HS:n toimittaja Emil Elo pohdiskeli maanpuolustusta oheisen otsakkeen alla (HS 26.3.) ja viittasi YLE:n haastatteleman 22-vuotiaan Mikko Korhosen vastaukseen: ”Olen mieluummin elossa missä vain kuin kuolleena tässä hyvässä valtiossa.” Toimittaja Elo kiittelee rouhean loogista vastausta, vaikka pitääkin sitä itsekkäänä.
Samalla Elo pohtii itse, että juuri tämän kaltaisen ajattelun salliminen suomalaisessa yhteiskunnassa on hänelle syy puolustaa maata. Suomi on demokratia, jossa on vapaus ajatella ja sanoa mielipiteensä. Jossain toisessa maassa vastaava ajattelu ja sen mukainen toiminta johtaisivat sanojansa suuriin vaikeuksiin: ”Korhonen saa sanoa omia rouheita ajatuksiaan Ylelle ilman, että häntä laitetaan vankilaan niiden takia. Häntä ei myöskään saisi pakottaa rintamalle kuolemanvaaraan, jos hän ei ole sinne valmis lähtemään.”
Olen osittain samaa mieltä, että eri ajatusten suvaitseminen on osa suomalaisen yhteiskunnan vapautta ja tekee siitä puolustamisen arvoisen. Tähän sisältyy kuitenkin tarkemmin ajatellen ongelmia. Jotkut ajatukset vapaudesta uhkaavat loppuun asti vietyinä tuhota vapauden. Itsekkäät ajatukset kiertyvät oman edun ympärille. Samalla jää huomaamatta, että oma etu on usein riippuvainen yhteiskunnasta, joka tukee yksilöitä. Jos kieltäydyt puolustamasta hyvää yhteiskuntaa, iskee yhteiskunnan rapautuminen ja tuho sinua itseäsikin vastaan.
_ _ _
Eloa siteeraten ”häntä ei myöskään saisi pakottaa rintamalle kuolemanvaaraan, jos hän ei ole sinne valmis lähtemään.” Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin mukaan tulee toimia siten kuin toivoisi tulevan yleiseksi periaatteeksi. Yhdenvertaisuus ja yleinen periaate tarkoittaisi tässä tapauksessa, että kaikilla tulisi olla oikeus jättää puolustamatta maata. – Tämän ajatuksen taustalla tunnistan suomalaisen aseistakieltäytyjien marttyyrin Arndt Pekurisen ja hänen nimeään kantavan Lex Pekurisen vuodelta 1931, joka mahdollisti siviilipalveluksen. Pekurinen toimi 1927 alkaen Antimilitaristisessa liitossa, joka tähtäsi asevelvollisuuden lakkauttamiseen.
Voin hyvin kuvitella, mikä vaikutus Antimilitaristisen liiton toiminnalla olisi ollut Suomen tulevaisuudelle, jos liitto olisi päässyt tavoitteeseensa. Suomi olisi syksyllä 1939 ilman asevelvollisia ollut helppoa ruokaa Neuvostoliiton tykeille ja panssareille. Silloinen vapaus olisi vaihtunut neuvostomiehitykseen ja puhdistuksiin. Onneksi siis Antimilitaristisen liiton toiminta ei tullut yleiseksi periaatteeksi. Myös Ukraina kiittää tänään sitä, että miehet ja monet vapaaehtoiset naiset astuvat palvelukseen puolustamaan perheitään hyökkääjältä.
_ _ _
Suomi kestää hyvin melko suurenkin määrän aseistakieltäytyjiä. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin kulminaatiopiste – kieltäytyminen vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta: miksi jotkut saisivat nauttia yhteiskunnan vapaudesta ja muista eduista ilman, että ovat valmiita niitä puolustamaan?
Suomalaisten maanpuolustustahto on MTS:n pitkän mittaussarjan perusteella tällä hetkellä Euroopan korkeimpia ellei korkein. Viimeisen mittauksen mukaan (joulukuu 2021) 79% miehistä (kaikista vastaajista 68%) vastasi ”kyllä” kysymykseen ”jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?” Aseelliseen puolustautumiseen sisältyy kuoleman mahdollisuus. Ukrainan sota on nostanut jo valmiiksi korkealla tasolla ollutta maanpuolustustahtoa.
