Pastori Heikki Palmu kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan otsikolla: ”Kirkon ei pitäisi juuttua sukupuoleen ja seksuaalisuuteen” (HS 13.5.2024). Artikkelin ilmestyminen oli ajoitettu kirkolliskokouksen uuden kauden aloitukseen.
Palmu viittaa Kirkolliskokouksessa käsittelyyn tulevaan Piispainkokouksen esitykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallista, jossa toinen käsitys on miehen ja naisen välinen ja toinen käsitys kahden henkilön välinen.
1.Kirkon avioliittokäsityksen suhde avioliittolakiin
Avioliittolain muutoksen (156/2015) jälkeen samaa sukupuolta olevat parit ovat voineet solmia avioliiton 1.3.2017 alkaen. Heikki Palmin mukaan ”Evankelis-luterilaisella kirkolla on ollut sopeutumisvaikeuksia: nykyisin jo suuri osa papeista vihkii samaa sukupuolta olevia pareja, mutta kirkon konservatiivinen siipi on … vastustanut tiukasti homoliittoja ja samaa sukupuolta olevien vihkimistä.”
- Palmu antaa ymmärtää, että kirkon olisi tullut seurata avioliittolakia. Lakiteksti jättää kuitenkin kirkolle autonomian päättää itse avioliittokäsityksestään.
Avioliittolain (156/2015) 14§:ssä todetaan: ”Kirkollinen vihkiminen toimitetaan evankelisluterilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa taikka rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa.” sekä 17§:ssä: ”Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa 1) evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa pappi.”
Lakitekstin sanamuoto ”Kirkollinen vihkiminen toimitetaan evankelisluterilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa” ei viittaa vihkimisen paikkaan (kirkkotilaan), vaan esimerkiksi kirkon säädöksiin, teologiseen perusteluun ja liturgiseen perinteeseen sekä edellisten mukaiseen avioliitto-opetukseen.
Tämä käy myös ilmi Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta (2020:97): ”Lain esitöissä on korostettu, että lailla ei ole tarkoitus puuttua uskonnollisten yhdyskuntien avioliittolain 16 §:ssä säädettyyn oikeuteen määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodosta.” … ”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsitys on ennen avioliittolain 1.3.2017 voimaan tullutta muutosta perustunut siihen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimistä koskevaa kaavaa, jonka sanamuoto viittaa vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon, ei ole avioliittolain muuttamisen jälkeen muutettu.” … ” Saadun selvityksen perusteella korkein hallinto-oikeus toteaa oikeudellisena arvionaan, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsitystä ja vihkimistä koskevaa säännöstöä, joiden perusteella avioliitto on miehen ja naisen välinen, ei ole 1.3.2017 voimaan tulleen avioliittolain muutoksen vuoksi muutettu.”
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen on selvää, että samaa sukupuolta olevia pareja vihkineet papit ovat toimineet vastoin kirkon järjestystä sekä myös vastoin avioliittolakia, joka rajaa pappien vihkioikeuden kirkon järjestyksen mukaisiin avioliittoon vihkimisiin.
2.Kirkon virallinen kanta on ilmaistu selvästi
Heikki Palmu toteaa ”Kirkon virallinen kanta on ollut horjuva ja epäselvä, vaikka kirkkojärjestyksessä ei ole mainintaa vihittävien sukupuolesta.” Näin Palmu antaa ymmärtää, että kirkkojärjestys antaisi mahdollisuuden jo nykyisellään vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.
Kirkkojärjestyksessä ei ole viittausta kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen miehen ja naisen välisenä. Korkeimman Hallinto-oikeuden e.m. päätöksen perustelu nojautuu kuitenkin siihen, että Kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimistä koskevan kaavan sanamuoto viittaa avioliittoon miehen ja naisen välisenä. Kirkollisten toimitusten kirjan ingressi puhuu morsiamesta ja sulhasesta. Lisäksi avioliittoon vihkimisen johdantosanat toteavat, että avioliittoon vihittävänä on mies ja nainen.
Katekismuksen (1999) luku 6 koskien Kuudetta käskyä viittaa avioliiton tarkoitukseen: ”Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.” Siten edellä mainituissa Kirkolliskokouksen hyväksymissä kirjoissa esiin tuotu kirkon avioliittokäsitys on selkeä. Se perustuu raamatunkohtiin, mm. kirkkokäsikirjan johdannossa (1. Moos 1:27–28; Mark 6:6–9) sekä Katekismuksen 6. luvussa (Mal 2:15; Mark 10:6–9).
3.Raamatusta ilmenevä avioliittokäsitys on miehen ja naisen välinen
Heikki Palmu toistaa yleisen väitteen, että Raamatun avioliittokäsitys olisi epäselvä ja vaihteleva viitatessaan moniavioisuuteen, eikä siten tarjoaisi mallia miehen ja naisen väliselle avioliitolle.
Tähän on todettava, että Raamatun avioliittokäsitys on johdonmukaisesti miehen ja naisen välinen. Moniavioisuus, miehen yhtyminen vaimon palvelijattaren kanssa lapsen saamiseksi, sekä leviraatti- eli lankousavioliitto (kuolleen miehen veli yhtyy lesken kanssa lapsen saamiseksi kuolleelle miehelle) ovat miehen ja naisen välisen avioliiton erikoistapauksia, joilla turvattiin (poika)lapsen saaminen maaomaisuuden säilyttämiseksi perheen ja suvun hallussa. Raamatussa ei tule missään esille avioliitto samaa sukupuolta olevien välillä. Näin Raamatussa tuodaan esille miehen ja naisen avioliiton malli, mutta vaietaan samaa sukupuolta olevien avioliitosta, joka ei tuon ajan yhteiskunnassa ollut ajateltavissa.
_ _ _
Heikki Palmu kritisoi Raamatun Luomiskertomukseen vetoamista miehen ja naisen avioliiton perusteluna: ”Luomiskertomus ei kerro avioliitosta vaan luomisesta.”
Tähän on todettava, että avioliitto on osa luomista. Luomiskertomus kertoo Jumalan luoduilleen antamasta kyvystä lisääntyä. Se toteutuu miehen ja naisen sukupuoliyhteyden kautta, joka konstituoi avioliiton. ”Jumala loi ihmisen … mieheksi ja naiseksi. Jumala siunasi heidät ja sanoi: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää…” (1 Moos 1:27-28) sekä ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1 Moos 2:24). Raamatussa avioliitto toteutui sukupuoliyhteyden kautta, kun morsiamen suvulta oli tähän suostumus.
