Monet varteenotettavat seikat puhuvat sen puolesta, että lukeminen kehittää sanavarastoa, parantaa muistia ja myötäelämisen kykyä. Toisinaan voi kuitenkin käydä niin, että kerran koettu lukuelämys ei toimikaan uudessa tilanteessa.
Kokemukseni on hyvin omakohtainen. Hieman kummastellen kysyn, mikä selittää sen, että kun nuorempana luin esimerkiksi Marcel Proustin suurteoksen Kadonnutta aikaa etsimässä, se upposi minuun kuin vesi kuivaan sieneen. Mutta kun nyt vuosien jälkeen olen palannut sen sivuille, en saa siihen enää mitään imua.
Koen tämän jopa hieman hämmentävänä. Miksi kirja, joka kerran oli elämys, onkin muuttunut kohdallani mielenkiinnottomaksi, jopa puisevaksi?
Tämä on vain yksi esimerkki. Ymmärrän, että ”vika” on minussa, ei Proustin teoksessa.
Voin tietenkin etsiä vastauksia. Aika ja elämäntilanne ovat muuttuneet. Kirjan tekstit avautuvat nyt eri tavalla kuin vuosia sitten. Ehkä kiinnostuksen kohteenikin ovat muuttuneet sillä tavoin, että koen teosten sisällöt eri tavalla. Ja voi olla, että minulle jäi ensimmäisestä lukukerrasta ylimitoitettu odotus, mitä uusi lukukerta ei vastaa.
Aika kultaa muistoja, on vanha hokema. Saatan muistaa ensimmäisen lukukertani todellisuutta parempana. Se, mikä alun perin kiehtoi ja kannusti lukemaan, ei välttämättä elä minulle samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olen jopa miettinyt, olisiko minun pitänyt aloittaa mainitun teossarjan lukeminen samassa ympäristössä kuin nuorena, siis lapsuudenkodissani.
Ensimmäinen kirja, jonka lapsena luin kannesta kanteen, oli John Finnemoren Robin Hoodin seikkailut. Tarina on miltei kaikille tuttu. Mutta viime vuonna otin sen kirjahyllystä ja luin, kuten lapsena, kannesta kanteen. Halusin testata, vieläkö nuo Sherwoodin metsän iloiset veikot vievät mukanaan.
Kokemus oli jopa yllättävän myönteinen. Onhan kyseessä maailmankirjallisuuden yksi klassikko, ja kukapa moiseen seikkailuun kyllästyisi. Mutta lukukokemus oli myös havainto: poikavuosina lukemani verestyi muistoihini. Muistin yllättävän yksityiskohtaisesti ensimmäisen lukukertani hetkiä: missä luin, ketä ihailin ja ketä vihasin. Kirjan anti oli myös siinä, että se myöhemmin vei minut seikkaperäisemmin tutustumaan Englannin historiaan.
No, nämä ovat varsin henkilökohtaisia pohdintojani. Joku toinen voi kokea saman ihan eri tavalla. Kyse on siitä, mikä kulloinkin puhuttaa meidän eksistenssiämme, olemassaoloamme, kiinnostuksiamme ja odotuksiamme.
Vaikka kirjan tekstit säilyvät samoina, sisältö voi olla lukijalleen eri aikoina erilainen kokemus. Niinpä esimerkiksi Raamatun tekstit voivat puhutella lukijaa sen mukaan, millaisiin kysymyksiin hän kulloinkin etsii vastauksia. Tilanne muistuttaa klassisen sinfonian kuuntelemista: vaikka sävelet ovat samat, jokainen kuulemiskerta voi tarjota uuden löydön ja elämyksen.
Henkinen väkivalta on myönnetty nykyään äärettömän yleiseksi työelämän vitsaukseksi, mutta myös vaikeasti ulkopuolelta tunnistettavaksi. Edes koulumaailma ei ole tässä kohden vielä onnistunut parhaalla tavalla. Kun ja jos henkinen väkivalta saa eri muodoissa pesiytyä seurakuntaelämään, sen kynnys kääntyä hengelliseksi väkivallaksi on vaarallisen alhaalla. Usein tällaisesta kehityksestä on yhdellä jos toisellakin vain huonoja esimerkkejä kerrottavanaan.
On kiinnostavaa, että Jalovaara vetäytyy vastuusta sillä perusteella, että hän ei ole lääkäri, eikä hän näin ollen katso olevansa vastuussa sairaan ihmisen terveydentilaa koskevasta diagnoosista, jonka hän itse antoi, ja joka aiheutti näiden sairaiden ihmisten tilan heikkenemisen.
