Myyjä on mieletön, jos ei myy tavaraansa silloin kun on kysyjiä. Samoin uskoa ”kauppaavat” ja ymmärtävät ihmiset ovat tyhmiä, jos he eivät vastaa uskosta kysyvien ihmisten kysymyksiin ja hätään silloin kun siihen on tarvetta. Rauta pitää takoa silloin kun se on kuuma. Jälkikäteen se on hyödytöntä.
Silloin kun löysin vl-liikkeen asioita koskevat nettipalstat, kysyntä ja hätä oli kovaa. Tosi monet vl-liikkeessä, sen liepeillä tai liikkeestä eronneet/erotetut ihmiset halusivat keskustella liikkeen asioista, käsityksistä ja opeista, sekä menneistä tapahtumista, jotka olivat useille tosi kipeitä kokemuksia. SRK:lta, liikkeen nokkamiehiltä ja puhujilta haluttiin vastauksia, välittämistä ja vastuunkantoa, enimmäkseen turhaan.
Olin silloin itsekin ahdistunut ja täynnä kysymyksiä, joihin olisin todella kipeästi halunnut vastauksia. Ihan kukaan SRK:n ihmisistä, liikkeen nokkamiehistä ei ottanut minuun yhteyttä. En saanut edes vastausta SRK:lle lähettämääni kirjeeseen. Yhden puhujan ja muutaman vl-papin kanssa kävin muutamat keskustelut. He eivät kuuluneet nokkajengiin. Kävin keskustelua netissä. Ne olivat varsin kirjavia tasoltaan. Osan kanssa jouduin jopa kamaliin tappeluihin, osan kanssa keskustelu kävi rahallisemmissa merkeissä. Koska itselläni oli tunteet kovasti pinnassa ja se näkyi melkoisena tulehtuneisuutena kirjoituksissani, sain paljon myös pahasti takkiini vl-ihmisiltä. Usein jouduin pyytämään anteeksi huonoa käytöstäni.
Joka tapauksessa silloin palstoilla liikkui paljon vl-liikkeeseen jonkinlaista kosketuspintaa omaavia ihmisiä ja heillä oli paljon kysymyksiä ja joillakin suoranaista hätää. Nämä ihmiset olivat kysymystensä kanssa niin tyhjän päällä ja ahdistuneita. Heistä ei liikkeen ytimessä välitetty. Heitä nimiteltiin arvottomiksi anonyymiytensä takia,vl-liikkeen mustamaalaajiksi tai uskostaan luopuneiksi. Heidän hätänsä ei ollut millään tavalla sellaista, jolle olisi ollut tärkeää tehdä jotain.
Nämä ihmiset ovat kadonneet johonkin kysymystensä kanssa. Aika moni päätyi jättämään vl-liikkeen taaksensa. Monet eivät halua enää mitenkään vaivata itseään asioilla, joihin eivät saaneet vastauksia ja jatkavat eloaan ”muissa maisemissa”.
Yksi asia ylitse muiden, mitä vl-liikettä koskevissa keskuteluissa on käyty, on liikkeen väkivaltaisuus eritavalla ajattelevia tai muuten epäilyttäviä liikkeen jäseniä kohtaan. Puhuttelut, painostaminen, kiristäminen ja kadotuksella pelottelu jos ei suostu ajattelemaan ja toimimaan halutulla tavalla. Hommasta ei ole luovuttu vieläkään. Ihan järkyttäviä uutisia saa edelleenkin kuulla liikkeen kentältä.
Miksi edelleenkin näin? Miksi ihmisiä ahdistellaan ja painostetaan edelleenkin väkisin ja vastentahtoisesti ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla? Eikö hommalle ole koskaan luvassa loppua?
Välinpitämättömyys hädänalaisten ihmisten kohdalla heidän kysymystensä kanssa on mennyttä tosiasiaa. Juna meni jo. Nyt kysyjiä ei enää ole ainakaan samassa määrin. Heidät menetettiin. Nyt on myöhäistä rypistellä kun on jo housuissa.
