Hörppäsin viime tiistaiaamuna aamukahvit väärään kurkkuun kun luin uutista Janne Villan Lähetysseuran Taiwanin oppilaskotiin liittyvästä kirjasta. Odotin kauhulla tulevaa mediamyllyä. Nyt kuusi päivää myöhemmin ihmettelen, miksi keskustelu on ollut niinkin niukkaa. Viimeisen viikon ajan olen ihmetellyt, miksen ole huomannut kenenkään muun kuin Anne Mikkolan sanoutuvan irti Lähetysseuran työstä ja organisoidusta lähetystyöstä.
On huomionarvoista, että viimeisimmät pedofiliakohut eivät ole aiheuttaneet kirkosta eroamisen aaltoja. Tuoreimmat tilastot osoittavat, että 2.4. Taiwan-uutisten jälkeen eroaminen ei ole lisääntynyt käytännössä yhtään. Myöskään keväällä 2010 koko kirkkoa ja erityisesti vanhoillislestadiolaisuutta koskenut pedofiliakeskustelu ei merkittävästi lisännyt eroamisia. Sen sijaan Älä alistu vei ehkä 4000 jäsentä ja Homoilta 40000 jäsentä. Vuoden 2008 eropiikki johtui siitä, että eroakirkosta.fi sai 100 000 eroajaa täyteen. ”Juhlan kunniaksi” kirkosta erosi 2000 ihmistä vertailtuja ajankohtia enemmän.
Miksi näin?
Ensiksi, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on äärimmäisen vaikea aihe. Tämä ei ole uskonnollisuuden vaan ihmisyyden ongelma. Uskonnollinen ihminen ei tietenkään millään tavalla ole vapaa ihmisyydestä pimeimpine puolineen. ”Ihmisyys” kaikkine piirteineen ei siis ole mikään selitys. ”Ihmisyys” ei tee asiasta hyväksyttävää. Päinvastoin. Mutta perisynti on poissa muodista joten puhukaamme ihmisyydestä.
Mutta kyse on siitä, ”mitä kukaan ei halua nähdä”. Edelleen vuonna 2013 viranomaiset kehittävät lapsiin kohdistuvien rikosten tunnistamista ja selvittämistä vaikka lapsuus ei ole mikään uusi ilmiö. Kun lähiympäristö ei halua ja viranomaiset eivät aina kykene reagoimaan, uhrin asema muuttuu tuplasti helvetillisemmäksi. Taustalla on hyväksikäyttö ja seurauksena Maijan tarinan lähipiirin tai puolen Lähetysseuran hylkäämäksi tuleminen.
”Takakonttiin ja sotilastukikohtaan” –mielikuva on äärimmäisen vastenmielinen ja tunteisiin vetoava. Se herättää vihaa ja ihan syystäkin. Mutta onko juuri näin oikeasti tapahtunut? Voi valitettavasti olla, mutta faktana tätä ei ehkä kannattaisi keskustelupalstoilla levittää. Todellinen selvittely tapahtuu jossain ihan muualla kuin netin keskustelupalstoilla. Jos tapahtuu.
Ja vastapainoksi on muistettava, että kaikki väitetyt tai epäillyt hyväksikäyttötapaukset eivät pohjaudu tositapahtumiin. Perättömiä ilmiantoja ei ole valtavaa määrää mutta on jonkin verran. Mutta Lauri Levannon muistelema ylireagointi-ilmiö on myös mahdollinen ja todellinen. Siksi kirkon eri organisaatioiden täytyy varoa ylireagointeja.
Seksuaalisesta hyväksikäytöstä keskustellessa on muistettava sekä vaikenemisen että ylireagoinnin vaarat. Minusta kuluneella viikolla on näkynyt molempia. Ja silti asiasta on edelleen äärettömän vaikea puhua.
Toiseksi, selvittämisprosessissa ihmiset jakautuvat kahdelle puolelle koska aihe on niin vaikea. Yksien mielestä syyttömänä syytetyltä olisi pitänyt pyytää anteeksi ja hänen ”maineensa palauttaa” ja ottaa takaisin töihin. Toisten mielestä syyllinen on välttänyt vastuun ja uhrit ovat jääneet vailla oikeutta ja tukea.
