Joskus muinoin avioliitto oli meilläkin sukujen ja perheiden liitto. Liitto sovittiin joko appivanhempien kesken tai miehen ja hänen appensa välillä. Toki morsiammelta saatettiin kysyä mielipidettä. Edelleen miehen ajateltiin olevan perheen pää ja vaimon hänelle alamainen. Tätä struktuuria ei muuttanut sekään, jos vaimo oli se, joka päätä käänsi.
Tänään me kauhistelemme niitä maita, joissa vanhemmat sopivat lastensa avioliitoista ennen kuin nämä tulevat murrosikään. Edelleen ihmettelemme sitä, että joissakin kulttuureissa tytär luvataan — häneltä mitään kysymättä — puolisoksi miehelleen; ja jos puoliso ei kelpaa, tyttö on häpäissyt perheensä ja häntä uhkaa kuolema. Molemmat ovat kuitenkin vain luonnollisia seurauksia kulttuureista, jossa avioliitot sovitaan sukujen ja perheiden kesken, ilman että puolisoilla on asiaan viimeinen sana.
Tällaisissa kulttuureissa kahden miehen tai kahden naisen liitto olisi aika käsittämätön juttu. Jos mies on perheen ja vaimon pää, olisi päätön että kaksipäinen perhe kummallisuus. Miehen asettaminen naisen asemaan olisi häpäisy, ja ketkä vanhemmat häpäisisivät poikansa. Naisen asettaminen miehen asemaan olisi myös skandaali, ja ketkä vanhemmat sotkisivat tyttärensä sellaiseen.
Tänä päivänä ajattelemme avioliiton kahden täysivaltaisen ihmisen tasa-arvoisena liittona. Sopimusosapuolia ovat aviopuolisot ja vain he. Edelleen ajattelemme, että puolisot ovat tasa-arvoisia ja vapaita sopimaan työnjaosta perheen sisällä. Äiti voi luoda uraa; isä voi hoitaa lapsia kotona tai toisinpäin. Ei ole yleisellä tasolla miehen asemaa ja naisen asemaa, on aviopuolison asema. Toki jokaisessa perheessä on oma sisäinen dynamiikkansa erilaisten asioiden tekemisessä.
Vain puolisoiden tasa-arvoisuuden ja itsenäisen avioitumisoikeuden kulttuureissa on ylipäätään mahdollista ajatella kahden miehen tai kahden naisen avioliittoa. Kahden miehen ja kahden naisen liitto poikkeaa radikaalisti patriarkaalisen yhteiskunnan käsittämästä avioliitosta, jossa mies on vaimon pää. Mutta missä määrin se oikeasti poikkeaa miehen ja naisen liitosta sellaisena kuin useimmat 2000-luvun suomalaiset asian ymmärtävät?
Ari,
tätä keskustelua on turha jatkaa, koska sinä oletat oman avioliittokäsityksesi olevan identtinen Jumalan avioliittokäsityksen kanssa ja kaiken sinun käsityksestäsi poikkeavan poikkeavan myös Jumalan käsityksestä.
Jormalle: Käsikirja käyttää sanontoja aviomies ja aviovaimo, minkä käsitän tarkoittavan juuri valmiutta täysimittaiseen sukupuoliyhteyteen.
Heikki Leppä, et perustele kysymyksiäni vaan alat kohdistaa katsetta minuun eli et vastaa onko Jumalan tahto avioliitosta muuttunut??
Näytä Raamatusta missä Jumala tai Jeesus Sanoo hyväksyvänsä miesten välisen avioliiton??
Mille uskova voi rakentaa jos ei Jumalan Sanalle ja sen muuttumattomuuteen???
Se, että avioliitto on muuttunut Raamatun sisällä ja sen jälkeen on yksi asia.
Mikä on Jumalan tahto missäkin tilanteessa on toinen asia.
Tämän tahdon määritteleminen ikuiseksi ja muuttumattomaksia ja sillä tavalla tilanteista riippumattomaksi on kolmas asia.
Ja kaiken muutoksen kiistäminen ja yhtäläisyysmerkkien asettaminen oman raamatuntulkinnan ja Jumalan tahdon välille on neljäs asia.
Ja koko tämän vyyhdin perkaaminen ties kuinka monennen kerran ei ole tämän blogin asia.
