Koronan vuoksi monta kertaa peruuntunut matka Saksaan toteutui viimein. Tein 30 vuotta sitten jatko-opintoja Etelä-Saksassa ja monet ystävyydet ovat sittemmin jatkuneet. Keskustelin ajankohtaisista asioista mm. lääkärin, uskonnonopettajan, kirkon lakimiehen ja teologian professorin kanssa.
Edessä oleva liittokanslerin valinta näkyy katukuvassa. SPD:n ehdokkaan Olaf Scholzin kuvia on katujen varsilla ja häntä pidetään todennäköisenä valintana. Monet pitävät häntä varmimpana Frau Merkelin linjan jatkajana, vaikka puolue on toinen. Toiset sanovat, että pelkkä kansleri ei vaikuta tuleviin linjauksiin vaan koko hallitus. Koska hallituspuolueet vaihtuvat, ei linja jatku samana. Ampellicht- eli liikennevalokoalitio: sosiaalidemokraatit, liberaalit ja vihreät neuvottelevat hallitusohjelmasta.
Ympäristön ja talouden näkökulmien tasapainottelu on keskeinen kysymys. Kesän rankkasateet ja tuhotulvat sekä edellisten kesien kuumuus alleviivaavat ympäristöä koskevien päätösten merkitystä. Kaarnakuoriaiset ja kuumuus ovat tappaneet kuusikot laajoilla alueilla. Näkymä Teutoburger Waldissa on murheellinen. Keltaisten pyökkimetsien yläpuolella kuolleet kuuset seisovat harmaina ja maata peittävät kaadettujen kuusien luurankomaiset röykkiöt. Nähtävästi kotimaisen tukkipuun heikentyvä saatavuus tulee jatkossa koettelemaan Saksan metsäteollisuutta.
Tuulivoimaloita on paljon, mutta niihin sitoutuu suuri määrä terästä ja betonia, joiden valmistus tuottaa hiilidioksidia. Katse kohdistuukin aiempaa enemmän aurinkovoimaan. Etelä-Saksan Baden-Württembergissä vihreät ovat vallassa ja laki määrää asentamaan aurinkopaneelit uusiin taloihin. Saksa päätti luopua varhain ydinvoimasta, mutta korvaavaa vihreää sähköä ei ole vielä kysyntää vastaavasti. Hiilivoimalat tuottavat edelleen huomattavan osa sähköstä. Hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen ja vihreään sähköön siirtyminen vaativat raskaita toimia.
Autoteollisuus on luopumassa fossiilista polttoainetta käyttävistä moottoreista. Lopullista sanaa käyttövoimasta ei ole kuitenkaan vielä sanottu. Sähköautojen miinukset tiedostetaan: akkujen vaatimat harvinaiset maametallit ja suuri paino, josta seuraa teiden suurempi kuluminen, latauksen tuomat rajoitukset sekä fossiilisilla polttoaineilla tuotettu sähkö.
Vetyteknologia etenee nopeasti. Vedyllä voidaan vähentää huomattavasti teräksen valmistuksen hiilidioksidikuormaa. Hiilidioksidipäästöjä aiheuttavan harmaan vedyn tuotannon sijaan etsitään keinoja päästöttömän, vihreän vedyn tuottamiseen. Suomalainen keksintö valmistaa vetyä biokaasusta voisi olla sellainen. Metaanimolekyylin hajottamiseen vedyksi ja hiileksi menee vain 10% siitä sähköenergiasta, joka tarvitaan, kun vesimolekyyli puretaan vedyksi ja hapeksi.
_ _ _
Vihreät ratkaisut vaikuttavat myös teollisuustuotantoon ja saavat kysymään, onko Euroopan talousveturilla edelleen voimaa. Vaikuttaa siltä, että talous etenee ympäristöinnovaatioiden varassa, kuten auto- ja vetyteollisuus osoittavat, mikä helpottaa kasvihuonekaasujen leikkaamista. Kulutuksen ja tuotannon jatkuva kasvu iskee kuitenkin luonnon monimuotoisuutta ja lajikirjoa vastaan.
Saksassa on herättänyt suurta huomiota tutkimus, joka osoittaa hyönteisten biomassan pienentyneen kolmessa vuosikymmenessä 75%. Siten hyönteisten määrää vähenee joka vuosi 2,5%, mikä on erittäin huolestuttavaa jo pelkästään ihmisen ruoantuotannon, puhumattakaan ekosysteemien elinvoiman kannalta.