Jalovaara on ilmeisesti sitä mieltä, että vain lääkärit ovat vastuussa ihmisten terveyttä koskevista asioista, ja koska hän ei itse ole lääkäri niin hän on vapaa antamaan karismaattisiin parantajankykyihinsä luottaville ihmisille mitä tahansa diagnooseja, seurauksista välittämättä. Ja jos joku ottaa hänen puheensa todesta, vastuu on tällä herkkäuskoisella ja sinisilmäisellä ihmisellä, joka luottaa häneen, vaikka ei pitäisi, koska hän ei ole lääkäri (..Jalovaaran omastakaan mielestä ihmisten ei ilmeisesti pitäisi luottaa hänen antamiinsa diagnooseihin; hänhän ei ole lääkäri).
Jos Jalovaara on itsekin sitä mieltä, että ihmisten ei pitäisi luottaa hänen puheisiinsa (koskien esim. kainalosauvojen käyttöä tai lääkkeiden ottamista), koska hän ei ole lääkäri, niin miksi hän antaa ihmisille sellaisia ohjeita, joihin ihmisten ei kuitenkaan pitäisi luottaa?
Jalovaara jatkaa selvästikin ”parantamistoimintaansa” Suomen ev.lut.seurakunnissa, niin kauan kun löytyy kirkkoherroja jotka sallivat hänen jatkaa. Miksi kirkkoherrat (kuten Turtiainen) organisoivat näin vastuuttomasti käyttäytyvän ihmisen parantumiskokouksia seurakuntansa tiloissa, vaikka he hyvin tietävät mitä näissä tilaisuuksissa tapahtuu, ja minkälaisten riskien kohteeksi heidän omat seurakuntalaisensa joutuvat?
MInusta taas Turtiainen ansaitsee tunnustusta siitä, että myöntää ja tunnustaa tilanteen, vaikkakin jälkikäteen. Ehkä hän ei oikeasti tiennyt asioiden todellista laitaa ennen kainalosauvaepisodia ja ehkä MOTillakin oli sormensa pelissä…
Vuosi sitten Jalovaaran vierailu Espoonlahden srk:ssa oli esillä:
– Jos tällaisia puheita pidettäisiin kirkossa viikoittain, niin eivät meillä kirkot tyhjänä olisi. Se oli erittäin koskettava, hyvä puhe. Hyvin kristuskeskeinen ja armokeskeinen puhe, juuri sellainen, jota meidän luterilaisessa kirkossa pitääkin pitää. Minä en löytänyt mitään sellaista, mikä ei olisi sopinut luterilaiseen kirkkoon.
Kirkkoherra sanoo uskovansa, että kaikkivaltias Jumala voi yhä tänäkin päivänä nostaa vaikka pyörätuolissa istuvan ihmisen kävelemään. Turtiainen kuitenkin tähdentää, että rukousillan ilmapiirissä ja hengessä tulee korostua Isä meidän -rukouksen pyyntö: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa”.
– Jos olisin jäänyt tässä asiassa vain median antaman mielikuvan varaan, olisin varmaankin samassa säikähdyksessä laittanut kirkon ovet säppiin ja vielä noitakarkottimet päälle, Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen lataa.
Joka tapauksessa asiaa olisi parempi käsitellä kirkon tasolla. Eiköhän Espoonlahden srk ole toiminut ihan kirkon linjausten mukaisesti vastuunkantoa myöten.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/232160-kohujulistaja-paasee-aaneen-espoonlahdessa
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/3312/espoonlahden_kirkon_tayttaneen_pirkko_jalovaaran_vierailu_jakaa_seurakuntalaiset
Espoonlahden seurakunnassa järjestystä tilaisuudesta sanottiin etukäteen seuraavaa:
– Jos olisimme peruneet tilaisuuden, olisimme ohittaneet ne, jotka ovat panneet toiveensa siihen että pääsevät tapahtumaan ja tulevat kohdatuksi ja hoidetuksi. Se olisi ollut viesti heille, että heidän asiansa ei tule kuulluksi, Turtiainen perustelee.
Piispa Luoman johdolla todettiin, että ”karismaattisella hengellisyydellä sinänsä on oma paikkansa seurakuntien elämässä. Jalovaaran suhteen edellytetään, että opetus on kirkon opin mukaista.”
Nyt kirkkoherran arvio tästä hoitamisesta on, että se oli taitamatonta ja hengellisen vallan väärinkäyttöä ja manipulointia. Piispa Luoma toteaa, että ”Kirkko on väärä paikka tällaisille tempuille. Kukaan ihminen ei voi luvata parantumista Jumalan puolesta. Apuvälineistä tulee luopua ainoastaan hoitavan lääkärin luvalla. Muunlaisten ohjeiden antaminen on vastuutonta, eikä sellaista saisi tapahtua kirkossa.”