_ _ _
Kirkossa on puhuttu viimeisen vuosikymmenen aikana paljon samaa sukupuolta olevien avioliitoista, mutta vain vähän miehen ja naisen välisistä avioliitoista. Jälkimmäisiä miehen ja naisen avioliittoja on kuitenkin yli 98 prosenttia solmituista avioliitoista: vuonna 2023 solmittuja avioliittoja oli 21 007, näistä samaa sukupuolta olevia avioliittoja oli 370, mikä on 1,76% solmituista avioliittoista. Kirkon tulee aktiivisesti pitää esillä avioliittoa kristillisenä parisuhteen muotona.
Koska avioliitoista valtaosa on miehen ja naisen välisiä liittoja ja niissä kasvaa suurin osa lapsista, muodostavat ne yhteiskunnan perustan – mitenkään vähättelemättä samaa sukupuolta olevien avioliittojen merkitystä. Kaikkien avioliiton solmiminen, pysyvä ja turvallinen parisuhde, sekä vastuun ja huolenpidon toteutuminen puolisoiden välillä luovat edellytykset myös lasten syntymiselle ja yhteiskunnan jatkuvuudelle.
Avioliittojen määrän romahdusmainen lasku tuottaa vaikeuksia sekä yksilöille että koko yhteiskunnalle. Runsaan vuosikymmenen aikana solmittujen avioliittojen määrä on laskenut noin kolmanneksella (n. 30 000/v => n. 20 000/v), samaan aikaan myös syntyvyys on laskenut noin kolmanneksella (62 000/v => 43 000/v) uhaten mm. hyvinvointivaltion ja eläkejärjestelmän perusteita.
Piispa Jukka Keskitalo kirjoittaa sivustollaan 13.5.2024 tästä piispainkokouksen esityksestä todeten mm. ”vastaavan mallin olleen Norjan kirkossa pian jo 10 vuotta.” Hän myös toteaa Norjan kirkon muistuttavan sekä herätysliikkeiden osalta käytännössä, että teologisesti Suomen evlut-kirkkoa. Kuitenkin Norjassa herätysliikkeet ovat itsenäisempiä. Herätysliikkeillä on myös omat pappisvihkimykset toisin kuin meidän kirkossamme, eikä ehtoollisenviettoa rajoiteta, kuten Suomen evlut-kirkossa. Ehkä joku tietää tarkemmin Norjan kirkon tilanteen.
Piispa Keskitalo myös korostaa, että – ”piispainkokouksen esityksen puolesta äänestäminen ei edellytä molempien avioliittokäsitysten sisällöllistä ja teologista hyväksymistä, vaan ainoastaan sitä, että tunnustaa kahden erilaisen avioliittokäsityksen olemassaolon kirkossamme. Näinhän asia on, eikä kumpikaan käsityksistä ole häviämässä mihinkään.”
Sitä ei ole ollenkaan vaikea tunnustaa, että kirkossamme on kaksi erilaista avioliittokäsitystä. Toinen – tämä kehden henkilön malli – ei vain ole kristillinen. Eikä se tule olemaan kristillinen, vaikka itse enkeli tulisi taivaasta ja muuta väittäisi Turun kansallispyhäkön portailla.
Viime vuosina on havaintojeni mukaan yleistynyt argumentaatio, jonka mukaan siitä, että kirkon jäsenet, erityisesti papit, harjoittavat asiaa X seuraa se, että asia X on kristillistä tai ainakin kristillisen uskon kanssa yhteensopivaa. Näin esimerkiksi joogasta puhuttaessa.
Nyt olisi siis tunnustettava kahden erilaisen avioliittokäsityksen olemassaolo kirkossa, koska asialle ei voida mitään. On julkisen suostumuksen antamisella hyväksyttävä vallitseva tosiasia ja toimittava sen mukaan, vaikka sisimmässään ajattelisi mitä.
Jotenkin tulee mieleen YYA-Suomi ja sen poliittinen ”liturgia”: Sopimusosapuolet sitoutuvat yhdessä lujittamaan rauhanomaisia, ystävällisiä ja luottamuksellisia keskinäisiä suhteita rauhan ja solidaarisuuden edistämiseksi… Päivi Räsänen ja herätysliikejohtajat edustavat tässä mallissa niitä tämän ajan ”neuvostovastaisia”, jotka sitkeästi ovat toista mieltä . SETA ja Tulkaa kaikki -aktivistit ovat puolestaan niitä valppaita vahtikoiria, jotka nyt ärhäkästi paljastavat ”neuvostovastaisia” voimia isänmaan parhaaksi. Ja jostakin kumman syystä nuo fasistis-neuvostovastaiset voimat kasvattavat aina vain voimiaan, vaikka kansa kannattaa vankkumatta Kekkosta ja YYA -ta.
Pekka: ”Kyse on siitä, että miehen ja naisen avioliitosta puhutaan kirkkomme opetuksessa kovin vähän.”
Ei kyllä tässä yhteydessä oli kyse siitä, että rinnastit avioliittojen määrän syntyvyysongelmaan. Lapsia syntyy kyllä avioliitoista huolimatta, ei ainoastaan tai edes voittopuolisesti niiden takia tai ansiosta.
Tekisi mieli kirjoittaa blogi otsikolla: ” miksi meidän pitää ajatella avioliittokeskustelua?”
Olemme sen omin silmin nähneet mitä keskustelu on saanut aikaan. Vain yhä syvenevää eripuraa.
Kirkolla on jo ennestään mittavia ongelmia ja ne vain lisääntyy vuosi vuodelta.
Miksi ihmeessä kirkolla on varaa ruokkia keskustelua, jonka varsinaisen tuloksena on kirkon hajoaminen. Sillä on selvää ettei osa kirkon väestä tule koskaan, eikä mistään hinnasta hyväksymään aloitetta X. Jos kirkon väki on oikeasti huolissaan kirkon hajoamisesta, niin kovin yksinkertaista oli päätyä siihen ettei aloitetta X hyväksytä.
