Jotakin minussa liikahti, eikä välttämättä ihan poliittisesti korrektilla tavalla, lukiessani tämän Timo Pöyhösen kommentista riivityn virkkeen: ”Lisäksi naisteologit, varsinkin nuoremmat ja etelässä asuvat eivät juuri lue raamattua ja monet ovat niin liberaaleja, että en ole varma, onko se enää edes kristinuskoa mitä he julistavat.” (Lisää aiheesta Johanna Subanin blogissa)
En ole etelän naisteologi, vaan pohjoisen. En ole enää useampaan vuoteen kuulunut kategoriaan ”nuoremmat”, vaikka nuoren aikuisen ikärajaa hilataan ylöspäin samaa vauhtia kuin oma sukupolveni vanhenee. Mutta tuo kommentti todella pani miettimään, että miksi ihmeessä konservatiiviset miehet tahtovat repiä Raamatun naisteologien käsistä?
Kun käydään teologista keskustelua raamatunjakeilla kommentoiden, miksi minun raamattulainaukseni sivuutetaan? Jos lainaan Raamattua omasta mielestäni sen kauneimmista sanoista käsin, vaikka että ”Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain”, leimataan lainaus liberaalin naispapin (ehkä etelästä tulleen ja nuoren) lipilaarihöpinöiksi. Raamattu temmataan käsistäni ja jään haromaan ilmaa: ”Annappa kun pohjoisen konservatiivinen pappissetä näyttää, että mistä kohdista sitä Raamattua kuuluu lainata näinä vaikeina aikoina”. Liberaaleilla naispapeilla ei ilmeisesti ei ole oikeutta lainata Raamattua, lukea sitä ja etsiä sieltä sanoja, jotka tekevät heidän ymmärryksensä uskosta ja Jumalasta ehjäksi ja ymmärrettäväksi.
Timo Pöyhönen väittää, etteivät nuoret naisteologit juurikaan lue Raamattua. Väite on leimaava ja absurdi, mutta jos nyt oletettaisiin, että naiset eivät lukisi Raamattua, niin syytä voisi etsiä esimerkiksi siitä, että lähtökohtaisesti paperipaavia palvova osa matkaystävistä on sitä mieltä, että naiset lukevat sieltä vääriä asioita. Raamatusta pitäisi lukea sellaisia asioita, jotka eivät lupaa homoseksuaaleille autuutta tässä elämässä, jotka eivät anna mahdollisuutta naiselle toimia saarnan ja sakramentin virassa, jotka eivät anna armoa ilmaiseksi, jotka alleviivaavat, ettei laista häviä pieninkään piirto, jotka pönkittävät tietynlaista patriarkaalista traditiota ja joka ei vapauta ihmistä toimimaan rakkaudesta käsin, vaan tietyn sääntökokoelman puitteissa.
Jos naiset eivät lukisi Raamattua, se voisi johtua siitä, että se otetaan jatkuvasti pois heidän käsistään. Jos ne raamatunkohdat, joita pohjoisen konservatiivinen miespappi tarjoilee, ei millään tavalla puhuttele tai kosketa, vaan vaikuttaa pelkästään pahaa, miksi pitäisi lukea Raamattua? Omimalla Raamatun itselleen ja väittämällä omaa raamatuntulkintaa ainoaksi oikeaksi, konservatiivisesta raamatuntulkinnallisesta viitekehyksestä käsin tehdään mikä tehtävissä on, jotta liberaali nainen vieraantuisi Raamatusta. Ehkä jopa väittämällä väärin perustein, etteivät esimerkiksi naisteologit lue Raamattua ollenkaan!
Jos siis Raamatusta keskusteltaessa ne asiat, jotka minulle naisena (tai ihan vaan vaikkapa ihmisenä) ovat Raamatun kalleinta antia ja makeinta hunajaa, sivuutetaan sillä perusteella, että olen liberaali naispappi, niin ehkä koen, että juuri sen henkilön kanssa minun ei kannata keskustella Raamatusta. Niinpä pikku hiljaa puheenparrestani tippuilevat suorat raamatunlainaukset pois. Niinpä pikku hiljaa etsiessäni sitä tietä, joka kulkee lähimmäisen rinnalla, jätän raamatulliset perustelut rakkaudesta ja selitän syyni ilman raamatullisia lainauksia. Jätetään sitten Raamattu niille, jotka sen ovat itselleen omine ehtoinensa ottaneet. Vai miten on? Kannattaisiko sittenkin?
Maija, Johanna Subanin kommentista ymmärsin, että lukemisaktiivisuus on vähentynyt nuorilla papeilla sekä miehillä että naisilla.
