Kirkolliskokouksessa keskusteltiin jälleen samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Kiteytyksenä kuullusta voisi sanoa, että ”länsirintamalta ei mitään uutta”. Pääosin kommentit kulkivat tuttuja latuja ja oikeastaan vain Espoon ja Turun piispojen näkemykset pomppasivat totutusta. Piispa Hintikka oli valmis menemään niin pitkälle, että ei antaisi konservatiiviselle opetukselle enää tilaa hiippakunnassaan. Siihenhän konsusiipi pelkää kiistan lopulta johtavan eikä siksi uskalla antaa tuumaakaan periksi. Umpisolmu on tiukka.
Neuvottelutaidon kirjoista olen aikanaa oppinut periaatteen, että jos kakkua ei voida jakaa, pitää leipoa isompi kakku. Se tarkoittaa, että jos neuvottelijoiden on vaikea löytää ratkaisua eriävien kantojensa vuoksi, on etsittävä uusia mahdollisuuksia tuomalla neuvottelupöytään jotakin lisää. Muuten ajaudutaan loputtomaan ja hedelmättömään juupas-eipäs -väittelyyn. Mikä voisi olla tämä lisä, joka avaisi umpikujaan ajautuneen tilanteen?
Ratkaisu on taata konservatiivi-siivelle aito kotipaikkaoikeus ja sen varmistavat turvatakuut. Niiden avulla uskon konsusiiven uskaltavan liikahtaa poteroistaan ja näin tien sopuun löytyvän. Turvatakuilla luomme neuvotteluun uudenlaisen asetelman, joka avaa pelin.
Tarvittavia turvatakuita on kolme:
(1.) Ensimmäinen turvatakuu on, että kaikille kirkon työntekijöille pitää taata avioliittokysymyksen suhteen aito ja rikkumaton omantunnonvapaus ja se pitää nuijia niin syvälle kirkkolain uumeniin, ettei sitä voi muuttaa kuin vahvalla (5/6) määräenemmistöllä. Ilman aitoa omantunnonvapautta ei voida löytää tietä eteenpäin vaan pelko jäykistää neuvotteluasetelman.
(2.) Toisena turvatekijänä seurakunnille ja järjestöille pitää antaa mahdollisuus halutessaan valita oma teologinen linjansa tässä kysymyksessä. Valtaosa seurakunnista varmaankin sallisi molemmat avioliittonäkemykset mutta joillakin alueilla voisi olla tarpeen antaa mahdollisuus valita toinen tie.
(3.) Kolmanneksi pitää luoda väylä perustaa suoraan kapitulien alle ns. henkilö- eli yhteisöseurakuntia, joissa sallitaan alueseurakuntia suurempi vapaus itsenäiseen teologiaan ja kulttuuriin. Tähän kirkolliskokouksessa esitelty ns. hiippakuntamalli antaa hyvät tekniset puitteet.
Näiden turvatakuiden seurauksena kirkostamme voisi kehittyä ”sateenvarjokirkko”, joka muodostuu teologisesti ja toiminnallisesti erilaisista seurakunnista ja yhteisöistä. Kaikkia seurakuntia yhdistäisi kuitenkin sitoutuminen piispalliseen kaitsentaan ja CA VII:n pykälään* vaikka muuten niissä voisi olla hyvinkin erilaisia painotuksia ja kulttuureita. Sateenvarjokirkko olisi samalla tie nykyistä joustavampaan ihmisten tavoittamiseen, sillä se lisäisi seurakuntaelämän monimuotoisuutta.
Älkäämme siis jääkö odottamaan hallinto-oikeuksien päätöksiä. Älkäämme myöskään lähtekö (piispallisen) anarkian tai mielipiteen tukahduttamisen tielle vaan rakentakaamme aidosti avaraa ja monia näkemyksiä kunnioittavaa kirkkoa, sateenvarjokirkkoa!
—
* CA VII: ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”
Siis piti olla; perustella yhteys näin.