Kaikki Suomen 18-60 -vuotiaat kansalaiset ovat maanpuolustusvelvollisia, vaikkakaan kaikki eivät ole asevelvollisia. Siksi osallistuminen kokonaismaanpuolustukseen poikkeusoloissa koskee jossain muodossa myös aseistakieltäytyjiä tilanteessa tarkemmin määriteltävällä tavalla. Olisiko kyse palo- ja pelastuspalvelusta, ensi- ja sairaanhoidosta, väestönsiirroista ja massaevakuoinnista, muonituksesta ja sanitaatiosta, veden ja sähkön jakelusta, karjanhoidosta, öljyn- ja muiden ympäristömyrkkyjen torjunnasta, huoltovarmuusteollisuudessa toimimisesta vai mistä? Koulutuksen tulee olla ammattimaista ja tehokasta. Tämä on asevelvollisuuskomitean yksi näkökulmista, jota on tarkasteltava. Tarvetta erilaisille poikkeusolojen väestönsuojelutehtäville on runsaasti, kuten Ukrainan sota on osoittanut.
_ _ _
Hesarin artikkelissa Emil Elo toteaa ja kysyy: ”Sosiaalinen konstruktio nimeltä Suomi on puolustamisen arvoinen, mutta mitä minä siinä tarkalleen puolustaisin? … Kuolla saa vain kerran, joten syyn on oltava hyvä.” Viime sotien aikana puhuttiin asevelvollisten uhrivalmiudesta ja viitattiin tällä valmiuteen antaa oma henkensä isänmaan hyväksi. Sotilasvalan sanoin sotilas lupaa edelleen: ”Joukkoani, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.” Asepalveluksen vastaisessa keskustelussa puolestaan asevelvollisia on kutsuttu tykinruoaksi tai miinan polkijoiksi, jotka kuolevat turhaan.
Nykyisessä katsannossa pääpaino ei ole uhrin antamisessa, saati turhaan kuolemisessa, vaan tappioiden tuottamisessa hyökkääjälle. Vain siten hyökkäys voidaan torjua. Ukrainan menestyksekäs puolustautuminen on perustunut tälle ajatukselle, runsaiden tappioiden tuottamiselle, joka on yllättänyt sekä hyökkääjän että muun Euroopan. Suurin yllätys on ollut Ukrainan kansan taistelutahto, jota on nostanut hyökkääjän brutaalius.
_ _ _
Jokainen ihminen, kuten siis myös jokainen sotilas, on ihmisenä arvokas. Jokainen on äidin synnyttämä ja rakkaudella kasvattama. Jokainen on jollekin rakas. Kristillisen katsomuksen mukaan jokainen ihminen on Jumalan kuva ja tarkoitettu elämään rakkaudellisessa yhteydessä Jumalaan ja lähimmäisiin sekä luontoon. Siksi sota on hirvittävä onnettomuus, joka on mieluiten estettävä ennalta ja ratkaistava poliittisesti neuvottelupöydässä.
Aina tämäkään ei auta, vaan hyökkääjä lähtee liikkeelle suurella voimalla ja siviiliyhteiskunnalle suurta tuhoa aiheuttaen. Tällöin YK:n peruskirjan mukainen oikeutettu aseellinen puolustustaistelu tähtää hyökkääjän pysäyttämiseen kaikin – Geneven sopimusten mukaisin – keinoin. Siihen on valmistauduttava ajoissa ja uskottavalla kokonaismaapuolustuksella. Usein tämä pidäke hillitsee hyökkääjää lähtemästä liikkeelle. Silloin ihmishenget säästyvät molemmilla puolilla.
En ole nähnyt kenenkään tuovan esiin sitä mahdollisuutta, että jos kimpuumme kaikesta huolimatta käytäisiin, niin emme kykenisi kaikkia rajojamme puolustamaan. Osa, tai koko maa voisi joutua miehitetyksi ja pahimmassa tapauksessa pitkäaikaisen sodan tantereeksi. Jossa kaikki pommitettaisiin tuusan nuuskaksi. Sodan todellisuus ja elämän edellytykset sen jälkeen taitaa olla monelle liian iso pala. Helposti kuvitellaan, että elämä jatkuu sodassa ja se jälkeen, niin kuin ennenkin.
