”Olemme nyt pitäneet moniammatillisen tiimin asiantuntijakokouksen, ja vaadimme sinulta, että rouva Mönkkösen hautajaispuheessa korostat erityisesti hänen anteliaisuuttaan ja ystävällisyyttään naapureita kohtaan. Kukaan meistä ei tunne rouva Mönkköstä, mutta eräs työryhmämme jäsen tunsi hänen entisen naapurinsa, ja rouva Mönkkönen oli lainannut hänelle viisikymmentä markkaa joskus viime vuosituhannella. Tämän perusteella katsomme, että meillä on riittävät tiedot ohjeistaa rouva Mönkkösen siunauspuheen sisällöstä. Ai niin, ja muistathan, ettei sinun ole sopivaa ottaa punajuurisalaattia muistotilaisuudessa. Terveystietojen mukaan rouvan tytär on allerginen punajuurelle ja saattaa siksi pitää uhkana sitä, jos pappi syö hänelle allergisia ruokia. ”
”Olet varauskalenterin mukaan menossa kastamaan Virtasen perheen lasta. Koska emme voi kertoa, onko Virtasen perhe lastensuojelun asiakas vai ei, joudumme tasavertaisuuden nimissä vaatimaan, että kastetilaisuudessa laulettava virsi on ”Jumalan kämmelellä”, koska moniammatillisessa tiimissä on sovittu, että se lauletaan aina lastensuojelun asiakasperheiden ristiäisissä, mutta emme voi kuitenkaan sinulle kertoa, onko Virtasen perhe lastensuojelun asiakas vai ei”.
”Ethän vain kotimatkallasi poikkea kotikäynnillä sen Lehtisen leskirouvan luona? Meillä on uudet valtakunnalliset ohjeistukset työn priorisoinnista, ja sen mukaan vain diakoniatyöntekijät saavat tehdä kotikäyntejä. Pappien tulee käyttää työaika tärkeämpään, kuten tilastointiin ja kokouksissa istumiseen. Toinen diakoniatyöntekijä on tosin sairaslomalla masennuksen vuoksi ja toinen vuorotteluvapaalla ehkäisemässä työuupumusta, mutta emme silti voi tinkiä näistä yhteisesti sovituista periaatteista. Ehkä sitten, jos jompi kumpi heistä palaa joskus työhönsä, he voivat alkaa suunnitella Suurella Byrokratialla – kampanjan organisoimista niin, että löydettäisiin joku vapaaehtoinen käymään Lehtisen leskirouvan kanssa kahvilassa viiden kuukauden välein. Ensin heidän täytyy kuitenkin käydä vuoden kestävä vapaaehtoiseksi kouluttautumisen kurssi. ”
Niin siis tämän kirjoitukseni tarkoitus oli kysyä, onko papin työ muuttunut samanlaiseksi kuin erityisluokanopettajan työ? Jos on, yllä kuvaamani esimerkit ovat todellisuuttanne.
Kuinka paljon muut lähetysjärjestöt ovat avustaneet sodan uhreja Gazassa?
hyvä kysymys. Patmos näkyy näilläkin sivuilla keräävän rahaa Israeliin. Keräykset on aina hyviä, kun siinä sivussa oma lompakko paisuu vahingossa kivasti….
Matti. Voihan se niinkin olla, mutta uskon kyllä esimerkiksi siihen, että esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun keräämät rahat menevät niille tarkoitettuihin kohteisiin eikä johtajien kukkaroihin. Sen verran olen siihen saanut joskus tutustua. Lähetysseuraa en tunne. Mutta se lienee ainut suomalainen lähetysjärjestö, joka avustaa myös palestiinalaisia. Kertokoon joku, joka tietää enemmän, jos olen väärässä.
Osmo Kauppiselle: Kopioin Patmoksen sivuilta Israel-avustuskohteet
ISRAEL, arabilapset Abu Joosefin talossa Beit Jalassa. Viite 61065
Tavoite: Ylläpitää ja kehittää vauva- ja leikki-ikäisille tarkoitettua lastentarhaa ja pitää kouluikäisille iltapäivisin tukiopetusta. Edesauttaa kristillisen todistuksen säilymistä alueella.
ISRAEL, juutalais- ja arabilapset Limanin esikoulussa Ramlassa. Viite 61078
Tavoite: Vaikeasti vammaisten lasten kuntouttaminen ja aktivointi kuntoutuksen kautta. Laitehankinnat.
Salonen. Kiitos tiedoista. Paljonko kerätyistä varoista menee Leo Mellerin henkilökohtaiseen palkkaan?
Olen ymmärtänyt, että Meller on jo eläkkeellä. Tuskin hän palkkaa järjestöltä saa. Miksi pitää aina olla niin pahanilkinen ja epäillä aina toisista jotain pahaa?
