Jos kysymme asiaa psykologi Tony Dunderfeltilta, niin hän sanoo, että liian suuri samankaltaisuus tappaa intohimon. Parisuhteet ovat muuttuneet kaverisuhteiksi, joissa ei ole sähköä, ja siksi varsinkin nainen haluaa enemmän.
RR: Tohtisin mennä vertauskuvallisuudessa vieläkin pitemmälle: Jos pariskunta alkaa aikaa myöten elää kuin sisko ja veli, niin eihän sellaiseen suhteeseen intiimi läheisyys kuulu lainkaan. Sehän olisi jo ajatuksena erinomaisen etova.
Oma aviopuoliso on kuitenkin kaikki ihmissuhteemme mukaan lukien se kaikkein tärkein ihmisemme. Olemme itse valinneet toinen toisemme. Ja toivottavasti riittävän pitkän seurusteluajan ja kihlausajan (sic!) puitteissa.
Naiset kaipaavat miehisiä miehiä, mutta löytävät usein vain joko macho-tyyppisiä alistajia tai liian kilttejä nyhveröitä. Parisuhteen ongelmien ydin onkin Dunderfeltin mukaan liiallinen tasa-arvo. Nykyaikainen tasa-arvo samanlaisuutena toimii kyllä yhteiskunnallisella tasolla, mutta ei parisuhteessa.
RR: On kiinnostavaa, että samaa sukupuolta olevien avioitumisaikeita kutsuttiin aluksi nimellä Sukupuolineutraali avioliitto. Ihan mieletön idea! Kukapa sitä pystyisi sukupuolensa nollaamaan? Paljon iskevämpi muoto löydettiin termistä Tasa-arvoinen avioliitto. Kukapa nyt tasa-arvoa uskaltaisi vastustaa?
Ruttopuiston rovasti on sitä mieltä, että nykyinen avioliittokäytäntö on tasa-arvoisuuden huippu, onhan kyse miehen ja naisen välisestä liitosta, jolle Jumala antaa siunauksensa.
Parisuhteen seksuaalisuus herää erilaisuudesta. Ilman erilaisuutta mies yrittää tulla liian paljon naisen ja nainen miehen kaltaiseksi, jolloin seurauksena on seksuaalisen jännitteen katoaminen. Miehen ei pitäisi vain myötäillä naista. Moderni nainen kaipaa vastusta – mutta ei vastustajaa. Mies on oppinut, että naista pitää kunnioittaa. Seurauksena on, että todellista vuorovaikutusta ei synny.
RR: Ei parisuhde ole mikään peruskoulu, jossa edetään kaikki erot tasoittavan ja tasapäistävän opetussuunnitelman mukaan. Parisuhde on kokonaan oma maailmansa, joka on olemassa vain silloin, kun kumppanit ovat yhdessä. Rakastumisvaihe saattaa kestää vuoden tai kaksi, mutta rakastumisen tunteen kadottua moni luulee, että myös rakkaus on kadonnut. Ero tuntuu helpommalta ratkaisulta kuin rakastamisvaiheeseen siirtyminen. Rakkaus ei näet ole pelkkä tunne; se on ennen kaikkea toimintaa toisen ihmisen hyväksi. Oikea asenne on ratkaisevan tärkeä. Alussa oli paljon Aamoria, jatkossa tarvitaan myös Huumoria.
Olisi hienoa, jos avioon aikovat suostuisivat etukäteen käymään jonkinlaisen avioliittokoulun, jossa pareja valmennettaisiin siihen, mitä tuleman pitää. Mutta siinä rakastumisvaiheessa ihminen on kaikkein sokein ja myös itsevarmin: Meillä on rakkautta niin paljon, että emme tarvitse mitään parisuhdeoppeja. Kyllä luonto tikanpojan puuhun nostaa.
Dunderfelt kuvaa miehisiä pms-oireita sanoin ”passiivisen miehen syndrooma”. Vastaavasti naiset kärsivät ”paniikinomaisen itsenäistymisen saavuttamisen syndroomasta”, jolloin naisen pitää elämässä kontrolloida kaikkea. Usein se menee psykologin mukaan överiksi.
