Yksi meidän tragedioistamme on se että meillä on joskus ollut taivas maan päällä mutta olemme kadottaneet sen.Tämä jättää meidät krooniseen kaipauksen tilaan.
Krooninen kaipaus on onnellinen tila. Niin kauan kun kaipaus elää meissä, niin kauan toivo kaipauksen toteutukseen myöskin elää.
Jos väsymme kaipaukseen, emmekä enään usko sen täyttymykseen, niin ajaudumme depressioon. Suuri tyhjyys, jonka merkitystä emme enään ymmärrä ,täyttää meilemme. Olemme menettäneet mielikuvan ja muiston kerran asutusta taivaasta ja siellä asuvista enkeleistä.Pahinta on se, että meillä ei ole ketään kuka herättäisi rakkauden meissä . Rakkaus ei elä ilman että on joku jota voi rakastaa. Pahimmat kolhut saa itserakkaus joka kituu ja voi jopa kuolla jollei se tunne olevansa jonkun rakkauden kohteena.
Unelma taivaasta on unelma kodista. Useimmilla meistä oli lapsuudessa koti. Aikuisille tämä ei enään ole itsestäänselvää.Aikuisena olemme kokeneet aivan liian monta eroamista ja rakkauden surkastumisen surua.
Onnellisia he jotka rakastavat tätä maailmaa niin, että he toivoisivat voitavan luoda Taivasten Valtakunna tänne. Se on jalo tavoite. Siitä kannattaa pitää kiinni. Se tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensiksi sydämmen epätoivo kaikkea kurjutta kohtaan jota maan päältä löytyy ja sitten usko siihen että jos minä yhdessä samanmielisten kanssa teen kaiken mahdollisen ja mahdottoman ,niin jotain Taivasten Valtakunnasta tulee toteutumaan.
Vaikka menehtyisimme tässä ja olisimme epätoivoisia siitä kuinka paljon puuttuu, niin jälkeläistemme ei tarvitse surra sitä että elämämme olisi ollut tyhjää ja turhaa ja surkutella puolestamme.
Mitkä olivat paratiisin tuntomerkit? Siellä oli evästä sopivaa ja sopimatonta. Ei tarvinnut tehhä mitään ja oli kivaa. Tiedätkö minulla on asiat juuri näin. On laktoositonta, gluteenitonta ja sokeritonta, luomua ja vähemmän luomua. Noita kaikkia on myös llisisnä eli normaalina. Rahaa tulee tilille eikä tartte tehhä mitään.
Eläkeläisenä tuo kaikki sopii minuun myös, mutta paratiisi tämä asuinsijamme ei silti ole. Tänne sopivat laulun sanat: ”Kaipaan kultaista kotiani täällä rapakossa vaivan…”
Paratiisissa,- ei tule kuuloonkaan mennä piiloon, silloin kun havaitsee Herran läheisyyden. Paratiisia maan päällä on mennä vastaan, kun kuulee Hänen äänensä. Mikään maan päällä ei ole tuon kohtaamisen vertaista. On vaikea uskoa, että se voi tapahtua maan päällä, mutta sydän on silloin jo paratiisissa..
Syntiinlankeemuksen jälkeen ihmiskunta ole kaipauksen tilassa. Sitä vartenhan sitten on Jumalan pelastussuunnitelma. Eiköhän kuitenkin nyt ole tarkoitus, että Jumalan valtakunta on sydämessämme, on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä muitakin varten. Sitten toivottavasti vielä maan päälläkin on uudestaan paratiisi. Minusta Jesaja on saanut nähdä tämän kun ”maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren, Jesaja 11:6-9b. Tätä valtakuntaa ei synntetä politikoiden tai jotain sosiaalista työtä tehden vaan se on jos on tullakessn Jumalan suvereeni teko. Aina välillä kannattaa miettiä, millaisessa tilassa Aatami ja Eeva olivat ennen syntiinlankeemusta. Hehän olivat ”samaa paria” Jumalan kanssa ja tarkoitus oli yhdessä alkaa ”muokkaamaan maata”. Meidän on ehkä mahdotonta kuvitella sitä kirkkautta mikä heissä oli ilman syntiä. Kävin kerran alkukesästä 1990 Irakissa missä Eufrat ja Tigris joki kohtaavat paikassa jota esitellään Edeninä. Siellä oli tyhjillään oleva ravintola ja jäätelökioski, jossa luki Adams Icecream. Uskon että Eden oli oikeasti maan päällä ja että paratiisia kannattaa ajatella käytännöllisesesti. Samoin Jeesuksen tulemusta ja Jumalan valtakuntaa sen jälkeen.
Koko maailman synti on otettu pois Kristuksessa meidän ulkopuolella. Kun saan uskoa tuon myös omalle kohdalleni, niin Kristus tulee sisimpääni asumaan ja ohjaa elämääni Pyhän Hengen kautta, joka on Jumalan Lahja ja sinettinsä Pelastuksesta ja Jumalan lapseuden tietoisuudesta, jolloin myös ymmärrykseni laajenee tämän maailman ulkopuolelle…
Kuka tämän ymmärtää, saa astua sisään Jumalan Valtakuntaan.
Mihin tähtää tuo ”meidän ulkopuolella”?
Vaikka kysyn, niin tiedän vastauksesi, eli luterilaisen opin vastauksen, ja onhan se vastaus katolisuudessakin. – Eli kumotaan täysin se, että Jeesus aina kysyi ja kysyy: TAHDOTKO?
Ihmisellä on ovenkahva sisäpuolella, avata tai olla avaamatta Jeesuksen tulla sisälle. Vastasyntynyt ei tarvi avata, koska hän on jo sen kaltainen, joiden Taivasten Valtakunta on.
Rovasti Peltola ihanasti saarnasi ja kirjoitti tästä pelastuksesta, joka toimii ihmisen ulkopuolella??
Peltola ei, tavalleen uskollisena, korviaan lopsauttanut kysymykselle. Hänenkin pitäisi alistua siihen, mihin Paavali ja Siilaskin alistuivat, eli kuuntelivat palautetta berealaisilta, että oliko Kirjoituksissa niin.
Reijo, onko Se Kallio, jolle rakennamme meidän ulkopuolella vai sisäpuolella?
Onko perustus meissä ihmisissä, vai Jumalan työssä? Onko Pelastukseni kiinni rakentamisessa vai Perustuksessa?
Nuo ovat teologisesti relevantteja Raamatusta löytyviä kysymyksiä ja niihin löytyy selkeästi myös vastaukset Raamatusta.
Ajatus tuossa on, että Kristus on n. 2000v (jo maailman alussa, itseasiassa) sitten ratkaissut jo synnin ongelman, ja nyt kun minä synnyin tänne maailmaan tässä ajassa, niin sain myös minä kuulla Evankeliumin, joka on kulkenut Pyhän Hengen johdattamana uskosta uskoon ja sain vaikuttua tuon Sanan Voimasta, niin, että elämäni muuttui ja Jumalan Rakkaus alkoi vaikuttaa myös minussa. Jumala on siis kaikken alkaja ja täyttäjä. Hänen tekonsa on, että uskon ja Hänen tekonsa on että minut on Pyhitetty Jumalan tahdosta.
Jeesus sanoi, kun puhui Isästä: Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
9 Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun- 10 ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä.
11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
12 Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
13 Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
15 En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
16 He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; 19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, 21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
(Joh 17:8-21)