Vielä ehdit kuitenkin jotakin tehdä. Ota omalta osaltasi vastuu liikkeen nykyisestä väkivaltaisesta toimintamallista. Tee sille jotain. Välitä. Rakasta. Sano edes mielipiteesi. Väryyttä harjoittavat vievät liikkeen kokonaan lokaojaan. En usko millään kaikkien vl-ihmisten hyväksyvän hommaa. Kohta on ihan turha valittaa, että maailma se vaan vainoaa ja haukkuu.
Nyt voit kenties vielä vaikuttaa. Kohta et. Sitten kun juna on jo mennyt, vaikutat tyhjille seinille. Vetoan sinuun; auta uhreja <3
Koko hengellinen kenttä on kriisisssä.
Ei se kaikkia lohduta, mutta VL ei ole suinkaan syvimmässä.
Olen juuri näinä päivinä kuullut paljon pahempaakin, ja
muutama viikko sitten saimme lukea, kuinka körttikapinalliset
saivat yhtä lailla tyhjiä vastauksia aitoon hätäänsä.
Herätys loppuu, elävä suhde sanaan katoaa ja jäljelle jää
itsensä ympärille käpertynyt liike.
Körttien ja vl:ien haluttomuudessa vastata vaikeisiin kysymyksiin on kyse samasta asiasta:aseman menettämisen pelosta.
Seurakunnan oikeat merkit Raamatussa on keskinäinen rakkaus (Joh.13:35) ja avoimuus, valkeudessa vaeltaminen (IJoh.1:7). Seurakuntien saarnaajilla, vanhimmistoilla ja yleensä vastuullisilla on suuri vastuu laumansa ja varsinkin sen heikkojen jäsenten hoidosta (Ilm. luvut 2 ja 3). Kukin kuitenkin olemme vastuussa ensi sijassa itsestämme, että elämme aralla tunnolla Jumalan ja Hänen
Sanansa edessä. On itsellekin ihana elää niin, että on hyvä omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. Siinä voimme olla myös toisillemme avuksi vierellä kulkijana Taivastiellä.
Annikki Salo :”On itsellekin ihana elää niin, että on hyvä omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. Siinä voimme olla myös toisillemme avuksi vierellä kulkijana Taivastiellä.”
Kyllä se vaan näyttää niin olevan, että Taivastiellä on lukematon määrä pienten visiopilvien haltijoita, joilla on jalat tanakasti irti maasta ja varastossa lukematon määrä asioita, joista ohikulkijoiden pitäisi potea huonoa omaatuntoa, ja jos he eivät pode ja ”synny uudesti” joka mutkassa tietämään huonouttaan ja epäkelvollisuuttaan, he ovat vähintäänkin vaarallisia ”kapinahenkiä” tms., eikä ”tavallinen tallaaja” voi noiden asioiden kohdalla mitään muuta, kuin kulkea omaa tietään eteenpäin.
Lestadiolaiset nyt eivät koskaan ole tehneet erityisesti mitään lähetystyötä. Suuret lapsilaumat ovat pitäneet määrän tasaisena. Siis mitään mahtavaa kasvua ei ole ollut. Irtautuneillekin saatetaan vain töksäyttää: älä ajattele niin paljon, käy seuroissa.
Siis minne ovat kadonneet ihmiset monien kysymystensä kanssa? He ovat luopuneet ja löytäneet jotain uutta elämäänsä, uusia ystäviä, vapaaehtoista auttamistyötä tms. Maailma on ollut heille avoin ja ottanut heidät vastaan – oma kotiseurakunta esimerkiksi. Heidän kristilliselle vakaumukselleen ei ole tarvinnut tapahtua mitään. He uskovat, mutta ajattelevat samalla myös itse, eivät kuten saarnaajat määräävät ajattelemaan.
Tätä vapautta, johon Kristus vapautti meidät, toivon Sinullekin, Vuokko. Ei välitetä siitä, että joku liike ei myy itseään, kun mahdollisuudet ovat lähellä.
Uhrit eivät saa jäädä kentälle makaamaan. Heidän on noustava ylös ja aloitettava uusi elämä. Uhrius on ohi, mutta se on voimavara, siitäkin minä selvisin, kyllä varmaan muustakin, mitä elämä antaa, rukouksen ja uusien yhteisöjen ja ystävien voimalla.