Se, mikä näissä avioliittokeskusteluissa tavan takaa unohtuu, tai paremminkin, minkä muutosta vaativat mielellään unohtavat, on se, että harva instituutio tai asia on pohjimmiltaan ja perusolemukseltaan ollut alati muuttuvassa maailmassa niin muuttumaton kuin avioliitto.
Kristikunnassa 2000 vuoden ajan avioliitto on ymmärretty Jumalan asettamaksi yhden miehen ja yhden naisen väliseksi liitoksi. Harvasta asiasta on myöskään on kristikunnassa oltu, aivan tänne asti, niin herttaisen yksimielisiä kuin siitä, mikä avioliitto pohjimmiltaan on. Saman avioliittokäsityksen ovat jakaneet kaikki merkittävät kristilliset kirkot katolilaisilsa ja ortodokseista baptisteihin ja helluntailaisiin. Katolilaisen ja helluntaisen kastekäsitykset, niin kuin monet muutkin Raamatun tulkintaan liittyvät asiat, varmasti poikkeavat paljonkin toisistaan, mutta heidän avioliittokäsityksensä ovat perustaltaan samat. Asiaa ei muuksi muuta se, että katolilaiselle avioliitto on sakramentti, helluntailaiselle ei.
Sen kantaa, joka vetoaa siihen, että avioliitto on Jumalan asettama miehen ja naisen välinen liitto, ei voida uskottavasti ohittaa sanomalla ”se on vain sun oma Raamatuntulkintasi”, niin kuin nykyisin usein tehdään, koska se on ollut kristikunnan jakamaton käsitys 2000 vuoden ajan. Se, että tähän jakamattomuuteen on tullut maallistuneen yhteiskunnan taholta pieniä säröjä viimeisten vuosikymmenten aikana, ei muuta perusasiaa miksikään.
Valitettavasti tämä ei pidä paikkaansa. Asiaa voi yrittää romantisoida mieleisekseen, mutta kannattaisi hieman tutustua historiaan.
Pääosan Euroopan historiaa avioliitto on ollut kahden perheen välinen taloudellinen sopimus, jossa perheiden lapset naitettiin keskenään. Romanttinen rakkaus tai kiintymys ei ollut olennaista. Historiallisesti on painotettu avioliiton väitettyä ”välttämättömyyttä”.
Perinteinen roomalainen avioliitto conventio in manum solmittiin seremoniassa todistajineen ja erokin suoritettiin seremoniallisesti. Nainen siirtyi uuden perheen jäseneksi saaden sen perintöoikeudenkin vanhan perheensä perintöoikeuden tilalle ja siirtyen aviomiehensä määräysvaltaan. Vapaammassa avioliitossa sine manu vaimo säilyi isänsä määräysvallassa ja perijänä uuden perheen sijaan. Vaimon tuli olla vähintään 12-vuotias.
Joitain paikallisia poikkeuksia lukuun ottamatta vuoteen 1545 asti Euroopan kristilliset avioliitot solmittiin 1. molemminpuolisesta suostumuksesta, 2. julistamalla aie naida, ja 3. suorittamalla tämän jälkeen keskinäinen yhdyntä; pappia ei tarvittu.
Kirkot saattoivat rekisteröidä avioliittoja mutta tämä ei ollut välttämätöntä, eikä valtiollakaan ollut roolia avioliitossa. Keskiajalla avioliitot olivat yleensä järjestettyjä, etenkin ylimmissä säädyissä, joskus jo syntymän aikaan, aatelisperheiden välisten sopimusten varmistamiseksi.
Englannissa avioliitto oli pätevä sillä, että puolisot olivat suostuvaisia ja asuivat yhdessä kunnes lordi Hardwicken asetus 1753 asetti lisävaatimuksia kuten todistajien läsnäollessa suoritetun uskonnollisen seremonian.
Vuonna 1662 Virginia yhdessä Marylandin kanssa kielsi rotujen väliset avioliitot. Marylandissa tuli vuonna 1663 voimaan laki, joka määräsi, että valkoisesta naisesta, joka meni naimisiin mustan miehen kanssa, tuli orja miehensä kuolemaan asti, kun taas laki vuodelta 1692 määräsi, että valkoisesta miehestä, joka nai mustan naisen ja sai lapsen tämän kanssa, tuli orja seitsemäksi vuodeksi.
