Katsoimme eilen mieheni kanssa Netflixistä elokuvan Layla M. Se kertoo Amsterdamissa asuvan teini-ikäisen muslimitytön vähittäisestä radikalisoitumisesta. Tarina oli varsin uskottava. Kokemus epäreilusta kohtelusta sekä etniseen taustaan ja uskonnolliseen vakaumukseen liittyvästä rasismista nousi alun perin melko pienistä yksittäisistä tilanteista. Sitten se alkoi kasvaa ja voimistua, ja synnytti tytössä halun tutustua syvemmin omaan uskontoonsa ja antautua sille. Koko ajan elokuvaa katsoessani kuitenkin mietin, ettei kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä kasvava viha yksistään selitä radikalisoitumista. Elokuvan radikalisoituvassa teini-ikäisessä muslimitytössä näin osittain 16-vuotiaan itseni.
Palatessani ajatuksissani omiin teinivuosiini tajusin, että teini-ikäinen on ylipäätään altis radikalisoitumaan, niin uskonnollisesti, poliittisesti kuin aatteellisestikin. Jyrkkä, mustavalkoinen ja kahtiajakautunut maailmankuva sopii monen teinin sieluun. Palava halu taistella jonkun asian puolesta tai jotakin vastaan sekä syvä kaipuu yhteisöllisyyteen tekevät teini-ikäisistä tietyllä tavalla helppoja uhreja monenlaisille ääriliikkeille.
Teinivuosieni seurakuntapiireissä syntyi niin kutsuttu Maanantaipiiri ja myöhemmin Maitobaari, joiden jäsenistä osa puolestaan muodosti myöhemmin äärimmäinen jyrkän ja sulkeutuneen Koivuniemen lahkon. Miten monet älykkäät ja korkeasti koulutetut tuttavani lopulta päätyivätkään sinne. Liikehdintä oli karismaattista ja Raamattua tulkittiin hyvin kirjaimellisesti. Varsinkin myöhemmin liikehdintää leimasivat myös aurotitaarinen johtajuus, manipulointi, menestysteologinen ajattelu ja naisten alistaminen.
Osallistuin pitkään raamattupiiriin, jota veti henkilö, joka oli myöhemmin yksi Maitobaarin perustajista. Meille vastikään riparin käyneille raamis oli antoisa, ilmassa oli suurta hengenpaloa. Me nuoret kirkasotsaiset uskovaiset janosimme lisää tietoa, lisää kokemuksia, lisää ymmärrystä. Olimme kaikki vilpittömiä, aivan varmasti myös raamiksen vetäjä.
Katsoessani elokuvaa Layla M tunnistin jotakin teini-ikäisestä itsestäni: olisin kiihkeästi halunnut, että lapsuuden perheeni olisi ollut uskonnollisempi. Ja minulla tässä ei ollut taustalla mitään rasismikokemuksia. Sisäsyntyinen taipumus hengellisyyteen, nuoruuden mustavalkoinen maailmankuva sekä ympärilläni silloin vaikuttanut karismaattinen, ratkaisukeskeinen kristillisyys riittivät, ja saivat minut paitsi kaipaamaan kotiin syvää uskonnollisuutta myös pelkäämään ja suremaan vanhempieni kadotukseen joutumista. Nyt tuo lähes hävettää, mutta silloin pelko oli minulle totta.
Monet ystävni seurakuntanuorissa traumatisoituivat lopulta pahasti tuon kaiken keskellä. Heitä peloteltiin henkivalloilla ja demoneilla ja houkuteltin mukaan syvemmälle piireihin hyvin kyseenalaisinkin keinoin. Itse säästyin traumoilta enkä tullut koskaan vedetyksi mukaan mihinkään sisäpiireihin. Luullakseni se johtui siitä, että kukaan nuori mies liikkeen liepeillä ei ollut kiinnostunut minusta vaimoehdokkaana. Useita ihmisiä ympäriltäni tuntui nimittäin vievän syvemmälle piireihin tämän tapaiset voimat. Toki myös muutto kauas toiselle paikkakunnalle opiskeluitten perässä auttoi itseäni katsomaan asioita uudesta kulmasta.
