Miksi me hyväksymme tämän?

Tyttöset kantoivat raskasta kaljakuormaa. Kaljat oli saatava piiloon pusikkoon. Sinne oli kokoontumassa iso joukko lapsia. Joillakin vanhempien hankkimat juomat mukana.
Isä, kun oli sitä mieltä, että hänen oli hyvä tietää mitä lapsi juo. Isä vai ei tullut ajatelleeksi sitä, että muillakin oli näihin nyyttikesteihin omat tuomiset.

Kävin muutamina iltoina jututtamassa lapsia heidän kokoontumispaikoissaan. Kolmivuotias taisi olla nuorin mukana olevista. Vanhemmat oli lähteneet juhlimaan ja lapset tulivat omiin juhliinsa. Mukana oli tietysti jokunen raitiskin. He pitivät huolta toisista. Pahimmin päihtyneillä oli kotiolot rempallaan. Se selvisi nopeasti heidän kanssaan jutellessa.

”Vanhempien pitäisi katsoa peiliin”: on moni aikuinen minulle sanonut, kun asian olen esiin nostanut. Mitähän se hyödyttäisi. Peilistähän saattaa katsella henkilö, jonka omakin elämä on hajalla. Tai sitten työ vie kaiken ajan ja lapselle ei jää aikaa eikä riittävää huolenpitoa.

Kummallisinta tässä kaikessa on meidän kaikkien välinpitämättömyys. Annamme tuon kaiken tapahtua. Emmekä millään tavoin edes yritä puuttua siihen. Poliisi hoitakoon asian. No poliisit ajavat hiljaa alueelle ja nuoret siirtyvät syrjään hetkeksi. Mitäpä poliisi näille lapsille voi. Miksi me emme välitä mitään siitä, että suuri joukko lapsia juo viikoittain itsensä humalaan?

Juopuminen käy pian vielä kivuttomammin, kun maitokaupasta alkaa saada kovempia aineita. Ei tarvitse enää kantaa painavia mäyräkoiria pusikoihin. Sen sijaan pian me kannamme sammuneita lapsia. Mikäli satumme heidät jostain löytämään. Tosi outoa, että hyväksymme tämän kaiken mukisematta.

  1. Kaipa meillä kaikilla on omat syymme tänne kirjoittamiseen. Minun tavoitteeni on pyrkiä ymmärtämään omaa ajatteluani. En voi aina tietää mitä ajattelen, jollen ensin pohdi sitä kirjoittamalla. Joten tietysti aikaansaannokseni on usein kömpelöä ja keskeneräistä. Lisäksi vielä tuo lukihäiriöni estää selkeää mielipiteenilmaisua. Joten en ole huolissani omasta ristiriitaisuudestani.

  2. Kyllähän alkoholilainsäpdäntö on lieventynyt koko ajan. Alaikäisille ostaminen ja tarjoaminen on ollut kiellettyä kymmeniä vuosia. Saatavuys on koko ajan parantunut. Pitkään aikaan ei ole ollut rajoituksia kuinka paljon alkoholia saa pitää hallussa. EU:stä saa tuoda kymmeniä litroja. Alkosta voi ostaa vaikka myymälän tyhjäksi.
    Mainonta oli pitkään kokonaan kiellettyä. Kimmo ei tiedä mitä puhuu.

    Ainoa mikä meni oikein, on että tupakan saatavuutta on rajoitettu. Ennen tupakkalakia sitä sai myydä minkä ikäiselle tahansa. Vain kauppiailla ol omia rajoituksia. Monet eivät myyneet poijajengeille. Yksittäiselle lapselle myytiin jos kauppias tiesi että lapsen isä poltti sitä merkkiä.

    • Tosiasia on kuitenkin se, että ylenmääräinen viinalla läträäminen (humalajuominen) on vähentynyt koko 2000 – luvun ajan nuorten keskuudessa. Se on Suomessa vielä kuitenkin yleisempää kuin Euroopassa keskimäärin.

      Syy siihen, että se on yleisempää ei voi olla alkoholin helpossa saatavuudessa, koska esim. Keski-Euroopassa yleisesti vallitsevan viinien ja väkevienkin maitokauppasaatavuudesta huolimatta nuorten humalajuominen on siellä vähäisempää kuin Somessa keskimäärin.

