Mikä nostalginen tunne, kun postiluukku kolahtaa ja eteisen matolle tipahtaa kirje.
Oikein kunnon valkoinen käsinkirjoitettu kirje joltakin ystävältä vuosien takaa!
Postikortteja saan vielä silloin tällöin, mutta ne alkavat olla myös harvinaisia. Ei siis ihme, että postilaitos karsii väkeään, kun ihmiset eivät enää kirjoittele toisilleen.
Miten sitä ennen vanhaan kirjoiteltiinkaan! Jopa ulkomaille asti.
Kirjoiteltiin mummeille kuulumisia, kummitädille kiitoskirjeitä, romanttisia rakkauskirjeitä sen aikaisille ihastuksille tai opiskelujen aikoihin rahankerjuukirjeitä kotiväelle.
Viime päivinä olen istunut useammankin rupeaman olohuoneen sohvallamme ja lueskellut todella vanhoja kirjeitä, pari vuotta sitten edesmenneen Aino- tätini jäämistöä olen yhä kasvavalla mielenkiinnolla selaillut. Tätini, isän sisko, on tehnyt hienon esityön : hän on merkinnyt kirjekuorien päälle aiheet ja vuosiluvut.
On pitkiä ohjekirjeitä Joutsan ruustinnalta tytölleen, minun Sisko- mummilleni, hänen opiskelupaikkoihinsa 1900- luvun alussa.
Sisko- mummini ja hänen miehensä Oskarin hellyttäviä kirjeitä nuorena parina toisilleen. Perheen kasvaessa myös arkisemmat asiat astuvat kuvioihin myös kirjeissä. Suvun ja perheen jäsenten kirjeitä toisilleen alkaen 1900- luvun alkupuolelta lähes 70- 80 vuoden ajalta.
Näissä teksteissä tulee esiin oikein hyvin sen ajan kulttuuri, tavat ja tapahtumat. Koska Sisko ja Oskari olivat hartaita kristittyjä, myös tuo uskon asia tulee selkeästi esiin hyvin monissa kirjeissä.
Miten liikutuinkaan, kun luin isäni, Heikin, pikkupoikana kirjoittamat viestit kesäleiriltä kotiväelleen tai isäni viestit sotarintamalta läheisilleen.
Koska Oskari oli upseeri ja Sisko historianopettaja , he asuivat useinkin eri paikkakunnilla, siksi tuota kirjeenvaihtomateriaalia on runsaastikin.
Lisäksi Sisko- mummini oli myös usein kantaaottava yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin asioihin. On säilynyt isot määrät hänen lehtiartikkeleitaan ja esitelmiensä runkoja tai pidettyjä puheita milloin milläkin päivillä tai juhlissa. Monissa artikkeleissaan Kotimaa-lehdelle hän väsymättä jaksoi kritisoida tai tuoda muuten julki kantaansa päivän polttaviin ongelmiin ja asioihin. Joidenkin kirjoitusten mukaan hän uupumatta pommitti myös kouluhallituksen virkamiehiä uudistamaan koululaitosta, varsinkin hän vaati uudistamaan sen aikaista oppikoulua.
Hänellä oli myös laaja kirjeenvaihto joidenkin oppilaittensa sekä sen aikaisten tunnettujen kirjailijoiden kanssa, eipä välttynyt piispakaan eikä itse presidentti hänen terävältä, mutta hienotunteisesti verhotulta kritiikiltään. Myös Kotiliesi-lehteen mummini kirjoitteli kodin ja koulun asioista lehden ilmestymisen alkuvuosina. Erilaiset kristilliset julkaisut saivat mummiltani usein materiaalia ja he olivat , niin Sisko kuin Oskari, kristillisen kasvatuksen innokkaita kannattajia.
Nyt tiedän mistä oma innostukseni lehtikirjoitteluun ja yhteiskunnan ongelmien parantamiseen on lähtöisin!
Tunnen näitä vanhoja kirjeitä ja dokumentteja lukiessani todellista historian siipien havinaa.
Mutta entä tämä nykyinen uusi sukupolvi?
Eipä taideta enää muistaa kirjeiden kirjoittelusta mitään, kun on kännykät ja netit.
Nykyaika menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja menneisyyteen ei ole enää paluuta!
Mitä dokumenttia minusta jää jälkipolville ? Alkaisinko kirjoitella lasteni lapsille kannustavia kirjeitä ja kertoa itsestäni ja arvoistani?
Haluaisin, että minut muistettaisiin lämpimänä ja kuuntelevana mummina. Mummina, joka toivoo hartaasti heidän tekevän omat valintansa oman mielensä ja omatuntonsa mukaisesti ja että he kuuntelisivat todella omaa sisintään ja tehden näin sitten itse omat valintansa ja löytää myös tärkeät ja hyvät arvot.
Lastenlapsia on 26. Joten miten tuon muistamisen oikein voisi organisoida? Jokaisen syntymäpäivän tienoilla voisi mummilta tupsahtaa postiluukusta ihan henkilökohtainen kirje päivänsankarille?
Toki voisihan sitä tehdä itse jonkinlaisen muistelmateoksen valokuvineen ja lahjoittaa sen sitten lasten perheisiin. Kyllä nykyään on erilaisia tapoja tallentaa asioita.
Nyt juuri ovat koulut alkaneet. Kohta puoliin taitavat muutkin opinahjot avata ovensa.