Minun on totta puhuen vähän vaikea käsittää, että kun tilaa on karismaattiselle toiminnalle ja siihen kuuluvalle ihmisten *hoitamiselle/parantamiselle*, tälle hoitamiselle ei aseta etukäteen mitään erityisiä reunaehtoja eikä vastuukysymyksiä haluta käsitellä ja pyörätuolissa istuvakin voi Jumalan avulla parantua niin miten suhtautuminen on näin jyrkkää ja toisenlaista nyt kun asia on saanut negatiivista julkisuutta? Todellako joku uskoo, että tämä nyt esiintullut tapaus, jota nyt väärinkäytökseksi nimitetään, on jotenkin ainutlaatuinen ja ensimmäinen tapaus?
Mielenkiintoinen (mutta ikävä) tapaus. Ei tästä tietenkään voi seurata, että rukoileminen lopetettaisiin tai että sitä pidettäisiin puoskarointina. Mutta malttia tarvitaan. Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa eikä pidä uskotella parantumista ennen kuin se on todella tapahtunut. Valitettavasti karismaattisissa piireissä on tällaisia ilmiöitä. Jotkut ääripiirit jopa opettavat, että pitää uskoa parantumiseen huolimatta oireista – ovat kuulemma paholaisen tapa estää ihmistä ottamasta vastaan parantuminen. Mutta väärinkäyttö ei kumoa oikeaa käyttöä. Kaikkeen toimintaan sisältyy virheen mahdollisuus ja mokasta pitää ottaa opiksi ja jatkaa eteenpäin. Näin on kaikilla elämän aloilla, myös karismaattisuudessa.
Kyllä täällä on kaikki fariseuksia! Pirkko toimi oikein rukoillessaan sairaitten puolesta. Teidän pitäisi itse rukoilla jalastaan sairaan puolesta. Hän voi parantua ensi kerralla. Te viette naiselta jopa toivon paranemisesta.
Kannattaa kuunnella Marko Selkomaan opetusta paranemisesta, vaikkapa Youtubesta.
Nyt profetoin Hengessä: Kirkkoherrat ovat joutuva Herran edessä pyytämään julkisesti anteeksi taitamattomuuttaan ja hengellisen vallan väärinkäyttöään sekä muuttaamaan toimintatapojaan.
Rukoileminen ei ole väärin vaan lääkärin hoito-ohjeen vastainen kehotus kyllä sitä oli. Sehän oli
itse asiassa käänteinen diagnoosi.
Rukoilla saa. Hoito-ohjeiden antaminen on väärin. Paraneminen näkyy ajan kanssa, jos on näkyäkseen.
Essen artikkeli on seikkaperäinen kuvaus tylystä puoskaroinnista. Kirkon tiloissa sellaista ei saisi tapahtua.
Salme, vuosi sitten ESSEssä kerrottiin kävelykeppien kanssa liikkuneesta 10-vuotiaasta tytöstä, joka poistui alttarilta keppejään kantaen. Toimittaja huomasi, tilaisuutta valvovalta kirkkoherralta asia saattoi jäädä huomaamatta.
”Moni tulee eteen kainalokeppien kanssa, jokunen pyörätuolilla tai rollaattorilla. Yhdellä miehellä on tukenaan kävelysauvat. Pian ihmiset alkavat kaatua. Rukouspalvelijat ottavat kaatuvat vastaan ja huolehtivat siitä, että kukaan ei lyö päätään lattiaan. Joidenkin tunteet purkautuvat itkemällä, nauramalla tai kielillä puhumalla.”
http://www.esse.fi/941-rukouksen-varassa
Kirkossa tämmöistä toimintaa pidetään vastuullisena, oli kyseessä sitten 10-vuotias lapsi tai rollaattoria käyttävä vanhus. Kuvitteliko joku, että siinä alttarilla tiedustellaan mahdollisia lääkärinlausuntoja?
Nyt Jalovaaraa moititaan taitamattomuudesta ja vallan väärinkäytöstä / väkivallasta vaikka siinähän hän on toiminut kirkkoherrankin silmien alla ja piispan ja seurakunnan suostumuksella.
Jani, ihmettelen vain sitä, että miksi aina viitataan Jalovaaran rukoilemisiin eikä muiden kirkossa vastaavaa toimintaa tekevien, myös pappien. Itse olen ollut vastaavaa toimintaa harjoittavan miespapin rukoiltavana kirkossa omien jalkavaivojeni vuoksi, mutta mitään paranemista ei tapahtunut. Mieleeni ei kyllä tullut lainkaan alkaa syyttelemään häntä siitä, että mitään ei tapahtunut, sillä itsehän menin vapaaehtoisesti rukoiltavaksi.
Tässä on se vaara, että ”lapsi heitetään pesuveden mukana”, eli tälläisen rukoilijan ”kivittämisen” kautta kielletään kaikenlainen sairaiden puolesta rukoileminen. Raamatussa kuitenkin selvästi kehotetaan rukoilemaan sairaiden puolesta ja Jeesus ja opetuslapset toimivat niin ja sairaita parani.