Alla olevasta linkistä voi tutustua esim. Patmoksen laajaan lapsityöhön ympäri maailmaa. Siinä ei erotella ihmisiä kansallisuuden tms. suhteen.
http://www.patmos.fi/kummiksi/kummikohteet
Vuoden 2012 verotustietojen mukaan eläkkeellä oleva Leo Meller tienasi yhteensä 151 858 euroa, eli enemmän kuin kirkon piispat.
Kun viimeaikaisia raportteja Hamasin toiminnasta lukee ihmettelen, mihinkähän nuokin keräysrahat menevät. Raketteihin?
Nappiin meni 🙂
Molemmat ammatit tuntevana siis sanon näin.
Arvasin, Kimmo, että innostuisit kommentoimaan. Edelliset omat bloggauksesi minua tähän rohkaisivatkin…
Kiva 🙂
Mulle papin työ on aina merkinnyt messua ja kirkollisia toimituksia. Laitetaan vielä rippikoulu ja sielunhoito samaan pakettiin, niin se on siinä, peruspapin perustyö.
Terv. Nimimerkki Oratorio et laboratorio
Hannu, kyse on siitä, miten vapaasti/ohjatusti saat/olet saanut työtäsi tehdä…
Okei. No, on sanottava, että aikamoisen vapaasti näihin asti. Viime aikoina on ilmennyt tendenssiä, että ”asiakkaat” pyrkivät vaikuttamaan siihen, mitä sanon. Yleisin pyyntö on, että ei sitten kovin hengellistä eikä liian pitkää toimitusta. Valveutuneimmat ovat googlanneet kirkkokäsikirjan ja ilmoittavat haluavansa jonkin tietyn rukouksen.
Näihin asti esim. toimitukset ovat olleet sellaisia, että olen itse saanut päättää siitä, mitä tekstejä luetaan ja mitä minä puhun. En tule koskaan suostumaan sellaiseen, että syystä tai toisesta lukisin jonkun muun kirjoittaman puheen. Runojen siteeraaminen on eri asia.
Jos esim. Kirkkohallitus haluaisi pistää kapuloita rattaisiin määräämällä, mitä ja miten puhutaan, niin silloin varmaan sanoisin, että Pitäkää tunkkinne!
PS: Kun olin nuori pappi, niin yksissä häiden kenraaliharjoituksissa Vanhassa kirkossa sulhasen äiti rupesi ohjaamaan koko showta. Jostakin syystä koko
suku oli kutsuttu koolle jo noihin harkkoihin, joita tuleva anoppi siis suvereenisti ohjasi. Hän ei tyytynyt vain opettamaan sulhasta, morsianta ja kirkkoväkeä vaan myös minua.
Sen koommin en ole pitänyt vihkiharjoituksia kirkossa ja siitä lähtien olen antanut ulkopuolisille porttikiellon vihkiharjoituksiin. Tässä suhteessa olin nopea oppimaan.
Ehkä tässä ratkaisee se, onko pappi Herran palvelija vai yleisön? Toki hänen tulisi olla molempia, mutta taivasnäkökohdan pitäisi ratkaista.
Varoituksen sana: Jos pappi ottaa yleisöltä liikaa ohjausta voi tulla hankalia tilanteita jossain vaiheessa omantunnon kanssa. Kuitenkin pappeus on siksi, että Jumalan tunteminen lisääntyisi, näin käsitän.
Huomasithan, Lauri, että esimerkeissäni vaatimukset eivät tulleet seurakuntalaisilta (yleisöltä?) vaan moniammatillisilta taustaryhmiltä/esimiehiltä.
Uskottavuuskriisi tulee, kun pappi vihkii avioparin, jonka osapuolet ovat olleet vähintään neljä kertaa naimisissa ja taas vannovat ikuista rakkautta aina kuolemaan saakka.
Toinen kriisi papilla saattaa tulla hautajaisissa, jossa haudattava on selvästi kielteisesti uskon asioihin suhtautuva ja kirkostakin eronnut, mutta suku pyytää ja haluaa lohdutusta, että taivaassa tavataan. Maallikkona on helpompi tunnistaa tämän kaltaisia haasteita papin työssä.
Voisin kuvitella, että samanlaisia ongelmia on tilanteessa,jossa vihittävä pariskunta suhtautuu kirkolliseen vihkimiseen vähintäänkin kyseenalaisena tapahtumana, mutta suostuu siihen toisen/molempien vanhempia miellyttääkseen.
Niin, onhan se tuttua jo kahdeksan vuoden takaa. Päihdeseminaarissa sanoin, että Kan-kodin tapaisia paikkoja tulisi olla vankilastavapautuville. Saisi totutella siviiliin rauhan ja rakkauden ilmapiirissä. Kirkon palvelijat nostivat äläkän, että siellä tuputetaan uskontoa.
…ja samat palvelijat arvatenkin pitävät moskeijan rakentamista Helsinkiin söpönä juttuna…