Olisihan kirkossa paljon muutakin ja paljon merkityksellisempää asiaa, josta voisimme keskustella. Halua tähän nyt vain ei taida olla. Valtataistelun voittaminen taitaa kuitenkin olla tärkeämpää, kuin yhteinen matka. Asia X vielä kaiken lisäksi saa aikaan sen että yhteistyö seurakuntien sisällä vaikeutuu.
”Miksi ihmeessä kirkolla on varaa ruokkia keskustelua, jonka varsinaisen tuloksena on kirkon hajoaminen?”
Vain täysin passiiviset, välinpitämättömät eivät keskustele. Keskustelua käydään, vaikka varaa ei ole. Keskustelu tuotiin luterilaisen kirkon sisälle pyytämättä sekä valitettavasti.
”Valtataistelun voittaminen taitaa kuitenkin olla tärkeämpää, kuin yhteinen matka. Asia X vielä kaiken lisäksi saa aikaan sen että yhteistyö seurakuntien sisällä vaikeutuu.”
Toki yhteisen matkan pitäisi olla tärkeintä. Tätä piispat esityksellään ajavat. Jos olet perinteisellä kannalla, sinun pitää myös hyväksyä uusi kanta yhteisen matkan vuoksi, sama päinvastoin. Tasarahana tätä tarjoillaan.
Pekka P. Valtataistelusta tässä pitkälti on kysymys. Ongelma taitaa samalla olla siitä, että se, mitä Sinä ja minä pidämme paljon merkityksellisempänä, on yhä useammalle toisarvoista. Heidän mielestään meidän ei pidä olla ”sielujenvoittajia” vaan rakkauden ja tasa-arvon edistäjiä.
Sammeli Juntunen julkaisi muuten erinomaisen blogin tästä Seurakuntalaisen vieraskynässä.
Seurakuntiemme sisäinen yhteistyö ei muuten todennäköisesti vaikeudu ainakaan pysyvästi. Vastahankaan haraavat vaiennetaan mahtikäskyillä ja seurakuntien virkoihin aletaan nimittää niitä työntekijöitä, jotka kannattavat uutta järjestystä. Jos ei muuten, niin ärhäkkään syrjinnän vastaisen mediakampanjan vaatimuksesta ja muutaman erittäin edistysmielisen piispan antamalla esimerkillä. Seurakuntalaiset äänestävät toki jossakin määrin jaloillaan, mitä tulee toimintaan, mutta pysyvät kirkon jäseninä, koska siihen on totuttu. Tällä tavoin se edellinenkin kiistakysymys hoidettiin. (???)
”Heidän mielestään meidän ei pidä olla ’sielujen voittajia’ vaan rakkauden ja tasa-arvon edistäjiä.” Tässä tulee asetetuksi vastakkain kaksi asiaa, joiden ei mielestäni kuuluisi olla vastakohtia, ei edes vaihtoehtoja. Tarkoitetaanpa ’sielujen voittamisella’ sitten mitä tahansa, se ei onnistu edistämällä torjuntaa ja eriarvoisuutta.
Muistaakseni edustaja Holma totesi, ettei hän pidä siitä, että ”hänelle valehdellaan…varsinkaan Jumalan nimessä.” On valhe, että spn-liitot tulisivat koskaan olemaan kristillisiä avioliittoja, vaikka niitä siunattaisiin 200 sateenkaaripapin voimalla. Tätä ei ”kunioittavan keskustelun” hengessä tietenkään pitäsi sanoa. Sanon sen kuitenkin, kun Raamattu ja kirkon tunnustus sen vahvistavat. Edellä asiaan viittasin ns. Turun kansallipyhäkön portailta.
Raamatusta huolimatta….
”Muistaakseni edustaja Holma totesi, ettei hän pidä siitä, että ”hänelle valehdellaan…varsinkaan Jumalan nimessä.” (Kosti lainaten Holmaa)
”Totuudellisempaa olisi argumentoida, että Raamatusta huolimatta kirkon on ruvettava vihkimään samaa sukupuolta olevia. Mutta tällaista perustelua en ole kuullut keneltäkään muulta kuin Heikki Räisäseltä ja Jari Tervolta. (Sammeli Juntunen/ Seurakuntalainen, vieraskynä)
”On valhe, että spn-liitot tulisivat koskaan olemaan kristillisiä avioliittoja, vaikka niitä siunattaisiin 200 sateenkaaripapin voimalla.” Mikä tekee avioliitosta kristillisen? Tuskin se pelkästään papin siunauksesta sellaiseksi tulee. Toisaalta lienee niin, että maistraatissakin solmittu liitto voi olla kristillinen. Kristillinen avioliitto on kristittyjen solmima, jossa eletääb kristillistä elämää.
Martille,
Se vain on Pyhää, jonka Jumala pyhittää. Jos ajatellaan, että luomiskertomuksen Adamin ja Evan välinen yhteys ei ole Jumalan pyhittämää, niin se ei ole kristillistä. Kristuksen mukaan se on Jumalan valitsema yhteys. Hänesta (Kristuksesta) seuraa se, että avioliitto on kristillinen.
Jumala siunaa miehen ja naisen välisen yhteyden, vaikka pari ei Jumalaan usko. Pakanoiden miehen ja naisen välinen liitto nauttii luomisen siunauksesta. Kristus vahvistaa tämän yhteyden. Kastetut kristityt uskovat Jumalaan eli ovat kristittyjä. Kastamattomat eivät ole.
Täydennys kommenttiin unohtui.
1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 1:28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet”.
Jumala siunasi.
”Se vain on pyhää, jonka Jumala pyhittää.” Näin, jos tarkoitetaan Jumalalle pyhitettyä. Sanalla on ihan maallinenkin merkitys (joka on sukua pihalle). En laita yhtäläisyysmerkkiä pyhän ja kristillisen välille.
Sitten kaiketi voidaan todeta, että maallistunut evlut-kirkko on ihan pihalla.
