”L’assassin court toujours – Murhaaja edelleen karkuteillä”. Näin otsikoi ns. satriirilehti Charlie Hebdon vuoden alun numeronsa, kun on kulunut vuosi ääri-islamistien terrori-iskusta, jossa kuoli 12 lehden työntekijää. Mustapohjaisen kannen kuvassa etenee kyyryjuoksua irvistävä, jumalaksi tarkoitettu hahmo kädet veressä ja rynnäkkökivääri selässä.
Usein kriisien keskellä kysytään ”missä Jumala oli silloin?” tai ”miksi Jumala salli kauheuksien tapahtua?” Charlie Hebdon menee pidemmälle ja huutaa: ”jumala teki sen!” Tämä on Jumalasta vieraantuneen, epäuskoisen maailman reaktio, kun ei haluta tunnustaa synnin todellisuutta ja ihmisen omaa vastuuta tekemistään hirveyksistä. Ääri-islamistien tai harhaan menneiden kristittyjen synnit ovat heidän omia tekojaan. Jumalaa ei pidä viedä niistä tilille.
Charlie Hebdon sen sijaan yrittää tehdä tiliä vuoden takaisen terrori-iskun julkisuusarvolla ja myymällä miljoonapainosta, joka ruokkii edelleen vihaa ja vastakkainasettelua – maassa, joka on syvästi jakautunut syrjäytettyjen maahanmuuttajien kaupunginosiin, työttömien taantuneisiin teollisuuskaupunkeihin ja hyvinvoivan keskiluokan eliittialueisiin, joissa myös lehteä lukevat vasemmistoälyköt arvatenkin elävät. Sananvapaudelle olisi parempaakin käyttöä kuin tämän kaltainen vastenmielinen pilkka.
Kirjoitin tasan vuosi sitten tähän blogiin otsikolla ”Charlie – sananvapaus ja uskonnonvapaus”. Se on edelleen ajankohtainen.
_ _ _
Huomisen sunnuntain tekstit piirtävät Jumalasta aika lailla erilaisen kuvan kuin Charlie Hebdon.
”Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman,
minun valittuni, johon olen mieltynyt.
Henkeni olen laskenut hänen ylleen,
hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen.
Ei hän huuda eikä melua,
ei kuulu hänen äänensä kaduilla.
Murtunutta ruokoa hän ei muserra,
lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.
Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden.
Eikä hän murru, ei himmene hänen liekkinsä, vaan hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan. Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat.” (Jes 42:1-4)
”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.” (Tiit 3:4-7)
_ _ _
Rukoilen huomisen päivän rukouksen sanoin ja saat liittyä siihen jos haluat:
”Taivaallinen Isämme,
me kiitämme sinua siitä, että olet lähettänyt Poikasi
meidän ja koko maailman syntien sovitukseksi.
Kiitos kasteesta, jossa meidät on liitetty
hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa osallisuuteen.
Kiitos Pyhän Henkesi uudistavasta työstä,
kiitos ikuisen elämän toivosta.
Anna meidän elää tästä valtakuntasi perinnöstä,
jonka olemme saaneet pyhiesi joukossa.
Me ylistämme sinua, Isä,
Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.”
Eipä yhteistyölle tai yhdistymiselle mitään vakavaa estettä tai ongelmia voi ollakaan sellaisilla toimijoilla, jotka kaikki tukeutuvat vahvasti Raamattuun. Siihen, miten Jumalan tahto on pari tuhatta vuotta kristikunnassa ymmärretty.
Yhteistyö- ja ykseysongelmia aiheuttavat sellaiset toimijat, joille ei sana kelpaa, vaan jotka lähtevät sorvaamaan Jumalasta mieleistään, ottaen malliksi massan tämänhetkisen tykkäysprofiilin.
Sinänsä fuusiointi ei ole myöskään mikään tae asioiden eteenpäin viemiseksi. Se on nähty yhtä lailla yritys- kuin järjestömaailmassa. Nesteen ja IVO:n fuusio ei jäänyt pysyväksi. Microsoftin ja NMP:n hynttyyt yhteen projekti ei lähtenyt lentoon.