Salme, onhan tässä ollut jo pitkään pyrkimyksenä käsitellä tätä koko asiakokonaisuutta, ei suinkaan Jalovaaraa. Nythän tilanne on se, että ensin puhutaan ihmisten hoitamisesta ja parantamisesta. Että kirkossa hoidetaan ihmisiä ja heidän sairauksiaan. Ihmisten hoitamiseen liittyvästä vastuusta ei haluta puhua ja ongelmien ilmetessä väitetäänkin kyseen olevan vain rukoilemisesta. Kuulostaako tutulta?
Mielestäni tämä vain tekee kirkon (ei siis yksin Jalovaaran, kuten olen tuonut ilmi) toiminnasta vastuuttomampaa ja epärehellisempää. On se kumma, että siihen yksinkertaiseen kysymykseen – kuka tästä kirkossa tapahtuvasta ihmisten ja heidän sairauksiensa ’hoitamisesta’, jota sillä nimellä myös mainostetaan, ottaa vastuun – ei löydy vastaajia. Nytkin osapuolet (srk, kirkkoherra, piispa, kirkko ja saarnaaja) oikein kilvan irtisanoutuvat vastuusta.
Tällaisia asioita selitetään kirkossa yleensä sillä (mikä käy ilmi myös noista Jani Salmisen tarjoamista uutislinkeistä), että ”kirkossa tulee olla tilaa erilaiselle toiminnalle”, tai, ”monet seurakuntalaiset toivovat näitä tilaisuuksia/tällaista toimintaa ja ne antavat lohtua/apua jne. monille”. Kysymys on siis ”tilan antamisesta erilaisuudelle/erilaiselle toiminnalle” ja siitä, että halutaan tarjota etenkin sellaista toimintaa joka tuo mahdollisimman paljon väkeä kirkkoon. Kirkossa tilastoidaan kaikkien tilaisuuksien kävijämäärät ja suuret kävijämäärät ovat meriitti. Kirkon yhteiskunnallista merkitystä arvioidaan usein julkisuudessa sillä perusteella miten paljon kirkon tilaisuuksissa käy väkeä. Kirkon nykyinen kipeä ongelma (ja myös sen yhteiskunnallisen merkityksen horjuttaja) on se, että kirkon tilaisuuksissa ei käy väkeä. Pirkko Jalovaara kasvattaa kirkon (ja myös yksittäisen seurakunnan) kävijämääriä ja tämä on aivan varmasti yksi tärkeimmistä syistä miksi hänen edelleen annetaan pitää kyseenalaisia tilaisuuksiaan kirkossa.
Saatan kuulostaa kyyniseltä mutta uskon, että ainoa tapa saada tällaisiin juttuihin mitään kunnollista valvontaa kirkossa on se, että näitä ikäviä kokemuksia tuodaan julkisuuteen. Julkisuuskuva on tärkeä asia kirkolle (piispoille, kirkkoherroille, seurakunnille jne.). Kiitos Espooseen Esselle!!
Luterilaisessa kirkossa taitaa olla vain muutama, olen kuullut vain kahdesta (Jalovaara ja edellä mainitsemani miespappi), henkilö, jotka järjestävät ”työkseen” tällaisia rukouspalveluiltoja. Nähtäväksi jää, kuinka heidän toimintaansa puututaan tällaisten kohuartikkeleiden jälkeen, vai puututaanko vain Jalovaaran toimintaan?
Ps. uutisessa kerrotaan ”Naisen mukaan molempien vammojen paraneminen pitkittyi rukousillan jälkeen.” Onko siis varmistettu lääkärintodistuksin, että paraneminen pitkittyi juuri siksi, että he kävivät rukoiltavana? Jos/kun jalkaan sattui edelleen, niin miksi ei otettu kaunalosauvoja edelleen käyttöön? Eikö asianomaisilla itsellään ole mitään vastuuta asiassa? Tapaus on hyvin valitettava, mutta onko rukoilija sellainen auktoriteetti, että rukouksen jälkeen ei enää voi/saa käyttää omaa järkeään kun huomaa, että paranemista ei tapahtunut?
Ps. 2. Halusin vain tarkentaa myös sen, että kenenkään suuhun ei laiteta sanoja, joita hän ei ole sanonut, ei edes Jalovaaran suuhun. Eli hän ei kehottanut jättämään kainalosauvoja pois?
Salme, mehän tosiaan olemme hyvin eri linjoilla näissä ihmisten hoitamiseen liittyvissä potilas- ja oikeusturva- sekä eettisissä kysymyksissä.
Sanot, että nyt pitäisi olla lääkärintodistus siitä, että sairaus paheni. Eli että ihmisen sana ei riitä ja eiväthän nainen ja tytär pysty todistamaan mitään tässä.