Mielipiteen ilmaus ja toteaminen ovat eri asioita. Toteamus olisi hyvä todentaa. Siis, osoita, että kirkkomme on maallistunut ja ’ihan pihalla’. Tuo ilmaus muuten kuulostaa minusta hyvinkin kirkon tehtävältä. Jeesushan lähetti seuraajansa ’pihalle’ kuin lampaat susien joukkoon. ”Niin hän kutsui kokoon ne kaksitoista ja antoi heille voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja. Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita. Ja hän sanoi heille: ’Älkää ottako mitään matkalle, ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää, ei rahaa, älköön myös kenelläkään olko kahta ihokasta. Ja mihin taloon tulette, siihen jääkää, ja siitä lähtekää matkallenne. Ja missä eivät ota teitä vastaan, siitä kaupungista lähtekää pois, ja pudistakaa tomu jaloistanne, todistukseksi heitä vastaan.'”
Martti P. Eivät ne olekaan keskenään poissulkevia. Mutta suomalaisessa kontekstissa ne omien havaintojeni mukaan asemoituvat vastakohdikseen, koska rakkaudettomuutena, torjuntana ja eriarvoisuuden ylläpitämisenä pidetään sellaista, mikä ei sitä ole.
Vaikeaa tästä tulee väkisinkin, kun edes käsitteistä ei vallitse yksimielisyyttä!
”Rakkaudettomuutena, torjuntana ja eriarvoisuuden ylläpitämisenä pidetään sellaista, mikä ei sitä ole.” Voisitko antaa tästä esimerkin? Kumpaa pidät parempana arvioijana näissä asioissa, toimijaa vai kohdetta. Eikö se, joka kokee tulleensa rakkaudettomasti torjutuksi, ole oikeassa, jos torjuja kokee tehneensä hyvin ja oikein?
Martti P, kirjoitan sitten selkokielellä.
Sammeli Juntunen sanoitti asian harvinaisen hyvin tuossa Seurakuntalaisen blogissaan.
Olen totta kai samaa mieltä siitä, että rakkaudettomasti torjutuksi tulleen kokemus painaa.
Dilemma tässä spn-vihkimiskysymyksessä on kuitenkin siinä, kuinka sanomme ei synnille ja kyllä syntiselle, joita me kaikki olemme. Kun Jumalan Poika opettaa avioliitosta sen olevan miehen ja naisen välinen ja Raamatusta ei löydy hyväksyntää samaa sukupuolta olevien väliselle seksille, kristillisen kirkon tulee minun ymmärtääkseni pitäytyä näissä eikä ruveta ajattelemaan, että me tiedämme nämä asiat paremmin kuin Jumala itse.
Tässä kohden vallitsee – myönnän sen kyllä – sovittamaton ristiriita esimerkiksi minun ajatteluni ja Sinun ajattelusi välillä. Sitä paitsi meillä on Jumala, joka on itse omassa ruumiissaan kantanut kaiken synnin, pahuuden, rakkaudettomuuden, iljettävyydet ja raakuudet ristille. Sekä rakkaudettomuuden kokeneiden että rakkaudettomuutta harjoittaneiden.
Entäs jos se, mitä Sinä kutsut rakkaudettomuuden kokemukseksi, onkin kokemusta siitä, että ihminen jossakin syvällä sisimmässään tuntee Jumalan tuomion ja torjuu sen vakuuttamalla itselleen ja toisille, että kyse ei olekaan minun syntisyydestäni vaan toisten rakkaudettomuudesta? Ja sitten aletaan yhdessä perustella ja vakuutella, että kyse ei itse asiassa olekaan synnistä vaan vaikkapa Jumalan luomistyön hyvyydestä? (En rupea avaamaan tätä asiaa enkä aihepiiriä tarkemmin, mutta itselläni on hengellisiä kokemuksia tällaisesta taipumuksesta itsepetokseen omassa hengellisessä elämässäni).
Homoseksi on syntiä ja spn-parien kirkollinen vihkiminen viestittäisi monella tasolla täsmälleen päinvastaista. Meitä kritittyjä kutsutaan tässä(kin) asiassa pitäytymään Raamattuun ja palaamaan siihen. Samanaikaisesti meitä kutsutaan rakastamaan ja hyväksymään kaikki ihmiset kirkkoon Kristuksen antaman esimerkin ja Hänen armonsa antamin voimin sekä välttämään leimaamista, kiusaamista jne. Me kaikki olemme monin tavoin syntisiä ja Jumalan armon tarpeessa.
”Homoseksi on syntiä.” Kun sanot näin homoseksuaaliselle, kiellät häneltä oikeuden rakastavaan parisuhteeseen. Eikö se ole rakkaudetonta syrjintää? Mitä tulee Raamatun väitettyyn homovastaisuuteen, se liittyy Vanhassa testamentissa väkivaltaiseen ja häpäisevään raiskaukseen, ei homoseksuaalisesti suuntautuneiden keskinäisiin suhteisiin. Uuden testamentin puolella käytetyt sanat on taas ymmärretty pederastian tai pedofilian tuomitsemiseksi. Vastapainona on Daavidin ja Joonatanin elämänikäisen liiton kuvaus, josta sanotaan: ”Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi (2. Sam. 1:26).”
Martti P. Olen eri mieltä niistä tulkinnoista, mitä esität, varsinkin Daavidin ja Joonatanin suhteen osalta. Tunnen toki Agricolan UT:n käännöksen. Moni muu uudempi käännös kääntää toisin.
Tietenkään mitä tahansa ei pamauteta toisen kasvoille, kun kysymys on syvistä ja vaikeista asioista. Mutta kysymys on käsittääkseni aivan samasta asiasta, jos naimisissa olevaa heteroa muistutettaisiin kuudennesta käskystä ja sen sitovuudesta tilanteessa, jossa on pohdinnassa entisestä puolisosta eroaminen ja uusi avioliitto ihastuksen kanssa. Näitä tapauksiahan media on pullollaan.
Muuten muistutan siitä, että kristillisen kirkon avioliittokäsityksen ja vihkimiskäytäntöjen ei tarvitse eikä toisinaan edes pidä olla yksi yhteen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. En minä siihen voi puuttua, jos Kalle ja Ville menevät maistraattiin ja yhteiskunta pitää sitä avioliittona. Mutta kirkossa ja seurakunnassa se ei Raamatun, Jeesuksen, tunnustuksen ja tradition mukaan käy. Minusta on syvästi surullista, että näin itsestään selvästä asiasta pitää taistella tällä tavoin ja edessä on jonkin asteinen kirkkomme hajaannus.
