Reformaation merkkihetkillä lienee paikallaan tunnustaa sellaista, joka monen mielestä ei sovi älykkään ihmisen tunnustukseksi (eli allekirjoittaneelle sopii hyvin). Modernimpaa olisi olla vähintään ortodoksi, tai edes kirkosta eronnut. Minä en. Olen nimittäin luterilainen. Ja ihan siksi, että ajattelen oleellisista asioista luterilaisittain. En ole – ainakaan pelkästään – kasvatuksen tulos tai liian laiska eroamaan. Jos joskus eroan, teen sen todennäköisesti kyllästyttyäni siihen, miten kirkko tumpeloi jossain käytännön asiassa. Miksi siis olen luterilainen? Ainakin seuraavaa kolmea asiaa arvostan:
1) Lapsikaste
Lapsikaste kertoo oleellisen uskosta. Se ei ole tietämistä, ei oikeassa oppia, ei valintaa. Se on sitä, että sinut puetaan valkoiseen kaapuun ja ainoa, mitä itse voit tehdä, on sätkiä ja parkua. Muut hengelliset ja henkiset pohdinnat ovat sitten tähän paluuta tai tähän etäisyyden ottamista. Kaste aikuisen valintana tai tietoisena ratkaisuna on toki sallittua niille, jotka sen omakseen kokevat tai jotka ovat kasvaneet sellaiseen uskoon. Uudelleenkastamista en ymmärrä: olisiko Jumala tällöin tehnyt ensimmäisen kasteen kohdalla virheen?
2) Sola Scriptura
Ajatus siitä, että jokainen saa lukea Raamattua itse, on vaarallinen. Tietämättömiä on paljon helpompi pitää tietämättömyydessä ja alistaa oman mielen mukaisella indoktrinaatiolla. Eikä kiellettyä ole sekään, että Raamattua lukiessaan tuntee negatiivisia tunteita. Onhan siellä kertomuksia, joiden äärellä tuntee vastenmielisyyttä. Mene tiedä, vaikka se olisi eräs niiden tarkoituskin. Toisaalta tarvitsemme tietoa, opetusta ja tutkimusta Raamatusta jatkuvasti. Ihmisen on myös lupa lukea Raamatun lupaukset omakseen: Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut.
Sola scripturaan kuuluu sekin, missä Jumala on kohdattavissa: sanassaan ja sakramenteissaan. Ei hurskaissa jorinoissa eikä ylimakeissa tunnelmoinneissa. Muistan vieläkin, miten innoissani olin luettuani Lutherin kommentin, että Pyhällä Hengellä elämöinti ilman sanaa ja sakramentteja on perkeleestä.
Kirkkoisät tekivät aikoinaan viisaan ja kauaskantoisen päätöksen, kun hyväksyivät Raamatun kaanoniin myös keskenään ristiriitaisia tekstejä. Raamatun neljä evankeliumia ovat tästä hyvä esimerkki.
3) Kahden regimentin oppi
Ymmärrän tämän kahdella tavalla: toisaalta ihmisen kaikki elämä, ei vain hengellinen elämä, on Jumalan vallan alla. Kaiken työn hyvin tekeminen on Jumalan ja lähimmäisen palvelemista. Toisaalta se tekee ihmisistä myös tasa-arvoisia: kaikki ovat armon tarpeessaan samalla viivalla. Ei ole hengellistä rälssiä, jolle johonkin ammattikuntaan kuulumisen tai oikeaan sukuun syntymisen takia olisi luvattu ohituskaista autuuden VIP-loungeen.
Kaikkien ammattien ja yhteiskuntaluokkien tehtävä on palvella yhteiskuntaa ja lähimmäistä. Tämän voisi muuten muistaa myös avioliittokeskustelussa. Pyhyys tulee Jumalasta, ei ihmisten paremmuudesta. Dogmaattinen tieto ja oikea oppi ovat tärkeitä, mutta nekin ovat syvimmiltään maallisia asioita: ihmisen palvelemista ja Jumalan luo johtavan tien viitoittamista. Kukaan ei selviä Vanhurskaan Tuomarin edessä muuten kuin turvautumalla armoon.