RR: Ei sitä ennen avioliittoa arvaakaan, miten tärkeiksi hyvät viestintätaidot suhteen myötä osoittautuvat. Yksi ei osaa hillitä hurjaa puhetulvaansa ja luontoaan, toinen ei osaa ilmaista itseään ja omia tunteitaan. Se, joka palvoo kumppaniaan, ei varmasti pääse samalla aaltopituudelle tämän kanssa. Jeesuksen opetus, että hiljaiset perivät maan, ei taida kuulua parisuhteisiin?
Suomeen ei syntynyt yhteiskuntasopimusta, mutta tärkeää olisi, että pariskunnilla olisi aivan ylöskirjoitettuna keskinäinen sopimus siitä, mitä juuri tähän liittoon ja suhteeseen kuuluu. Yhdessä sovittujen ajanjaksojen kuluttua voitaisiin tuota sopimusta aina tarkistaa. Myönnän, että idea yhteiselämäsopimuksesta on syntynyt mielessäni jälkiviisausmenetelmällä.
Dunderfeltin mielestä miehen tulisi olla kova oikealla tavalla, mutta samaan aikaan hänen tulisi myös olla pehmeä, avoin ja kuuntelevainen. Ennen aikaa syvästi intiimille parisuhteelle ei ollut. Ruuan ja lämmön hankinta olivat etusijalla. Nyt perustarpeet ovat kunnossa ja aikaa olisi, mutta samalla on vajottu siihen, että mies passivoituu ja nainen yliaktivoituu. Kun miehiset tarpeet jäävät taka-alalle, niin katkeroitunut mies ei mahdollisesti halua olla naisten kanssa enää missään tekemisissä.
RR: En tiedä, mistä luolamiesajoista psykologi tässä puhuu. Ei aina tarvitse mennä niin kauas. Kulunut vuosisatakin toi paljon muutoksia miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Maailma ympärillämme muuttuu huimaa vauhtia, mutta muutummeko me, uudistummeko samaan tahtiin? Pelkään, että emme muutu.
Ratkaisevan tärkeitä ovat lapsuutemme kokemukset vanhempiemme avioliitosta. Sekä ristiriita annettujen ohjeitten ja sen välillä, mitä vanhempiemme liitosta meille välittyi. Alitajuisesti nielemme ne omiksi toimintamalleiksemme. Toivon mukaan jossakin vaiheessa (mieluusti ennen eroa) heräämme tietoisesti tajuamaan, että hei, nythän toimin ja käyttäydyn kuin vaikkapa isälläni oli tapana. Mikä mahtaa olla oma mallini tässä asiassa?
Pappina tahdon muistuttaa, että ellei Herra huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Tarkoitan sitä, että Jumalaa, avioliiton asettajaa, ei pidä lempata liitosta, joka ei lopultakaan ole vain kahden kauppa. Mitä lähempänä aviopuolisot ovat Jumalaa, rakkauden lähdettä, sitä lähemmäksi he myös toisiaan pääsevät. Voisiko seksuaalisuuden meihin istuttanut Luoja toimia parisuhteissamme ikään kuin jonkinlaisena kipinämikkona? Voisiko Pyhä Henki puhaltaa uutta henkeä tähän hiipuvaan hiillokseen? Ja sitten vähän lisää pökköä pesään: Sytytä tää kylmä mieli, voimistuta heikko kieli ja sitä rataa…
Hannu Kiuru :”Voisiko seksuaalisuuden meihin istuttanut Luoja toimia parisuhteissamme ikään kuin jonkinlaisena kipinämikkona? Voisiko Pyhä Henki puhaltaa uutta henkeä tähän hiipuvaan hiillokseen? Ja sitten vähän lisää pökköä pesään: Sytytä tää kylmä mieli, voimistuta heikko kieli ja sitä rataa…”
Jo muinaiset kreikkalaiset sanoivat, että Eros [=seksi/seksuaalisuus] ei ole Jumala. Mielestäni harhaanjohtavaa on ollut se, että seksistä on tehty sellainen mm. kaikenlaisten ”reklaamihemmojen” toimesta. Luoja toimii ”kipinämikkona” parisuhteissamme, jos hyväksymme sen, että etsimme vajavaisine tietoinemme Häneen turvautuen tasapainoa elämän virtaavassa epätasapainossa.
