Tunnin jonotus on takana: sain juuri kolmannen rokotteen. Hakeuduin oman sotealueemme sivupisteeseen puolen tunnin ajomatkan päähän. Ensin kävin kuitenkin kaupungin keskustassa walk-in rokotuspisteessä, mutta siellä monella mutkalla kiertävä jono liikkui hitaasti ja lupasi pitkää odotusaikaa.
Olin hämmästynyt ihmisten kärsivällisyydestä: ei purnausta, ei voivottelua. Maskit kasvoilla he halusivat pitää turvaväliä. Terveysviranomaisten sekä päättäjien viesti oman käytöksen ja ratkaisujen vaikutuksista yleiseen terveystilanteeseen on mennyt läpi, kun pandemia on koetellut jo toista vuotta yhteistä kestävyyttä.
Presidentti Niinistö antoi pandemian ensimmäisenä keväänä ohjeeksi pitää yllä fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä. Viisas ohje on antanut yleiset suuntaviivat suhtautumisessa pandemiaan ja lähimmäisiin.
Sen jälkeen koronatoimissa on nähty monia vaiheita: turvavälit, käsidesi, sulku, poikkeustila, yleisötilaisuuksien peruuttaminen, koronatestit, jäljitys, osallistujamäärien rajoittaminen, etäkokoukset, striimaukset, 1. rokotus, maskit, kohortointi, 2. rokotus, koronapassi, kotitestit, 3. rokotus – ja lopulta koronapassin vetäminen pois käytöstä, kun tuorein omikronvariantti on onnistunut väistämään kolmen rokotuksen muodostaman suojan.
Fyysinen etäisyys ja henkinen läheisyys ovat voimassa edelleen. Henkistä läheisyyttä kaivataan, samalla kun monien henkinen jaksaminen alkaa kriisiytyä. Opiskelijoista jopa joka kolmannella on ahdistus- ja masennusoireita (HS 29.12.). Vertaistukea tarjonneet ryhmät ovat tauolla. Yksinäisyydessä ongelmat alkavat kuormittaa yhä raskaammin.
_ _ _
Monet ovat joutuneet vaikeaan tilanteeseen, kun rajoitukset ovat estäneet heidän elinkeinonsa harjoittamisen esimerkiksi matkailu-, ravintola- ja esittävien taiteiden aloilla. Perustelu rokotuksille, rajoituksille ja sulkutoimille on kuitenkin purrut, nimittäin lähimmäisten suojelu ja terveydenhoidon kuormituksen vähentäminen.
Poikkeusaikoina nähdään selvemmin yhteisen selviämisen kannalta keskeiset perusasiat. Niitä halutaan noudattaa – jos ei oman selviämisen, niin sitten ainakin lähimmäisten vuoksi.
_ _ _
Koronan varjossa on käynnissä muitakin yleisesti tunnistettuja kehityskulkuja, jotka vaikuttavat yhteiseen selviämiseen; sosiologisia, terveydellisiä, taloudellisia, ekologisia, kuten:
1) Nuorten oppimiserot, heikentyvä fyysinen kunto, mielenterveyden ongelmat sekä huumehaittojen lisääntyminen (HS pk. 29.12.).
2) Elintasosairauksien lisääntyminen, ylipaino, 2-tyypin diabetes.
3) Valtion velkaantuminen, matalasta syntyvyydestä seuraava huoltosuhteen heikkeneminen ja pula tekijöistä.
4) Liiallinen raaka-aineiden kulutus, lajikato, pölyttäjien ja metsäluonnon häviäminen, ilmaston kuumeneminen, vaikeudet siirtymisessä fossiilittomaan energiaan.
Kaikkeen tarpeelliseen ei voida suunnata riittävästi budjettirahoitusta, eikä kaikkia korjaavia toimia pitäisikään ulkoistaa rahalla hoidettaviksi. Keinona on myös yhteinen vastuunkanto, joka on toiminut koronapandemian hidastamisessa ja selättämisessä.
Koronavuosien oppimiskokemuksiin voisi kuulua vastuunkanto itsestä ja lähimmäisten huomioon ottaminen omissa ratkaisuissa. Edellisiä neljän kohdan haasteita ei ratkaista vain työntämällä ne julkisen sektorin huoleksi. Jokainen voi tehdä ratkaisuja, jotka osaltaan vievät sosiologisia, terveydellisiä, taloudellisia ja ekologisia haasteita parempaan päin.