Sanottakoon vielä (siunatuksi?) lopuksi, että toivoisin lukevani samanlaisia kirjoituksia vaikkapa ortodokseilta, helluntailaisilta, adventisteilta… miksei ateisteiltakin. Uskoakseni oman mielipiteen kertominen on hedelmällisempää kuin toisen mielipiteen mitätöinti.
Pelkästään tämä kirjoittajan lause osoittaa koko ”Sola Scriptura”-ajatuksen mielettömyyden:
”Kirkkoisät tekivät aikoinaan viisaan ja kauaskantoisen päätöksen, kun hyväksyivät Raamatun kaanoniin myös keskenään ristiriitaisia tekstejä. ”
Ei Kirkon isillä ollut Raamattua, vaan heidän ansioistaan Hengen johdatuksessa Raamatusta tuli osa Traditiota. On täysin mieletöntä kuvitella että Raamattua voi jokainen tulkita oman mielensä mukaan. Kirkko on tietysti ainoa joka voi tulkita sitä oikein, osana Traditioata. Koko nykyinen erilaisten protestanttisten lahkojen moninaisuus johtuu siitä, että kaikenkarvaiset saarnaajat ovat itse keksineet tulkintoja ja koonneet ihmisiä omien oppiensa ympärille, lähtien Lutherista ja Kalvinista päätyen kaikenkarvaisiin menetysteologeihin ym. Tällä en halua mitätöidä kenekään mielipidettä vaan ihmetellä koko ”Sola Scriptura”-ajatuksen täydellistä epäloogisuutta.
”…toivoisin lukevani samanlaisia kirjoituksia vaikkapa ortodokseilta…”
Olen ortodoksi siksi, että haluan kuulua Kirkkoon joka väärentämättä seisoo alkuperäisellä perustuksella, Kirkkoon joka syntyi ensimmäisenä helluntaina. Olen ortodoksi siksi, että tiedän ensimmäisten kristittyjen osallistuneen melkein samanlaisiin palveluksiin kuin itse nykyään osallistun. Olen ortodoksi siksi, että Kirkko ja usko on sama kuin alussa, koska totuus ei muutu. Olen ortodoksi siksi, että haluan pitää mielessäni että ”…mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa.”, ja se tarpeellinen ei ole maallisista huolehtiminen ja touhuilu niiden parissa.
Jari, olen samaa mieltä siitä, ettei Raamattua tulekaan jokaisen tulkita oman mielensä mukaan. Lukea tulee. Mutta totta, tässä on suuri ero luterilaisen ja ortodoksisen raamattunäkemyksen välillä.
Jos ortodoksista ja luterilaista palvelusta malttaa vähän syvemmältä kaivaa, on molemmissa paljon jäljellä alkukirkon viettämästä palvelusta. Tosin paljon muuttunuttakin. Kieltämättä yksi asia, mitä ortodokseilta kadehdin, on heidän liturgialleen antama arvo: sitä ei olla joka komiteamietinnössä ja/tai työryhmätyössä muuttamassa kansan (oletetun) mielipiteen mukaan.
Hyvä Elias Tanni, samaa mieltä.
”Jari, olen samaa mieltä siitä, ettei Raamattua tulekaan jokaisen tulkita oman mielensä mukaan.”
Jos olette johdonmukaisia opissanne, niin teidän pitää liittyä katoliseen kirkkoon, koska vain sen papeilla ja paavilla on lupa tulkita kirjoituksia. Heitä on 1,1 miljardia, joten jos haluatte pelastua, niin vaihtakaa venettä. Roomalaiskatolisesta kirkosta ovat muut kirkot ja herätysliikkeet lähteneet opillisesti. Eivätkä irti pääse, jos tulkitaan tiukasti, niin kuin kirjoitatte.
No nyt pistit Tapio pahan. Sekä roomalaiskatoliset että ortodoksit kun väittävät olevansa niitä ainoita oikeita ja alkuperäisiä. Luterilaisetkin uskovat, että reformaatiossa oli kyse ainoastaan juurille paluusta.
