Vihapuhetta! Vainoamista! Tukkikaa sen akan suu! Kotimaa24:n toimitukseen tulee paljon palautetta – kiitos siitä – jossa pyydetään, vaaditaan, uhkaillaan lopettamaan kirjoittaminen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Maltillisimmat tällaisen kritiikin lähettäjät toivovat, että samalla kun tehdään uutinen, jossa vl-liike näyttäytyy kriittisessä valossa, pitäisi olla juttu, jossa se näyttäytyy myönteisessä valossa.
Miksi Kotimaa24 tekee niin paljon uutisia vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä? Ja miksi blogisti Vuokko Ilola kirjoittaa jatkuvasti vanhoillislestadiolaisuudesta?
Ensin vastaus jälkimmäiseen kysymykseen: blogisti kirjoittaa siitä minkä kokee tärkeäksi. Kotimaa24:n toimitus ei rajoita aiheita, kunhan ne pysyvät asiallisuuden ja käyttöehtojen mukaisina. Moni lukee Ilolaa, vaikka on hänen kansaan eri mieltä. Hänellä on laaja lukijakunta. Eikö hyvä ja merkityksellinen blogi ole juuri tällainen. Se herättää tunteita.
(Jossain vaiheessa Kotimaa24.n blogistiksi etsittiin tarkoituksella vanhoillislestadiolaista kirjoittajaa, joka olisi kertonut kokemuksiaan mm. mediamyllerryksestä liikkeen sisäpuolisen näkökulmasta, mutta kukaan ei halunnut, uskaltanut tai ehtinyt sitoutumaan bloginpitoon. Yksittäisiä nimettömiäkin blogikirjoituksia tästä näkökulmasta on kuitenkin julkaistu, kun niitä on tarjottu. – Halukkaat ilmoittautukoot edelleen allekirjoittaneelle!)
Mitä vl-liikkeestä uutisointiin tulee, niin riippumatta Kotimaa24:stä liike on ollut muunkin median kiinnostuksen kohteena. Vanhoillislestadiolaisuus on vaikutusvaltainen ja tärkeä uskonnollinen kansanliike. Se on perinteisesti ollut suljettu, jotenkin salaperäinen, omalakinen ja senkin vuoksi kiinnostava. Lisäksi liikkeessä on tapahtumassa uudistumista, ja se on avautumassa. Kotimaa24:n velvollisuus ja toiminta-ajatus on kertoa merkittävän herätysliikkeen muutoksista ja myös sen sisällä käytävästä keskustelusta. Kaikkia osapuolia kuunnellen, luonnollisesti.
Jos Kotimaa24:llä on jokin ”agenda” tässä uutisoinnissa, niin se on avoimuuden vaatimus. Sama vaatimus on myös muussa uutisoinnissa. Arkkipiispa Martti Simojoen sanoja lainatakseni: Kirkossa ei ole mitään salattua. Ja jos on, se pitää kertoa. – Herätysliikkeissä ei ole mitään salattua. Ja jos on, se pitää kertoa lehdissä, radiossa, televisiossa, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa.
Blogit ja sosiaalinen media on tehnyt kaikenlaisen yhteisöllisen sulkeutumisen vaikeammaksi. Ihmisten tunteita, kokemuksia ja havaintoja herätysliikkeistään ei voi kahlita. Kotimaa24 on ollut vain yksi kanava, jonka kautta patoutunut tarve keskustella ja jakaa kokemuksia vl-liikkeestä on purkautunut.
Kun Kotimaa24 syksyllä 2009 avautui (ensin pelkkänä ”blogimetsänä”), oli toimitukselle vilpitön yllätys, kuinka paljon sivustolla syntyi keskustelua juuri vanhoillislestadiolaisuudesta.
Kotimaa24 on itsenäinen journalistinen verkkouutispalvelu, ei siis Kotimaa-lehden tai kirkon ”virallinen” verkkosivusto, kuten moni eksyy välillä luulemaan. Se mitä ja miten Kotimaa24 asioista kertoo, ei ole kirkon kannanotto käsiteltävänä olevaan asiaan, vaan journalistisen harkinnan tuloksena syntynyt uutinen. Joskus uutinen vain kertoo tehdyn päätöksen sisällön, toisinaan tarjoaa siihen myös kriittisiä näkökulmia.
Kotimaa24:n toimintaa voi kuvata myös käsitteellä uskontojournalismi.
Kotimaa24:n journalistinen linja – senkin perään on kommenteissa kyselty – on ilmaistu virallisissa papereissa muun muassa seuraavasti:
1.Kotimaa24.fi tekee luotettavia ja kiinnostavia uutisia kirkosta ja kirkoista Suomessa ja maailmalla. Oma uutishankinta on toimintamme kulmakivi.