Nyt tämä totaalinen tuho on toteutumassa osassa Ukrainaa. Se herättää kysymyksen, mihin hyökkääjä tarvitsee tuhottuja kaupunkeja, jos aikoo alueen miehittää? Siviilikohteiden kuten sairaaloiden tuhoaminen on ihmisoikeusrikos, josta hyökkääjä joutuu aikanaan vastaamaan kansainvälisessä oikeudessa. Yritys miehittää Ukraina on käymässä Venäjälle hyvin kalliiksi omina tappioina ja taloudellisesti sekä kansainvälisten yhteyksien katkeamisena. Suomen puolustuskyky on huomattavasti vahvempi kuin Ukrainalla. Siksi pidäke mahdolliselle hyökkääjälle on suuri.
Naapurin kanssa on hyvä elää rauhassa, eikä haukkua selän takana, se on Suomen etu.
Ihminen on kuolevainen, ja vihan siirtäminen myös seuraavalle sukupolvelle on rikos ihmisyyttä vastaan.
Sodat eivät lopu haukkumalla, vaan hyvällä puheella ja rauhanliitoilla.
Juuri tähän viittaan kirjoittamalla, että erimielisyydet on ratkaistava neuvottelupöydissä.
Mielenkiintoinen ajatus, että oman henkensä vaaliminen on itsekkyyttä. Olen ajatuksesta lievästi ilmaistuna eri mieltä. 🙂
Oman henkensä vaaliminen on itsekkyyttä silloin, kun antaa muiden kuolla.
Melko pelkistetty näkemys?
Yksilön kuolema ei välttämättä auta yhtään mitään tai pelasta yhtään ketään. Mutta se vie kaiken yksilöltä itseltään.
Jos kaikki toimivat vain itseään ajatellen, ei yhteiskunta pysy pystyssä. Palomies menee palavaan asuntoon ja pelastaa savukaasujen tainnuttaman. Ohikulkija näkee jäihin pudonneen ja menee vetämään hänet pitkällä seipäällä avannosta. Jos ei ole itsensä riskeeraavia auttajia, ei ole pelastuneita.
Esimerkkisi ovat konkreettisia, joissa yksilö tietää antavansa apua, joka on tarpeellista juuri sillä hetkellä. Auttajien kuolemantapaukset antamissasi esimerkeissä ovat myös harvinaisia eivätkä ole siten verrattavissa sodan etulinjaan.
Ei minulle tuota minkäänlaista ongelmaa asettaa itseni vaaraan jos tiedän, että siitä on varmuudella hyötyä tietylle yksilölle tai joukolle. Sotaan etulinjassa osallistuessani en todennäköisesti auttaisi yhtään ketään yhtään millään tavalla, ja sen hintana voisi helposti olla ainoan elämäni menettäminen.
Panokseni mitättömyys verrattuna sen riskeihin eivät siis kohtaa millään tavalla. Joten kyllä, suhtaudun erittäin itsekkäästi ainoaan elämääni.
Sananvapauden kanssa meillä on vielä tekemistä.
Ainakaan minä en ole kokenut, että minulla olisi sananvapaus.
Kokemuksesi on väärä. Se, että ihmiset eivät ole kanssasi samaa mieltä venäjämielisestä propagandastasi, ei vähennä sananvapauttasi.
Syrjänen
Eikö Ukrainan sotakin johdu siitä, että siellä ei saa olla venäjämielinen ja kielinen vaikka siellä asuu venäläisiä ihmisiä.
Minä olen perin kyllästynyt kaikkiin russofoobikoihin.
Ei johdu. Sota johtuu Putinista.
Kysymyshän on myös arvojen hierarkiasta. Onko olemassa arvoja tai asioita, jotka ovat jostakin syystä arvokkaampia kuin oma henki (ja terveys). Joskus 1980-luvun alkupuolella eräässä pääkaupunkiseudun seurakunnassa vieraili suomalainen gospelmuusikko, joka oli sitä mieltä, että Suomessa ei ole asioita, joita kannattaa puolustaa aseellisesti.
Siitä, missä määrin Ukrainan sota johtuu juuri Vladimir Putinista, voidaan keskustella. (1) Ovatko osavastuussa esimerkiksi ne venäläiset ja ulkomaiset päättäjät/valta-asemassa olijat, jotka ovat eri syistä sallineet Putinin mennä näin pitkälle? (2) O(lisiv)atko muut venäläiset vallanpitäjät Venäjän etupiiri-ajattelun kannattajia ja siksi valmiita vastaavaan Ukrainan alueen ja/tai riippumattomuuden loukkaamiseen asevoimin?