Kun lähtökohtaisesti koko homma perustuu juuri siihen, että kyse ei ole valvotusta ammatillisesta ihmisten hoitamisesta, johon kuuluu potilasturva ja hoidettavan oikeusturva niin näinhän siinä tunnetusti voi käydä. Lääkärintodistuksia ei kysellä ennen eikä jälkeen ja käytännössä juuri
toiminnan luonteesta johtuen ’hoidettavalla’ ei edes ole mitään mahdollisuuksia osoittaa hoitovirheen tapahtuneen tai että kirkossa tapahtuneesta ’hoidosta’ oli
haittaa ja siitä pitäisi saada korvaus. Juuri tästä syystä hoitojärjestelmään kuuluvat nämä turvajärjestelmät, joista tässä yhteydessä ei haluta edes puhua.
Minun mielestäni tämä on vakava rakenteellinen ongelma ja tästä asiasta olemme käsittääkseni kanssasi hyvin eri linjoilla.
Ammatinharjoittamistahan ja ansiotulojen keräämistähän Jalovaaran toiminta toki on, mutta vastuuta, joka ihmisten amamtilliseen hoitamiseen kuuluu, siinä ei ole. Vastuu jää yksin sille, joka haitan kärsii. Sinäkin syyllistät tässä naista ja hänen tytärtään. Kun näistä vastuukysymyksistä halutaan vaieta ja toiminnan saattamista valvonnan piiriin vastustetaan niin käytännössä vastustetaan ihmisten oikeus- ja potilasturvaa ja puolustetaan bisnestä, joka pyörii tämän ei-ammattimaisen ihmisten ’hoitamisen’ ympärillä.
Minä tässä mietin, että kun nyt penäät lääkärintodistusta naiselta ja tyttäreltä, jotka lehtitiedon mukaan ottivat sauvat käyttöön heti tilaisuuden jälkeen, niin oletko sitä mieltä, että jos tällaiset todistukset olisivat saatavilla ja ne osoittaisivat, että haitta on syntynyt rukousillassa, niin seurakunta ja/tai Jalovaara olisivat korvausvelvollisia aiheuttamastaan haitasta (hoitovirhe)? Tai pitäisikö heidän olla?
Jani, olet käsittänyt väärin joko tahallasi tai tahattomasti, että syyllistäisin ketään. Minä en syyllistä sen enempää rukoilijoita kuin rukoiltaviakaan. Yritämpähän vain nähdä asiaa sen eri puolilta. Ulkopuolisten on vaikeaa arvioida asioita ilman faktatietoja. On jotenkin mielenkiintoista sekin, että jos joku kommentoija ei yhdy yhteiseen parjauskampanjaan, niin hänet syyllistetään asioiden pohtimimisesta.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kirkoissa lopetetaan julkinen sairaiden puolesta rukoileminen. Rukoillahan voi missä vaan milloin vaan, ei siihen tarvita kirkon etuosaa pitkinen jonoineen. Jumala kuulee yksityisetkin rukoukset.
Olen tuossa jäljempänä kertonut lyhyesti omasta kokemuksestani aiheesta polvivamma, lääkärit ja Jalovaaran rukous. Kerronpa nyt kokemuksestani hieman tarkemmin, ja lisään loppuun FIKTION siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos olisin noudattanut lääkärin virheellisiä ohjeita. Fiktio perustuu kuitenkin todellisuuden pohjalta tehtyihin arvauksiin. Jutun pohjalta voi kukin sitten pohtia Jalovaaran toimintaa ja vastuukysymyksiä kuvatussa tilanteessa sekä mahdollisia rinnastuksia muihin tilanteisiin. Pyydän, että luette huolellisesti myös lääkäreitä koskevat osuudet, sillä ne ovat oleellisia rukousillan tapahtumien ja FIKTION ymmärtämiseksi. Pyydän myös lukemaan huolellisesti loppuun saakka. Tämä on siis oma kokemukseni. Toisten kokemuksiin en tietenkään voi puuttua.
FAKTA, lääkärit: Lääkäri taivutteli ja koetteli polveani, ja kun polvi taipui eikä siinä tuntunut taivuteltaessa ja koeteltaessa kipua (!) lääkäri sanoi, että kyseessä on korkeintaan lievä kierukkavamma, joka paranee itsestään, käski minun hakea kyynärsauvat ja kävellä niillä laittaen kipeälle jalalle painoa niin paljon, kuin siedän, ja jättää sauvat pois, kun kykenen kävelemään ilman niitä. Näin siitäkin huolimatta, että lääkäri näki, ja sanoin hänelle, että vaikka jalkaa voi taivuttaa ja liikuttaa, niin heti, kun yritän laitta sille painoa, se pettää kivun takia alta. ”Tule viikon päästä takaisin, jos ei ole kunnossa” sanoi lääkäri. Tässä vaiheessa isäni vaati, että röntgenkuva otettaisiin, mihin lääkäri hymähtäen suostui.
