Kun aloin kertoa Aukusta, aloin samalla puntaroida, että voiko sitä ihminen olla pelastunut metsässä. Yksin, ilman kenenkään muun hyväksyntää?
Aukun omassa ympäristössä Ylämaan Järventauksella kukaan tuskin ajatteli, että siinäpä on uskovainen ihminen. Hänen tarinansa kuitenkin herätti kysymyksen. Luultavasti kysymys on enemmän omani kuin Aukun, mutta sellaisiahan me ihmiset olemme. Sijoitamme toiseen yhtä ja toista sellaista, jonka oikea osoite olisi lähempänä.
(Hiilipiirros, Elina Perälä)
Nykymaailmassa useimpia meistä ympäröi vähintäänkin sosiaalinen kaupunki, viestien ja kuvien verkko. Se, mikä tunkee jokaiseen mieleen. Entä, kun jäät laitteiden ja mielipiteiden ulottumattomiin?
Myönnän, että pohdintani on henkilökohtainen vamma. Ehkä olisi vain halunnut kuulua johonkin järjestöön ja seistä hyväksyttynä jäsenenä rivissä toisten kanssa. Tilanne nyt on kuitenkin tämä eli kysyn: millaista on elää etäuskovaisena. Kysyn yksin mutta tiedän, etten ole yksin vaan yksi monista etäihmisistä.
Pikkuhiljaa minussa on voimistunut epäilys. Onko sillä, mitä näen julkisuudessa puhuttavan kirkon ja uskon nimissä enää mitään tekemistä sieluni ja iankaikkisuuteni kanssa? Alan olla valmis vastaamaan, että eipä juuri. Aika kylmäävä johtopäätös. Ja selkeä.
Pitäisikö minun ottaa todesta se, mikä ajassa liikkuu? Minne tavallinen on kadonnut?
Hötkyily saa riittää. Kaikki, mitä julkisuuteen työnnetään joko oikealta tai jopa oikein uskonnolliseltakin kuulostavaa ei ole oppia. Olen tässä jyrkkä. Oikeaa oppia on se, mikä pelastaa sieluni ja on annettu koko maailmaa ja kaikkia ihmisiä varten. Ehdoitta. Kaikki muu on rönsyä. Eipä silti ja kuten hyvin tiedetään: rikkaruohostakin saa ravintoa.
Millaista on elää etäuskovaisena? No se on sellaista kaukaa katselemista, hiljaisten mietteiden kuuntelua.
Etäuskovainen on oikein osuva nimitys myös minulle. Etäuskovaisena haluan katsella kirkkoani kaukaa ja ihan taivaan portilta asti. Sieltä käsin kovin merkityksettömäksi on käynyt se, mitä ajassa liikkuu. Etäuskovana haluan ottaa etäisyyttä kirkon toimintaan samalla, kun siihen innolla osallistun.
Tuen tieten siten ja taiten silti juuri niitä asioita, joita en kirkossa hyväksy. Siksi istuisin mieluummin siellä etäällä ja takapenkissä. Siksi näkisin muut touhuamassa ja hoitamassa kirkon asioita. Voidakseni olla vain etäuskovainen ja katsella sivusta. Sivuun jääminen ei vain aina ole mahdollista. Etäukovana voin kuitenkin pitää sitä tavoitteenani.