Mitä vanhemmaksi tulin sitä enemmän aloin nähdä ongelmia ja sokeutta, jopa pahuutta tässä hengellisyydessä, joka teininä tuntui houkuttelevalta ja oikealta. Sittemmin on ollut vapauttavaa tajuta, että kristittyjen parissa on lukemattomia eri tapoja tulkita Raamattua ja elää todeksi uskoa. Kaikissa piireissä ei vaadita tottelemista ja sokeaa uskoa, vaan kannustetaan ajattelemaan, epäilemään, kyseenalaistamaan, ottamaan itse selvää ja ennen kaikkea olemaan rehellinen itselle ja muille. Nykyään en ole valmis tinkimään rehellisyydestä piiruakaan. Oikeaoppisuus jää arvona kauas rehellisyyden taakse.
Mikä sitten suojelee teiniä radikalisoitumiselta? Tähän ei nähdäkseni ole yksiselitteistä vastausta. Monia varmaankin suojelee perusterve lapsuudenperhe tai hyvät ja intohimoiset harrastukset. Silti pidän mahdollisena, että lähes kuka tahansa taustastaan riippumatta voi tietyssä iässä ja otollisissa olosuhteissa tulla vedetyksi mukaan johonkin äärimmäiseen. Ja siinä tilanteessa vanhempien aito huoli ja kiivas vastustus voi olla se viimeinen niitti, joka saa nuoren nimenomaan liittymään johonkin tiukkaan yhteisöön. Kasvattajilta vaaditaan siis suurta viisautta ja herkkävaistoisuutta, jotta hyvä tarkoitus ei johtaisi siihen pahaan, miltä he juuri haluaisivat lastensa välttyvän.
Kiinnostava blogi. Sitä jäin miettimään, voiko Olarin (?) seurakunnan piirissä/liepeillä syntyneiden Maanantaipiiriin ja Maitobaariin tahi koivuniemiläiyyden kaltaisiin ryhmiin/liikkeisiin hakeutumista/ajautumista kuvata radikalisoitumiseksi.
Hyvä kysymys Jorma Hentilä! Itse vastaisin että kyllä. Tuo liikehdintähän ei oikeasti liittynyt evankelis-luterilaiseen Olarin seurakuntaan, vaikka tapahtuikin sen nuorten keskuudessa ja aluksi kokoontumisetkin olivat Olarin seurakunnan tiloissa. Kyseessä oli Otaniemen teekkareiden keskuudesta noussut vahva hengellinen herätys, joka kulkeutui Olarin seurakunnan nuorten keskuuteen, koska mukana teekkarikuvioissa oli Olarin seurakunnan nuoria. Aluksi homma vaikutti jokseenkin viattomalta, aidolta, elävältä karismaattisuudelta. Sittemmin se sai yhä hullumpia ja hurjempia muotoja. Liikkeeseen liittyvä maailmankuva oli/ on erittäin jyrkkä ja kahtiajakautunut. Itse ainakin linkitän radikalisoitumisen ja hyvin voimakkaasti dualistisen maailmankuvan toisiinsa. Ne tukevat toinen toistaan.
Kyllähän tämä Koivuniemi on radikalisoitunut. Riittää kun käy lukemassa Koivuniemen firmansivuja niin asia tulee melko selväksi. Hyvin on Koivuniemi soluttautunut poliittisenvallan huipulle, mutta niinhän sitä sanotaan, että näkymätön valta on kaikista voimakkainta valtaa.
Maitobaari meni metsään, koska sen johdosta puuttuivat teologit. Toiminnassa ei ollut mukana pappeja, vaan se jätettiin kokonaan maalikoiden varaan.
Harhaopit on pysyneet samankaltaisina vuosituhannet. Joten teologit kykenevät niitä nytkin tunnistamaan. Tiedän, että herätysten johtoon on pyydetty juuri tuosta syystä pappeja, jotta metsään meno on voitu estää.
Erinomainen pohdinta.
Erilaiset lahkot ovat aina vaarallisia. Protestanttinen ”karismaattisuus” tarkoittaa turhan usein yhden henkilön ympärille ryhmittäytyvää joukkoa. Mm. protestanttien oppi-isä Kalvin hallitsi Geneveä rajuin ottein. Ja Zwingli kävi uskonsotia toisia kristittyjä vastaan.