Selvittäminen on kaikkea muuta kuin ristiriidatonta ja helppoa, kuten Lähetysseuran raportti osoitti. Selvittäminen on tietynlaista tasapainottelua, koska selvittelyssä pitää huolehtia sekä syytetyn että uhrien oikeusturvasta oikeusvaltiossa. Jos syytetty ei saa tuomiota, työnantajan olisi kohdeltava häntä kuten syytöntä. Tämä on äärettömän hankalaa jos osoitus syyllisyydestä on kuitenkin vahva.
Kolmanneksi, pedofilian mittakaava lähetyskentillä on edelleen tuntematon. Yksittäinenkin tapaus on liikaa, koska se tuhoaa uhrin elämän. Mutta onko tuo oppilaskoti ainutlaatuinen vai onko kyseessä ollut yleisempi käytäntö? Sitä eivät tiedä muut kuin nettifoorumien kaikkitietäjät, kuten tuolla. Ja muistin virkistämiseksi: kirkossa on ollut huomattava määrä tapauksia, mutta ei välttämättä lähetyskentillä.
Tämä tarkoittaa, että puuttumista pitää tehostaa ja on Lähetysseuran mukaan jo tehostettu. Siksi koko ammattilaisten tekemän lähetystyön lopettaminen olisi järjetön toimenpide. Vähän sama jos Britannian Yleisradio, Late Lammas ja Teletapit lakkautettaisiin Jimmy Savilen vuoksi.
Neljänneksi, jos nyt sanouduttaisiin irti niin mistä? Kirkko on jo vuonna 2000 julkaissut ohjeet seksuaalisen hyväksikäytön tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi eli sanoutunut irti seksuaalisen hyväksikäytön sietämisestä. Noista ohjeista kannattaisi tässä tilanteessa muistuttaa.
Hyväksikäyttöön on oltu kyvyttömiä ja ehkä haluttomia puuttumaan. Pitäisikö kirkon siis sanoutua irti kyvyttömyydestä reagoida tai asioiden kesken jättämisestä? Kyllä pitää. Mutta tällainen viesti näyttäisi lähinnä absurdilta, niin välttämätön kuin se olisikin.
Viidenneksi, itsestään on vähän vaikea sanoutua irti. Vuonna 2011 Lähetysseura sai seurakuntien talousarvioavustuksia 9,7 miljoonaa euroa. Se on huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Kylväjän (1,1 mE), SLEY:n (1,0 mE), Pipliaseuran (1,1mE) ja Kansanlähetyksen (2,9 mE) saamat yhteensä. Sansan ja SLEF:n lukuja en löytänyt pikaisella googletuksella.
Lähetysseura on ev.lut.kirkon organisoidun lähetystyön keskeisin tekijä, osa seurakuntien perustoimintaa. Omasta itsestään on vaikea sanoutua irti. Ja tästä syystä myös asian ”ulkoistaminen” on vaikeaa. Kirjoitin vajaa vuosi sitten, että Rauhanyhdistys on täydellisen hyvä syntipukki. Lähetysseura ei ole, koska se on niin ”jokaisen seurakunnan oma järjestö”. Lähetysseurasta ei voi puhua ”niiden joidenkin muiden” toimintana.
Lähetystyöntekijät tekevät paikallisseurakunnan työtä, vaikkakin organisatorisesti omissa ammattilaisorganisaatioissaan. Siksi Lähetysseuran boikotointi olisi vähän sama kuin jos kirkko päättäisi irtisanoutua oman kasvatustyönsä historiasta irtisanomalla kaikki nykyiset kasvatustyötä tekevät työntekijänsä.
Siispä irtisanoutuminen on mahdotonta. Lähetysseuran ja minusta myös Kansanlähetyksen tai SLEY:n kriisit ovat sanan syvimmässä merkityksessä kirkon omia kriisejä.
