Joskus muinoin avioliitto oli meilläkin sukujen ja perheiden liitto. Liitto sovittiin joko appivanhempien kesken tai miehen ja hänen appensa välillä. Toki morsiammelta saatettiin kysyä mielipidettä. Edelleen miehen ajateltiin olevan perheen pää ja vaimon hänelle alamainen. Tätä struktuuria ei muuttanut sekään, jos vaimo oli se, joka päätä käänsi.
Tänään me kauhistelemme niitä maita, joissa vanhemmat sopivat lastensa avioliitoista ennen kuin nämä tulevat murrosikään. Edelleen ihmettelemme sitä, että joissakin kulttuureissa tytär luvataan — häneltä mitään kysymättä — puolisoksi miehelleen; ja jos puoliso ei kelpaa, tyttö on häpäissyt perheensä ja häntä uhkaa kuolema. Molemmat ovat kuitenkin vain luonnollisia seurauksia kulttuureista, jossa avioliitot sovitaan sukujen ja perheiden kesken, ilman että puolisoilla on asiaan viimeinen sana.
Tällaisissa kulttuureissa kahden miehen tai kahden naisen liitto olisi aika käsittämätön juttu. Jos mies on perheen ja vaimon pää, olisi päätön että kaksipäinen perhe kummallisuus. Miehen asettaminen naisen asemaan olisi häpäisy, ja ketkä vanhemmat häpäisisivät poikansa. Naisen asettaminen miehen asemaan olisi myös skandaali, ja ketkä vanhemmat sotkisivat tyttärensä sellaiseen.
Tänä päivänä ajattelemme avioliiton kahden täysivaltaisen ihmisen tasa-arvoisena liittona. Sopimusosapuolia ovat aviopuolisot ja vain he. Edelleen ajattelemme, että puolisot ovat tasa-arvoisia ja vapaita sopimaan työnjaosta perheen sisällä. Äiti voi luoda uraa; isä voi hoitaa lapsia kotona tai toisinpäin. Ei ole yleisellä tasolla miehen asemaa ja naisen asemaa, on aviopuolison asema. Toki jokaisessa perheessä on oma sisäinen dynamiikkansa erilaisten asioiden tekemisessä.
Vain puolisoiden tasa-arvoisuuden ja itsenäisen avioitumisoikeuden kulttuureissa on ylipäätään mahdollista ajatella kahden miehen tai kahden naisen avioliittoa. Kahden miehen ja kahden naisen liitto poikkeaa radikaalisti patriarkaalisen yhteiskunnan käsittämästä avioliitosta, jossa mies on vaimon pää. Mutta missä määrin se oikeasti poikkeaa miehen ja naisen liitosta sellaisena kuin useimmat 2000-luvun suomalaiset asian ymmärtävät?
Heikille kiitokset oivasta kysymyksenasettelusta.
Heikki, mihin perustat tämän näkemyksesi? Ja tarkoittaako yhteiskunnan yläkerros nyt papistoa? Sehän on voinut ko. asioista saarnata ihan Raamattuun perustuen, ei mihinkään yläluokkaiseen paatokseen.
Nyt mennään kyllä niin pahasti oikomalla ja tosiasioita kieltämällä, että tästä tulokulmasta vihkiä voi vaikka kiviä avioliittoon. Onhan se nyt päivänselvää, että avioliiton siis perheen sisälle rakentuvana parisuhteena mies ja nainen ovat omissa avioliiton asettamissa rooleissaan mutta täydellisen tasa-arvoisina kristillisessä avioliitossa. Ovatko muutoin tasa-arvoisia niin sillä ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa ja sepä tässä pitäisikin kiinnostaa mutta ennemmin Heikki ja hänen ajamansa agenda kaataa vaikka Kiinan muurin voidakseen puhua sopivalla kielellä sopimattomasta asiasta – näin se vain on.
Juha,
mietihän vähän kirkon ja papiston asemaa ruotsalaisessa yhteiskunnassa Kustaa Vaasasta vuoteen 1809. Tai Suomen kirkon ja papiston asemaa suuriruhtinaskunnassa. 1860-luvulle kirkko oli niin kiinteä osa valtiota, että sitä ei voinut siitä mitenkään erottaa.
Jossain Mauri Sariolan romaanissa päähenkilö nimittää vaimoaan ”taistelukumppaniksi”. Minusta se on aika hyvä nimitys. Pohjimmaltaan hyvin myönteinenkin.
Juha Heinilä kysyy:
”Miltä osin tai minkä kanssa kahden miehen tai kahden naisen liitto voisi olla tasa-arvoinen?”
Voin kokemuksestani vastata kysymykseen mlltä osin.
Olen elänyt kaksi pitkää liittoa, 24 vuoitta ja liki 12 vuoitta, jotka molemmat päättyivät puolisoni kuolemaan. Työnjako muotoutui sen mukaan, millaisia avuja meillä oli. Niinpä esimerkiksi mieheni Max ei ollut keittiössä omimmillaan, vaan kokkaus lankesi minulle. Timo taas oli varsinainen taituri hellan ääressä, ja minä kelpasin lähinnä pilkkomaan vihanneksia. Ajokortti ja auto tekivät minusta perheen ”miehen”.
Kahden miehen – ja myös naisen – liiton muotoutumista tasa-arvoiseksi tukee se, ettei niiden rasitteena ole patriarkaalisuuden perinne. Tietysti myös yleisin piirtein samankaltainen elämänkatsimus ja yhteiset kiinnostuksen kohteet, esimerkiksi teatteri tai kirjallisuus tahi yhteiskunnalliset kysymykset, vievät samaan suuntaan. Muun muassa nämä seikat vaikuttivat siihen, että koin molemmat liittoni tasa-arvoisiksi.
Jorma, kiitos asiallisesta vastauksesta kysymykseeni. Tasa-arvoinen liitto on tärkeää. Ilman tasa-arvoa liitossa alistettu puoliso kärsii, eikä sellainen liitto voi kestää särkymättä.
Tasa-arvo vai alistettu, eikö muuta vaihtoehtoa ole, no Raamatun mukaan on, siis vaimo voi olla alammainen OMASTA vapaasta tahdosta.
Ari Pasanen,
mitäs, jos kysyttäisiin naisenkin näkemystä asiasta.
Jorma Hentilä, minä puhuin Raamatun Sanasta ja kyllä uskovat naiset haluavat elää sen mukaan.
Mistäkö näin päättelen ja uskon, koska Jumala laittaa lakinsa eli tahtonsa uskovien sydämeen ja näin tulee kapinan sijaan sydämen halu elää Jumalan tahtoa.
Samoin miehet haluavat olla Jeesukselle alamaisia eli sydämen halusta elää sen mukaan mitä Jeesus opettaa, siis eivät varmasti alista tai vaadi alammaisuutta vaimoiltaan. Miehen on vastuu perheestään ja kuinka sitä ohjataan Jumalan tahdossa, vaikkakin antaisia vaimon päättää.