Kaikkia syitä hyönteiskatoon ei tunneta, mutta torjunta-aineet – kuten glyfosaatti, jota on Monsanton tuottamassa Roundupissa sekä peittaukseen käytettävät neonikotinoidit – ovat ainakin osasyynä. Ne tulisi kieltää nopeasti. Lisäksi hyönteiskatoon vaikuttavat niittyjen ja kosteikkojen raivaaminen sekä öinen valosaaste. Peltojen reunoihin jätettävät niittyalat, pensasaidat sekä öisten valojen himmentäminen lainsäädäntöteitse olisivat vaikuttavia toimia.
_ _ _
Saksaa painaa matala syntyvyys ja tulevien ikäluokkien pieneneminen, millä on vaikutusta työvoimapulaan ja eläkejärjestelmään. Ongelma on yleinen kaikkialla Länsi-Euroopassa. Saksassa syntyvyys on kuitenkin Suomea korkeampi ja työperäinen maahanmuutto suurempaa. Siten Saksalla on Suomea paremmat mahdollisuudet selättää matalan syntyvyyden tuomat vaikeudet.
Maahanmuutto on pysynyt viime vuosina matalalla tasolla, kunnes viikko sitten maanantaina Puolan vastaiselta rajalta tuli yli 1000 pakolaista ja suuri pakolaisten määrä on jatkunut senkin jälkeen. Tätä on kutsuttu joissakin arvioissa Valko-Venäjän hybridisodankäynniksi kuten myös maakaasun tuonnin rajoittamista ja hinnan korottamista kymmenillä prosenteilla.
Pakolaiskysymys jakaa mielipiteitä ja vaikuttaa poliitikkojen kantoihin. Vuonna 2015 maahan tullut somalipakolainen puukotti kesäkuussa Würtzburgissa kuoliaaksi kolme naista ja haavoitti useita muita. Viime viikolla hänet todettiin psyykkisesti sairaaksi ja syyntakeettomaksi. Samalla herätti huomiota, että hän oli jo aiemmin syyllistynyt Saksassa rikoksiin ja oli maahan tullessaan ilmoittanut ikänsä seitsemän vuotta todellista alhaisemmaksi. Siksi on kysytty, olisiko viranomaisten tullut eristää hänet jo aiemmin.
_ _ _
Mitä kuuluu Saksan kirkoille? Baden-Württembergissä kirkosta eroaminen jatkuu prosenttiyksikön vuosivauhtia, millä on vaikutusta kirkon toimintaan ja talouteen. Papin virkoja vähennetään ja jäljellä jäävät papit hoitavat yhä useampia seurakuntia. Aiemmin esimerkiksi näljän ja puolen papin hoitamaa usean kylän ja seurakunnan aluetta hoitaa nyt kaksi pappia. Seurakunnan alueen jäsenten vähentymisestä alle tietyn rajan seuraa papin uskonnonopetusvelvollisuuden lisäys kouluissa neljästä kahdeksaan viikkotuntiin. Kunnat maksavat seurakunnille tästä pappien uskonnonopetuksesta, joka on Baden-Württembergissä tunnustuksellista. Pappien lisäksi opetusta antavat päätoimiset uskonnon opettajat, jotka ovat koulutukseltaan teologeja.
Edellisestä kehityksestä on ollut seurauksena, että teologian opiskelijoiden määrä on pudonnut viimeisten vuosikymmenten aikana kolmannekseen aiemmasta. Tämä kuitenkin riittää täyttämään kirkon tarpeen, kun papin paikkoja on aiempaa vähemmän. Samalla enemmistö valitsee uskonnon opettajan koulutuslinjan seurakuntapapin linjan sijasta, kun suhde oli aiemmin päinvastainen. Tuntuma on, että konservatiivisten pappien osuus on lisääntynyt.
Papin työ on tullut aiempaa suuritöisemmäksi, mikä koettelee kutsumusta ja jaksamista. Lisäksi eräiden katolisten pappien julkisuudessa olleet lasten seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset näkyvät myös suhtautumisessa evankelisiin pappeihin – aivan kuin nämäkin olisivat potentiaalisia lasten väärinkäyttäjiä. Se koetaan raskaana. Yleistysten tekeminen koskemaan kokonaista ihmisryhmää – esimerkiksi että jokin maahanmuuttajaryhmä syyllistyisi tiettyihin rikoksiin – torjutaan aiheellisesti. Vastaavaa yleistämistä tapahtuu siis kuitenkin pappien kohdalla.