Maailman onnellisimmassa maassa on vaikea, jopa mahdoton ajatella tilannetta, jossa kaikki onnellisen elämän edellytykset otettaisiin pois. Sitä merkitsisi maamme joutuminen vihollisen valtaan. Se näkyy siinä, että keskustelemme vain Natoon liittymisestä. Mikä on vain korvaavaa keskustelua sille todellista ahdistusta useimmille aiheuttavasta asiasta, että itsenäisyytemme voi olla hyvin lyhytaikainen ilo.
Pekka Veli. Totta taidat turista. Nykyiset (kansallis)valtiot ovat pitkälti ajatusrakennelmia, jotka voidaan myös haastaa. Suomalainen poliittinen vaikuttaja L. G. von Haartman totesi 1800-luvun puolivälissä: isänmaani onni on kuulua Venäjälle. 1800-luku oli Suomelle kieltämättä monella tapaa hyvää aikaa. Tästähän viime kädessä on kysymys: onko itsenäisyys meille eri seuraamuksineen sellainen arvo, että sen edestä kannattaa uhrata resursseja ja jopa taistella tai kuolla, jos jokin naapurivaltio haluaisi – sanotaan nyt vahvemman oikeudella – määrätä asioistamme. Koska useimmat asiat, joita pidämme jotenkin itsestään selvyyksinä, ovat kovan työn takana. Meille kristityille on tietysti kysymys myös siitä, onko varsinainen isänmaamme täällä vai taivaassa.
Marko Sjöblom, tämän hetken Venäjä tuskin on sellainen maa, johon kuulumista monet pitäisivät ”Isänmaan onnena”. Yksinomaan ne onnellisuusmittarit, jotka ovat tehneet Suomesta viidettä kertaa maailman onnellisimman maan, romahtaisivat osana Venäjää. Eikö opposition asema Venäjällä, yli 10 000 poliittista vankia, tai 15 vuoden vankeustuomio väärästä sanasta kerro riittävästi diktatuurista, joka Venäjällä vallitsee? Ukrainan päättäväinen puolustustaistelu kertoo kylliksi siitä tahdosta, jolla vastustetaan Venäjään liittymistä. Suomessakin noin 80% olisi aseellisen puolustuksen kannalla, jos tänne hyökätään.
Pekka Särkiö, selvennän hiukan. Olen samaa mieltä siitä, että joutuminen osaksi Venäjää olisi aikamoinen onnettomuus. Jos totta puhutaan, myöskään von Haartmanin ajan Suomi ei ollut mikään onnela varsinkaan köyhimmälle väestönosalle. L G von H kuului kansakunnan kermaan ja vauhditti uraansa jo nuorena Pietarissa. 1800-luvun yhteiskuntarakennus vauhdittui vasta 1855 alkaen Venäjän hävittyä Krimin/Oolannin sodan. Tarkoitukseni on vain nostaa esille se tosiasia, että eri aikakausina asioita arvotetaan eri tavoin. Ja eri yhteiskunta- ja ihmisryhmien edut sekä käsitykset voivat olla yllättävällä tavalla ristiriidassa keskenään.
Lisäys: minusta Suomea ja sen vapautta tulee itsestään selvästi puolustaa tarvittaessa myös asein. En ole koskaan ymmärtänyt aseistakieltäytyjiä (ja siviilipalvelustakin pitkin hampain; palvelumuotoja voidaan toki aina kehittää).
Marko Sjöblom oikein sanoitat kun kerrot ettet ole ymmärtänyt ”aseistakieltäytyjiä” vaikka yksi perusta on selkeääkin selkeämmin evankeliumissa, siis et ymmärrä evankeliumia, MOT.
Evankeliumin perusta on Jumalan rakkaus, siis Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainokaisen Poikansa ihmisten syntien sovitukseksi. Kun ihminen saa armon eli vastaanottaa tämän äärettömän rakkauden niin samalla ymmärtää kuinka PALJON on itse rikkonut Jumalaa vastaan ja tästä tulee (Jumalan rakkauden voimalla, joka vuodatetaan uskoviin Pyhän Hengen kautta) armollisuus toisia ihmisiä kohtaan, KAIKKIA, siis myös vihollisiakin jotka uhkaavat henkeä, miksi, ensinnäkin kun itse on saanut kaikki pimeydessä tietämättömänä tehdyt synnit anteeksi armosta niin ei voi tuomita ketään eikä kenenkään tekoja, toiseksi Jumala on myös antanut oman Poikansa myös tämän vihollisen puolesta ja näin hänelläkin on mahdollisuus kääntyä parannukseen ja mikä minä olisin viemään häneltä sen mahdollisuuden käyttämällä aseita tappaakseni hänet?