Vähitellen Virginian ja Marylandin lisäksi myös 39 muulla osavaltiolla, alueella tai siirtokunnalla oli eri rotujen väliset avioliitot kieltävät lait. Erityisen ankarasti vastustettiin mustien ja valkoisten välisiä avioliittoja. Ensimmäisenä monirotuiset avioliitot kieltävä laki oli kumottu Kaliforniassa perustuslain vastaisena vuonna 1948, viimeisenä Alabamassa kesäkuussa 1999.
Kyllä, mustien ja valkoisten väliset avioliitot sallittiin Alabamassa vasta 14 vuotta sitten. Kaksi vuotta myöhemmin Alankomaista tuli maailman ensimmäinen maa, jossa samaa sukupuolta olevat saivat solmia avioliiton.
Jusun edellä tuomat esimerkit vahvistavat sen, minkä edellä kirjoitin: kristillinen avioliitto on pysynyt perusolemukseltaan samana: Jumalan edessä solmittu yhden naisen ja yhden miehen välinen liitto. Siinä Jusu on aivan oikeassa, että aikaisempina vuosisatoina sukujen ja perheiden rooli on ollut avioliiton solmimisessa huomattavasti keskeisempi, kuin se on tällä hetkellä. Siinäkin hän on oikeassa, että avioliitot valkoisten ja mustien välillä ovat olleet hänen kertomallaan tavalla kiellettyjä. Nämä(kään) esimerkit eivät kuitenkaan muuta sitä kuinka, kuinka kristillinen avioitto on pohjimmiltaan ollut yksi sama: Jumalan edessä solmittu miehen ja naisen välinen liitto.
Jos valitsee parametrit omia tarkoitusperiä tukeviksi ja asettaa ne Jumalan silmien eteen, kai sitä on mahdollisuus uskotella, että mikään ei ole muuttunut. Minusta tämä on silmien sulkemista todellisuudelta.
Kukin tyylillään.
Ei minulla täällä kirjoittaessani mitään suuria tarkoitusperiä mielessäni ollut, ainakaan tietoisia sellaisia. Totesin vain asioita, jotka mielestäni ovat tosiasioita, mutta siitä en mitään lausunut, mitä näistä tosiasioista seuraa, vai seuraako mitään.
Mielenkiintoista on, että opillisesti kristikunta on, kuten tunnettua, jakautunut. Oppi, tai käsitys avioliitosta, on niitä harvoja kysymyksiä, joissa hyvin erilaisilla kristillisillä tunnustuskunnilla on ollut, ja on edelleen hyvin samanlainen käsitys.
Katolilainen Paolo ja baptisti Paul eivät jaa samaa käsitystä kasteesta ja ehtoollisesta, kahdesta kristillisen uskon perusasiasta. Sen sijaan heidän käsityksensä avioliitosta on hyvin samankaltainen, aivan niin kuin se on lähes suurimmalla osalla maailman kristityistä. Tämä on tosiasia, jonka avioliiton muuttajat joutuvat ottamaan huomioon, eikä se poistu sillä, että perinteisen käsityksen kristitylle sanotaan, että hänellä on vain oma raamatuntulkinta, koska se ei ole pelkästään hänen, vaan kristikunnan yhteinen.
Avioliiton muuttaminen on aika progandistinen tapa ilmaista asia. Nykyinen avioliittolaki on vuodelta 1929. Sitä on voimassaoloaikanaan muutettu 32 kertaa. En rupeaisi siis kovin hysteeriseksi. Homoparien sisällyttäminen avioliittolakiin ei muuta kenenkään muun ihmisen nykyistä tai tulevaa avioliittoa.
Suomessa, kaikissa länsimaissa sekä muiden maanosien teollistuneissa ja kehittyissä valtioissa tullaan kaikissa säätämään tasa-arvoinen avioliitto seuraavan 20 vuoden aikana. Siinä ei ole mitään dramaattista tai vallankumouksellista. Se on luonnollista seurausta sille, että käsityksemme seksuaalivähemmistöistä on merkittävällä tavalla kasvanut viimeisten vuosikymmenien aikana.
Avioliiton salliminen eronneille tai eri rotuihin kuuluvien ihmisten liittojen salliminen ovat avioparien lukumäärällä mitattuna paljon suurempia muutoksia kuin se, että myös homoparit sisällytetään samaan parisuhdeinstituutioon kuin muutkin ihmiset.
Konservatiiveilla on taipumus takertua nykyhetkeen ja kuvitella, että asiat ovat aina olleet siten kuin ne ovat nyt.