Jälkikirjoitus 7.11. Junapuukotus Saksassa pari päivää sitten herättää jälleen kysymyksen, onko teko tehty terroristisessa tarkoituksessa vai täyttä ymmärrystä vailla. Joka tapauksessa kyseisen kaltaiset iskut lisäävät maassa polarisaatiota, turvattomuutta ja maahanmuuttovastaisuutta.
Saattohoito on äärettömän tärkeä tukemisen kohde, yhteisvastuukeräys on oikealla asialla. Mutta minä ymmärrän saattohoidon tarkoittavan myös hyvän elämän tavoittelemista ja tukemista viimeiseen hengenvetoon asti. Siinä mielessä mainoskamppanja on hyvin yksipuolinen ja harhaanjohtavakin. Jari Sinkkosen analyysi kuvista on terävästi oikeaan osunut.
Samaa mieltä kuin Osmo Kauppinen. En käsitä, miksi moisiin julisteisiin on tuhlattu rahaa.
Kiitos monipolvisesta kattauksesta.
Kirkon papin tehtävä on olla sytyttäjä joka seurakuntalaiset saa tarttumaan Jumalan Armolupauksiin olla jakamassa yhteistä hyvää asiaa kun se henkilökohtaiseksi on tullut.
Näin on sama vaikka kerran kuukaudessa kokoonnuttaisiin Uudelleen Uhraamiseen Kristuksen Uhrin muistamisessa. Seurakunnannan papit voivat asiaa keskenään hoitaa miten useasti uskovat asian sitä tarvitsevan.
Mitä Evankeliumit todistavat, ”Niin usein kun Te” on sama ”kuin silloin Te” , ja tästä tietystikään ei saa katsoa johtoasiaa viikottaisen Messun olevan seurakunnan keskinen asia minne kaikkien työntekijöiden tulisi puhaltaa.
Uskonkokemukset jaettuna niin omassa työssä kuin vapauttavana asiana oman sielunelämän hoitamisessa ovat tärkeintä asiaa, eikä niinkään kirkkojohtoisen sanan prekumilaatioissa oikeassa ja hyvässä toimimisessa ymmärrettyjen sääntömuodollisuuksien mukaan.
Uskonkokemukset opettamisen muodoista katsomatta ovat aina persoonakohtaisia, ja palautuvat itse Ihmisen saamiin kykyihin lahjoissa.
Seurakunnan yhteinen ateria Kristuksen muistoksi olisi näin Kiitosateria kaikesta hyvästä mitä Ihminen osakseen on saanut.
Syntien tunnustaminen katumusta ja syyllisyyttä ymmärtäen olisi opetusta annettuna mahdollista kastemaljaan kumartamalla jolloin lyhyet Ehtoolliskäynnit olisivat mahdollisia lasten ja kauppakassien kanssa kun tilaisuuksista ilmoitettaisiin.
Eihän tässä ole vaiva kun toimeen tarttumisesta.
Kenttäpiispalta syvälleluotaava blogi. Kiitos siitä. Mielenkiintoinen on myös tieto, että ”kunnat maksavat seurakunnille pappien ja teologien tunnustuksellisen uskonnonopetuksen Baden-Württembergissä.”
Suomessa sensijaan murehditaan mm. sitä, että armeijan kutsuntatilaisuuksien seurakunnan muutaman minuutin tervehdykset ovat tulleet joillakin paikkakunnilla liian julistukselliseksi. Tervehditään vain , ettei tulla harjoittaneeksi uskontoa.
Monet ilmiöt tulevat Suomeen muutamia vuosia myöhemmin. Voivatko hyönteiskato ja kuoriaistuhot kuusimetsissä pahentua meilläkin? Hyvä, että vetyteolliduudessa on otettu askeleita ja kehitetty uusia valmistustekniikoita. Kokoluokka ja investoinnit ovat vielä vaatimattomia. Myös kirkkojen kehitystä kannattaa seurata. Johtaako papin virkojen väheneminen ja työmäärän kasvu pieneneviin opiskelijamääriin?
