Joskus muinoin avioliitto oli meilläkin sukujen ja perheiden liitto. Liitto sovittiin joko appivanhempien kesken tai miehen ja hänen appensa välillä. Toki morsiammelta saatettiin kysyä mielipidettä. Edelleen miehen ajateltiin olevan perheen pää ja vaimon hänelle alamainen. Tätä struktuuria ei muuttanut sekään, jos vaimo oli se, joka päätä käänsi.
Tänään me kauhistelemme niitä maita, joissa vanhemmat sopivat lastensa avioliitoista ennen kuin nämä tulevat murrosikään. Edelleen ihmettelemme sitä, että joissakin kulttuureissa tytär luvataan — häneltä mitään kysymättä — puolisoksi miehelleen; ja jos puoliso ei kelpaa, tyttö on häpäissyt perheensä ja häntä uhkaa kuolema. Molemmat ovat kuitenkin vain luonnollisia seurauksia kulttuureista, jossa avioliitot sovitaan sukujen ja perheiden kesken, ilman että puolisoilla on asiaan viimeinen sana.
Tällaisissa kulttuureissa kahden miehen tai kahden naisen liitto olisi aika käsittämätön juttu. Jos mies on perheen ja vaimon pää, olisi päätön että kaksipäinen perhe kummallisuus. Miehen asettaminen naisen asemaan olisi häpäisy, ja ketkä vanhemmat häpäisisivät poikansa. Naisen asettaminen miehen asemaan olisi myös skandaali, ja ketkä vanhemmat sotkisivat tyttärensä sellaiseen.
Tänä päivänä ajattelemme avioliiton kahden täysivaltaisen ihmisen tasa-arvoisena liittona. Sopimusosapuolia ovat aviopuolisot ja vain he. Edelleen ajattelemme, että puolisot ovat tasa-arvoisia ja vapaita sopimaan työnjaosta perheen sisällä. Äiti voi luoda uraa; isä voi hoitaa lapsia kotona tai toisinpäin. Ei ole yleisellä tasolla miehen asemaa ja naisen asemaa, on aviopuolison asema. Toki jokaisessa perheessä on oma sisäinen dynamiikkansa erilaisten asioiden tekemisessä.
Vain puolisoiden tasa-arvoisuuden ja itsenäisen avioitumisoikeuden kulttuureissa on ylipäätään mahdollista ajatella kahden miehen tai kahden naisen avioliittoa. Kahden miehen ja kahden naisen liitto poikkeaa radikaalisti patriarkaalisen yhteiskunnan käsittämästä avioliitosta, jossa mies on vaimon pää. Mutta missä määrin se oikeasti poikkeaa miehen ja naisen liitosta sellaisena kuin useimmat 2000-luvun suomalaiset asian ymmärtävät?
Avioliittolakia on toki muutettu usein. Yleensä muutokset ovat kuitenkin olleet varsin pieniä. Suurin muutos lienee 1980-luvun loppupuolella voimaan tulleet avioerosäännöksiä koskeneet muutokset, jolloin avioerosta tuli käytännössä hakemusasia. Silloin luovuttiin syyllisyysperusteisista avioero-oikeudenkäynneistä. Aikaisemminhan avioeron sai joko erilläänasumisen tai sitten sen perusteellla, että pystyi osoittamaan puolison esimerkiksi olleen uskoton tai väkivaltainen. Koskaan aikaisemmin avioliittolaissa ei ole kuitenkaan perusasetelmaan eli siihen, että avioliiton voivat solmia mies ja nainen. Siinä mielessä avioliiton salliminen samaa sukupuolta oleville pareille tulisi toteutuessaan muuttamaan radikaalisti avioliittolakia.
Puhut radikaalista muutoksesta. Millä tavalla avioliiton salliminen samaa sukupuolta oleville pareille vaikuttaisi niiden eri sukupuolta olevien parien avioliittoihin, jotka ovat jo solmineet avioliiton tai ovat aikeissa solmia avioliiton tulevaisuudessa?
