Jotakin minussa liikahti, eikä välttämättä ihan poliittisesti korrektilla tavalla, lukiessani tämän Timo Pöyhösen kommentista riivityn virkkeen: ”Lisäksi naisteologit, varsinkin nuoremmat ja etelässä asuvat eivät juuri lue raamattua ja monet ovat niin liberaaleja, että en ole varma, onko se enää edes kristinuskoa mitä he julistavat.” (Lisää aiheesta Johanna Subanin blogissa)
En ole etelän naisteologi, vaan pohjoisen. En ole enää useampaan vuoteen kuulunut kategoriaan ”nuoremmat”, vaikka nuoren aikuisen ikärajaa hilataan ylöspäin samaa vauhtia kuin oma sukupolveni vanhenee. Mutta tuo kommentti todella pani miettimään, että miksi ihmeessä konservatiiviset miehet tahtovat repiä Raamatun naisteologien käsistä?
Kun käydään teologista keskustelua raamatunjakeilla kommentoiden, miksi minun raamattulainaukseni sivuutetaan? Jos lainaan Raamattua omasta mielestäni sen kauneimmista sanoista käsin, vaikka että ”Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain”, leimataan lainaus liberaalin naispapin (ehkä etelästä tulleen ja nuoren) lipilaarihöpinöiksi. Raamattu temmataan käsistäni ja jään haromaan ilmaa: ”Annappa kun pohjoisen konservatiivinen pappissetä näyttää, että mistä kohdista sitä Raamattua kuuluu lainata näinä vaikeina aikoina”. Liberaaleilla naispapeilla ei ilmeisesti ei ole oikeutta lainata Raamattua, lukea sitä ja etsiä sieltä sanoja, jotka tekevät heidän ymmärryksensä uskosta ja Jumalasta ehjäksi ja ymmärrettäväksi.
Timo Pöyhönen väittää, etteivät nuoret naisteologit juurikaan lue Raamattua. Väite on leimaava ja absurdi, mutta jos nyt oletettaisiin, että naiset eivät lukisi Raamattua, niin syytä voisi etsiä esimerkiksi siitä, että lähtökohtaisesti paperipaavia palvova osa matkaystävistä on sitä mieltä, että naiset lukevat sieltä vääriä asioita. Raamatusta pitäisi lukea sellaisia asioita, jotka eivät lupaa homoseksuaaleille autuutta tässä elämässä, jotka eivät anna mahdollisuutta naiselle toimia saarnan ja sakramentin virassa, jotka eivät anna armoa ilmaiseksi, jotka alleviivaavat, ettei laista häviä pieninkään piirto, jotka pönkittävät tietynlaista patriarkaalista traditiota ja joka ei vapauta ihmistä toimimaan rakkaudesta käsin, vaan tietyn sääntökokoelman puitteissa.
Jos naiset eivät lukisi Raamattua, se voisi johtua siitä, että se otetaan jatkuvasti pois heidän käsistään. Jos ne raamatunkohdat, joita pohjoisen konservatiivinen miespappi tarjoilee, ei millään tavalla puhuttele tai kosketa, vaan vaikuttaa pelkästään pahaa, miksi pitäisi lukea Raamattua? Omimalla Raamatun itselleen ja väittämällä omaa raamatuntulkintaa ainoaksi oikeaksi, konservatiivisesta raamatuntulkinnallisesta viitekehyksestä käsin tehdään mikä tehtävissä on, jotta liberaali nainen vieraantuisi Raamatusta. Ehkä jopa väittämällä väärin perustein, etteivät esimerkiksi naisteologit lue Raamattua ollenkaan!