Työmäärä voi kasvaa miltei rajattomasti, mutta työn laatua ei voi samaan aikaan pitää korkealla tasolla. Jo nyt monet tehtävät joudutaan hoitamaan, ikääkuin vasemmalla kädellä. Mihinkään ei kyetä paneutumaan kunnolla. Työmäärän kasvaessa kasvaa myös siitä aiheutuva tressi kasvaa ja sisäiset palkinnot vähenevät.
Seurakuntappien työaika sopii huonosti yksiin perhe-elämän kassa. Tuskin on montakaan siinä suhteessa yhtä epäkiitollista tehtävää . Papin tulee rakastaa kaikkia, mutta hän ei saa rakastua. Vapaat on silloin kun perheeellä ei ole vapaata ja päinvastoin. Hoida siinä sitten hyvin avioliittoasi ja kasvata lapsesi. Pappina tulisi olla esimerkkinä muille, mutta työnkuva ei eväitä sille anna. Joten voi todella olla, niin että jatkossa yhä harvempi lähtee alalle.
Resursseiltaan vähitellen köyhtyvässä kirkossa virat vähenevät ja henkilöä kohden jyvittyvä työmäärä kasvaa. Meikäläisessä kontekstissa tämä asetelma on johtanut AY-liikkeen pyrkimyksiin tehdä kirkollisesta työstä työajallista kaikille työntekijöille, papisto mukaan luettuna.
Voi olla, että liitot saavuttavat haluamansa – mutta korkeintaan hetkeksi, jos siksikään. Vähenevien resurssien kirkko muuttuu vähitellen väistämättä joksikin muuksi kuin virasto- ja työntekijäkirkoksi. Sellaisen ylläpitämiseen ei yksinkertaisesti ole varaa. Tämä todellisuus nähdään jo monissa maaseutuseurakunnissa. Virka toisensa jälkeen lakkautetaan. Pappisvirka muuttuu sen myötä yhä enemmän hengelliseksi palveluviraksi, jossa taloudellinen ylöspito mahdollistaa hengellisen työn kristillisessä yhteisössä, siis seurakunnassa.
Nykyisessä murrosvaiheessa eletään kuitenkin suurissa seurakunnissa ja yhtymissä ylimenokautta (vaikkei se ehkä siltä vaikuta). Papiston osalta vedotaan työaika-autonomian puuttumiseen haviteltaessa työajallisuutta, kun toimituksia (erityisesti hautaansiunaamisia) on tehtäväksi sarjatyönä eikä niitä sovita suoraan seurakuntalaisten kanssa. Tämä todellisuus ei kuitenkaan kestä loputtomiin: toistaiseksi kuolleista suurin osa on ollut kirkon jäseniä ja monille kirkkoon kuulumattomillekin halutaan kristilliset hautajaiset, mutta entä sitten, kun suuret ikäluokat ovat poissa? (Ei ole muuten sanottua, onko kirkolla tulevaisuudessa taloudellisia edetyksiä siunata kaikkia kirkkoon kuulumattomia – teologisesti olisi perusteltua rajata aikuiset ei-kastetut pois jo nyt, jollei kyseessä ole ollut kasteopetusta saava henkilö).
Nykyisessä tilanteessa ei nähdäkseni siksi tulisikaan etsiä ratkaisua papiston työn kuluttavuuteen työajallisuudesta vaan muun työn rajaamisesta priorisoimalla. Kaikki ei ole välttämätöntä tai edes tarpeellista. Hengellinen työ ytimeen ja seurakuntalaisia kantamaan vastuuta niistä tehtävistä, joihin ei ehdottoman välttämättömästi tarvita työntekijää. Ja se, mitä ei voida näillä resursseilla hoitaa (ja jolle ei esimerkiksi löydy seurakuntalaisista tekijöitä) voidaan lopettaa. Tulevaisuudessa se tulee joka tapauksessa vastaan.
Kiitos, Heikki Revolle hyvästä kommentista. Papin työn priorisointi hengellisen työn ytimeen on edessä kirkon resurssien vähentyessä. Tämä myös selittänee kehitystä Saksassa: työmäärän kasvaminen ja hengellisen palvelutehtävän korostuminen vaativat kutsumustietoisuutta ja seurakuntapapeiksi haluavien määrä vähenee. Sama kehitys lienee Suomessakin jossain vaiheessa?