Ja sitten ei muuta kuin testaamaan, miten luterilaisia olemme eli emme:
https://yle.fi/uutiset/3-9902541
Tuossa omankin vakaumukseni, jonka, Elias olet hyvin kuvannut. Lisäisin siihen vielä sen : ”samalla kertaa syntisen ja vanhurskaan aseman. Tuo asema Luterilaisena kristittynä, on ainakin minulle hyvin merkittävä. Minkään sydämestä nousevan pahuuden ilmentymän ei tarvitse saattaa hämmennykseen.
Siihen kaikkeen voi suhtautua luontevasti ja itsestään selvyytenä. Tuon opin kohdan kieltävät monet jyrkästi. Varsinkin vapaissa suunnissa. Silloin vakavin ja vaarallisin uhka vihollisen suunnalta voi jäädä täysin vartioimatta.
Minä olen luterilainen koska synnyin sellaiseen maahan jossa vanhemmat ovat luterilaisia ja kastavat lapsensa luterilaisessa kirkossa. Ikää myöten kaikenlaisten venkuroiden ansiosta olen nykyään kaksoiskansalainen siis kveekari joka ei ole eronnut luterilaisesta kirkosta.
En tiedä jos luterilaiset tykkäävät sellaisesta kaksoiskansalaisuudesta mutta kveekareille asia on ihan ok. Luterilaisuus on roomalaiskatolisen kirkon lahko ja sellaisena sillä on juuret alkukristyillisyyteen. Arvostan tuota, vaikka minulla ei ole järjellisiä perusteita sille. Kveekariuus on variantti pietismiä ,sisäänpäin suuntaumisessa. Mutta sen lisäksi se on dogmivapaa joka antaa vapauden etsiä ja löytää hengellisiä aarteita ihan mistä vaan.
Kveekareilla on teologiassaan hieman ortodoksi ajattelua. Kun me uskomme että jokaisessa ihmisessä on jotakin jumalan valosta joka tuli maailmaan, niin se tulee lähelle ortodoksien hesykasmi- rukoustraditiota jossa etsitään luomatonta valoa. Sekä Jumalan kantamana (theoforos) olemista.
Markku H,
Voisitko hieman tarkentaa mitä ilmaisu ”dogmivapaa” tarkoittaa. En usko sen tarkoittavan että ihan mikä usko ja oppi tahansa käy. Kai kveekarikin johonkin uskoo?
Jari Haukka. Tottakai kvvekarit johonkin uskovat mutta he eivät ole määritelleet uskontunnustuksen tai katekismuksen tapaan uskoaan.
Tavallinen muotoilu on esimerkiksi , että kveekarit ovat yhteisö ,jossa he hiljaisessa hartaudessa antautuvat sen jumalan hengen opetettavaksi jonka he uskovat asuvan jokaisessa ihmisessä.
Lähtään siis hartauden käytännöstä eikä jostakin opinkappaleesta.
Hesykasmi on hieno asia, kunhan se ei johda omavanhurskauteen.
Elias. Huomautuksesi on niin niin luterilais pietistinen .Tuollaisesta olen ikäni kuullut varoituksia mutta en ole käytännössä sellaiseen omavanhurskauteen törmännyt. En oikerastaan tiedä mitä se elävässä elämässä voisi olla. Jos sellainen on sukua omahyväisyydelle niin se on kaikkien saarnan toimittajien suuri kiusaus.
On aivan liian usein selvää että saaranaajan varsinainen sanoma on se että ”enkö minä ole hyvä” ja itse saarna on vain väline estradöörille.
”Hesykasmi on hieno asia, kunhan se ei johda omavanhurskauteen.”
Vaikka toistan samaa, niin voisitko selittää Ut:n pohjalta, mitä tarkoittaa omavanhurskaus, koska vanhurskauden merkitys on oikeamielisyys. Onko se jotain omaoikeamielisyyttä. Jos on, niin siihen me kaikki syyllistymme, koska jokainen ihminen on omasta mielestään oikeamielinen.
Markku, silloin se ei ole hesykasmia, vaan saarnaajan oman taitavuuden esittelyä. Sorrun siihen siinä missä muutkin. Onhan kai kveekareillakin joku auktoriteettihahmo?