Martti
Teksti ””Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi (2. Sam. 1:26).”
Miten teet elinikäisestä ystävyys liitosta homosuhteen? Vain siksi, että väkevää ystävyyttä verrataan naisen rakkautta ihanammaksi?
Homoerotiikkaa voidaan nähdä myös siellä missä sitä ei ole ole sekä päinvastoin. Mihin vedät rajan? Se ”kuuluisa kauneus on aina katsojan silmässä”.
Keskustelun sivusta kommentti ja ulkopuolisena senkin vuoksi, että en ole asianosainen eli homo. Mutta voisin kuvitella, miltä tuntuu, jos joku homoseksuaali, joka ei ole riittävän parkkiintunut, joutuu lukemaan kaikenlaisia ihon alle meneviä törkeyksiä (syntilistoja), mitä edelleen eräät kirkon taholta katsovat asialliseksi huudella.
”Miten teet elinikäisestä ystävyysliitosta homosuhteen?” Etuliite ’homo-’ tarkoittaa ’samaa’ Kun se liitetään seksuaalisuuteen, saadaan suomeksi sanottuna ’samansukupuolinen’. Daavid ja Jonatan olivat molemmat miehiä. Ei tämä sen monimutkaisempaa ole. Tiedetään, millaiset suhteet Daavidilla oli vaimoihinsa. Voimme siis päätellä, että ystävyysliitto miehen kanssa merkitsi hänelle tärkeämpää kumppanuutta kuin avioliitot – jos sellaista sanaa voi tässä käyttää – naisten kanssa. ”Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen (1. Moos. 2:18).'”
Kari-Matti
Edellinen kommenttini perustuu siihen, että agendaa esillä pitävät haluavat nähdä homoseksuaalisuutta myös siellä, missä sitä ei ole.
Ei kukaan voi kieltää kahden ihmisen välistä keskinäistä rakkautta, ei tietenkään. Raamattu ei kuitenkaan homoseksuaalisuutta tue.
Syyllistät luterilaisia konservatiiveja syntilistoista ja ihon alle menemisestä. Siinä olet taitava. Voisit myös luetella ortodoksit ja katoliset saman porukkaan! He saavat olla syytöksiltäsi rauhassa.
Minua ei ihmisten sänkykamarit kiinnosta, vaikka niin olet yrittänyt aikaisemmissa kirjoituksissasi yrittänyt esittää.
Kari. En kommentoinut kommenttejasi mitenkään. En ole niitä edes lukenut. Jos nyt en aivan väärin muista(?), en ole sinun osaltasi esittänyt yhtään mitään milloinkaan.
Mutta toki olen sitä mieltä, että etenkin muiden seksi tuntuu konservatiivikristityille olevan obsessio. Mutta nyt häivyn häiritsemästä ja Pekka Särkiön sinänsä hyvää blogia pilaamasta, vaikka toki eri mieltä olen.
Martti
”Daavid ja Jonatan olivat molemmat miehiä. Ei tämä sen monimutkaisempaa ole. Tiedetään, millaiset suhteet Daavidilla oli vaimoihinsa. Voimme siis päätellä, että ystävyysliitto miehen kanssa merkitsi hänelle tärkeämpää kumppanuutta kuin avioliitot – jos sellaista sanaa voi tässä käyttää – naisten kanssa.”
Niin, oli tärkeämpi kumppanuus. Ei tässä ole mielestäni mitään merkillistä.
Kari-Matti
Anteeksi, et kai ole suoraan juuri minua syyttänyt. Kommenttisi vain sattui olemaan heti minun kommenttini jälkeen. Olen toki yllättynyt, että et ole kommentteja lukenut, mutta kuitenkin otat kantaa.
Kari-Matti. Olen täsmälleen samaa mieltä, että kenellekään ei saa ”huudella” sivusta. Ei edes raamatunlauseita tule ”lätkiä” ja siteerata noin vain. Tässähän se yksi haaste on: puhua synnistä syntiselle itse syntisenä, evankeliumista käsin ja alhaalta käsin, tavoitteena toisen tukeminen ja auttaminen.
”Niin, oli tärkeämpi kumppanuus. Ei tässä ole mielestäni mitään merkillistä.” Se on minusta merkillistä, että samansukupuolisten liitoista keskustellessa usein näytään unohdettavan, että niissä on kumppanuus tärkeintä. Takerrutaan pelkästään siihen, mitä kenenkin makuuhuoneessa ehkä tapahtuu. Eihän sen pitäisi kuulua kenellekään!
Olkoot vain kumppaneita, mutta miksi he siihen tarvitsevat kirkollisen vihkimisen ja siunauksen? Sehän tässä on keskeistä, jota erimielisyys koskee. Mutta eipä siinä mitään. Tässä asiassa piispat tulevat kantamaan vastuun siitä, mitä merkitsee yhden muuttaminen kahdeksi.
”Miksi he siihen tarvitsevat kirkollisen vihkimisen ja siunauksen?” Tarvitsevatko perinteiset avioliitot kirkollisen vihkimisen? Vai toivovatko he ainoastaan sitä? Miksi maassamme nyt laillisiksi tulleet uudenlaiset liitot eivät saisi toivoa samaa? – – – Olen kuullut monia vihkimispuheita. Rakkaudesta ja uskollisesta kumppanuudesta on puhuttu paljon. En muista kuulleeni sanaakaan rakastelusta. Silti se näyttää olevan nyt monen keskustelijan mielessä päällimmäisenä.
Martti
Matt. 19:4-6
Kaikki on jo mainittu tässä. Ortodokseille ja katolisille tämä riittää. Miksei myös luterilaisille kristityille?
”Ortodokseille ja katolisille tämä riittää.” Riittääkö? Eivätkö he ole tehneet avioliittoon vihkimisestä sakramentin?
Kyllä, arvokkaana pitävät. Niinkuin alussa oli, nyt on ja aina.
”Kyllä, arvokkaana pitävät.” Arvostavat avioliittoa nähdäkseni enemmän kuin Jeesus itse. Hän sanoi sentään näinkin: ”Tässä maailmassa otetaan vaimo ja mennään vaimoksi. Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia (Luuk. 20:34-36).”
Näin Jeesus myös sanoi koskien tulevaa maailmaa. Vielä emme ole enkelien kaltaisia.