Olisi hienoa jos protestantit sanoutuisivat irti näistä väkivaltaisista oppi-isistään. Ehkä myös Lutherista, jonka puheet eivät läheskään aina ilmentäneet kristillistä rakkautta vaan ennemminkin vallanhalua.
Minusta radikaalisuuteen, perusteellisten muutosten ajamiseen, ei välttämättä liity musta-valkoinen maailmankuva.
Ajattelen esimerkiksi russelilaista rauhanliikettä, jota Sadankomitea – jonka jäsen olen ollut miltei perustamisesta saakka – edustaa Suomessa. Sama koskee eräitä muitakin 1960-luvun radikaaleja liikkeitä ja järjestöjä, kuten Marraskuunliike, Yhdistys 9 tai Toisen säteen ryhmä ja Psyke (1970-luvulta lährien Seta), jotka ajoivat perusteellisia uudistuksia kontrolli-, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan tai naisten asemaan ja miesten ja naisten välisiin yhteiskunnallisiin suhteisiin tahi homojen ja lesbojen asemaan.
Tuo on kyllä totta. Itse ehkä käytän tässä radikalisoitumis-sanaa enemmänkin sen nykyisin yleistyneessä merkityksessä, jolla viitataan esim. ääri-islamiin.
Emilia Karhu. ” Itse ehkä käytän tässä radikalisoitumis-sanaa enemmänkin sen nykyisin yleistyneessä merkityksessä, jolla viitataan esim. ääri-islamiin”.
Ei meillä Suomessa ole ollut mitään ääri-islamiin verrattavaa radikalisoitumista. Islamistinuorien radikalisoitumiseen on usein selkeitä sosiaalisia ja psykologisiakin syitä, jotka sitten altistavat näitä nuoria radikalisoitumiselle. Meidän kristilliset lahkot pahimmillaankin ovat olleet aika kesyjä näihin islamisteihin verrattuna, jotka kehottavat räjäyttelemään pommeja, ampumaan väkijoukkoon tai ajamaan kuorma-autolla ihmisten päälle.
Jorma Hentilän mainitsemat liikkeet ovat etupäässä toimineet laillisissa rajoissa ja myös motivoineet toimintansa selkeästi. En tiedä, oliko meillä edes 1970-luvun taistolaisten joukossa potentiaalisia väkivaltaisen vallankumouksen kannattajia.
Kyllä islam on aivan erityinen hengellinen kasvualusta tällaiselle irrationaaliselle väkivaltaisuudelle.
Pekka Pesonen: tuossa on varmasti vinhasti perää. Ja arvelen, ettei ole millään tavalla sattumaa, ettei noissa piireissä pappeja hengaillut eikä varsinkaan johtavissa rooleissa. He olisivat olleet lahkojohtajalle ja hänen harjoittamalleen aivopesulle todella suuri uhka.
Emilia: ”Nykyään en ole valmis tinkimään rehellisyydestä piiruakaan. Oikeaoppisuus jää arvona kauas rehellisyyden taakse”
Tiettyä mustavalkoista ajattelua vielä jäljellä, tervettä sellaista 🙂
Rehellisyys etsii ja pyrkii kohti totuutta, sinällään se ei ole siis oikeaa oppia vastaan.
Hyvä havainto 🙂
Oikeaoppisuus niinkuin sen ymmärrän ei pyri totuuteen vaan katsoo sen jo kokonaan saavuttaneensa. Siksi se ei ole rehellistä.
Emilia, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Meidän oma viisaus altiistaa harhaoppien ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Tänpänä on voimissaan kaikki vanhat harhaopit ja sitten on vielä pussillinen uusia harhaoppeja. Pyhä Raamattu ja Luterilaiset tunnustuskirjat auttavat meitä pysymään oikealla tiellä. Kannattaa lukea Jeesuksen pitämän Vuorisaarnan ja pohtia miten itse sietää erilaisia harhaoppeja ja onko niissä mukana. Jeesus Kristus on ainut Ylipappi ja hänen johdossa kannattaa kulkea.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Samalla silti ajattelen, että koko ajan on pysyttävä valppaana myös sen mahdollisuuden kanssa, että Raamattuun ja tunnustuskirjoihin vetoamalla tehdään syvästi pahaa ja vahingoitetaan ihmisiä. Itse en usko, että Jumala on tarkoittanut Raamattua sellaiseen käyttöön.