Tapio, vanhurskaan merkitys on ”Jumalalle kelpaava”. Omavanhurskas on sellainen, joka katsoo kelpaavansa Jumalalle oman itsensä, uskonsa tai oikeassa olemisensa, ei Kristuksen sovitustyön takia.
Elias
Meillä on auktoriteettihahmoja joilla on Ukko Paavoa vastaava asema . Oikeastaan tarkemmin ajatella mitä sellaista pahoitella: Ei kaikilla ole sellaista luomiskykyä että osaisi ilman ulkopuolelta tullutta apua sanoittaa sisäisen tilansa.
Ajattelen, että on jopa tärkeätä käydä läpi sellainen kehityksen vaihe jossa nojautuu jo pitemmälle pääseihin. Heiltä oppii kulttuurin ja sen logiikan, kieliopin . Kun pääsee sellaiseen kulttuuriin sisälle niin auktoiteettien tarve vähenee ja oma ajattelu jatkaa siitä .
”Tapio, vanhurskaan merkitys on “Jumalalle kelpaava”.”
Kyllä, mutta vanhurskaus on eräs johdannainen kreikan dike, oikeus, sanasta. Vanhurskauden oikea käännös on oikaemielinen, kuten King Jamesissa. Kun ei käytetä oikeaa sanamerkitystä, hukataan keskeinen elementti Paavalin teologiassa, lain ja oikeuden suhde. Vanhurskauden idea on hyvä, mutta se on pinnallinen, yleistävä tulkinta. Kyllä sillä pärjää, mutta olisi kiinnostavaa syventää keskustelua.
Dikee merkitsee muutakin kuin oikeutta. Sanakirjani mukaan se tarkoittaa myös tapaa, oikeudenkäyntiä, tuomiota ja rangaistusta. Erisnimenä se viittaa koston jumalattareen. Dikaios on saman teoksen mukaan paitsi vanhurskas myös oikea, rehellinen, kunniallinen ja hurskas. ’Oikea’ määritellään tarkemmin: ’sellainen kuin hänen tulee olla’.
”Uskoakseni oman mielipiteen kertominen on hedelmällisempää kuin toisen mielipiteen mitätöinti. ” Elias
Voi sanoa, että sanomasi on helmi. Niin totta.
Kiitän Eliasta ajankohtaisesta blogista. Minä olen varmaankin luterilainen, koska synnyin läpiluterilaiseen maahan, vaikkei kotini ollut kovin uskonnollinen, pikemminkin päinvastoin.
Vaikka luterilaisten väitetään saavuttaneen vuonna 1999 yksimielisyyden katolisen kirkon kanssa vanhurskauttamisopista, niin minä en ole. Varmasti nimenomaan luterilainen vanhurskauttamisoppi on keskeisin syy, miksi olen luterilainen Lutherin Sidotun Ratkaisuvallan ohella. Sitäpaitsi on kiva istuskella luterilaisissa kirkoissa jumalanpalveluksissa, kun ei tarvi puhua kielillä tai seurata pappien pantomiinia alttarilla suitsukeastia sylissä…
Kari-Matti L kirjoitti: ”…tai seurata pappien pantomiinia alttarilla suitsukeastia sylissä…”
Ainakin ortodoksisessa kirkossa suitsukeastia on ketjujen päässä, sylissä kuumat hiilet polttaisivat. Suitsutus on osa rukousta. Ortodoksiset papit eivät palveluksen aikaan esitä yhtään mitään vaan rukoilevat tai lukevat päivän Raamatun kohtia tai muita tekstejä. Jumalanpalvelus ei ole pappien näytös vaan koko seurakunnan tapahtuma jossa pyhissä lahjoissa kohdataan itse Kristus.
Minä olen niin valistusajan lapsi, että juuri tuosta syystä en ole täysin kotonani ortodoksisessa jumalanpalveluksessa, vaikka niissä olen usein viihtynytkin.
Tarkkaan ottaen Joint Declaration on the Doctrine of Justification 1999 ei merkitse täyttä yksimielisyyttä kaikesta koko vanhurskauttamisopista, vaan niistä asioista, joista yksimielisyys on voitu todeta. Se myös jättää keskeisille teemoille mahdollisuuden eri tulokulmiin. Yksimielisyyden sijasta pitäisikin ehkä lausua jotenkin niin, että olemme yhdessä eri mieltä asioista, joista olemme yhtä mieltä.