2. Kotimaa24.fi-uutisten tarkoitus on tiedonvälitys, keskustelun herättäminen ja yhteisön rakentaminen.
3. Kotimaa24.fi:ssä tehdään uutisia Suomen luterilaisista kirkosta ja sen seurakunnista, kristillisistä kirkoista Suomessa, kirkoista maailmalla, uskonnoista Suomessa ja maailmalla sekä suomalaisen yhteiskunnan arvovalinnoista.
4. Kotimaa24.fi:ssä uutisia tehdään luotettavasti, asiantuntevasti, kriittisesti, itsenäisesti, nopeasti, kiinnostavasti ja taloudellisesti.
5. Uutiset Kotimaa24.fi:ssä ovat journalistisesti tuotettuja, pääsääntöisesti lyhyitä. Uutisissa painottuvat faktat ja niiden tuoreet kommentit. Uutiset ovat mahdollisuuksien mukaan kuvitettuja ja monimediallisia (audio, video).
6. Kotimaa24.fi:n toimintaa uutistuotannossa ohjaavat arvot ovat: aloitteellisuus, luotettavuus ja kriittisyys.
7. Kotimaa24.fi-blogialueeseen sovelletaan yleisiä sosiaalisen median ja verkkokeskustelusivustojen ohjeita ja sääntöjä. Blogit eivät ole journalistista toimintaa.
Nuoruudessani Ruotsin lehdissä oli usein tuttu otsikko: En finne igen…
Aikanaan se Suomessakin johti siihen, ettei epäillyn puukkosankarin etnistä taustaa saanut enää mainita, ettei koko yhteisö tule suotta leimatuksi.
Suuren herätysliikkeen kohdalla se sallitaan, ja kun siihen puuttuu, kuuluu moite: ”kielletään kértomasta epäkohdista”.
Onkohan lopulta niin, että kaikki muukin konservatiivista kristillisyyttä kohtaan tunnettu inho ja kauna saavat tässä oivan purkautumistien.
Kun nyt kaikki olemme niin epäitsekkäästi lasten ja sorrettujen naisten asialla, löytyisikö Suomesta ihan vain vaihteeksi jotain muuta yhteisöä, jota suomia?
Tarkistin muuten eka viestissäni esittämäni tiedot. Oikein ovat.
Vuokko: ”Jos joku Hapaneero kertoo tuntevansa vanhempia, jotka tykkäävät perjantai-iltojensa iloksi litistellä lastensa isovarpaita ruuvipihdeillä mustelmille, en mitenkään voi tietää, onko asialla mitään perää. Voin vain sanoa, että JOS kerta tuollaista toimintaa on jossakin, niin sehän on ihan hirvittävää ja kamalan karseen tuomittavaa. Tällä tavalla voi asioista puhua asioina.”
Minä pohdin kirjoittajan vastuuta tässä. Kaikki tietenkin tuomitsevat esimerkissä kuvatun pahoinpitelyn. Kun on kyseessä noin raskas rikos, voiko asiasta kirjoittaa julkiselle foorumille yrittämättä varmistaa sen todenperäisyyttä. Tilanne vaikuttaisi eettiseltä dilemmalta. Toisaalta jos ei kirjoita ja pahoinpitely on totta, rikos jää piiloon. Jos taas kirjoittaa ja asia osoittautuukin epätodeksi, on saattanut leimata jonkin yhteisön tai vastaavan ja tuottaa syyttömille kärsimystä. Tietysti voi miettiä olisiko jokin muu toimenpide sopivampi tilanteeseen.
Olli Seppälä, olen toki erittäin tietoinen mainitsemastasi pykälästä.
Siitäkin voitaisiin toki keskustella, onko kutsuttu blogisti enää yleisöä vai ei, varsinkin jos blogien kvantiteetti on suuri ja niitä nostetaan toimituksen valintoina framille. Oikeusistuin luultavasti katsoisi sen olevan jotain siltä väliltä.
Mutta ei mennä nyt siihen, koska se on loputon debatti, ja koska kyseinen pykälä on oleellinen vain siinä kysymyksessä, miten vastuu tekstistä jakautuu blogistin ja toimituksen välille.
Oletetaan siis, että K24 blogistit ovat itsenäisiä ja riippumattomia blogisteja, jotka vain käyttävät K24 palvelua blogialustanaan.
Pointtini on, että siinäkin tapauksessa heitä koskee journalistinen vastuu aivan samoin kuin vaikkapa Jussi Halla-ahoa, joka ei myöskään ole journalisti, ja joka myöskin pitää vain blogia.