PS. Jos on riittävän löysät leuat, mitä tahansa muutosta voi kutsua radikaaliksi ja esittää, että juuri tätä asiaa ei ole koskaan aikaisemmin muutettu.
Avioliittoa voi tarkastella sekä maallisena instituutiona, eli siviilivihkimisenä tai kristillisenä toimituksena, kristillisenä avioliittona. Siviilivihkimysinstituutio on lainsäätäjän asia, ja siihen en halua ottaa kantaa.
Sen sijaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimisoikeuden ulottaminen myös samaa sukupuolta oleviin pareihin kirkoissa ja kirkollisin menoin on toteutuessaan hyvin iso muutos. Sellaiseen ryhtyvä kirkkokunta viestii siitä, että se on muuttanut oppiaan ja käsitystään eräässä hyvin perustavaa laatua olevassa asiassa. Tällainen yhteisö on muuttanut käsitystään siitä, mitä yleensä kristillisessä kirkossa on ymmärretty miehellä, naisella ja avioliitolla. Muutos ei jää kuitenkaan pelkästään näihin, sinällään jo suuriin kysymyksiin. Muutos on paljon suurempi ja syvälleulottuvampi. Tällainen yhteisö on myöskin muuttanut käsitystään siinä, mitä kristillisessä kirkossa on aina uskottu sellaisista keskeisistä kristillisistä käsitteistä kuten luominen, lankeemus ja lunastus. Kysymyksessä eivät siten ole kristillisen kirkon kannalta aivan pienet jutut.
Kun puhuit radikaalista muutoksesta avioliittolakiin sekä lainsäädäntöön tehdyistä muutoksista, kuvittelin että puhut lainsäädännöstä.
Väistit kysymykseni ja vaihdoit aihetta. Ei se mitään. Tulkitsen, että se tarkoittaa sitä, että meillä on sama käsitys siitä, mikä on vastaus alkuperäiseen kysymykseeni.
PS. Eiköhän jokainen tiedä varsin hyvin, että Suomessa käsittelyssä oleva avioliittolain muutos koskee vain siviilivihkimistä.
Tällainen yhteisö on myöskin muuttanut käsitystään siinä, mitä kristillisessä kirkossa on aina uskottu sellaisista keskeisistä kristillisistä käsitteistä kuten luominen, lankeemus ja lunastus.
(Jari Raappana)
Siitä mikä on luomisen ja mikä lankeemuksen seurausta ei ole johdettavissa sitä, miten toteutamme parhaiten rakkautta ja oikeudenmukaisuutta siinä maailmassa, jossa elämme.
Jusu. Olen puhunut alunperin kristillisestä avioliitosta, kuten kommenteistani näkyy.
Toki avioliittolain muutosesitys koskee vain siviilivihkimistä. Mutta kuten tiedät, kirkossa on henkilöitä, varsin paljonkin, jotka ajavat samaa muutosta myös kirkolliseen vihkimiseen.
Heikki. Kristityn tehtävänä on toimia niin että hyvä luomistarkoitus tapahtuu rakkauden ja oikeudenmukaisuuden alueella. Tämä koskee myös avioliittoa.
Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää. … Ja Herra Jumala teki Aadamille* ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin. (1 moos 2:25, 3:21)
Jumalan oma toiminta tekee eron alkuperäisen luomistarkoituksen ja langenneisuudessa elämisen välillä.
Ana Virtanen: ”Juuri tämä (luomisen ja lankeemuksen seurausten erottelemattomuus) on se syy, miksi samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta voi kannattaa, vaikka katsoisi Jumalan alun perin tarkoittaneen miehen elämään naisen kanssa ja naisen miehen kanssa.”
Siitä, miten asiat ovat, ei voi johtaa sitä, miten asioiden pitäisi olla.