Kiitos, Tuula, nopeasta kommentoinnistasi. Ja hauskaa, että hyödynsit heti tuota kipinämikko-oivallustani.
…että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne… (1.tes.4)
Vaimon ottamisesta ei voitane enään puhua, koska ei taideta ymmärtää naimisiin menon syvintä merkitystä, jossa solmitaan elinikäinen liitto, lihaan yhtymällä. Näin siis opettaa Raamattu. Eli se, jonka kanssa yhdytään, siitä tulee vaimo.
On siis hyvä ottaa vaimo pyhyydestä ja kunniassa, eikä niinkuin pakanat.
Harmi vain, että nuo pakanoiden tavat ovat juurtuneet jo niin syvään myös Suomalaiseen yhteiskuntaan. Kuka enää pitää avioliittoa kunniassa? Kaikki eroavat kilpaa löytääkseen uuden ja paremman, näin siis juuri pakanat toimii… (Sallitte yleistyksen)
Kristittyjen tulisi paremmin ymmärtää, miten merkityksellistä yksiavioisuus on. Elinikäiseksi tarkoitettu liitto on haavoittuva ja jatkuvan hyökkäyksen kohde, mutta kolmisäikeinen lanka ei pian katkea. Jumalan siunaus on parisuhteen merkittävin liima.
Siis jos uskoo Jumalaan. Pakanat taas ovat aina touhunneet omiaan, näin on ollut ennen ja niin on myös tänäpäivänä.
Kipinä katoaa jos sytykkeitä ei osata laittaa lisää. Viimeisten kipinöiden päälle ei halkoja kannata laittaa. Sytytykseen tarvitaan kipinämikon erityistaitoja. Ulkopuolisen apuun turvaudutaan liian myöhään.Viimeisen kipinän sammuttua pitää tulenteko aloittaa alusta. Seurustelun uudelleen aloittaminen kuuluu olevan silloin toimiva keino.
En oikein innostunut nyt Dunderfeltin teorioista: Parisuhteen seksuaalisuus herää erilaisuudesta. ?? Miehen tulisi olla oikealla tavalla kova, mutta samalla kertaa pehmeä, avoin ja kuuntelevainen. Tällaisia tapaa saippuasarjoissa.
Kun rakastutaan, rakastutaan siihen, että nähdään ja ymmärretään toisen vahvuudet, haavoittuvuus, lahjakkuus, toisen arvot ja niiden samankaltaisuus omien arvojen kanssa. Se vetää toisessa puoleensa.
Rakastaminen on tahtomista, vaikeuksien läpiviemisen tahtomista, anteeksi antamista., sen ymmärtämistä, että vain itseään voi muuttaa. Kuinka paljon on valmis muuntumaan ? Avioliittoon voidaan kasvaa yhdessä. Jos ollaan jo nelikymppisiä ja hyvin valmiita, on yhdessä kasvaminen suuri haaste. isoäidillä oli tapana sanoa: Kaikkea muuta ihminen voi katua paitsi ei nuorena naimistaan. Joku tolkku tässä sanonnassa täytyy olla.
Moni nainen haluaa olla hyvä jätkä ja se ei miestä miellytä. Monet feministit yrittävät hävittää kaiken naisellisuuden olemuksestaan ja näyttävätkin ihan miehiltä. Lesbopareissa on aina toinen miesmäinen. Ei ole olemassa kahden kauniin naisen muodostamaa lesboparia.
Tosi makeeta ku saatiin muksut parikymppisinä. Nyt ne painelee jo omillaan ja me saadaan nauttia lastenlapsista. Näin nuorena sitä vielä jaksaa. Tuskin montaa suurempaa iloa elämä voi tarjota, kuin mitä lastenlapset suo. Toki nelikymppinen voi tehdä mielestään järkevämpiä päätöksiä. Tosin sopeutumiskyky on heikentynyt jo siinä vaiheessa paljon. lastenlapsista ei enää ehdi kunnolla nauttia. silloin kun ei enää jaksa temmeltää.