Jos siis Raamatusta keskusteltaessa ne asiat, jotka minulle naisena (tai ihan vaan vaikkapa ihmisenä) ovat Raamatun kalleinta antia ja makeinta hunajaa, sivuutetaan sillä perusteella, että olen liberaali naispappi, niin ehkä koen, että juuri sen henkilön kanssa minun ei kannata keskustella Raamatusta. Niinpä pikku hiljaa puheenparrestani tippuilevat suorat raamatunlainaukset pois. Niinpä pikku hiljaa etsiessäni sitä tietä, joka kulkee lähimmäisen rinnalla, jätän raamatulliset perustelut rakkaudesta ja selitän syyni ilman raamatullisia lainauksia. Jätetään sitten Raamattu niille, jotka sen ovat itselleen omine ehtoinensa ottaneet. Vai miten on? Kannattaisiko sittenkin?
Ilmeisesti on kommentoitava…
Heittoni perustui Kirkon tutkimuskeskuksen pari viikkoa sitten julkaistuun tutkimukseen, joka osoitti varsin selkeästi, että nuoret naispapit, varsinkin etelän kaupungeissa lukevat selvästi vähemmän Raamattua kuin muut papit. Samaan suuntaan todistaa myös oma kokemukseni. Joukossa on tietysti paljon poikkeuksia tästä säännöstä mutta trendi on selvä.
Ja toki heitto on ymmärrettävä myös kontekstistaan käsin; halusin tahallani rinnastaa tutkimuksen esiintuomat naisliberaalit papit ja nuoret konservatiiviset miehet, joihin Johannan blogi viittasi. Kysymys selkokielellä kuuluu: kumpi on pahempi, raamatun syjrään heittävä ääriliberaali nainen vai raamattua turhankin tarkkaan siteeraava konservatiivinen mies?
Vaikeahan sun on tätä tietysti sivuuttaakaan
Kysymys kuuluu mun mielestä selkokielellä, että miksi nainen ei heittäisi raamattua syrjään, kun hänen tulkintansa kirjoituksista ei kelpaa? Se on kuin heittäisi kumipalloa tiiliseinään. Tai Raamattu omitaan kokonaan pois (me, jotka kunniotamme Raamattua Jumalan Sanana isoilla alkukirjaimilla vs. ne, jotka eivät kunnioita Raamattua) Voisko etelän liberaalien naispappien vähäinen innostus lukea Raamattua johtua siitä, että heidän näkemyksiään ei kunnioiteta vaan vähätellään? Ja toisaalta, voisiko tehdä mitään peliliikkeitä, että se innostus lukea Raamattua heräisi? Meinaan, jatkuva vähättely tuskin innostaa Raamattuun tarttumaan.
Mun mielestä vastaus sun kysymykseen löytyy siitä, että kumpi tuottaa lähimmäisen elämään hyvää, armollisuutta, rakkautta, vapautta, rauhaa, iloa, lempeyttä, ystävällisyyttä jne. Siinäpä oikein ehta ja aito liberaalin naispapin Paavali-tulkinta hengen hedelmistä.
Hyvä kirjoitus.
Joskus olen tullut maininneeksi, että kun paljon puhutaan että ”Raamatun arvovalta” on vähentynyt, niin voisiko olla syytä miettiä miksi.
Helena, minusta näyttää, että asetelma on nykyään toisinpäin. Konservatiivisten miesten tulkinta ei kelpaa!
Itseäni en kuitenkaan laske puhtaasti kumpaankaan ryhmään kuuluvaksi; en ole ääriliberaali enkä nainen mutta en myöskään äärikonservatiivi. Enkä varmaan kunnon mieskään, ainakaan siitä päätellen, että musta sun vastaus kysymykseen oli osuva.
Erinomainen blogikirjoitus!!!! Kiitos ja kumarrus Helenalle!
Minä en ymmärrä miksi pitäisi antaa jollekin oikeus riistää Raamattu käsistä? Vaarana sen jälkeen on marttyyrius ja katkeruus. Mielestäni terveempi ratkaisu on perehtyä entistä enemmän Raamattuun ja dogmaan, niin että sitä kautta voi osoittaa miten pitäisi elää. Näin kukaan ulkopuolinen ei määrittelisi kristillistä uskoa vaan jokainen voisi itse elää sen todeksi.