Tuo Jarla taitaa olla todellinen vapaa-ajattelija: ei mitään ahdistusta kristillisen sanoman äärellä. Hyvää ja osuvaa huumoria, jolla ei loukata ketään.
Siinäpä esikuvaa myös kirkolliselle keskustelulle.
Toden totta. Kirkon julkisivun arkkitehtoonista tai maisemallisesta arvoa tuollainen lakana ei välttämättä edistä, mutta jotenkin kotoisilta ja lämpimiltä ja jopa kutsuvilta nuo Pertti Jarlan piirrokset vaikuttavat. Se, että Jarla viettää niin paljon aikaa kristinuskoon liittyvien kysymysten ja teemojen parissa muutenkin kuin näissä tilaustöissään, kertoo aidosta hengellisestä etsinnästä. En lainkaan ihmettelisi, jos eräänä kauniina päivänä Pertti toteaisikin olevansa uskossa!
No, Allan kai luulee, että mitä pikkujouluporukkaa tässä….
Kun tuotakin julistetta tarkemmin katsoo, nousee keskeiseksi aluksi lähes huomaamaton seimestä pilkistävä heppu. Riemastuttava ja hellyyttävä kuva. Mitä tuo sädekehä kertoo? Mikä on sen merkitys meille? Ihmiskunnalle siis. Jarla varokoon, ettei hän yllättäen huomaakin kynäänsä ohjaavan korkeamman voiman.
Samalla juutalaiseen kertomustraditioon kuuluvalla midrash haggada tekniikalla on muuten myös evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta kirjoitettu. Se ei ole vertauskuvallinen eikä allegorinen vaan konkreettisesti tosi. Aivan kuten tuo Fingerpori-kuvakin. Olennainen on tuossa viestissä kuitenkin yhtä aikaa täysin kätkössä ja täysin nähtävillä. Me tutkimme kuvaa, pohdimme ja analysoimme sen merkityksiä, tuota Mersua, kuskia, matkustajia, ja jopa noita kahta kuvan eri laidoissa näkyvää tähteä, kunnes eräänä päivänä totuus valkenee. Totuus, joka on ollut silmiemme edessä koko ajan.
Kari. Allan on pätkätyöläinen, ja pätkätyöläinen näkee kaiken.
*kuolee nauruun* Toden totta. Varsinkin jos ajaa taksia pätkätöinään. Ehkäpä nykyaikaan sijoitetussa evankeliumissa Maria joutuisikin synnyttämään taksin takapenkillä, kun sairaalassa ei ole tilaa.
”Se, että Jarla viettää niin paljon aikaa kristinuskoon liittyvien kysymysten ja teemojen parissa muutenkin kuin näissä tilaustöissään, kertoo aidosta hengellisestä etsinnästä.”
Jos tuo tieto Jarlalta peräisin, niin mikäpä siinä sitten. Ettei vain kuitenkin olisi toiveajattelua? En minäkään ole asiaa Jarlalta kysynyt, mutta hänen haastatteluistaan olen saanut käsityksen, että hän ei Jumalaa eikä muitakaan vastaavia etsi. Vapaa-ajattelijoiden jäsenyyskin viittaa siihen suuntaan.
Usein hän, joka tietämättään etsii, myös yllättäen löytää. Tarkalleen ottaen, Kristushan etsii meitä. Vaikka kuinka piiloutuisimme, hän kuitenkin aina löytää meidät. Sen jälkeen meidän on tehtävä valinta. Jarla on kaverini. Piirsin hänelle viime kesänä lahjaksi kuvan Kristuksesta ristillä (tiedättehän, sen, joka on ylösalaisin, ilman päätä ja kädet levitettyinä koko universumin ylle). Hän käänteli sitä ihmeissään. Kun seuraavan kerran tapasimme, hän kertoi kiinnittäneensä sen jääkaapin oveen. Katselee sitä joka päivä.