Eräs tarkastelukulma on, haetaanko yksilön oikeutta toimia haluamallaan tavalla vai etsintäänkö yhteisön kannalta kestävimpiä ratkaisuja. Koronapandemian aikana tämä kysymys tiivistyi esimerkiksi rokotusten ottamiseen: suljetaanko yhteiskunta kaikilta rokottamattomien suojelemiseksi? Tai pidetäänkö yökerhot auki, vaikka terveydenhoito kuormittuu ja monet tehohoitoa vaativat leikkaukset siirtyvät tuonnemmaksi?
_ _ _
Joissakin kysymyksissä tätä yhteistä näkökulmaa olisi suotavaa katsoa tarkkaan. Hesarin pääkirjoituksen otsikko toteaa: ”Huumehaittojen kasvu on otettava vakavasti” (29.12.). Huumekuolemat ovat lisääntyneet. Vuonna 2016 huumeisiin kuolleita oli 133, vuonna 2019 heitä oli 189. Hesari suosittaa rangaistavuuden lieventämistä ja käyttöhuoneiden avaamista. Kansainvälinen huumekauppa on rikollisten käsissä, eikä huumeiden käyttöä saada tekemälläkään yhteiskuntakelpoiseksi. Se synnyttää omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta, mutta ennen kaikkea yksilöiden ja perheiden tragedioita.
Kyselytutkimuksen mukaan vuonna 2018 yleisin huume oli kannabis. Kovien huumeiden käyttäjät ovat usein alkaneet kannabiksen polttajina. Puhutaan viihdekäytöstä. Kukaanhan ei tarkoituksella ala ongelmakäyttäjäksi? Eräät puolueet ovat ajaneet kannabiksen myynnin, käytön ja kotitarvekasvatuksen vapauttamista.
Samaan aikaan Savuton Suomi -hanke pyrkii tupakan polton ja nuuskan käytön lopettamiseen vuoteen 2030 mennessä mm. lainsäädäntöä kiristämällä. Perusteet ovat terveydellisiä. Mielestäni on erikoista, että samaan aikaan pyritään lainsäädäntöä väljentämällä sallimaan kannabiksen poltto, joka ei ole tupakointia harmittomampaa. Tässä tuntuu vallitsevan kaksoisstandardi: tupakoinnille ei – kannabiksen poltolle kyllä?
Korona on pakottanut meidät tinkimään omasta vapaudesta ja mukavuudesta. Olemme tehneet sen ensisijaisesti sairastumisen pelossa mutta myös yhteisen edun takia. Muuten elämme kyllä aikaa, joka korostaa yksilön oikeuksia. Yhteinen etu usein unohtuu, velvollisuuksista emme halua kuulla puhuttavankaan.
Kiitos Pirjo kommentista ja velvollisuuksista muistuttamisesta. Ilman velvollisuuksia ja niiden noudattamista ei ole kohta oikeuksiakaan. Tämän on koronapandemia osoittanut.
Korona aika on realistisesti vahvistanut ettei Jumaka suoranaisesti vaikuta planeetallamme, vaan tämä on annettu täällä olevien olentojen hallittavaksi, joita ihmiset ovat ollee viimeiset kaksi-kolmesataatuhatta vuotta.
Ihmettelin väen vähyyttä Kauneimpia joululauluja laulaessani. Sanoin sinne lähtiessä vaimolle, että pitää mennä ajoissa, sillä sinne tulee varmaan paljon väkeä. Glögiä oli varattu sadalle ja meitä taisi olla vähän toistakymmentä yhteesä.
Pekan Blogin otsikossa on tuo sana ”oppiminen”, niin sen oivalsin, että kirkon toiminta on rakennettu suuria joukkoja varten. Nyt on toisenlainen aika. On aika koota aivan pieniä laumoja ja etsiä sitä yhtä kadonnutta, joka ei kulje edes sen pienen laumankaan mukana .
Tuli tuossa mieleeni seuraava asia. Jos jossain on enemmän kiinnostusta Sanan perään kuin pääkaupunkiseudulla, niin olisiko viisautta tutkia mitä maalaisseurakunnissa tehdään toisin? Vai olemmeko oppimassa pääkaupunkiseudulta miten elämästä tehdään hauskaa, kun sokeripalat vilahtelevat hupiohjelmissa. Meidän pitäisi aina muistaa, ettei meille tuonut pelastusta pelle-Hermanni-tyyppi vaan kärsinyt Kristus. Verille ruoskittu ja ristille naulattu.