    • Alkoholin ja liikenneonnettomuuksien yhteys on myös surullisen luja. Sama nuoruuden kapina joka saa juomaan, laittaa toiset kaahaamaan vastuuttomasti. Näin juuri mopojen keulivan keskustan kaduilla, jopa kaksi kaveria saman pyörän kyydissä. Kun tämä asennoituminen liikenteeseen ja alkoholi yhdistyvät, menetetään ihmishenkiä – eikä aina kaahaajien omia.

  3. Miksi me hyväksymme tämän?

    Tämän kysymysten äärellä jouduin mielenmyllerrykseen. Kun ajattelee kysymystä historian näkökulmasta, niin se alkaa laajenemaan ja saa kysymään jotain oleellista ihmisen ja ihmiskunnan tulevaisuudesta ja suunnasta yleisemminkin.

    Paljon puhutaan ihmisen vapaudesta, itsemääräämisoikeudesta ja siitä kuinka meidän tulee olla vapaita ja sallia ihmisen itse päättää mitä elämällään tekee.
    Tämä kuulostaa hyvältä ja oikealta, mutta samaan aikaan joudun kysymään miksi näyttää vahvasti siltä, että vapaus on käymässä meille ylivoimaiseksi?
    On varmasti mahdollista elää sellaisessa kuplassa, jossa kaikki vastuu siirretään yksilölle ja vedotaan ns. ”Vapaaseen tahtoon” jolloin ei tarvitse ottaa mitään kantaa siihen miksi ihmiset tekevät itselleen ja toisilleen pahaa. Kuka meistä on niin vapaa, että tekee vain hyvää?
    Jos ei tee, vaikka on vapaa, niin silloinhan tekee myös vääryyttä omasta tahdosta ja halusta tuon vapautensa mukaan.

    Kaikkein eniten ihmettelen sitä yhteiskunnalista tekopyhyyttä, jossa kaikki pahuus ja yhteiskunnalliset ongelmat silotellaan ja katsotaan maailmaa sellaisten lasien läpi, että nähdään vain joitakin köyhyyteen, rikoksiin, päihteisiin ja seksuaalisiin ongelmiin eksyneitä ja ajautuneita ihmisiä, jotka ovat saaneet huonommat eväät, kuin kaikki kunnon ihmiset. Omaa vääryyttä ei nähdä, mutta kaikkien muiden vääryys sitäkin selvemmin.

    Jos ihminen olisi hyvä niin maailma haluttaisiin ohjata rauhaan ja toisista välittämiseen sillä tasolla, ettei kenenkään tarvitsisi nähdä nälkää, eikä tarvitsisi lähteä pommien alta kodeistaan. Mutta mitä vielä, yhteiskunnat ja poliittiset päättäjät kilpailevat siitä, kenellä on isoimmat tankit ja aseet ja ahneus estää tekemästä sellaista päätöksiä mitä koituisivat ihmislapselle hyväksi.

    Jollemme pian käänny ja nöyrry takaisin Jumalan Armon ja laupeuden turviin ja tunnusta kansana tarvitsevamme apua syntimme kuormaan, niin me kuolemme pois oman ylpeytemme tähden.

    ”Minä noudan tietoni kaukaa ja osoitan Luojani oikeuden;
    sillä totisesti, sanani eivät ole valhetta, mies, jolla on täydellinen tieto, on edessäsi.
    Katso, Jumala on voimallinen, mutta ei halveksu ketään; väkevä on hänen ymmärryksensä voima.
    Hän ei pidä jumalatonta elossa, vaan hankkii kurjille oikeuden.
    Hän ei käännä silmiänsä pois hurskaista, vaan antaa heidän istua kuningasten kanssa valtaistuimella ikuisesti; he kohoavat korkealle.
    Ja jos niinkin käy, että heidät kytketään kahleisiin, sidotaan kurjuuden köysillä, niin hän sillä ilmaisee heille, mitä he ovat tehneet ja mitä rikkoneet pöyhkeilemisellään, avaa heidän korvansa nuhtelulle ja käskee heitä kääntymään pois vääryydestä.
    Jos he kuulevat ja alistuvat, niin saavat viettää päivänsä onnessa ja ikävuotensa ihanasti.
    Mutta jos eivät kuule, niin he syöksyvät surman peitsiin ja menehtyvät ymmärtämättömyyteensä.
    Mutta jumalattomat pitävät vihaa, he eivät apua huuda, kun hän on heidät vanginnut.
    Heidän sielunsa kuolee nuoruudessa, heidän elämänsä loppuu niinkuin haureellisten pyhäkköpoikain.” Job. 36:3-15