Kaikenkaikkiaan evankeliumi on hullutus niille jotka eivät sitä ymmärrä, siis miten järjetöntä on rakastaa vihollista ja olla tekemättä tälle pahaa kun hän uhkaa tappaa ja tuhota kaiken ”arvokkaan”? Siis kun tekee Jumalan tahdon eli rakastaa vihollisiakin, niin se mitä tapahtuu on Jumalan käsissä ja Hän on ”vastuussa” miten minulle käy ja tiedän että se on minulle parasta.
Ari. Uuden testamentin mukaan Herramme ja Hänen apostolinsa eivät koskaan vaatineet kohtaamiaan roomalaisia upseereita – sadanpäämiehiä – lähtemään armeijasta. Tappaminen ei ole koskaan hyvä asia, mutta joskus se on kristityillekin – puolustussodassa – pienempi paha kuin vain alistua väkivallan uhriksi. Kaikkea sitä, minkä Raamattu esittää yksilöä koskevaksi, ei voida suoraan laajentaa esimerkiksi kokonaista maata koskevaksi.
Marko Sjöblom siis kaikki mitä Jeesus ei kieltänyt onkin ”kristiyille” luvallista?
Missä kohden puhutaan ”kansojen koskevasta” evankeliumista eli onko kansoilla oma ”laki” jota niiden tulee noudattaa ja johdattaa ”yksilöitä” tekoihin joita Jeesus kieltää?
25 Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: ”Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan.
26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,
27 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne;(Matt.20)
Siis mielestäsi hirmutekoja tekevätkin hallitsijat voivat olle oikeita ”kristittyjä”?
Nyt siis onkin esivalta joka ohittaa Jeesuksen sanat ja voi antaa luvan yksilöille tehdä mitä tahansa vai onkohan sittenkään?
Ari, kanssasi on hankala vaihtaa ajatuksia, koska suivaannut helposti siitä, että joku päätyy erilaisiin käsityksiin kuin Sinä.
Nuo Jeesuksen sanat koskevat opetuslapsia, eivät valtioita ja esivaltaa. On itsestään selvää, että kristityillä ei ole lupaa raakuuksiin ja väkivaltaan. Samalla pitää muistaa, että 2000 vuoden aikana myös kristittyjen käsitykset esimerkiksi sodasta ja väkivallan käytöstä rangaistusmuotona ovat muuttuneet. Onneksi.
Marko Sjöblom nyt kirjoitit selkeästi ,kiitos siitä.
Ketkä pelastuvat, eikö juuri Jeesuksen opetuslapset jotka kuulevat Jeesuksen äänen ja seuraavat Häntä.
Pidät minun ”suivaantumisena” kun tuon esille valheen ja se loukkaa sinua, mieti miten Jeesus kohtasi fariseukset ja kirjanoppineet ja kuinka nämä loukkaantuivat Häneen, eikö Jeesuksella ollut rakkautta heitä kohtaan ja myös iankaikkisen elämän sanat myös heille, miksi he loukkaatuivat, koska heidän sydämensä oli paatunut eivätkä kääntyneet parannukseen Jeesuksen sanan mukaan.
On lievästi sanottuna outoa, että annamme Ukrainan kärsiä yksin. Venäjä uhkaa meitä seuraavaksi ja murskaa vähän kerrassaan ensin Ukrainaa. Silti rahoitamme Venäjän sota-ponnisteluja kaasun ostolla, vain siksi, että kaasusta luopuminen merkitsee lyhellä tähtäimellä talouskehityksemme hiipumista.
Eilinen MOT ohjelma avasi minulle sen miksi Medjeeven saattoi pilkata länttä Olikarkkien rahojen jäädyttämisestä. Rahat onkin todellisuudessa koko ajan Venäjän valtion käytettävissä. Eikä oikeasti täysin Olikarkkien taskussa. Joten Venäjä voi leikitellä lännen kanssa ja länsi jopa auttaa sitä raha-asioiden hoidossa.
Lännessä ei voi ryhtyä paljastamaan Venäjän rahanpeusa, sillä samalla paljastuisi liian arkoja asioita lännen johtajien tekemisissä.
Hyvä blogikirjoitus, kiitos siitä!