Kommentteja lukiessa tulee tuntu, että ykseyttä ei edes haluta vaan kirkon dramaattinen tilanne sopii monelle ihan hyvin. Mistäs me sitten tapeltais jos sopu löytyisi…!
Ei se Timo siitä johdu, ettei halua ole. Olemme vain nyt umpikujassa, niin kuin kirjoitit.
Kymmeniä vuosia kirkko on kulkenut tässä kujassa ja nyt vasta oikein tajutaan mihin se on meidät johtanut. Joten tässä säntäillään vähän kuka minnekin. Ehkäpä uusi suunta voidaan silti vielä löytää. Yhdessä tämä epätoivoinen säntäily saattaa lopulta tuoda ratkaisun.
Kirkolliskokous/ piispa Teemu Laajasalo/ ”Laajasalon mukaan vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko kirkko hajoaa tai sitten kirkko ei hajoa.
– Jos itse kukin pidämme omasta linjastamme täysin kiinni, valitsemme kirkon hajoamisen tien.”
Timo Pöyhänen, jos kirkko hajoaa, niin eri ”kirkot” voivat omassa opissaan pitää kantansa pappeudesta sekä avioliitosta. Tappelusta sen verran, että koko ihmiskunnan historia on syntiinlankeemuksen historiaa. Seurakunnan tulee tunnustaa syntinsä ja Herra Jeesus Kristus lupaa: ”joka minun luokseni tulee, sitä minä en aja ulos.”
Pahoin pelkään, että lopputulos kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta on jollain aikavälillä piispainkokouksen asiakirjan kohta 6.
Manu Ryösö, sanoitat asian erinomaisen selkeästi. Timo Pöyhöselle totean, että sellaisia turvatakuita, joita peräänkuulutan, ei ole oikeasti saatavissa. Idea on hyvä, mutta mahdotonta käytännössä. Tämä on nähty jo Ruotsin kirkossa vuoden 1958 naispappeuspäätöksen tiimoilta ja meilläkin samassa kysymyksessä, vaikka ”pehmeämmin” sanoitettuna. Totta kai kirkko voidaan määritellä jonkinlaiseksi allianssikristilliseksi hallinto-organisaatioksi, mutta Espoosta kuultiin, mihin suuntaan ollaan menossa. Syy on yksinkertainen. Sekä spn-vihkimisten ja naispappeuden kannattajat ovat eri tavoin viestittäneet, että kyse on pohjimmiltaan sorrettujen ryhmien ihmisoikeuksista, tosin valikoidun Raamatun tulkinnan tukemina ja kristillisellä kuorrutuksella. Otan esimerkin, josta ei liene erimielisyyttä. Kunniaväkivalta on väärin. Kukaan täysipäinen ei ajattele, että sitä vastustetaan niin, että kielletään se lailla ja koululaitos pannaan valistamaan nuoria. Mutta samaan aikaan sallitaan jonkun muslimisaarnaajan puolustaa kunniaväkivaltaa (toistaiseksi) ja oikein luvan kanssa.
Kiitos palautteesta. Minusta asiaerojen reilu ääneen sanominen täytyy vain tehdä, vaikka siitä sitten seuraisi kipeitäkin johtopäätöksiä.
Voisitko Marko selventää, vaikka ei liity aiheeseen, mitä tarkoitat kun sanot että ”Kunniaväkivalta on väärin. Kukaan täysipäinen ei ajattele, että sitä vastustetaan niin, että kielletään se lailla ja koululaitos pannaan valistamaan nuoria. ” Miten sitä pitäisi täysipäisesti vastustaa mielestäsi?
Manu,
Mainitsit tuolla aiemmin, että kirkko on totuusyhteisö. Mikä on se totuus? Raamatussa on reilut 1300 sivua ja niihin mahtuu aika paljon totuuksia. Jos yhden kysymyksen/totuuden myötä perustetaan aina uusi yhteisö, niin ollaan pian Amerikan mallissa täälläkin. Joka korttelista löytyy omaa ”totuuttaan” julistava kirkko. Siihenkö haluaisit mennä?
