Kissanpennut syntyvät sokeina. Niiden silmät avautuvat vasta myöhemmin. Onko näin myös meidän hengellisessä elämässämme?
Jeesus varoitti oppilaitaan fariseuksista: ”Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan” (Matteus 15:14).
Uskon vasta kun näen! Vanha ja typerä hokema. Jos näkee, niin mihin uskoa enää tarvitaan? Moni ihminen tahtoo toimia näin välttyäkseen uskomasta.
Raamatun ensisijainen tehtävä ei ole antaa meille lisää tietoa vaan saada meidät muuttumaan.
Jeesus tuli valoksi pimeään maailmaan.
Uskon, jotta voisin ymmärtää.
Raamattu todistaa, että olemme Jumalan luomia ja elämme Hänen maailmassaan. Nekin, jotka eivät Häntä tunnusta olevan olemassa. Kun kaikki on Sanalla luotu, niin jokaisen poikkeuksetta pitäisi kiittää siitä, että Sana löytyy vielä maapallolta, jos ei löytyisi, niin se olisi kuin ilmapallon puhkaisu, se olisi kaikki siinä! Jeesu koitti aikanaan kertoa ihmisille Jumalan todellisuutta ja Hän puhuu meillekkin Raamatun sivuilta ja kaikessa missä Hänen nimeään kirkastetaan.
Kiitollisuus(kin) taitaa olla tässä maailmassa kortilla.
Luther pohdiskeli kerran, olisiko ihminen kiitollisempi, jos Jumala ei ei antaisikaan ylitsevuotavaa armoaan kertaheitolla vaan ikään kuin armonpaloina. Olisiko ihminen onnellisempi, jos hän syntyisi yksikätisenä ja yksijalkaisena ja 7 vuoden välein saisi ensin toisen kätensä, sitten toisen jalkansa.
Esimerkki on havainnollinen, mutta siitä ei näinä aikoina ole liiemmälti huhuiltu, koska kun kerran se(kin) aivan varmasti joutuisi ammattiloukkaantujien hampaisiin.
”Voi teitåä te lainoppineet kun teolette kadottaneet TIEDON avaimen…” (Jeesus)
Kisanpojilta ei aukea vain silmät vaan josain vaiheessa ne myös lopettavat parveilemasta laumana emonsa nisien ympärillä ja kehittyvät varsin itsenäiksi olennoiksi.
Raamatun tehtävä on antaa meille lisää uskoa ylitse tiedon, koska Jumala on yli ymmärryksemme. Credo quia absurdum.
Sanotaan, että ihminen uskoo minkä näkee, mutta on myös niin, että ihminen näkee minkä uskoo. Kaiken kokemamme me tulkitsemme oman maailmankuvamme läpi. Taustastaan ihminen ei pääse irti. Niinpä aivan samoja ilmiöitä ateisti ja uskovainen tulkitsevat aivan vastakkaisilla tavoilla. Ateisti etsii ympäristöstään vakaumustaan tukevia ilmiöitä ja jättää huomiotta tai yrittää selittää tyhjäksi kaikki semmoisetkin ilmiöt, jotka viittaavat Jumalan todellisuuteen. Vastaavasti toki uskovaisella on usein taipumus selittää kaikkein arkisimmatkin tapahtumat Jumalan johdatuksella, eikä tämä tietysti uskon näkökulmasta olekaan väärin. Se, mihin maailmankatsomuksemme perustuu, ei ole perimmältään meidän omassa päätösvallassamme. Onhan niin, että usko on Jumalan lahja, jonka hän antaa kenelle antaa.
Sahama osuu naulan kantaan. Josku tulee mieleen vertaus pahan siemenestä ja Jumalan siemenestä.
”Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.” Matt.13