PERJANTAIN MUSIIKKI-ILTAHARTAUS
Kuuntelin juuri lauantain aamuhartautenani Areenasta uusinnan perjantain musiikki-iltahartaudesta ”Kirkko on merkki”, enkä voi olla lähettämättä kiitoksia opetusneuvos Kalevi Virtaselle. Miten hienosti hän sovitti taas sanansa, niin että kuulija oli kahmaistu mukaan kerta heitolla ja vaikeitten asioittenkin jälkeen avattiin mahdollisuus uuteen alkuun. Lähtökohtana oli luopuminen Munkkivuoren kirkosta, aihe tuttu täällä Oulunkylässäkin. Itse tulen kai näkemään kirkon nousun ja tuhon, kun Oulunkylän uusi kirkko rakennettiin 1972 ja puretaan 2025 mennessä, ei edes yhtä miespolvea, naisesta puhumattakaan (lehtori-pappi-eläkeläinen). Oulunkylän vanha puukirkko (1905) pysyy edelleen pystyssä ja korvaa paljon, sillä onkin sydämessäni lämmin muistijälki, mikä aktivoitunee entisestään.
Kirjoitin edellä: miten hienosti hän sovitti taas sanansa. Pari aiemmin kuuntelemaani Kalevi Virtasen musiikki-iltahartautta todentaa tämän. Opetusneuvoksella on taito vetäistä kuulija heti mukaan, sanat kohdistuvat lähes ovelalla otteella ja vievät eteenpäin. Tässäkin menetettävän kirkon raunioilla nähtiin mahdollisuus uuteen alkuun. Musiikkikappaleiden soidessa kuulija ehtii sulatella sanoja mielessään, ainakin aloitella sitä.
Perjantain musiikki-iltahartaudetkin ovat uusi alku radion hartausohjelmissa ja toivonkin että niitä jatketaan.
(kuvassa Oulunkylän kirkon risti)
Liisa
Kiitos kauniista ja sydämellisellä asenteella kirjoitetusta blogistasi
Pidän tyylistäsi kirjoittaa
Olen aikoinaan pitänyt Oulunkylän vanhassa kirkossa vihkitoimituksen, jossa käytin ranskan kieltä. Kirkkotila antoi miellyttävän vaikutelman.
Sinä se osaat myös asettaa sanasi, Matias Roto, kiitos!
Tuo Oulunkylän vanha puukirkko oli ainoa kirkko täällä silloin kun aloitin työni 1965 ja tuli omaksi heti. Olen huomannut vuosien mukana, miten oma se onkaan monille muillekin, vihki-, rippi-, kastekirkkona, miellyttävä vaikutelma, kuten sanot. Kirkko kuin kirkko voi tulla omaksi kun siellä käy.