Eikö Jeesus Kristus ole se Totuus eikä jotkut yksittäiset asiat?
Kari Roos, luterilainen totuusyhteisö määrittelee itsensä ainakin tunnustusformeissa ja periaatteessa ekumeenissa konsiileissa. On turha hakea luterilaisesta teologiasta puhdasta seurakuntaa. Jossain kuitenkin menee raja josta ei ole enään paluuta. Homoseksuaalisuus ja sen hyväksyminen on sellainen voima joka kirkoissa on tehnyt pahaa jälkeä, syystä sen kanssa ei tahdota olla tekemisissä.
Samin vastaus on hyvä. En siten näe tarvetta laajentaa sitä kummoisemmin. – On tietenkin totta, että inhimillinen toiminta synnyttää aina jossain määrin tulkintaa. Mielekkäiden tulkintavaihtoehtojen määrä on kuitenkin aina melko rajallinen ja avioliittoteologiassa yleisimmät tulkintavaihtoehdot on ymmärtääkseni jo moneen kertaa kaluttu.
Sami,
Mitä tarkoitat tuolla ”pahalla jäljellä”?
Jeesus ei tietääkseni ottanut mitenkään kantaa kahden samansukupuolisen ihmisen rakkauteen, johon seksuaalisuuskin kuuluu, eikä siis näin ollen myöskään heidän mahdolliseen avioliittoonsa. Toisten tuomitsemiseen Hän kyllä otti melko tiukan kannan. Harrastammeko kenties yli- ja ohitulkintaa?
Voisiko tätä asiaa kukin tykönään miettiä sitä kautta, että entäpä jos minä itse olisin homoseksuaali ja kokisin sitä olleeni lapsesta, ehkä jo syntymästäni saakka? Miltä tuntuisi, kun olemukseni, jolle en mitään voi, tulkittaisiin synniksi ja siitä puhuttaisiin vuosikymmeniä julkisuudessa?
Kari, olet niellyt sellaisen koukun jonka sulattaminen on vaikeaa. Kristikunnassa homoseksuaalisuudesta vallitsee laaja yksimielisyys. Raamatun tulkinnassa laaja konsensus. Edustamasi näkemys on marginaalista ja historiallisesti pätemätön.
Vyörytät tuomitsemisen sanoja jotka kertovat huonosta Raamatun tuntemuksesta. Oikeastaan haluat niillä lyödä ja vaientaa todellisen tiedon.
Vanhojen kirkkojen traditio ja ohjausperinne on taistellut voitokkaasti homoseksuaalisuuden himoa vastaa vuosituhansia, löydät sieltä vastauksen; jos olisin homoseksuaali. Valitettavasti meillä luterilaisilla keinot ovat ohuemmat.
Sami,
Et siis osannut/halunnut vastata kysymyksiini vaan käänsit asian toisaalle. Toki tiedän mitä homoseksuaalisuudesta on iät ja ajat ajateltu. Viime vuosina tämä asia vasta on kirkossakin tullut ajankohtaiseksi siksi, että asiasta on opittu enemmän ja se nähdään aivan eri tavoin kuin ennen. Kaikissa asioissa emme vain voi siirtää niitä 2-3000 vuoden takaisia käsityksiä suoraan tähän päivään.
”Vyörytät tuomitsemisen sanoja” ??? En tuomitse ketään, vaan kerroin mitä Jeesus on ja mitä ei ole sanonut. Yritän vain ymmärtää niin tätä kuin muitakin asioita.
Kari Roos15.08.2020 10:37 kirjoitit; ” vuosina tämä asia vasta on kirkossakin tullut ajankohtaiseksi siksi, että asiasta on opittu enemmän ja se nähdään aivan eri tavoin kuin ennen.”
Tämä on ihan puuta heinää, et näköjään tunne homoseksuaalisuuden historiaa, saatika, Kari, kristinuskon reaktioita siihen kirkon historiassa. Lainaat Jeesuksen sanoja moralisoidaksesi, ei niitä sanoja Raamatussa siksi lausuta. Se on Raamatun väärinkäyttöä.