Ne, jotka vl-liikkeessä olivat todellisia ystäviä, säilyvät kyllä.
Selvää on se, että kun välinpitämättömyys on niin silmiinpistävää liikkeen ilmentymä, kyseessä ei ole aito huoli kenenkään kuolemattomasta sielusta. Homma on politiikkaa, oma asema ja liike itsessään ja sen elinvoimaisuus on se tärkein asia, joten turha odottakkaan mitään rakkaudellista välittämistä.
Ei mua tuo myynti sinällään, mutta välinpitämättömyys ihmetyttää.
Onko kukaan tutkinut, missä määrin herätysliikkeet yleensä ovat tehneet lähetystyötä?
Pietististen liikkeiden toimesta se alkoi, herrnhutilaiset olivat
lähes koko liike lähtetteinä 1700-luvulla.
Lestadiolainen herätys alkoi lähetyskoulujen pitämisestä saamelaisten keskuudessa. Kun vanhemmat tulivat hakemaan lapsia kotiin ja istuivat tuvan seinustalla odottamassa, kosketti sana myös heidän sydäntään, ja herätyksen valkea levisi.
Onhan lestadiolaisillakin ulkolähetystä, mutta miten paljon laajempaa se on esim. vapailla suunnilla? Tosin vapaiden suuntien populaatiokin on monikymmenkertainen.
>>>Lestadiolaiset nyt eivät koskaan ole tehneet erityisesti mitään lähetystyötä.>>>
Jos lähetystyöksi määritellään evankelioiminen ja sen asian kertominen, että ihminen on Jeesuksen Kristuksen ansiosta
vapaa ja peloton, ei lestadiolaisuuden synty, leviäminen
ja toiminta ole muuta ollutkaan.
Jos lähetystyö on vain kehitysyhteistyötä, on pohdinta tietenkin tarkempaa.
Evankelioiminen Pohjolassa on kuitenkin ollut tarpeen,
sillä ihmisillä ei ole ollut varmuutta pelastuksestaan tai he
ovat tavalla tai toisella olleet pahan vankeja.
Ilmiselvästi kirkossa ei ole ollut täyttä valmiutta vastata ihmisten
hengelliseen hätään ja siitä nouseviin kysymyksiin.
Surkeaa, jos sille ei löydy arvoa.
Kun erään Venäjän alueen vankilaviranomaiset pyytävät lest. saarnaajia hoitamaan vankiensa sielunhoitoa, lienee heidän työllään sielläkin jotain merkitystä.
”Vääryyttä (tekstissä ”väryyttä”) harjoittavat vievät liikkeen kokonaan lokaojaan.”
Ehkä se kuuluu sinne ?
Tunnottomuus panee ihmisen sanomaan mitä vain.
Perinneliikkeissä on kovat paineet, mutta se mikä on Jumalasta jää jäljelle.
Hengellistä puoskarointia on joka liikkeessä ja äärilaidoilla mennään aina rajojen yli.
Kokonaisuudessaan ihminen elää nyt vahvaa murroskautta, saattaa olla, että elämme 1400 luvun renessanssin kaltaista aikaa, emme vain itse huomaa sitä juuri nyt. Valtava tietotulva ja sen mukana tuoma kulttuurinen muutos jättää meidät nykyhetkessä elävät taakseen muutamassa sukupolvessa.
Viimeinen 500 vuotta on ollut ilmeistä kaaosta, mutta seuraava 100 vuotta tuo mukanaan jotain todella mullistavaa, sen tulemisen ”haistaa” jo kaikkialla. Ihminen ei kestä nykyistä menoa enää kauaa, muutoksen välttämättömyys on edessämme. Kristinuskon sanoma on ikuinen, mutta sen ymmärtämisessä on alkamassa uusi lehti…
Jeesuksen tulo maailmaan mullisti antiikin maailman, kirjapainon ja teollisen maailman leviäminen ympäri maailman, on ollut myös kristinuskon leviämisen aikaa. Nyt on alkanut tietoyhteiskunnan aika ja patriakaaliset hallinta järjestelmät murentuvat internetin saatavuuden myötä. Me katsomme täällä etäältä Islamilaisen maailman ”talonpoikaiskapinaa” mutta emme huomaa, että samaan aikaan meillä perinteinen ”kirkko” järjestelmä on tulossa myös tiensä päähän.