”Vielä emme ole enkelien kaltaisia.” Yrittäkäämme siis elää ihmisiksi.
Yrittäkäämme siis elää ihmisiksi.
Hyvä kommentti, hyvä tavoite.
Esitys repii hajalle nykyistäkin enemmän maamme henkistä ja hengellistä perustaa. Sukupuolten moninaisuuden kielteiset vaikutukset tulevat näkymään perheissä, varhaiskasvatuksessa,
koulujen opetuksessa, rippikouluissa, lähetystyössä, kirkon eri työmuodoissa aina yliopistoihin saakka. Ydinperheen status ja pyhyys heikkenevät radikaalisti
Näin siis kirjoitti Tapani Leppänen Seurakuntalaisessa tästä ”piispojen kuolemansuudelmasta.”
En oikein ymmärrä. Linkki ei myöskään auennut. Tsekkasin muutaman viime kommenteistasi ja mietin, että ilmaiset asioita aika henkilöön käyvästi ja joku voi pitää sävyäsi halventavana. Mutta – petrata voi varmasti.
Siinä se on. Näin se menee.
..kirkon asiat on kokonaan ihmisten vaihtuvien mielipiteiden varassa. Jolloin ne on saman arvoisia kuin heidänkin mielipiteensä.
Pekka P. En olisi ihan varma siitä, että suomalaisten tai edes kirkon jäsenten enemmistö tietäisi mitenkään kovin syvällisesti, mitä Jumalan sanan varassa eläminen tarkoittaa. Meille kaikille kun on luontaisesti tyypillistä hangoitella Jumalaa vastaan.
Kauko Pirinen kirjassaan Henrik Renqvist – oikeus historiallinen näkökulma 2003 antaa oikeastaan mainion kuvan ns. virallisen kirkon, joka fokusoitui Liperin kirkkoherraan Peranderiin ja hänen apulaisensa Renqvistin erimielisyytenä. Peranderin tekemä valitus Renqvistiä vastaan merkittiin tuomiokirjaan 8.11.1820, josta viimeinen merkintä tehtiin 10 vuotta myöhemmin 9.6.1830, eikä se päättynyt siihenkään. Oikeusjuttu oli autonomian ajan ensimmäinen herätyspappia vastaan nostettu. Kirkkoherra Perander halusi toisin sanoen antaa kenkää vastaanhangoittelevalle apulaiselleen.
Liperissä 1821 rovastintarkastuksessa pappilassa päästiin polttavaan asiaan todenteolla kiinni. Kirkkoherra Perander moitti Renqvistin aiheuttaneen herkkäuskoisen joukon keskuudessa haavemielisyyttä saaden samalla aikaan levottomuutta ja työnteon karttamista. Lisäksi hän oli nostanut epäsopua herrasväen ja alemman kansanluokan välille. Mutta erityisen loukkaavaksi Perander oli kokenut sen, että Renqvist saarnatessaan Kaanaan häistä oli sanonut, ettei Vapahtaja välittänyt herrojen kemuista. Renqvistin toiminnasta voisi nousta vaarallisia seurauksia. Niinkuin sitten seurasikin. Ihmisiä alkoi tulla herätykseen ja siitähän tuo erilleenheittäjä ei pidä ollenkaan myöskään armon vuonna 2024. Nyt meillä sitten on tämä Kaanaan häitten ”lisäpöytäkirja” ja asetelma sama. Piispainkokouksen kannanotto vastaan toisinajattelijat, jotka eivät näihin kemuhin halua lähteä.
Nyt meillä sitten on tämä Kaanaan häitten ”lisäpöytäkirja” ja asetelma sama.
Osuva ja naseva ilmaus, joka kuvaa Raamatusta irralleen otettua piispojen perustelua; Kaanaan häiden ”lisäpöytäkirja”. Voitaisiin ottaa käyttöön.
Hieno löytö historian kirjoista (Liperissä, 1821), kiitos!
Kari, kiitos! Kiinnostuin hiljattain jo edesmeneen arvostamani piispa Matti Sihvosen erään kirjan kautta Henrik Renqvististä. Piispa Matti Sihvonen oli syntyisin Sortavalasta, jossa rukoilevaisuus vaikutti. Tämä prof. Kauko Pirisen kirja on kerrassaan hyvä tuon ajan kuvaus, kun kustavilaisen pappilakulttuurin edustama kirkkoherra Perander ja talonpoikaislähtöinen Renqvist jotuivat ns. napit vastatusten. Oikeussalissa Renqvist oli vastaajana useammin kuin yksikään toinen herätysjohtaja, Porvoon tuomiokapitulin kuten myös maallisen esivallan edessä. Kirkkoherra Perander vierasti Renqvistin ylenpalttista uskonintoa ja muutoshalua. Piispa M.J. Alopaeus oli varoitellut kirkkoherraa tämän uuden apulaisen ylenmääräisestä uskoninnosta. Tämä ”ylenmääräinen uskoninto” näyttää kaikkina aikoina herättävän vastustusta. Eri aika, sama asetelma.
Eri aika, käytännössä sama asetelma. Miten nuo lakipykälät oikein menevät, kun kirkolliskokous on joka tapauksessa evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin? MTV3:n toimittajan Kari Pyrhösen kautta on ilmennyt 17.5. piispa Mari Leppäsen sanoneen sellaista, jota piispan suusta toimittajan mukaan ”ei ole aiemmin kuultu”. Piispa Leppänen toteaa tuossa artikkelissa; / ”Jos tämä kirkolliskokous ei kykene tekemään homoseksuaalit hyväksyvää päätöstä, hiippakunnat voivat ohjeistaa pappeja toimimaan kirkolliskokouksesta piittaamatta.”/ Miten tälläinen ”kannustus” on tulkittavissa ns. oikeudellisessa mielessä koskien kirkolliskokousta ja myös pappisvalaa?
”Miten tälläinen ’kannustus’ on tulkittavissa ns. oikeudellisessa mielessä koskien kirkolliskokousta ja myös pappisvalaa?” Ns oikeudellinen mieli lähtee ymmärtääkseni siitä, ettei kirkkolaissa ole avioliittoon vihkimisen yhteydessä mitään mainintaa vihittävien sukupuolesta. Se, miksi näin on, johtuu siitä, että kysmys on tullut ajankohtaiseksi vasta viime vuosina.
