Väsymys on painanut Pakistanin kirkon Peshawarin piispan Humphrey Petersin kasaan. Vielä vuosi sitten Päiväkummussa Lähetysseuran neuvottelussa kumppanikirkkojen kanssa hän hauskutti meitä ja sanoi olevansa ”se taleban-piispa”.
Hän vetosi meihin ja kehotti olemaan sorrettujen, heikkojen ja kärsivien puolella ja todella näyttämään sen. Ei vain hienoilla julkilausumilla vaan käytännössä.
Piispa on vuoden aikana nähnyt, miten kirkon koulu rikottiin hajalle: ikkunat, ovet, pöydät ja kaikki minkä sai rikki, rikottiin. ”Onneksi lapsia ei ammuttu.” Armeijan kouluun tehdyssä iskussa sekin tapahtui.
Edellisvuonna hyökättiin kirkkoon, jossa 94 seurakuntalaista kuoli, sata loukkaantui.
Piispan silmänaluset ovat mustat.
Piispa tuntee Malalan ja hänen perheensä. Hän on iloinen Malalan puolesta. Koko maailma tuli hänen avukseen.
”Mutta samanlaisen kohtalon kokeneita koulutyttöjä on muitakin – ammuttuja ja silvottuja – nimettömiä tyttöjä. Hekin tarvitsevat apua”, piispa Peters sanoo.
Piispan seurakunta on köyhä. Hän kertoo, että ei pysty palkkaamaan osaavaa väkeä, joka hakeutuu muualle. Seurakuntalaisten turvana ovat nykyisin armeijan sotilaat. Heitä partioi kirkkojen edustoilla, kouluissa ja kaduilla. Ja silti jännitteet ja pelko lisääntyvät.
”Vain harvat tekevät töitä rauhan puolesta. Uskonnollinen suvaitsemattomuus lisääntyy. Meidän tulee vastustaa ääriliikkeitä ja vahvistaa alueen kirkkoja.”
Kaikesta huolimatta piispa Peters uskoo dialogiin, äitien käynnistämään työhön, jossa kirkko ja hallitus tekevät yhteistyötä. Jossa opitaan tuntemaan toisia rauhaa ja sovintoa rakentaen.
Kristityt ovat maassa vanha vähemmistö. Kaikkiaan heitä on 1,5 prosenttia Pakistanin väestöstä. Kristittyjä edustajia on myös parlamentissa.
Haastattelin piispaa pitkään. Hän haluaa, että Pakistan ei unohdu. Että nämä tuhannet tuntemattomat tytöt pääsevät kouluun ja ammattiin – käyttämään niitä kykyjä ja lahjoja, mitä heille on annettu. Että Pakistanissa vallitsee vielä rauha ja sovinto. Että kirkot eivät unohda toisia kirkkoja, jotka elävät hädässä. Että tämä koskettaisi myös minua.
Iiris Kivimäki
Suomen Lähetysseuran viestintäjohtaja
”Muistatko Malalan?”
Muistanhan mie. Malalan kohtalo kertoo, että muinaisten ”itämaan tietäjien” myyttinen kokemus paratiisista ja käärmeestä, joka petti ihmiset, on yhäkin voimissaan. Kahtia jakautunut käärmeen tähdistö kiemurtelee Linnunradan menetetyn paratiisin Niityllä (al Raudah), jossa käyskenteli myös lampaita. Käärmeen pää (Serpens Caput) sijaitsee idässä ja käärmeen häntä (Serpens Cauda) lännessä.
Olen samaa mieltä kuin Paavi Franciscus, joka HS:n uutisen mukaan ”tuomitsi sunnuntaina kovin sanoin kansainvälisen aseteollisuuden. Paavi syytti aseteollisuudessa työskenteleviä ihmisiä tekopyhiksi, mikäli he samaan aikaan kutsuvat itseään kristityiksi.
”Ihmiset, johtajat ja liikemiehet, jotka kutsuvat itseään kristityiksi ja valmistavat aseita. Siitä seuraa epäilyksiä, eikö vain”, paavi sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Italian Torinossa vieraillut paavi antoi pitkän sotaa, politiikkaa ja luottamusta käsittelevän puheen. Hän myös moitti ihmisiä, jotka sijoittavat aseteollisuuteen: ”Kaksinaamaisuus on nykyajan valuuttaa. He sanovat yhtä ja tekevät toista.””