Miten homoseksuaalisuus hajottaa kirkkoja, siitä löytyy netistä tietoa tai jos seuraat Suomessa käytävää keskustelua miten repivää se on. Jokainen voi itse päätellä tästä jotakin.
Kari kirjoitat; ” Kaikissa asioissa emme vain voi siirtää niitä 2-3000 vuoden takaisia käsityksiä suoraan tähän päivään.” Kuka tämmöistä yleensä väittää?
Sami,
Olisi kiva keskustella ihan fiksusti ja rauhassa ilman ”puutaheinää” huomautuksia. En ole teologi enkä väitä tietäväni homoseksuaalisuuden tarkkaa historiaa teologiselta tai muultakaan kannalta. Voisit kertoa vähän lisää asiasta, jos tiedät.
Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että homoseksuaalisuus on viime aikoina yhteiskunnallisesti vapautettu lain ja sairausdiagnoosien alta, joten se on myös kirkon keskustelujen aiheeksi noussut eri tavalla kuin ennen.
Tuntuu vain, että monia Raamatun aikaisia ajattelutapoja yritetään siirtää suoraan tähän päivään ihan vain siksi, että Paavali on silloisille seurakunnilleen jotain sanonut. Eikö asiat näy tänä päivänä eri tavalla kuin silloin, kun maailma on kuitenkin muuttunut paljon? Orjatkin taitavat tänä päivänä olla duunareita 🙂
Kari, jos kirjoitat puuta heinää, se on silloin sitä. Käsityksesi on virheellinen, puutteellinen, eikä vastaa historiallisia tosiasioita. Netistä löydät homoseksuaalisuudesta artikkeleita, kirjallisuuttakin on runsaasti tarjolla. Raamatullista eksegeesiä löytyy aiheesta loputtomasti. Tee itse nämä perustyöt.
kari kirjoitat; ”Tuntuu vain, että monia Raamatun aikaisia ajattelutapoja yritetään siirtää suoraan tähän päivään ihan vain siksi, että Paavali on silloisille seurakunnilleen jotain sanonut. Eikö asiat näy tänä päivänä eri tavalla kuin silloin, kun maailma on kuitenkin muuttunut paljon? Orjatkin taitavat tänä päivänä olla duunareita”
Orja järjestelmä oli sen aikainen Kela. Tämä esittämäsi argumentti on aika huono.
OK. Kiitos tästä.
Antaa teologien pähkäillä näitä juttuja, viisampia kun varmaan ovat.
Ei näemmä auta maallikon 40 vuoden Raamatun ja muiden kirjojen luku näiden asioiden ymmärtämiseen.
Aika järkyttävää tekstiä, Sami, latelit Seija Rantaselle tuolla toisessa blogissa, huh…
Joskus tuntuu, että konsujen ja liberaalimpien välinen suhde muistuttaa fariseusten ja Jeesuksen suhdetta. Fariseukset olivat tiukasti Jumalan puolella eivätkä ymmärtäneet Jeesusta. En haluaisi olla fariseus, joka latelee Jumalan lakia Jeesuksen armahtamille syntisille. Joku raja pitää lain saarnallakin olla ettei evankeliumi unohdu kokonaan. En vain ymmärrä.
Kari, mitäs järkyttävää siinä oli? Minusta ihan normaalia. En jaa ihmisiä konservatiiveihin ja liberaaleihin, minulle ihminen on ihminen, mielipiteistä huolimatta. Joten en pysty samaistumaan fariseuksiin, eikä juutalainen fariseusryhmittymä tunnu kovin kotoisalta.
Mielestäni Jeesuksen puhe fariseuksesta ja publikaanista temppelissä (Luuk. 18) ei ole sitä varten, että valitsisimme siitä samastumiskohteen itsellemme. Se kehottaa meitä jatkuvasti valvomaan asenteitamme. ”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen.”