Mustavalkoisen irtisanoutumisen sijasta tarvitaan menneiden selvittämistä niin hyvin kuin mahdollista, ja jatkuvia toimenpiteitä, jottei vastaavaa enää koskaan pääsisi tapahtumaan.
Itsekin hiukan ihmettelin tavanomaisesti ärhäkästi kantaa ottavien piirien suurta vaikenemista, joilla tiedot Lähetysseuran Taiwanin oppilaskotiin liittyvästä pitkäaikaisesta järjestäytyneen pedofiliaringin toiminnasta otettiin vastaan.
SRK tai yksittäinen rauhanyhdistys on hyvä vihollinen, kuten Norjalainen professori Nils Christie aikoinaan totesi huumeista kirjoittaessaan. Niitä on helppo lähes jokaisen vakaan, kirkon penkistä lujasti kiinni pitävän, nuhteettoman luterilaisen vastustaa, mutta mitäs kun pitäisi luoda katse omalle takapihalle?
Erityisesti Suomen Lähetyseuran kriisi, mutta Kansanlähetyksen ja Sleyn lähetystyöhön liittyvät kriisit yhtälailla ovat paitsi koko kirkon kriisejä, myös viitteenomaisia sille kriisille joka odottaa kun koko lähetystyötä tulevaisuudessa joudutaan hyvin konkreettisesti uudelleen arvioimaan.
Kiitos Tuomas Hynyselle. Erinomainen kirjoitus.
Valitettavasti lienee niin että kaikista lastenkodeista, koulukodeita, uskonlahkoista ja ryhmistä löytyy ikäviä asioita. Ihmiselämä on valitettavasti sellaista. Lähetysseura on pitkän historiansa aikana tehnyt paljon hyvää, joten pysykäämme seuran jäseninä. Olen itse nähnyt seuran työn tuloksia niin Aasian kuin Afrikankin maissa. Ja tällä hetkellä mm. namibialaiset pitävät suomalaisia hyvinä ihmisinä, parhaimpina ”siirtomaaisäntinä” parhaimma mielessä. Pääsiäisenä poikkesin elokuviin läheisessä Suomen vanhimmassa maaseututeatterissa. Kuva oli JAHTI, jossa perhe joutui helvettiin pedofiliasyytösten takia. Erikoisella tavalla syyttömyys selvisi ja siltikään eivät kaikki naapurit päivää sanoneet. Luulin ensin sisältöä toisenlaiseksi mutta kyllä se puhutteli.
Vl-kristillisyyden keskuudessa eläneiden yksilöiden harjoittaman pedofilian takia käytiin täälläkin kova ja liikkeeseen kuuluvien näkökulmasta kohtuuttomasti liikkeeseen kuuluvia yleistäen syyllistävä keskustelu. Nyt ei samanlaista syyttelyä ja leimaamista ole tapahtunut jokaista SLS:n työlle sukkaa ompeluseuroissa kutoneita tuomiten. Sinänä hyvä, että näin on nyt. Aikaisemmissa pf-keskusteluissa täällä kiivaasti tuomion sanoja kirjoittaneet ovat nyt hiljaa – hyvä että edes nyt. Voisivat kyllä miettiä tykönään syytä erilaiseen suhtautumiseensa. Samantapainen aiemmin kirjoittamani kommentti aihetta käsitelleeseen uutiseen muuten poistettiin ylläpidon toimesta. Saa nähdä miten nyt käy.
Ei pidä edes kuvitella, että kukaan järkevä taikka terveesti seksuaalisuuteensa suhtautuva ihminen ikinä pedofiliaa mitenkään hyväksyisi taikka olisi tukemassa. Olkoon järjestö mikä tahansa taikka herätysliike mikä tahansa niin aivan varmasta löytyy moitittavaa mutta siihen on suhtauduttava kuten moitittavaan suhtaudutaan.
Onko tutkittu vaiko hutkittu ja miten pitäisi tutkia – enpä ole mitään siitä sanomaan.
Lähetystyötä pedofilia ei ole missään muodossa eli ei pitäisi edes keskustella rehellisen lähetystyön lopettamisesta – silloin me antaisimme periksi itselleen perkeleelle.