Kakkuri: ”Tarkkaan ottaen Joint Declaration on the Doctrine of Justification 1999 ei merkitse täyttä yksimielisyyttä kaikesta koko vanhurskauttamisopista.”
En tiedä, mistä julkilausumassa on kysymys, mutta kyllä katolisella puolella on muutamia hyviä pointteja vanhurskauttamisesta. Lutherin opin olisi syytä peruuttaa joissakin kohdin. Minusta siinä on virheitä. Oiottu mutkia suoriksi.
Miksi en ole luterilainen vaan kristillinen ? Selitys on hyvin yksinkertainen. Elämänkatsomukseni perustuu Jeesuksenkin ilmoittamaan sanomaan, lähimmäisen rakkaus, siinä on kaikki laki ja profeetat, joka on sama kaikille ihmisille. Siis tasa-arvoinen ihmisarvostus kaikille. Tietysti edellytyksellä , että ihminen noudattaa ympäristönsä lakia ja järjestystä.
Reino Suni :” Siis tasa-arvoinen ihmisarvostus kaikille. Tietysti edellytyksellä , että ihminen noudattaa ympäristönsä lakia ja järjestystä.”
Entä me, jotka olemme tulkinneet asian niin, että surullisinta ”hyvinvointivaltiossa” on se, että se rikkoo Raamatun tärkeintä käskyä. Kahden kivitaulun kymmenestä käskystä alkunsa saanut Mooseksen laki tiivistyi ajanlaskumme alussa kahdeksi, joihin sisältyy kaikki vanha laki ja profeetat: “Ensimmäinen on tämä: ‘Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi. Toinen on tämä: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”
Mielestäni myös kansojen/valtioiden on noudatettava lakeja ja järjestystä, jota tänä päivänä sanotaan kansainväliseksi oikeudeksi.
Lutherin suurin löytö oli, että Jumala YKSIN vaikuttaa ihmisessä uskon Kristukseen ja myös kaiken jumalisuuden sen kautta. Jumala siis vanhurskauttaa jumalattoman uskon kautta Kristukseen. (Tekee Jumalle kelvolliseksi) Paavali puhuu juuri tuosta Vanhurskaudesta, jonka Luther nosti esiin Raamatusta ja Paavalin kirjeistä. Ja tuosta Sanasta nousi lopulta kauhea poru.
Vanhurskas on sana, jota on mahdotonta kääntää pelkästään ”oikeamieliseksi”
sanan olemus liittyy Pappeuteen ja vanhaikäisyyteen. Juutalaisten pappeudesta juontaa myös ajatus, että papilla oli viime kädessä oikeus kaiken yli, myös armoistuimen hallintaan ja syntien sovittajan virka.
Jumalan Vanhurskaus on sitä, että Jumala tekee mitä tahtoo, eikä Hänessä ole vääryyttä. Ihmisen vanhurskaus on oikeamielisyyttä ja sellaisenaan hyvää ja se voi olla lakiin nähden nuhteetonta elämää, mutta sillä ei ole merkitystä syntien sovittajana Jumalan edessä, koska Jumala on katsonut yksin Kristuksen ylimmäksi Papiksi, jolla on valta antaa syntejä anteeksi ja jolla on kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Tähän myös juutalaiset loukkaantuivat Jeesuksen puheissa.
Jeesus sanoi opetuslapsille ylösnousemuksensa jälkeen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt.28:18)
Syntien sovittajaksi ihmisen vanhurskaudesta ei ole. ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?” Matt.16:16
Lutherilaisuuden ja katolisuuden ero tulee hyvin esiin, kun jaksaa lukea Kari-Matin mainitseman teoksen ”Sidottu Ratkaisuvalta” jonka Luther kirjoitti vastineeksi katolilaisen humanistin Erasmuksen kirjeeseen ”Vapaa tahto” (kummatkin kirjoitukset löytyy tuosta julkaisusta ”Sidottu ratkaisuvalta”)