Kristuksen kirkko saattaa saada vielä yllättäviä haasteita, mutta samalla se voi olla myös globaalin yhdistymisen aikaa. Historiansa on kaiketi kaikilla kirkkokunnilla aikansa, mutta kaikki ovat muuttuneet aina ajansaatossa.
Kristuksen Sanoma itsessään on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Kiivaimmallakaan luterilaisella ei ole varaa toivottaa Roomalaiskatolista kirkkoa lokaviemäriin. Sama koskee lestadiolaista herätysliikettä, jossa moni kuitenkin löytää Kristuksen ja rauhan sydämelleen. Halveksunta on rumaa.
Siinä tulee helposti Pyhän Hengen toiminta ihmisten parissa halvennetuksi, eikä sitä saa saa ihminen anteeksi.
Siitä syystä, että itsevanhurskaus niin voimakkaasti vallitsi Keski-Ajan kirkossa, on luterilainen oppimme luonut ihailtavan selvästi
rajaa itsevanhurskauden ja ihmistekoihin perustuvan uskon välille. Se on oikein, ja raja tuleekin pitää avoinna.
Toisaalta tilanne on johtanut yksipuolisuuteen ja hengelliseen kuivuuteen. Kokonaan unohtuu se, että ihminen myös lankeaa
pois armosta ja menettää uskonsa. Siksi kuvitellaan, että Room 7:15-18 koskisi automaattisesti kaikkia ihmisiä, vaikka Paavali puhuu itsestään niille, jotka.elävät Hengen johdatuksessa.
Kun puhutaan katumisen välttämättömyydestä, keskitytään automaatin tavoin toistamaan, että kaikki on Jumalan työtä.
Aivan, Jumalan työtä kaikki on. Siitä puhuu jo Jesaja (Jes 26:13)
Kun teoretisoinnissa keskitytään vain tutkimaan, kuka on subjekti,
unohtuu kokonaan, että objektissa tapahtuu jotakin
Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ensimmäinen asia on juuri tämä katumus.
Sitten tuomitaan se, että ihminen tutkii itseään. Hänen tulee
katsoa vain Kristukseen.
Se on totta, mutta teoretisoinnissa unohtuu se, että
Kristukseen katsominen on aina ollut seurausta siitä, että
ensin on nähty itsessä jotain > jotakin on tarvittu, on tarvittu lohdutusta, johdatusta, voimia uskon taistelussa etc.
Tämän kaiken ainoa lähde on Kristus, uskon alkaja ja täyttäjä.
En tiedä minkälaisia muutoksia sinä näet horisontin takaa olevan tuloillaan.
Minä uskon, että ihminen on kautta historiansa ollut samanlainen.
Jos hän ei halua tuntea itseään ja vastuutaan Jumalan edessä, ei hån tarvitse Kristustakaan. Mikään pseudokristillisyys ei häntä pelasta.
Jorma, Kristukseen katsominen on välttämätöntä, että pystyy elämään.
Suomen Kirkon on myös katsottava Kristukseen. Nuorisomme elää kovassa myrskyssä ja maailman häly tukkii korvat ja kauhea hätä ja kiire kokoajan. (saatanan juonia)
Pseudokristillisyys on mielestäni mystiikka eikä ole Kristinuskoa, eikä ole gnostilaisuus myöskään. Jumalan on Kristuksessa.
Nykyään kaikki se tieto, mikä ennen haettiin kirjoista ja metsästettiin kirjastoista ja kirjakaupoista, on nykyään napin takana ja kärsimätön ihmiskunta tulee sen mukana ajautumaan konkurssiin nykyisen menon kanssa. Tätä tarkoitin. Ihminen on epeli keksimään itselleen viihdykettä ja meinaa viihdyttää itsensä vielä hengiltä.
Ismo Malinen, olenko sanonut, ettei se olisi välttämätöntä?
Eihän se ole mikään abstraktio, vaan seurausta siitä, mitä ihmisessä tapahtuu.
Ei usko ole oppilause, vaan sisäistä elämää – toivottavasti sisäistä elämää Kristuksen kanssa.