin, että esim. alkoholismia piilotellaan viimeiseen asti eikä auteta jeppeä hoitoon. Puhutaan kauniisti hoitoonohjauksesta ja ongelmiin riittävän aikaisin puuttumisen puolesta, mutta sitten kun kohdalle osuu, niin sitten muuttuukin ääni kellossa…
Kaikki myötätuntoni Hannulle hänen raskaan rakkaassa kutsumuksessaan ja sen toteuttamisessa.
Kysymykseen ”Entäs jos sairastunut pappi kokee olevansa enemmän kuin vain pelkkä sananpalvelija? Jos hän mieltää itsensä vaikkapa tuomiopäivän profeetaksi? ”
Vastaan: Tällä tavalla sairastuneen papin sairaslomaa tulisi jatkaa niin kauan kuin hän kokee jälleen itsensä armon ja sovituksen sanansaattajaksi.
Voidaanko todeta ironisesti, että liian usein tuomitaan terveet hulluiksi (https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/11884-tv7-n-laehetys-kuin-hullujenhuoneelta) ja joskus harvoin päästetään sairaat liian aikaisin töihin.
En nyt vihjaa Imatran pappiin kun enhän minä tiedä mitään hänen historiastaan tms.
Salme kirjoitti:
Joo, ja varauduttava myös siihen, ettei koskaan enää voisikaan saarnatuoliin kiivetä. Jumala ei kuitenkaan kutsumistaan kadu. Antaa sairastuneelle vaikka sitten ajallaan uuden mahdollisuuden, avaa uuden oven tms.
Hyvä kirjoitus varsinkin nyt tämän Imatran kohun jälkeen. Olen usein miettinyt tunnollisen, kutsumuksen saaneen papin virkaa. Ei todella käy kateeksi. En yhtään hämmästy loppuunpalamisesta.
Mitä tulee otsikkoon, eli pipit papit. Tässä Imatran tapauksessa jäin miettimään, että eikö ko. henkilö ole saanut apua? Saako hän nyt? Olen lukenut vain otteita hänen saarnastaan. Ei liene väärin, että pappi puhuu synnistä vaan olematta psykologi tuntuu, että hän purki omaa ahdistustaan eikä ollut ollenkaan ns. ok, joten homma karkasi saarnassa käsistä.
Mikäli olen ymmärtänyt, hän on ollut ”pitkällä lomalla”. Siis sairaslomalla, mitä ei kerrota?
Onko hänelle vain annnettu lomaa periaatteella, että ”lepää nyt ja yritä pärjätä”. Ja sitten duuniin. Onko hän saanut hengellistä ja/tai psykiatrista apua, kun mielestäni näköjään pari karille mennyttä avioliittoa on murtanut hänet? Avioero on aina rankka kokemus, ehkä papille erikoisesti.
Tietäen, miten surkeassa jamassa meillä minkään mielenterveysongelman hoito on nykyisin, niin tuli mieleen, että ehkä tässä on nyt eräs, joka ei apua ole saanut.
Pinna voi pettää keneltä tahansa, mutta kun kyseessä on pappi niin tietty älämölö on melkoinen.
Se paras neuvo jonka minä kokonaisuusajattelijana voin antaa on absoluuttinen totuus. Papin tehtävähän on yrittää poistaa se traaginen elämästä rukousten ja meditaation avulla … tunteet (uskonto on tunnekieli) ja elämän ikuiset lait ” työkaluina ” !
Monet eläkeläiset poistavat ”sen traagisen elämästä” pelaamalla shakkia, jo yksi ottelu riittää ! Se teho perustuu juuri siihen että ensimmäinen shakkipeli Intiassa perustettiin juuri näille elämän laeille joist Alexis Carrel, elintensiirtojen isä Npalkinto 1912 kirjoitti kirjan. Nämä lait ovat se ainoa jota voidaan kutsua absoluuttiseksi totuudeksi, koska niitä ei voi muuttaa miksikään. Kaikki muu muuttuu koko ajan kun aika kuluu, mutta nämä lait ja kaksisuuntinen informaatio jotka tiede julisti pannaan (se kaikkein suurin virhe mitä tiede on tehnyt) 100 vuotta sitten … ovat aina samat ! Se ensimmäinen askel vaikeusksista on tämä: On tiedettävä mikä se papin suurin tehtävä on kirkossa, yleensä se auttaa !
Papin tehtävä on levittää tietoa absoluutisesta totuudesta, mutta jos ei tiedä mikä se totuus on … niin vaikeaa se tulee olemaan. Kirkko on tehnyt sen saman virheen kuin tiede teki n.100 vuotta sitten. Julisti pannaan absoluuttisen totuuden. Nyt on tiede tunnustanut virheensä siis kaikki tieteellliset keksinnät voidaan nyt selittää näiden lakien avulla. Tämä oli erään professorin lausunto TV:ssä ennen Nobelinpalkinnon jakamista v.1999. Koska kirkko tekee saman ? Nyt on valittava hyväsksyykö se totuuden vai paneeko se ovet kiinni ?
Elämä on rankkaa. Yhdyn siihen. Eilen toistelin tätä lausetta sudenpentuleirillä lapsille jakaessani ruokaa. Alkoi kolmas sade ja ruoka ei ollut mieluista. Hetken päästä paistoi aurinko ja kaikki leikkivät ja nauroivat. Sellaista tämä elämä on kaikille, mutta erityisesti niille joiden työhön kuuluu totuudesta puhuminen. Teitä on monta. Poliisit kantavat mukanaan huolia nuorten kolttosista, niiden nuorten, joita kukaan ei rakasta. Lääkärit, kun yrittävät selittää potilaalle ja hänen perheelleen, että taudista ei parannuta, vaikka on paljon rakkautta.
Tuomarit, jotka joutuvat tuomitemaan ja tietävät, että rikosta ei olisi tapahtunut, jos olisi ollut rakkautta.
Uskon, että ryhdyit papiksi juuri siksi, että elämä on rankkaa ja haluat olla mukana kertomassa, että rakkautta on ja se on suurta.
Joskus kun on oikein uupunut tahtoo unohtaa, että anatessaan myös aina saa. Lempeää sunnuntaita.
Ei tavallinen työ ole tuollainen. Jos haluat tuollaisen työn niin sen pitäisi olla luonteeltaan mahdollisimman vähän ajattelua vaativa. Aina se työ tulee mukaan kotiin, jos se vaatii vähänkään ajattelua. Jos haluaa taas ajattelua vaativan työn niin kannattaa valita sellainen mitä pohtii mielelläänkin vapaa-aikana. Itse koen opettajuuden juuri tällaiseksi. Vaikka työn ja oman ajan rajat ovat hämärät niin se ei silti haittaa, sillä pidän aineestani ja oppilaiden tarjoamista haasteista.