Kysymys on myös siitä, mihin ryhmään halutaan samastua, mistä tehdä eroa.
Ei kai nyt ole hirveän ihmeellistä, jos nuoret naispapit eivät posket innostuksen punasta hehkuen ryntää Raamattua mieleisistään kohdista kirjaimellisesti siteeravien miespappien porukoihin, etenkään kun samat miespapit eivät aina hyväksy naispappeutta.
Monetkaan naispapit kukaties eivät koe itselleen vieraan ryhmän auktorisoimaa ”oikeaa” raamatunlukemistapaa läheiseksi. Siinä saattaa toki joskus mennä lapsi pesuveden mukana, mutta kyse on muustakin eli valtakamppailusta, ts. siitä millainen on 2000-luvun alun pappisideaali ja kuka sen määrittää.
Mika, ihan hyvä ohje se, että ”ei pidä antaa kenellekään oikeutta riistää Raamattua käsistä, ja, että ihmisen ei tule antaa ulkopuolisten määritellä kristillistä uskoaan”.
Sosiaalinen tosiasia kuitenkin on se, että erilaisten perinteisesti syrjittyjen ryhmien (kuten vaikkapa naisten ja homojen) voi olla vaikeaa harjoittaa tällaista autonomiaa näissä raamatuntulkinnoissa niin kauan kun ympäristö vastustaa voimakkaasti. Ihminen kun tulkitsee raamattuakin yhteisössä, ei irrallisena atomina. Me kaikki olemme riippuvaisia siitä minkälaista arvostusta meidän raamatunlukutapamme saavat, niissä yhteisöissä joissa elämme. Helena kertoo mielestäni hyvin siitä, miten väheksyvästi kirkossa edelleen suhtaudutaan naispappien tapaan lukea ja tulkita Raamattua.
Sari, vaikka ympäristö tai kuka hyvänsä vastustaisi Raamattua ja raamatuntulkintaa niin juuri sen vuoksi sitä on tehtävä. Ei lukemisen ja tulkinnan puutteesta voi syyttää ketään tai mitään muuta kuin sitä, joka jättää ne tekemättä. Sen vuoksi onkin olennaisen tärkeää tuntea Raamattu ja dogma. Jos joku väittää jotakin niin silloin perusteet tulee kaivaa esiin. Näin vinoutumat ja lahot tulevat näkyviin, jotka voi oikaista oikeilla työkaluilla. Kristinuskossa Raamattu ja dogma ovat tällaiset työkalut.
Riippuvaisuus hämäristä tulkinnoista vähenee ajan myötä, kun kasvaa ja osaa lukea itse. Aikuinen ei lapsen tavoin usko kaikkea mitä sanotaan vaan hän osaa suhteuttaa asiat. Jos joku väittää vihreää punaiseksi niin siihen osaa suhtautua oikein. Sama raamatuntulkinnassa. Siksi Raamatun ja dogman tunteminen ovat sellaisia asioita, joita ei voi ohittaa vaikka joku sitä vastustaisikin.
Tässä puhutaan kahdesta eri asiasta, Raamatun lukemisen määrästä ja tavasta. Kun viitataan tutkimukseen, joka kertoo lukemisen määrän vähentymisestä, se ei välttämättä kerro tulkitsemisen tavasta muuten kuin välillisesti.
Vuosi sitten piispa Simo Peura kiinnitti huomiota tähän lukemisen määrään Pipliaseuran 200-vuotisjuhlassa. Hän viittasi Akavan kirkollisten liittojen jäsenkyselyyn vuodelta 2010, joka osoitti, että vanhemmat papit lukevat Raamattua ahkerammin kuin nuoremmat, ja että miespapit lukevat Raamattua naispappeja aktiivisemmin. Piispa Peura jatkoi:
Kari-Matti Laaksonen haastoi miettimään 2000-luvun alun pappisideaalia. Onko näistä keskusteluista ymmärrettävä, että Raamatun lukeminen ei enää ole ideaalisen modernin papin arvoasteikolla erikoisen tärkeää?