Voisikohan sitä tehdä kannustuskirjeen vaikka kiertokirjeenä kaikille opiskeleville lastenlapsilleni tälläiselta eläkkeellä olevalta opettajalta, mutta heitä rakastavalta mummilta.
Kirjeen loppuun laittaisin kaikille Taivaan Isän siunausta- toivotuksen.
Sisko- mummini ja vaarini Oskarin kirjeissä toisilleen ja lapsilleen ja useille ystävilleen olivat myös nämä kalliit hengelliset tervehdykset kirjeiden alussa ja lopussa.
Marja! Kiitos ajatuksistasi. Jaan tuntemuksesi hienoista hetkistä, joita voi viettää entispolvien lähettämien kirjeiden äärellä.
Tekstiviestit ovat nopeita nykypäivän postikortteja, mutta ne eivät säily, ellei niitä pysty siirtämään tulostettavaan muotoon. Arkistokelpoisella värillä arkistokelpoiselle paperille.
Sama pätee tietenkin näihin blogeihin. Ne ovat sähköinen ikkuna, joka menee jossain vaiheessa pysyvästi kiinni. Mutta kun aika ajoin muistaa tulostaa tuotoksiaan paperille, saa säilytetyksi pienen kurkistusaukon sielunmaisemaansa niille, joilla on aikanaan pääsy omaan kotiarkistoon.
Nostan kanssasi hattua myös kaikille, jotka jaksavat kirjoittaa vanhanaikaista kirjepostia.
Hei Jouni!
Kiitos vastauksestasi! Sinultahan tuli hyvä idea, voisinkin vaikka tulostaa joululahjaksi blogini jutut lapsilleni ja heidän perheilleen. Koska tiedän, että näitä minun blogejani eivät läheskään kaikki lapseni lue, saatikka lastenlapseni. Olenhan toki tulostanut itselleni talteen kaikki juttuni eri lehtiin.
Tosiaan Jouni, minähän voisin alkaa kerätä pientä kotiarkistoa omaan hyllyyni, johon tallentaisin runoni, pakinani, omat tekeleeni viime vuosilta jotenkin kauniisti nidottuna.
Tein joskus 40 vuotta sitten nuorena äitinä oma kustanteena kaksi pientä kirjasta Äidin ikkuna 1 ja Äidin ikkuna 2 ja niihin olin koonnut Ilkka-lehteen ja muihinkin lehtiin joskus tehdyt pakinat, ne sisälsiät myös runoja ja äitini piirroksia. Niitä ei ole enää saatavilla kuin lasteni kirjahyllyissä kullekin lapselle uniikkikappaleet.
Ne pienet kirjaset kertoivat niistä ajoista kun lapset olivat pieniä. Nyt on elämä kuljettanut suurten vastoinkäymisten ja murheiden läpi, nyt kirjoitukseni olisivat aivan erilaisia. Mutta ovathan lapsetkin kasvaneet ja lentäneet pesästä. Olenhan itsekin jo isoäiti ja näkökulma elämään ja asioihin on vaihtunut tai muuttunut.
Mutta kun on ollut perhejuhlia, niin ihmeekseni ja ilokseni on kaivettu tuo pienet kirjaset esiin ja luettu minkälainen kukin on ollut pienenä eli ne käyvät nyt vuosia myöhemmin juuri tämäntyyppisissä tilaisuuksissa hyvin ”kaupaksi”.
Kiitos tästä kirjoituksestasi Marja Vilkama! Minulle kirjeenvaihto on ollut aina yksi rakkaimmista harrastuksista ja on edelleen. Nuorisoon en enää 43-vuotiaana lukeudu, mutta meissä nelikymppisissä tätä harrastusta edelleen on. Minulla on muutama kouluajoilta tuttu ystävä, joiden kanssa olen kirjoitellut läpi vuosikymmenten. Lisäksi on pari tuoreempaa kirjeystävää. Kun isotätini vielä eli, olin hänen kanssaan vuosia kirjeenvaihdossa. Kirjettä kirjoittaessa oman elämän asiat jotenkin jäsentyvät. On myös ihana kuulla toisten kuulumisia ja keskustella milloin mistäkin elämän polttavasta aiheesta. Kirjoitan kirjeitä sekä käsin että koneella ja tulostaen. Sähköpostilla en niitä kuitenkaan koskaan lähetä. Koristelen kirjepaperit ja kuoret lehdistä leikkaamillani kuvilla ja lähetän perinteisessä postissa.
Isovanhempani kuolivat minun ollessani vielä lapsi. Myöhemmin olen lukenut esim. mummuni ja vaarini sota-aikaista kirjeenvaihtoa. Olen saanut aivan uutta ymmärrystä ja tietoa heidän persoonallisuuksistaan sitä kautta.
On tosiaankin sääli, jos kaikki ihmisten välinen kommunikaatio jatkossa häviää bittiavaruuteen!
Monilla firmoilla on nykyään helppokäyttöisiä ohjelmia omatekoisten valokuvakirjojen tekemiseen. Niihin voi laittaa myös tekstiä niin paljon kuin haluaa. Suosittelen lämpimästi, että teet sellaisen lastenlapsillesi! Itse olen käyttänyt Ifolorin kirja-ohjelmaa (sen saa ladattua ihan Ifolorin nettisivuilta). Mutta muitakin on.
Emilia hyvä, lämmin kiitos vastauksestasi!
Kannustuksesta ja rohkaisusta säilyttää jälkipolville meistä jotakin, meidän ajatuksistamme, arvoistamme ja elämästämme.