Martti Pentti, varmaan on noinkin. Silti pyörittelen yhä edelleen mielessäni sellaista mahdollisuutta, että pappisvirkaan liittyvässä keskustelussa syntynyt jakautuminen nk. raamattu-uskollisiin ja niihin-jotka-eivät-ole-raamatulle-uskollisia voi olla myös itseään toteuttava profetia. Tätä asetelmaa pidetään yhä pystyssä muistuttelemalla, että ”Raamatulle uskolliset miehet eivät saa pappisvihkimystä” ja ”ne, jotka pysyvät uskollisina Raamatulle, ajetaan kirkossamme yhä ahtaammalle”. Siitä on ulkoistettu kokonaan se joukko ihmisiä, jotka niin ikään pitävät itseään Raamatulle uskollisina, mutta tulkitsevat sitä toisella tavalla kuin ”oikeat Raamatulle uskolliset”. Voi olla, että tosielämässä sillä ei ole mitään seurauksia. Tai sitten voi olla, että sillä on seurauksia.
Joka tapauksessa minusta on aina ollut todella ärsyttävää sellainen luokittelu, että on olemassa enemmän ja vähemmän Raamatulle uskollisia kristittyjä ja nämä enemmän uskolliset ovat jotenkin parempaa laatukamaa kuin muut. Samantyyppinen ilmiö kuin siinä, että juuri herätysliikkeet tarjoavat todella laadukasta seurakuntalaista ja papistoa, kun taas kansankirkkoon identifioituvat seurakuntalaiset ja papit ovat kuin laihaa kahvia.
”Tuo pitää varmaan paikkansa, mutta jos tuo sama ei päde myös nuoriin pappismiehiin, niin missä on vika?” Onkohan kukaan hoksannut tutkia pappien asenteita kotitöiden tasa-arvoiseen jakamiseen? Mieleen nousee ilkeä ajatus siitä, että mitä fundamentalistisempi nuori pastori on, sitä vänhoillisempi on rooliajattelukin. Toivon olevani väärillä jäljillä.
Tuomo Hirvi, en pysty sanomaan mitään mainitsemaasi tilanteeseen, mutta sen sanon omasta kokemuksestani, että kirkkomusiikissa ainakin minä pappina nojaan melko tukevasti koulutettujen kanttoreiden ammattitaitoon. Kirkkomusiikin tuntemukseni rajoittuu siihen, mitä työ on tuonut mukanaan. Koulutukseen se ei kuulu kuin nimellisesti. Siis nöyrin mielin…
Martti. Vähän ilkeähkö heitto ilman perusteita. Kertoo enemmän sinusta kuin noista epäillyistä
Ja toisaalta, samahan pitäisi päteä nuoriin pappisnaisiin. Eikö heidän perheissään sitten olekaan tasa-arvoa ilman roolijakoa?
Juuri se, että minut nähtävästi luokitellaan ’niihin-jotka-eivät-ole-raamatulle-uskollisia’ saa minut tutkimaan pyhää kirjaa. Usein löydänkin Raamatusta itsestään perusteita ’ei-niin-uskollisille’ kannoilleni. Ehkä tällainen opillisiin haasteisiin tarttuminen on miehistä kilpailuviettiä eikä niinkään kiinnosta naisia.
Sitä paitsi minun mielestäni ei voi ajatella niin, että jos nuoret papit eivät vapaa-aikanaan lue Raamattua, niin he eivät lue sitä ollenkaan. Esimerkiksi saarnan valmistelu vaatii todellakin syvällistä paneutumista tekstiin ja aiheeseen. Miksi se olisi yhtään vähempiarvoista raamatunlukua kuin itsekseen lueskelu ilman saarnavuoroa?
Helena. Tutkimustuloksia AKI:n tutkimuksesta.
Kati Niemelä: ”Herätysliikkeisiin kuuluvat papit ja kanttorit lukevat Raamattua yleensä enemmän kuin ne papit, jotka eivät kuulu herätysliikkeisiin. Tämä ei päde kuitenkaan herännäisyyden kohdalla, johon kuuluvat papit ja kanttorit ovat keskimääräistä passiivisempia raamatunluvussa.”
”Ja toisaalta, samahan pitäisi päteä nuoriin pappisnaisiin. Eikö heidän perheissään sitten olekaan tasa-arvoa ilman roolijakoa?” Tunnen hyvin erittäin tasa-arvoisen perheen, jonka äiti on pappi. Kyllä siellä aika kuluu kummaltakin vanhemmalta perheen pyörittämiseen.
Martti. Minäkin tunnen, aivan läheltä. Miksi siis epäilet, että nuoren miespapin perheessä asia ei olisi aivan samoin?
Miksi lukea Raamattua? Siksikö, että voisi voittaa väittelyitä, osallistua keskusteluihin , vaikuttaa joltakin joidenkin mielestä, nousta julkisuuteen?
Voisiko lukea ihan omaksi ravinnokseen, päästäkseen oikealle tielle ja pysyäkseen sillä, pysyäkseen uskossa tai tullakseen siihen(Room. 10:17)? Valikoiden lukemista olisi syytä välttää.
Ja siinä ei ole miestä eikä naista…!