Emilia, juuri näin. Valppaanaolo on tärkeää. Todellakin voi olla monenlaista opetusta ja monet voivat vedota ties mihin, mutta tärkeää on, että me itse olemme oikealla tiellä, jolloin huomaisimme, jos opetus on väärää ja turmiollista. Maailmassa on ties mitä tuulia ja jos niiden mukana seilaamme, niin lopputulos ei voi olla hyvä. Huono tilanne on, jos olemme johtajien tai muiden vietävissä, eikä meillä ole mitään pohjaa arvioida opetusta. Todellakin Jeesuksen opit Raamatussa ovat niitä fundamentteja jotka auttavat meitä arvioimaan sitä mitä meille kerrotaan ja opetetaan. Lisäksi koko Raamattu on Jumalan sanaa, jota säännöllisesti kannattaa lukea, jotta korvamme ja silmämme pysyvät terveenä. Tunnustuskirjoja lukemalle meille selviää terve luterilainen oppi. Raamattua ei tarvitse kyseenalaistaa, mutta kaikki se mitä meille joku opettaa on arvioitava ja alistettava Jumalan sanan alle (myös tunnustuskirjat). Jos pörräämme ties missä porukassa, niin silloin meidän silmämme ja korvamme kyvyt heikkenevät. Kysymys on, että pystymmekö huolehtimaan itsestämme vai ajaudummeko harhaoppien ja maailman tuulien vietäväksi?
”Kysymys on, että pystymmekö huolehtimaan itsestämme.” Kristityn on pikemminkin asetuttava Jumalan huolenpidon alle. Oma kyky itsestä huolehtimiseen on vajavainen.
Blogi kertoo teini-iästä. Me kasvattajat emme aina tunnista sitä, että teinillä voi olla `palava halu taistella jonkun asian puolesta`. Minulla on sellainen kokemus, että monet kaipaavat ohjausta johonkin, joka on kaunista ja totta. Se ei ole uhka vaan kasvattajan mahdollisuus, jolla vastataan yhteen teini-iän arvokkaaseen kaipuuseen.
Oikeaoppisuus olisi puolestaan ison harjauksen tarpeessa. Me olemme alkaneet pitää oikeana oppia mielipiteitä, jotka näyttävät opilta. Oikea oppi on minun ymmärryksessäni ihan jotain muuta kuin meidän vankat mielipiteemme.
Olisi kiinnostavaa kuulla lisää siitä, mitä Matti Perälä ajattelet oikeaoppisuudesta, mitä se sinun mielestäsi on. Tuo on kyllä totta, että olisi tärkeää tunnistaa se valtava voima ja vimma, mikä monilla teini-ikäisillä on toimia hyvän puolesta. Nimenomaan tähän haluun ja vimmaan iskevät kiinni myös lahkojohtajat. Mahtavaa olisi, kun voisimme auttaa ja ohjata nuoria hyödyntämään elinvoimaansa ja oikeudenmukaisuuden ja totuuden kaipuutaan tavoilla, jotka ovat heille itselleen ja koko maalle ja maailmalle pitkällä tähtäimellä hyväksi.
Olen aika varttunessaa iässä. Luulen että on asioita joiden suhteen olen paljon radikaalisempi kun nuorena.
Olin kyllä silloinkin ajamassa tiettyjä asioita mutta motiivina oli enemmänkin inostus hyvään asiaan sitä tuskin muuten kuin tunneperoisesti tuntien. Siksi niitä intoja onkin pudonnut pois.Identiteetin muodostus tapahtui paljon sen mukaan että oli mukana suuren näyn palveluksessa.
Tänäpäivänä otan asioista selkoa ja valitsen sotani.Mutta kummasti taustalla on jonkinlainen halu käyttää vähäiset voimani maailman parantamiseen.