FAKTA, lääkärit: Röntgenkuvassa näkyi polvessa murtuma. Ohjeet muuttuivat: kipeälle jalalle ei missään tapauksessa saanut laittaa ollenkaan painoa. Seuraavaksi polveani tutkinut spesialisti painotti, kuinka tärkeää on, että en laita jalalle painoa, ja kuvaili, kuinka kevytkin varaaminen kipeälle jalalle johtaisi murtuman painumiseen, mikä puolestaan johtaisi leikkaukseen ja huomattavasti hitaampaan ja huonompaan paranemiseen.
FAKTA, Jalovaara: Olin kipseineni ja sauvoineni rukousillassa. Jalovaara rukoili kauniisti EIKÄ käskenyt minua kävelemään ilman sauvoja tai tekemään muutakaan lääkärin ohjeiden vastaista, kysyi, kauanko kipsin täytyi olla jalassa ja neuvoi minua itsekin rukoilemaan päivittäin jalan paranemista. Muistaakseni hän myös jossain välissä kysyi, pystynkö ollenkaan laittamaan painoa kipeälle jalalle. Vastasin, että lääkäri on kieltänyt minua laittamasta ollenkaan painoa jalalle. Jalovaara taisi sanoa: ”Parasta totella lääkäriä sitten.” En tarkkaan muista koko keskusteluamme, mutta muistan kyllä, että Jalovaara EI kehottanut minua tekemään mitään vastoin lääkärin ohjeita (jos hän olisi niin tehnyt, niin sen muistaisin varmasti). Jalovaara suhtautui lääkärin ohjeisiin kunnioittavasti.
FIKTIO, KUVITTEELLINEN SKENAARIO siitä, mitä olisi voinut tapahtua, ellei isäni olisi vaatinut röntgenkuvaa.
FAKTAN palautus mieleen: Lääkäri olisi lähettänyt minut viikoksi kotiin sauvojen kanssa laittaen painoa kipeälle jalalle niin paljon kuin siedän.
FIKTIO, KUVITTEELLINEN SKENAARIO: Olisin mennyt kotiin ja kävellyt sauvoilla laittaen jalalle niin paljon painoa kuin mahdollista. Viikossa polvi ei olisi ainakaan parantunut, vaan päinvastoin murtuma olisi lähtenut painumaan aiemmin kuvatuin seurauksin.
FIKTIO, KUVITTEELLINEN SKENAARIO: Jos olisin viikon paranemista odoteltuani (minä aikana vamma olisi siis pahentunut virheellisen hoidon seurauksena) mennyt näillä virheellisillä lääkärin ohjeilla varustettuna Jalovaaran rukousiltaan, ja hän olisi kysynyt, pystynkö ollenkaan laittamaan painoa kipeälle jalalle, olisin tietenkin (HUOM TÄMÄ ON FIKTIO) laittanut jalalle painoa (niin kuin olisin tehnyt koko viikon, kun lääkäri kerran niin käski) Virheellisiin lääkärin ohjeisiin (laita jalalle painoa niin paljon kuin pystyt, jätät sauvat pois kun voit) perustuen (HUOM EDELLEEN FIKTIO) sekä Jalovaara että minä olisimme luulleet, että minun on turvallista kävellä kipeällä jalalla. Tällöin (HUOM EDELEEN FIKTIO) Esse-lehdessä kuvatun kaltainen kävelyepisodi olisi voinut tapahtua. (HUOM EDELLEEN FIKTIO) Kävelyepisodi olisi saattanut pahentaa polvivammaa, mutta ei varmasti olisi ollut ollenkaan ainoa vammaa pahentanut tekijä. (HUOM EDELLEEN FIKTIO) Olisi myös ollut perusteltua kysyä, kuka olisi ollut vastuussa: Jalovaara, minä vai lääkäri, jonka virheellisten ohjeiden perusteella sekä Jalovaara että minä olisimme kävelyepisodiin lähteneet.?
(HUOM EDELLEEN FIKTIO) On tietysti mahdollista, että kuvatussa FIKTIIVISESSÄ tilanteessa Herra olisi tehnyt ihmeen ja parantanut polven. Tämä ei kuitenkaan ole tällä kertaa kommenttini tähtäyspiste, vaan se, että
FAKTA: Ainakin minun tapauksessani Jalovaara kunnioitti lääkärien antamia ohjeita, kun ne hänelle kerrottiin.
Fiktiosta näemme, että virheellisillä lääkärin ohjeilla olisi voinut mennä pieleen.
Kuten jo alussa sanoin, tämä siis minun kokemukseni ja päättelyni. Toisten kokemuksista en tietenkään voi sanoa yhtään mitään.