Tästä vastuusta karkaamiseen ei ole olemassa mitään nokkelia porsaanreikiä kuten ”en ole journalisti”, ”tämä ei ole journalistista”, ”tämä on käyttöehdoissa kielletty”, tai ”ylläpito saa poistaa”.
Blogistienkin olisi syytä kokea julkisen sanan käyttäjän vastuunsa. – sitä suurempi, mitä enemmän heillä on lukijoita. Tästä moraalisesta vastuusta ei ole lakitekstiä, mutta onneksi Julkisen Sanan Neuvosto on sanoittanut sen hyvin selviksi ohjeiksi.
On ongelmallista jos kuka tahansa julkisen sanan käyttäjä väheksyy, kiistää tai ei ymmärrä tätä vastuuta. Erittäin ongelmallista se on, jos hän kirjoittaa hyvin negatiivisesti jostakin kansanryhmästä.
Irtisanoudun omasta puolestani väitteestä, että vaatisin Vuokkoa lopettamaan kirjoittamisensa. Se mitä toivoisin, on harkitsevaisuus joissakin sananvalintatilanteissa.
Samaten toivoisin hänen kestävän kommentointia, kun kerran julkista blogia pitää. Yritän yleensä kommentoida rakentavastii. Koen myös oikeudekseni sanoa asian yksiselitteisesti, jos sen aiheena on uskonnollista yhteisöäni koskeva kohtuuttomalta kuulostava väite.
Kiitos Heikki kommenteistasi, huomaan, että minun pitää selittää enempi auki asioita.
On totta, niin kuin Heikkikin toi tuossa sen asian ilmi, että vl-liikkeessä toimitaan paljolti nk. Kristuksen kirkkolain puitteissa niin, että hommasta jää mukava maku molempien, sekä nuhtelijan että nuhdeltavan suuhun. Tämä edellyttää sitä, että nuhdeltava allekirjoittaa liikkeen opetukset ja nuhdeltavan esittämän asian synnillisyyden.
70-luvun hoitokokouksissa se edellytti hoidettavalta sitä, että hän tunnisti itsessään jonkin tietyn -useimmiten kososlaisen- hengen, tunnusti sen kaikkine ilmenemismuotoineen ja pyysi juuri sitä nimeonomaista syntiä anteeksi ja ihmeelliseksi ilokseen sai sen anteeksi Jumalan suuresta armosta ja rakkaan seurakunnan saarnaamana.
Seuraavaksi esimerkiksi voisin ottaa vaikkapa seurustelun. Jos joku vl-uskovainen huomaa jonkun parin seurustelevan hieman liian läheisesti, sopimattomasti, hän lähestyy heitä alhaaltapäin rakkaudella ja kehottaa paria seurustelemaan uskovaiselle sopivalla tavalla ja kertoo pahentuneensa heihin ja kysyy, haluaako he uskoa sopimattoman synnin anteeksi. Useimmiten (yleistänkö taas?) tällaisessa tilanteessa pari myöntää asianlaidan olevan juuri sellaisen ja ottaa synninpäästön vastaan.
Tai sitten nuori kuuntelee maailmallista musiikkia ja hänen vanhempansa lähestyy syvien huoliryppyjen kanssa. Jos nuori nöyrtyy puhuttelun alla ja pyytää tekoaan anteeksi, homma on siltä osin reilassa. Joskus nuori ”nöyrtyy” siksi, että pääsee pälkähästä ja jatkaa hommaa salassa. Joskus nuori oikeasti kokee tehneensä syntiä ja on iloinen kun vanhempi tuli puhuttelemaan, että pirulle mennyt pikkusormi saatiin ajoissa vetastua takaisin, eikä tuloksena ollut taivaspaikan menetystä.
Mutta sitten. Jos käykin seuraavasti. Nuori trendikäs vl-nainen haluaa olla työpaikallaan huolitellun näköinen ja käyttää siksi juuri työpaikallaan ripsiväriä. Hän paljastuu; joku vl-uskovainen näkee hänellä ripsariputkilon ja lähestyy Kristuksen kirkkolain mukaisesti ensin yksin ja kun se ei auta, vaan tottelematon ei näe mitään väärää ripsarissa, huolestunut ottaa pari kaveriaan mukaan ja porukalla sitten tottelematonta saattamaan takaisin ruotuun. Jos tällaisessa tapauksessa ei osoita kuuliaisuutta, homma voi kääntyä vaikka ja miten mahdottomaksi kärsimysnäytelmäksi tahansa.