Taitaa Kylväjillä olla myös liian läheiset suhteen Luther-Säätiöön.
Itse asiassa useimmat Kylväjän palveluksessa olevat pastorit eivät taitaisi edes kelvata yhteistyökymppaneiksi Luther-säätiölle.
Kylväjä on ns. kirkollinen vanhan virkakannan järjestö tiukasti ns. tahdonilmaisun takana. Kylväjässä työntekijöiden alttariyhteistyöhön liittyvä omantunnonvapaus koskee vain tilanteita, joissa välttämättömät työtehtävät eivät tätä yhteistyötä edellytä.On esimerkiksi täysin lähettäjäseurakunnan asia, edustaako sitä lähetttien lähetystyöhön siunaustilaisuudessa kättenpäällepanijana mies- vai naispuolien pappi.
Raamattuopiston ja Kylväjän kannattajajoukko on pitkälti samaa herätysliikeväkeä. Olen itsekin sitoutunut tukemaan niiden toimintaa. Saman herätysliikeväen tuki on niiden vahvuus ja samalla heikkous.
Kun liikkeet ovat omillaan, ne saavat tukea tuolta yhteiseltä joukolta, kumpikin ”oman osansa”. Mutta jos ne yhdistyisivät, sama joukko tukisi edelleen vain yhtä (suurempaa) järjestöä – tosin vain pienemmällä summalla kuin kumpaakin erikseen. Siitä voi kukin laskea, olisiko yhdistyminen kannattavaa..
Teologisia esteitä yhdistymiselle tuskin on. Sen sijaan taloudellisia ja ehkä hallinnon järjestelyyn liittyviä ongelmia varmasti on.
Sitä paitsi, en tunne historiasta juurikaan esimerkkejä, joissa jo kerran hajonnut yhteys (kuten tämä viidennen herätysliikkeen 1970-luvulla tapahtunut hajaannus) olisi vielä saman sukupolven eläessä voitu yhdistää.
Tässä tarvitaan uusi sukupolvi ja uudet visiot sekä nykyisen sukupolven väistyminen historian kirjoihin..
Muuten olen Teemu Kakkurin raikkaiden ajatusten takana, joskin ymmärrän myös Timo Junkkaalan realismia.
Vuoden takainen julkinen keskustelu Charlie Hebdonin kohdalla korosti sananvapautta ylimpänä arvona, mutta sanomisen sisällön laadusta puhuttiin vähemmän. Nyt tosin asia nousee useammin esille. Päivän Hesarissa (10.1.) on aukeaman juttu verkkorasismista. Toista mieltä olevien pilkka ja peräti väkivaltaan yllyttäminen heitä kohtaan voivat täyttää rikoksen tunnusmerkit, kuten myös kiihottaminen kansanryhmää – vaikka etnistä tai uskonnollista ryhmää kohtaan. Tämänkaltaisen vihapuheen hedelmää on ollut vastakkainasettelun ja väkivallan lisääntyminen. Satiirilehti Charlie Hebdon on omalla tavallaan ollut lisäämässä vastakkainasettelun ja väkivallan ilmapiiriä. Vatikaani on paheksunut lehden viime numeroa.
”Satiirilehti Charlie Hebdon on omalla tavallaan ollut lisäämässä vastakkainasettelun ja väkivallan ilmapiiriä. ”
Tähän johtopäätökseen on helppo yhtyä. Tarvitseeko sitä ihan tahallaan ja tietoisesti ”kaivaa verta nenästään” ärsyttämällä toisia?
Kiitos Salme kommentista. Tahallista ärsyttämistä toki on paljonkin eri medioissa, mutta uskontojen pilkkaaminen erityisesti on synnyttänyt tuhoisia vastakkainasetteluja, joista viattomat kristityt ovat joutuneet kärsimään Afrikassa ja Lähi-idässä. Pilakuvat eivät siten ole vain pikku pila.