P-O Moberg:
Mikäli oikein muistan, vl-pedofiliatapauksiin liittyneen keskustelun ja kritiikin kärki oli koko ajan SRK:n johdon pf-ongelmaa vähättelevässä ja salailevassa suhtautumisessa. Ja tietysti siinä miten uskonyhteisö oli toiminut esim. Maijan tapauksessa.
”Erityisesti Suomen Lähetyseuran kriisi, mutta Kansanlähetyksen ja Sleyn lähetystyöhön liittyvät kriisit yhtälailla ovat paitsi koko kirkon kriisejä”
Näissä ”kriiseissä” on ainakin yksi ero.
Haastattelujen ja muun informaation tuloksena on selvää, että SLS:n oppilaskodissa Taiwanilla on tapahtunut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.
Mutta kukaan ei ole näyttänyt toteen, että missään KL:n tai muun lähetysmäärärahaboikotin kohteeksi joutuneen lähetysjärjestön lähetyskentällä olisi tapahtunut naisten tai sukupuolivähemmistön syrjintää. Kaikki väitteet ovat mutuajatuksia.
Kuitenkin sanktiot ovat aivan eri mittaluokkaa keskenään.
Tarkoittaako se, että lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö on ”kirkon varsinaisen lähetysjärjestön” kannattajien mielestä mitätöntä/ei rangaistavaa?
Vai tarkoittaako se, että kyseessä on pelkkä kirkkopolitiikka silloin kun joiltain järjestöiltä evätään lähetysmäärärahoja?
Tuli vielä mieleeni noista irtisanotumisista seuraava ajatus.
Ehkä ihmisten on helpompi syyttää ja sanoutua irti nimeltä mainituista ihmisistä (Räsänen, Jalovaara jne.) ja sen mukana erota kirkosta.
Kun/jos ihmisellä on paljon syystä tai toisesta omaan elämään kertynyttä katkeruutta, niin se on ”vaarattomampaa” kanavoida johonkin ulkopuoliseen, vaikkapa kirkkoon eroamalla siitä ja syyttää eroamisestaan toista nimeltä mainittua ihmistä. Eiväthän ko. ihmiset ole kirkko tai edes kirkon ääni.
SLS:n tapauksessa näitä nimeltä mainittuja syyllisiä ei ole julkisuuteen kerrottu. Eikä media ole kirjoittanut aiheesta kissan kokoisin kirjaimin.
Salme,
Olen ymmärtänyt niin, että SLS:n Taiwanin oppilaskodissa on pyörinyt organisoitunut pedofiliarinki hyvin pitkän ajan kenenkään sen puuhia häiritsemättä.
Kysymys kuuluu: Miten se on ollut mahdollista? Onko SLS itse jäävi tutkimaan asiaa?
Yleensä tämänkaltaisissa asioissa ensimmäinen, toinen ja varmaan vielä viideskin reaktio organisaatiossa, ryhmässä, lahkossa tai missä ikinä on salailu, peittely, vähättely, silmien ummistaminen ja käsien levittely tai sitten väitetään, että tutkimme asian perusteellisesti, mutta mitään ei löytynyt.
Väitän, että SLS on jäävi omassa asiassaan l. itse tutkimaan tätä juttua.
Kari-Matti Laaksonen:
Tuo on varmasti totta. Näin tapahtui myös vanhoillis(SRK-)lestadiolaisuuden pf-juttujen paljastuttua. Tämä on varmaankin inhimillistä toimintaa, mutta kun kyse on organisaatioiden ja yhteisöjen salailusta, peittelystä, vähättelystä, silmien ummistamisesta ja käsien levittelystä, on kysymys jostakin muusta kuin inhimillisyydestä.
Jussi, mielestäni yhtä lailla vähän uskottavaa on SRK:n kuin SLS:n perustama tutkintaryhmä silloin kun ne tutkivat omassa piirissään tapahtuneita rötöksiä.
Ero on siinä, että ne jotka seisovat barrikadeilla, kun kyse on SRK:sta, kyyristelevät hipihiljaa kun kyse on suuresta ja mahtavasta SLS:sta.