    • Oletkos Ismo koskaan pohtinut sitä, että miksi ihmeessä se Jumala antoi luomalleen ihmiselle vapaan tahdon, vaikaa tiesi ihan tasan varmasti (kaikkitietävänä), että ihminen kuitenkin sössii elämänsä sen vapaan tahtonsa kanssa?

      Ihan vaan piruillakseenko Hän sen teki???

  4. Reilut kymmenvuotta sitten jouduin minäkin melkoiseen myllerrykseen.
    Törmättyäni erään radio-ohjelman kautta asiaan.Tajusin silloin etten ollut asiaa ollenkaan miettinyt. Enkä tilanteeseen tutustunut lähemmin. Se myllerrys sitten laittoi liikkeelle. Tutustuin silloisen kotipaikkani tilanteeseen ja erityisnuorisotyötä tekeviin tahoihin. Kyselin heiltä mitä he tekisivät, jos voisivat ja mistä unelmoivat. Sitten vain lähdin toteuttamaan

  5. Reilut kymmenvuotta sitten jouduin minäkin melkoiseen myllerrykseen.
    Törmättyäni erään radio-ohjelman kautta asiaan.Tajusin silloin etten ollut asiaa ollenkaan miettinyt. Enkä tilanteeseen tutustunut lähemmin. Se myllerrys sitten laittoi liikkeelle. Tutustuin silloisen kotipaikkani tilanteeseen ja erityisnuorisotyötä tekeviin tahoihin. Kyselin heiltä mitä he tekisivät, jos voisivat ja mistä unelmoivat. Sitten vain lähdin toteuttamaan. Menin paikallisradioon ja kutsuin miehiä mukaan. Siitä se silloin lähti.

  6. Näinhän se juuri usein on, me tarvitsemme jonkin asteisen tönäistyn ja herätyksen, että havahdumme ensin näkemään ja tulemaan sydämessä kosketetuksi nuorten ja heidän vanhempiensa hätään.

    Yksi, kaksi, kolme… huumeisiin haudattua nuorta alle 20v. ovat pian vanhempien häpeään piilotettuja ja vaiettuja, mutta ei koskaan unohdettuja.
    Vanhemmat kokevat suurta hätää ja syyllisyyttä, kun joutuvat voimattomina katsomaan usein vain sivusta, kun maailma vyöryy heidän lastensa yli… Kuinka voisi äiti tai isä tarpeeksi luottaa ja silti oikein kontrolloida lastensa elämää, että he saisivat päihteistä vapaan elämän, jos maailma huutaa kaikella voimalla, Jumala on kuollut, nauti kaikesta täysin rinnoin ja anna palaa… Ja luota itseesi. Mutta minkäs teet, jos luottamusta ei ole ja tulee lunta tupaan ovista ja ikkunoista?

    Yhden neuvon uskallan antaa. Opeta lapsi jo sylissäsi rukoilemaan Jumalan puoleen ja opeta Herran Tie ajoissa, niin he saattavat selvitä, kun pahat päivät tulevat, sillä aika on kova kaikille.

  7. 1 ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;

    2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
    3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
    4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi?
    5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
    (Matt.7)

    Siis kuinka voi ohjata toisia jos ei itsellä ole Jeesuksen parantamaa sydäntä?

    Kun itse ymmärtää olleensa ”sokea ja kuuro” ja voimaton elänyt pimeydessä seuraten valheen isää paatuneella sydämellä, niin kun Jeesus avaa silmät ja korvat ja parantaa paatuneen sydämen vasta silloin ymmärtää kuinka voi todella auttaa ihmisiä, EI tuomiten ja yrittäen muuttaa heidän tekojaan VAAN julistaen evankeliumia ja näin ihmisiä Jeesuksen luo että heidänkin sydämet Jeesus parantaisi.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.