Kun en ole niin tarkkaan seurarannut kirkolliskokouksen keskustelua, niin kysyn: onko blogistin lausuma Espoon piispan puheenvuorosta ”konservatiiviselle raamattuopetukselle tästä teemasta ei enää anneta lainkaan tilaa” oikein lainattu ja tulkittu. Onko piispa Hintikka todella sanonut ja tarkoittanut näin.
Kuten jo Timolle blogini keskusteluketjussa vastasin, lainaukset puheista voi lukea Kirkko ja kaupunki -lehden selostuksista:
Hintikka: ”…on selvää, että seksuaalivähemmistöjen ja samaa sukupuolta olevien parien rakkauden leimaaminen synniksi rikkoo sekä Kristuksen ruumiin ykseyttä että Jumalan luomistyötä vastaan. Espoon hiippakunnassa ei ole tilaa tämänkaltaiselle opetukselle.”
Kalliala: ”Rakkautesi ei ole synti. Se ei ole väärin eikä luomistyötä tuhoava voima…ajattelen, että meidän käsityksemme ihmisestä ja lisääntynyt ymmärryksemme seksuaalisuudesta ohjaavat meitä sellaiseen uskonkäsitykseen, johon kysymäsi opetus ei kuulu”.
Kiitos Vesa kun laitoit lähteen tähän. Hintikka tuossa suoraan sanoo, ettei perinteinen opetus homoseksuaalisuuden harjoittamisesta syntinä enää käy heidän hiippakunnassaan. Kalliala tarkoittanee samaa mutta on vähän epäselvempi. Näinhän kirkolliskokous ei ole koskaan linjannut.
Voitko vielä tarkentaa: Onko niin, että synnillä ei missään tilanteessa ole otetta siihen, mitä sanotaan ja tunnetaan rakkaudeksi.
Ymmärrän tuon piispojen tiukan kannan ehkä vastavetona konservatiivien tiukkoihin kantoihin ja ehkä myös jonkinmoisena kyllästymisen osoituksena kyseiseen aiheeseen. Jotenkin on eteenpäin päästävä.
Hannu Paavola. Tarkoitan siis sitä, että kysymys on ideologisoitu. Seksuaalivähemmistöt ja naiset ovat sen mukaan sorrettuja ja kirkon ns perinteisen kannan mukainen toiminta heidän sortamistaan. Tästä syystä on välttämättä johdonmukaisesti (joskin sopivasti taktikoiden) kielkettävä sortava toiminta johdonmukaisesti ja ilman erivapauksia. Kenelläkään kun ei tietenkään voi olla erivapautta sortaa toisia. Mikä on aivan loogista ja oikein, mikäli spn-vihkimiset ja naispappeuden torjuminen olisivat ilmausta ihmisryhmän sortamisesta.
Kirkolliskokous/ piispa Teemu Laajasalo/ ”Laajasalon mukaan vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko kirkko hajoaa tai sitten kirkko ei hajoa.
– Jos itse kukin pidämme omasta linjastamme täysin kiinni, valitsemme kirkon hajoamisen tien.”