Salme, kyselit, että eikö käytetty järktä, kainalosauvoja ja että oliko lääkärintodistusta ja mikä on oma vastuu asiassa. Sen tulkitsin syyllistämiseksi. Et sitä varmaankaan sellaiseksi tarkoittanut.
Parjauskampanjasta en tiedä, mutta asiallinen kritiikki ja kysely järjestäjän ja ’hoitoa’ tarjoavan vastuusta (huomasit varmaankin kysymykseni hoitovirheen korvaamisesta) tulee varmasti jatkumaan niin kauan kuin asiat ovat tällä tavalla levällään ja vastuunkanto ei kiinnosta ketään.
Pieni tarkennus edellä kertomaani FAKTA/FIKTIO kommenttiin:
Eräs tuon FIKTION pointtihan on, että virheellisillä lääkärin ohjeilla on todennäköistä, että KAIKKI hoitoon osallistuvat toimivat VÄISTÄMÄTTÄ väärin väärästä diagnoosista alkaen oikean diagnoosin löytymiseen asti ja vahinkoa syntyy KOKO TÄNÄ AIKANA kaikkien toimesta……
……jäi kesken tuo lisäykseni…
Siis ketään yksittäistä henkilöä tai tilannetta (ehkä virheen tehnyttä lääkäriä lukuunottamatta) ei ole oikein perusteltua osoittaa sormella.
Mietittäväksi:
Huomaan, että Essen jutussa kerrotaan, ettei mainitun naisen nilkka ollut parantunut kahdessa kuukaudessa. Jostain syystä hän siis oli odottanut jalan paranevan tässä ajassa, oliko lääkäri näin luvannut? Jos jalka siis ei ollut parantunut lääkärin lupaamassa ajassa, on diagnoosi alun perinkin ollut väärä ja jalka olisi alunperinkin kaivannut toisenlaista hoitoa.
Jalovaara olisi myös saattanut olla varovaisempi, jos hän olisi tiennyt oikean diagnoosin. Olin itse eräässä toisessa hänen rukousillassaan vuosi sitten polvi murtuneena, jalka kipsissä ja kyynärsauvojen kanssa. Ainakaan tuolloin hän EI käskenyt minua kävelemään ilman sauvoja tai tekemään muutakaan lääkärin ohjeiden vastaista, vaan rukoili kauniisti ja kyseli, kauanko kipsin täytyy olla jalassa ja neuvoi minua itsekin rukoilemaan päivittäin jalan paranemista.
Lääkärit olivat muuten vähällä tehdä pahasti väärän diagnoosin myös minun polveni kanssa, jos olisin noudattanut lääkärin ensimmäiseksi antamia ohjeita, olisi polveni hyvin todennäköisesti mennyt niiden takia paljon pahemmaksi ja paraneminen pitkittynyt sekä paranemistodennäköisyys laskenut huomattavasti. Herra kuitenkin johdatti niin, että isäni oli mukana lääkärissä ja vaati röntgenkuvan ottamista, ja kuvan ottamisen jälkeen lääkärin ohjeet olivat muuttuneet täysin. Polveni parani, kiitos Herralle!
En aio ruveta riitelemään tapauksesta, halusin vain kertoa oman kokemukseni. Rukoilen parantumista Essen jutussa mainitulle naiselle ja voimia Jalovaaralle, tapaus tuntuu varmasti hänestäkin pahalta.
Sitten rukousavustajana toimiva mies ojensi Eilan sauvat takaisin, mutta ylösalaisin.
”Sinä et enää tarvitse näitä. Vie sauvat tässä asennossa kirkosta ulos”, rukousavustaja sanoi, kertoo uutinen.
Siis rukousavaustaja sanoi, ettei sauvoja enää tarvita? Jalovaara ei siis sanonut noin?
Seuraavista lainauksista käynee jopa Salmelle selville Jalovaran suhtautuminen kepeillä kävelemiseen tilaisuuden yhteydessä: ”neuvoi tyttöä kävelemään ilman sauvoja.” Ja sama toistui: ”Eila kävi läpi saman rutiinin: sauvat pois, rukous nilkan puolesta ja kehotus kävellä.” Lisäksi: ”Näin tapahtui Eilankin kohdalla: kun jalassa ei tuntunut kipua rukouksen jälkeen, Jalovaara kehotti häntä kävelemään.” Rukousavustajan toiminta lienee siis ollut täysin Jalovaaran tahdon ja opastuksen mukaista.
Juu, yhteinen syntipukki on löytynyt. Taitamaton rukousavustaja.
Kas kun ei Jumala.