Hannu Kiuru
Erityispätevänä avioliittoinstituution asiantuntijana ja kruunaamattomana guruna oma avioliittosi lienee mallikelpoisessa ja esimerkiksi kelpaavassa kunnossa. Onnitteluni siitä.
Toista se on meillä vasta 50 vuotta avioliiton ylä- ja alamäkiä rakkaansa kanssa tallustelleilla tavallisilla ihmisillä. Ei aina niin suurta juhlaa, mutta useimmiten juhlaa kuitenkin.
No, kerrohan, Kimmo, vieläkö kipinöi?
Pitäisikö vaimollesi lähettää onnittelut vai osanotto?
Viideskymmenes vuosikymmen tässä meilläkin on hyvässä alussa. Parempaan aina pyritään ja silloin myös se tavoitetaan. Lapsetkin pääsivät näkemään hyvän muutoksen suhteessamme. Sen vaikutuksesta ku pääsimme gurujen hyvään oppiin. Nyt jo lapsetkin pitävät parishdeluentoja tapahtumissa. Heistä on hyvää vauhtia tulossa uusia guruja.vaikka semmoista oikeita guruja ei oikeasti ole olemassa, kuin saduissa. Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. On vain eräitä jotka osaavat jelppiä niissä .
Kiitos kysymästä Hannu. Kipinöi ihan riittävästi, niinkuin nyt 7-kymppisellä yleisesti ottaen voi vielä kipinöidä. Ei sitä nyt enää tässä iässä jokapäiväistä kipinäsadetta niin kaipaa, eikä jaksakaan. Riittää kunhan on lämmin olo yhdessä.
RR: ” Pitäisikö vaimollesi lähettää onnittelut vai osanotto?”
Enpä osaa tuohon vastata. Tuskin vielä kumpaakaan, koska en ole vielä jättänyt tätä maallista vaellustani.
Entä itselläsi, vieläkö sinun avioliitossasi kipinöi?
Sain muutama päivä sitten hienon keskustelu hetken reilu parikymppisten miesten kanssa, jotka olivat menossa yöelämään syntymäpäiviä viettämään ja aiheeksi muodostui parisuhde ja sain kuunnella herkällä korvalla heidän tuntojaan.
Varauksellisuus nuoria naisia kohtaan tuntui olevan oman kokemuksellisen ja kavereiden elämää seuranneiden nuorten mielissä. Pojat tuntuivat oivaltaneen ”miehisen” ja itsevarman olemuksen ”markkina-arvon” parisuhde markkinoilla.
Miesten ja naisten erilaisuus tuli puheissa selvästi esiin ja olivat sitä mieltä, että mies ei voi olla ”myytävissä” naisen ehdoilla.
Omalta osaltani vahvistin tämän ja sanoin että, parisuhteessa kummankaan osapuolen ei tule suostua toisen juoksupojaksi, ja miehen palvelualttiudesta voi muodostua miehelle ansa, jota nainen ei kunnioita. Myös nainen voi suostua helposti tukahduttamaan omat tarpeet ja mies ei huomaa mitään. Näissä on vaaransa.
Miehen ja naisen tulee tuntea oma paikkansa Jumalan vallan alaisena niin asiat yleensä asettuu uomiinsa. Jos mies on suoraan vallan alainen Herralle, niin nainen kyllä löytää paikansa miehen rinnalla.
Pojat kuuntelivat ja yhteinen ymmärrys parisuhteessa sitoutumisen merkityksestä tuntui olevan kaikkein merkityksellisintä.
Yleisesti pojat tuntuvat etsivän tyttöjä, jotka eivät lähde heti kävelemään, kun ei ole enää kivaa… (Näin asian heidän puheistaan ymmärsin) Fiksuja nuoria miehiä.
Monia pareja On saatu rakkaani kanssa jelppiä. Mukavampaa yhteistä harrastusmuotoa on vaikea kuvitella.
Jokainen erosta luopunut pariskunta antaa toivoa, joka tuntuu jo välillä kadonneen… Tärkeä harrastus sinulla ja vaimollasi Pekka.
Merkillisintä mitä olen havainnut, on se miten määrätietoisesti tarjous torjutaan.ikäänkuin pelättäisiin onnellisen avioliiton saavuttamista.vain aniharvat tarttuvat syöttiin.