Kirkkojärjestys
1 §
Kirkon tunnustus
Suomen evankelis-luterilainen kirkko (kirkko) tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa.
Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Edelliseen liittyen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen, samoin kirkon vihkimistä koskeva säännöstö. Kun eduskunta sääti sukupuolineutraalin avioliittolain vuonna 2014, kirkon avioliittokäsitystä ei muutettu. Kirkon avioliittokäsityksen voi muuttaa kirkolliskokous, joka on kirkon ylin päättävä elin. (Evl).
Kun kirkolliskokouksen päätöstä ei ole muutettu, niin olettaisin, että kaikenlainen kannustus ja ohjeistus toimia vastoin kirkolliskokouksen voimassaolevaa päätöstä, kuten myös pappisvalaa vastaan sisältää myös oikeudellisen näkökulman.
Kosti Vasumäki, olisi selkeätä erottaa Kirkkojärjestyksestä lainaamasi kohta lainausmerkeillä. Se käsittää nähdäkseni vain kaksi ensimmäistä kappaletta. Se, mikä alkaa: ”Edelliseen liittyen…” on siis omaa tulkintaasi. Kysyit sitä, miten asiaa tulkitaan ’oikeudellisessa mielessä’. Teet oman olettamuksesi: joku näkee asian toisin. Kirkolle annettu vihkimisoikeus on yhteiskunnan myöntämänä maamme lakien alainen ja perustuu niiden käsitykseen avioliitosta.
En rivimiehenä tiedä, että onko piispa Leppäsellä oikeudellista oikeutusta ohjeistaa hiippakuntia edellä kuvatun toimittajan lainaukseen perustuvalla tavalla?
Martti Pentti ajattelee, että yhteiskunnan lainsäädännön muutoksen vuoksi sekä yhteiskunnan antama lupa ev.lut. kirkolle avioliiton vahvistajana, antaisi myös piispa Leppäselle mandaatin ohi kirkkojärjestyksen ja kirkon (kansankirkko Suomessa) tunnustuksen, toimia/ohjeistaa, ja sanoa kuten edellä oleva lainaus kuuluu?
MTV 3 toimittaja Kari Pyrhönen ihmettelee piispan lausuntoa.
Kansankirkon oikeusoppineet ottavat kantaa?
Niin. Martti P. Kirkkojärjestys ”Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti säädetään kirkkolain (652/2023) 1 luvun 1 §:n 2–4 momentin ja 2 §:n 1 momentin nojalla:
1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Kirkon tunnustus” (Lainattu internetistä)
Jospa kävisit evlut-kirkon sivustolla, niin löytäsit kohdan – Avioliitto ja kirkko löytänet myös tuon tekstin… ”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen, samoin kirkon vihkimistä koskeva säännöstö….” Lopussa oli (Evl), joka tarkoittaa lainattua tekstiä.
Evlut-kirkko voi ihan itsenäisesti päättää avioliittokäsityksestään, ilman yhteiskunnan velvoitetta suuntaan tai toiseen, joten toistan edellisen tekstin.
Kun kirkolliskokouksen päätöstä ei ole muutettu, niin siis – olettaisin -, että kaikenlainen – kannustus ja ohjeistus – toimia vastoin kirkolliskokouksen voimassaolevaa päätöstä, kuten myös pappisvalaa vastaan sisältää myös oikeudellisen näkökulman. Niin ja jos kerran kehotetaan ”hiippakuntia toimimaan kirkolliskokouksesta piittaamatta.” Näin siis mikäli toimittaja Kari Pyrhönen on lainannut oikein piispa Leppäsen kommenttia. Heitin siis vain ajatuksen tuosta oikeudellisesta näkökulmasta. Joka tapuksessa kirkolliskokous on evlut-kirkon ylin päättävä elin. Se virallinen, joka asiasta päättää lainmukaisessa järjestyksessä.
”Martti Pentti ajattelee, että…” Ajattelen, että sellaisellakin näkemyksellä on pätevät perustelunsa. Se ei merkitse, että olisin jyrkästi sitä mieltä. Tarkoituksemme lienee keskustella eikä väitellä. Tämä ei ole mikään vaalitentti.
Martti
Ei ole vaalitentti.
Epäilen silti kovasti, että tarjoilemaasi mandaattia ohjeistaa hiippakuntia, piispa Leppäsellä ei kuitenkaan ole. Se on niin sanotusti ”ohjekirjan” ulkopuolelta itselle annettu, asemaan kuuluva, asiassa mukana olevan, kantaa ottava lausunto, jota kirkkokansa tarkkana kuuntelee.
Martti
Keskustelen, en väittele.
”Keskustelen, en väittele.” Älä siis oleta mitään toisten keskustelijoiden mielipiteistä. Lue vain rivit, älä rivien välejä.
Martti
Pyydän anteeksi villiä tulkintaani. Olen olettanut enemmän kuin olisi lupa olettaa. Ymmärsin väärin kommenttisi keskeisen sisällön. Se, joka selittää on tappiolla. Tässä tapauksessa minä. Yritän jatkossa lukea tarkemmin.
Piispa Leppänen on aktiivinen asiassaan:
”Piispat voivat ohittaa kirkolliskokouksen päätöksen, mikäli esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä kaatuu.” (Leppänen/ Kotimaa 22.5.2024)
Mari Leppäsen ulostulo spn-vihkimisten edistämiseksi rinnastuu yllättävällä tavalla Olavi Rimpiläisen toimintaan pappisvihkimyksissä 1986 – 2000, vaikka erojakin on. ML antaa ymmärtää toimivansa oman vakaumuksensa mukaisesti aivan kuten OR toimi.
Ero on erityisesti siinä, että media suhtautuu ML:een ja hänen agendaansa myötäsukaisesti kun taas OR sai osakseen aikamoista myllytystä.