Vuosia sitten olin seuraamassa Jalovaaran ja Juntusen, silloisten yhteistyökumppanien tilaisuutta kylämme kirkossa. Siitä jäi hämmentynyt olo, ehkä oma luonteeni vierastaa tällaista tyyliä. Rukouksen lisäksi kannattaa muistaa vanha viisaus: kun ittekkin yrität, niin Jumalakin auttaa. Siis rukoile, mutta älä lopeta soutamista.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa vielä sekin, että tapahtunut on vuoden vanha juttu. Silloin ei vielä ollut esillä se mitä nyt tiedetään. MOT julkaisi ohjelmassaan Jalovaarasta moninaisia yksityiskohtia, joiden suhteen olin aluksi kriittinen. Ohjelma ei ollut tehty parhaalla mahdollisella tavalla. Ajan kuluessa kävi ilmi, että syytteissä olikin perää.
Sama on huomattavissa myös kirkkoherra Turtiaisen toiminnassa. Hän kyllä seurasi ja koetteli Jalovaaran teologian mutta vasta viime aikoina on käynyt ilmi toiminnan kestämättömyys, johon kirkkoherrakin on reagoinut. Säästäisin näin ollen ne raskaimmat kivet vaikka navetan kivijalan korjaamiseen kuin toisten kivittämiseen.
Samaa mieltä olen. Mielestä ei tarvi etsiä sen enempää syyllisiä kuin kivitettäviäkään mutta sopiva kriittisyys on aina paikallaan. Varmaankin kirkkoherrat ovat iloisia toiminnasta joka vetää kirkon täyteen. Toisaalta mitä tahansa hengellistä toimintaa ei tarvi eikä saakaan kirkoissa harrastaa. Katto on korkealla ja seinät leveällä, mutta ne ovat silti olemassa. Median antaman kuvan perusteella kirkkoherra Turtiainen on toiminut mielestäni vastuullisesti.
*MielestäNI tietysti…
Minä kanssa ihmettelin lukiessa, että miksi tuo katkaiseva puuttuminen ei herätä sitä huomiota johon itse kiinnitin huomioni. Tuossahan Turtiainen tuo ihan selvästi, että tavan on muututtava. Selkeät kaksi vaihtoehtoa on annettu syyttelyn sijaan. Tätä ei saa enää tapahtua. Vaikka en itse menisi rukoiltavaksi. Osaanhan minä itsekin, jos tarve vaatii. Ei Hän liene niin kaukana ole.
Minä taidan olla eri mieltä Turusen ja kumppaneiden kanssa. Tällaisten tässä tapauksessa Jalovaaran hoitotapahtumien sisältö on ollut ainakin allekirjoittaneen tiedossa. Jo ennen tapahtumaa asiaa oli käsitelty sekä hiippakunnassa piispan johdolla että seurakunnassa nähtävästi kirkkoherran johdolla. Kun tilaisuutta mainostetaan hoitamisena ja siellä kainalosauvojen kanssa liikkuvat ihmiset palaavat alttarilta ilman sauvoja niin miten voi tulla yllätyksenä, että tässä tapahtuu jotakin, johon liittyy
lääketieteellisiä ja ihmisen hoitamiseen ja terveyteen liittyviä riskejä?
Mielestäni tässä on kyse periaatteesta ja sekä Jalovaara että Espoonlahden srk ja khra Turtiainen ovat tässä vain yksittäistapauksia. Onhan tämä ns. uskonnollinen puoskarointi ja siihen liittyvät tunnetut ongelmat ja riskit olleen hyvin tiedossa jo vaikka kuinka pitkään kun niistä tälläkin foorumilla on jo vuosia keskusteltu. Minä kaipaisin nyt neuvoja siihen, että miten rakenteellisista ongelmista ja väärinkäytöksistä voi keskustella kun periaatteellisella tasolla keskusteltaessa vaaditaan näyttöä konkreettisista haitoista ja yksittäistapauksista ja yksittäistapauksista ja konkreettisista haitosta (esim. tämä tapaus) koetaan kivittämisenä, ajojahtina jne.
Mikä on se konkreettinen muutos, joka on nyt tapahtunut kirkon suhtautumisessa tällaiseen toimintaan? Että on pyydettävä anteeksi taitamattomuutta, jos jälkikäteen ilmenee jokin ongelma?
Rakenteitahan juuri sillä muutetaan, jos sanotaan, ettei näin voi eikä saa toimia. Jos Jalovaara itse sen vielä tekee, niin jatkossa muutosta tapahtuu. Mutta saa nähdä ottaako Jalovaara sen vastuun. Itse asiassa se on paras keino, jos ei itsessään tajuta. Toinen asia on meidän jokaisen oma vastuu. Se ei siirry mihinkään muualle. Ei asioihin korjausta tule sillä, että suurempia rakenteita korjataan. Ruohonjuuresta se alkaa. Siis jokaisesta itsestään mihin lähtee mukaan.
”Säästäisin näin ollen ne raskaimmat kivet vaikka navetan kivijalan korjaamiseen kuin toisten kivittämiseen.” Turunen
Hyvin ilmaistu.