Se näissä hommissa mättää eniten, että esiintulleet ”synnit” eivät ole raamatunmukaisia syntejä ensinkään ja usein ne myös ovat ”oman aikansa syntejä”. Eli kun joskus kirkossa käynti ”epäuskoisen” papin saarnatessa oli syntiä ja saattoi johtaa loppuviimeksi liikkeestä lemppasuun, se ei ole enää olleskaan syntiä. Kuitenkaan tänä päivänä EI oteta vastuuta niistä kaikista Kristuksen kirkkolain puitteissa toimitetuista ulosheitoista, vaan niistä vaietaan.
Tänään korviksista tai telkusta Kristuksen kirkkolain puitteissa toimitettu kurinpidollinen hoitotoimenpide, jossa molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen tai toinen vaihtoehto, jossa hoidettavan mieli on järkkynyt, on viiden vuoden päästä vl-liikkeessä ihan sallittua toimintaa.
Pääasia on se, että on jokaisena aikakautena vallitseville säännöille ja käsityksille kuuliainen, uskoo aina sen synniksi, mikä milloinkin synniksi saarnataan, sillä ei ole mitään väliä, onko se asia enää viiden vuoden päästä syntiä. Pääasia, että uskoo aina kulloisenkin aikakauden synnin synniksi ja jos joutuu siitä lankeemukseen, tekee siitä parannuksen nuhdeltaessa.
Heikki Honkala:
Heikki, luulen tietäväni ja ymmärtäväni miltä sinusta tuntuu kun kritisoidaan oman yhteisösi opetuksia ja toimintatapoja. Mutta uskon myöskin sinun tietävän, millaisissa tapauksissa ns. Kristuksen kirkkolakia vl -liikkeesä useimmiten käytetään ja luulen Vuokon tarkoittavan juuri näitä tapauksia. Kerron sen tässä heillekin, jotka eivät tätä tiedä. Useimmiten EI ole kyseessä ihmisten keskinäinen erimielisyys, vaan useimmiten on kyse siitä, että joku sisko/veli huomaa/epäilee jonkun toimivan elämässään liikkeen opetuksen vastaisesti, esim. kuuntelee ”maallista musiikkia” tai värjää hiuksensa. Ts. hän on teoillaan poikennut ”yhteisestä rakkaudesta”. On siis olemassa vaara, että hänen uskonsa on kuivumassa.
P.S. Juuri huomasin että Vuokko oli samaan aikaan kommentoinut Heikille samaa asiaa ja hän teki sen paremmin ja perusteellisemmin.
Heikki, minusta on hienoa ja reilua, että sä sanoudut irti tietyistä asioita jne. Olisi järkyttävää, jos tätä ei sinulle suotaisi. Minä ainakaan en kannata mitään yhden asian/uskon – liikettä.
Mutta se on asia, jota haluan kysyä teiltä/teikäläisiltä, että emmekö me muut kristityt/ev.lut.kirkkoineen ole teidän mielestä kristittyjä, niinkuin Raamattu puhuu.
Koska sen jälkeen mekin voimme tehdä omat johtopäätöksemme. Joista teitin piispa vaikenee. Ja koko raamattuvyöhyke hyökkää meidän tavisten kristinuskoa vastaan. Niin kertokaatte sanomalle.
Timo Engel, kiitos kommentistasi, on tosissaan hyvä miettiä, mitä täällä voi kirjoittaa ja mitä ei. Yritän olla tarkkana kuin tikkusuora porkkana.
Heikki, en ole koskaan sanonut, että et vois kommentoida. Totta kai voit! Ajattelen vaan itseäsi ja kestävyyttäsi käydä näitä keskusteluja. Joskus vaikutat kovin herkistyneeltä ja ahdistuneelta näistä jutuista. Säähän oot aivan mahtavan avoin ja rohkea, kun ylipäätään tulet keskusteluihin mukaan, se on hienoa! Ei näitä tarvitse pelätä.
Timo Engeliltä:
”Siitäkin voitaisiin toki keskustella, onko kutsuttu blogisti enää yleisöä vai ei, varsinkin jos blogien kvantiteetti on suuri ja niitä nostetaan toimituksen valintoina framille.”
Framille?
Jorma Ojalalta:
”Onkohan lopulta niin, että kaikki muukin konservatiivista kristillisyyttä kohtaan tunnettu inho ja kauna saavat tässä oivan purkautumistien. Kun nyt kaikki olemme niin epäitsekkäästi lasten ja sorrettujen naisten asialla, löytyisikö Suomesta ihan vain vaihteeksi jotain muuta yhteisöä, jota suomia?”
Jos sä tälllaisen olettamuksen pohjalta keskustelet täällä, niin en enää yhtään ihmettele sun kirjoituksiasi. Yritä olla olettamatta vastapuolesi mahdollisia tarkoitusperiä mitenkään, niin silloin sinulla on mahdollisuuus edes jotenkin hiffata hänen pointtinsa.