Kaikki herätysliikkeet, jotka hyväksyvät vanhan käsityksen pappeudesta sekä perinteisen avioliitto käsityksen voisivat siirtyä Lähetyshiippakuntaan, jonka oppiperusta on sama kuin Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla. Ne kirkon ja herätysliikkeiden jäsenet, jotka haluavat uuden, ns. tasa-arvoisen avioliitto käsityksen eivät siirtyisi Lähetyshiippakuntaan. Nämä kaksi asiaa (pappeus, avioliitto) tällä hetkellä erottavat selvästi näkemyksiä. ”Kahdet rattaat” voisi hylätä ja siirtyä porukkaan, joka ajaa yksillä rattailla. (Selvennykseksi, en ole Lähetyshiippakunnan minkään seurakunnan jäsen, mutta olen osallistunut heidän messuihin sekä kuunnellut messuja radiosta). Minua ei ole myöskään ”kalasteltu” liittymään näihin yhteyksiin”
Heittoni on täysin mielivaltainen, koska en ole myöskään minkään herätysliikkeen varsinainen jäsen. Minulla ei ole mitään päätösvaltaa herätysliikkeissä eikä Lähetyshiippakunnassa. Ihmettelen vain, kuinka kauan herätysliikkeet jaksavat ”sinnitellä” kirkon sisällä, koska ”piispallinen kaitsenta” on vain ”keppiä.” (Savustetut kirkon papit naispappeus kiistan vuoksi sekä ehtoollisen kieltäminen nuorilta Turussa, koska naispappia ei hyväksytty ehtoollisen jakajaksi)
”Näin löydämme tien ulos umpikujasta, tarjoaa Pöyhönen” ohjelmansa julistuksessa. Teemu Laajasalon kirkolliskokouksessa toteaman pattitilanteen ja hänen arvioimansa kirkon jakautumisen jälkeen (/Laajasalo ei jakoa toivo, mutta kuvittelee kuitenkin konseksun jotenkin edelleen toimivan ?) ja Pöyhösen umpikujan (Pöyhönen ratsastaa kaksilla rattailla ja esittää että rinnakkain eläminen kahden toisistaan poikkeavan näkemyksen kanssa voisi toimia?) jälkeen kirkon mahdollisesti jakauduttua erillisille opeille, voisivat uudet/vanhat periaatteistaan luovuttamattomat tahot/osapuolet saada rauhan näille kysymyksille ja voisivat keskittyä omien seurakuntalaisten hengelliseen hoitamiseen?
Miten tällaiset eroavaisuudet saadaan mahtumaan samaan purkkiin? Tätä Helsingin piispa TL myös kysyy?
Herätysliikeväki on paljon moninaisempi kuin kuvaamasi linjajako. Ei lähetyshiippakunnassa olisi tilaa kaikille herätysliikkeille sellaisina kun ne nykyään ovat. Mihinkä sijoittaisit vaikkapa Elyn ja Sansan?
Jos tilanne kirkossamme käy niin ahtaaksi, etteivät herätysliikkeemme enää sinne mahdu, rakentuu sijalle jotain kokonaan uutta.
Kriisissä on aina myös mahdollisuus tarjolla. Nyt kun kellokkaat on valjastettu riitelyyn, niin eiköhän meidän muiden ole aika ryhtyä ihan muihin tehtäviin. Eikä ainakaan lähteä mukaan tuohon, josta ei mitään hyvää ole luvassa.
Meidän tavallisten tallaajien tulee herätä omaan vastuuseen. Seurakunnissamme. Ei meidän tarvitse lamaantua yhdessä kirkon päättäjien kanssa. Kunhan otamme etäisyyttä koko asiaan.
Niin Pekka Veli Pesonen, ei meidän sanomisilla tietenkään ole mitään painoarvoa. Voimme kumminkin blogilla keskustella. Ääripäät ovat niin kaukana toisistaan, että se kuuluisa ”laiha sopu” ei näytä poikivan mitään rakentavaa?
Kuka keksii rakentavan ratkaisun umpikujasta ulos?
Tuossa minulla on hyviä naapureita, joita en ole vielä rohjennut kutsua mihinkään. Kaikesta muusta on helppo jutella, mutta kun tulee mieleen siinä, että voisi sanoa jotain elämän tärkeimmästä asiasta, niin johan on vaikeaa. Näitä naapureita kirkko ei evankeliumillaan tavoita, mutta siinä he ovat minun lähelläni. Siinä minulla on ihan riittävästi umpikujaa mietittäväksi. Hei. Meillä on tehtävä kutsua ja viedä ilosanomaa eteenpäin. En oikein tiedä onko jotain sellaista mihin heitä voisin kutsua. Pitääpä laittaa mietintään.
Nyt pitäisi lähteä siitä: Onko meidän kaikkien tuntema Jeesus ollut ristillä ja ylösnoussut, joka antaa myös voiman seurata häntä.