Näin helluntaiviikolla voi ottaa esiin yhden kiinnostavan lisänäkökulman. Aikoinaan jotkut naispappeusratkaisua jälkikäteen puolustaneet vetosivat siihen, että kirkolliskokoustamme ohjaa päätöksissään Pyhä Henki. Siihen saattoi tietysti vastata, että eikö Henki sitten ohjannut niitä kirkolliskokouksia, jotka eivät avanneet pappisvirkaa naisille (koska määräenemmistöä ei löytynyt)? Nyt ainakaan minä en ole kuullut vastaavaa argumentaatiota. Olisi ilmeisesti hankala sanoa, että Pyhä Henki on ohjannut kirkolliskokoustamme olemaan varsin vastahankainen piispojen spn-avioliittomallille.
Kiitos lyhyestä historian katsauksesta Marko Sjöblom.
Olisi ilmeisesti hankala sanoa…
Niin olisi. Taitaisi tulla kovasti kuraa niskaan? Meillä ei tietysti ole mandaattia sanoa, mitä Pyhä Henki on päättänyt kirkolliskokouksen suunnasta. Johdatusta voimme rukoilla. Rivimiehenä kuitenkin uskallan arvella, että ei kai Pyhä Henki ole sitä vastaan, mitä on kirjoitettu?
Tämä ko. tapaus muistuttaa kovasti valistuksen aikaa ja sen uskonkäsitystä, kun uuden valon lähteenä oli ihmisjärki. Vanha tuttu pyrkimys ihmisen vapauttamiseen luutuneista ennakkoluuloista ja ulkoisten auktoriteetien kahleista tienä edistykseen ja onneen, jota helvetin kauppamies tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimissä suositteli aikoinaan jo Aadamille ja Eevalle, te tulette samanlaisiksi kuin….!
”Keskiajalla Raamatun tulkintatapaa kutsuttiin nimellä Quadriga, joka yhdisti aiemmat tulkintatavat. Sen mukaan Raamatun teksteillä on nelitasoinen merkitys: kirjaimellinen, hengellinen eli allegorinen, moraalinen ja taivaallinen. Tämä tulkintatapa jäi katolisen kirkon keskeiseksi Raamatun tulkinnaksi.” Valistuksen aika vaikutti tietääkseni sen, että vastustajatkin omaksuivat aatteelle ominaisen ajatusmallin. Niinpä tuosta Quadrigasta kuihtui lähes tyystin kolme tulkintamallia ja vain kirjaimellinen jäi. Fundamentalistinen suhtautuminen Raamattuun on siis valistuksen tuote, vaikkakin tietyllä ’kierteellä’.
Järjenpalvonnassaan ja vastenmielisyydessä kaikkea dogmaattista kohtaan valistus ei pinnallisessa optimismissa ymmärtänyt synnin valtaa. Siis tätä ja tämä aika. Ellei sydän ole Jumalan puoleen kääntynyt, on hän niin totta kuin Herra elää, Jumalan silmissä niin ruma ja kauhia, kuin itse saatana. Tuo erilleenheittäjä, johon piispa Laajasalo viittasi kirkolliskokouksen avajaisjumalanpalveluksessa. Sillä eihän aito ilmoitus valistuksen mukaan voi sisältää mitään, mikä on ristiriidassa järjen kanssa joka tarkoitti sovinnon kättä uskon ja tiedon kanssa. Valistus ei pysynyt rivillä vaan luki Raamattua rivien välistä, kuten tämä aika ollen valistuksen opetuslapsi.
Kosti Vasumäen paatoksellinen kommentti taitaa olla malliesimerkki siitä valisuksenvastaisuudesta, joka käyttää valistuksen keinoja. Hän asettaa järkeä vastaan järjenvastaisuuden kuin se olisi merkittävä aidon uskon tunnusmerkki.
Martti Pentti. Mitäs paatoksellista tuossa tekstissä muka oli? Siteeraan omaa kommenttiasi. Lue riviltä, älä rivien välistä.
”Ellei sydän ole Jumalan puoleen kääntynyt, on hän niin totta kuin Herra elää Jumalan silmissä niin ruma ja kauhia, kuin itse saatana, tuo erilleenheittäjä, johon piispa Laajasalo viittasi.” Ellei tämä ole paatosta, ei sitten mikään ole.
Korjaan edellistä kommenttiani sikäli, että vuoden 1964 kirkkolaissa oli selkeästi vala, Jumalaan vedoten annettava määrämuotoinen vakuutus, pyhä sitoumus. Nykyään KJ 7:5§ se on siis pappislupaus.
”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.” Papiksi vihkimisen ehto on sitoutuminen KL 1:2§ ja KJ 1:1§ määräyksiin.
Piispan virkaan valittu antaa vielä toisen lupauksen, jossa hän lupaa kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä….”pysyä Jumalan pyhässä, puhtaassa sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. Tahdon myös tehdä parhaani, että kaikki muutkin, sekä sananpalvelijat että sanankuulijat hiippakunnassani niissä pysyisivät ja niiden mukaan eläisivät.” Täten tunnustuksen luonne piispan virassa tulee ”käskettynä”, valvoa, että Jumalan sanaa saarnataan tunnustuksen mukaisesti KJ 4:4§.
Edelliseen liittyen. Eikö ole viran lupauksen vastaista kenenkään taholta ”kehoittaa hiippakuntia ohjeistamaan pappeja ”toimimaan kirkolliskokouksesta piittaamatta?” Täten myös turhennetaan seurakuntalaisten keskuudessa pitäytyä evlut-kirkon tunnustuksessa ja Pyhässä Jumalan sanassa avioliitosta, jonka Kristus itse on vahvistanut. Sitä ei ole tosin kenenkään pakko noudattaa, kun Jumala ei hallitse voimalla vaan sanalla.
Kunnioittavan keskustelun periaatteita noudattaen kuitenkin on täysin varmaa, että Jumala ei tässä asiassa sanaansa muuta. Mutta surullista se on, kun toimitaan vastoin Hänen selkeää sanaansa vastaan. Piispallisella arvovallalla meidän sallitaan kuitenkin olla hyväksymättä kahta eri avioliittomallia. Kuitenkin edellytetään kahden avioliittomallin tunnustamista. Mikä logiikka tässä on? Ellen tunnusta, en myöskään hyväksy ja tosinpäin. Jos tunnustan niin loogisesti asian myös hyväksyn. Mutta kun en tunnusta (kuten ei moni mukaan), en myöskään hyväksy tälläistä jumalattomuutta mitä nyt evlut-kirkkoon ajetaan piispallisella arvovallalla.
.