Mikä on jutun juoni?

En ymmärrä ollenkaan, en käsitä, en hiffaa, puhumattakaan hokaamisesta. Sellainen kuin viime viikko vl-uutisineen ja tiedotustilaisuuksineen olikin, sunnuntaina useissa saarnoissa käsiteltiin Kristuksen kirkkolakia. Ystäväni ovat olleet kuulolla ja kertoneet, itselläni seurapolut ovat kertakaikkisen umpiruohottuneita.

Minun korviini alkavat pikkuhiljaa kuulostamaan kirosanoilta kaksi asiaa: vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi ja nk. Kristuksen kirkkolaki. Näitten kahden sanan avittamana päästään pahan aiheuttamisessa tosi pitkälle ja aiheutetaan henkisiä kärsimyksiä ihmisille kehdosta hautaan.

Ensin itse määritellään, mikä kaikki on syntiä, miten pitää ajatella, puhua ja toimittaa ja sitten jos ei toimi määrittelyn mukaisesti, aletaan soveltamaan Kristuksen kirkkolakia! Miten kertakaikkisen väärin! 

Oikeasti kyseessä on ihan jokin muu, kuin Kristuksen kirkkolaki. Paremminkin SRK-laki, jota sovelletaan kaikkein hanakimmin silloin, kun joku uhkaa ajatuksillaan, puheillaan tai toiminnallaan yhteisöä. Tottelemattomuus seurakuntaa/yhteisöä/organisaatiota vastaan, on pahempi kuin tottelemattomuus Jumalan antamaa kymmentä käskyä vastaan.

Esimerkiksi sellainen teko, että vaikkapa maalaat kynnet punaisiksi, katsotaan heti epäuskon merkiksi, mutta väkivalta lähimmäistä kohtaan, katsotaan vain lihan heikkoudesta johtuvaksi lankeemukseksi. Punaiset kynnet saavat osakseen ankaran kovistelun ja hoitoprosessin nk. Kristuksen kirkkolain mukaan ja väkivaltateko saa osakseen heti etulahjana armahduksen ja sillä tavalla se halutaan hoitaakin alta pois. 

Mutta, mutta, itse asiaan. Tuota nk. Kristuksen kirkkolakia käytetään nyt parhaillaan eräällä paikkakunnalla. Syynä ei ole rikkomus kymmentä käskyä vastaan, vaan paikallista ry:tä vastaan. Taas jälleen kerran näin. Homma on edetessään saanut ihan järkyttäviä piirteitä. 

Miksi ihmeessä toimitaan edelleenkin sillä tavalla, että kohta taas jälleen kerran isot otsikot huutavat vl-liikkeen julmuuksia? Siksikö, että toteutuu ajatus: maailma pilkkaa meitä ja sen kuuluukin pilkata, koska olemme uskovaisia. Jumalan seurakunnan tärkein tunnusmerkki on se, että maailma pilkkaa.

Kumpi Sinusta on pahempi asia, se, että eräs ihminen on laitettu roikkumaan pikkuhiljaa kiristyvään hirteen, vai se, että minä kerron siitä?

Jos minun kertomani on pahempi, voit laittaa Ylläpidolle viestiä, että tämä kirjoitus pitää poistaa heti.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Panu, esimerkiksi se, että leimattiin ”Lempäälän rauhanyhdistys ei ole nimensä veroinen”, ja että siellä tapahtui järkyttävää kiusaamista yms, lavasti enemmänkin täysin syyttömiä ihmisiä juorujen perusteella syyllisiksi. Tällaista väitettyä kiusaamista ei kuitenkaan poliisi eikä apulaisvaltakunnansyyttäjä havainnut. Kumpaa uskoa? Kuunteleeko oikeudenmukainen kirjoittaja vain yhtä osapuolta? Jutun juoni on se, että vähäpätöisin perustein leimataan suuri joukko täysin viattomia ihmisiä – se on kaikkea oikeudentajua vastaan.

  2. Pauli Kivelä, tässä on TÄYSIN kaksi eri asiaa:
    1. Vuokko Ilola kertoo todellisesta VL-liikkeen piirissä tapahtuvasta kiusaamisesta, joka on valloillaan tietyllä paikkakunnalla ja johon ei haluta puuttua
    2. Oululaiskuvaaja ottaa kuvan tolppaan kiinnitetystä tarrasta, jossa niputetaan lastenraiskaus ja lestadiolaisuus erittäin valheellisesti – sen lisäksi hän sanoo Facebookissa (jossa kuvan jakaa) olevansa samaa mieltä tarran tekstistä (tätä hän ei tietenkään nyt jälkikäteen myönnä, mutta näin itse sen poistetun Facebook-julkaisun).

    Kumpi toimi moraalinsa ja omatuntonsa vuoksi ja kumpi herjausmielessä?

  3. Antti Leinonen. Minä olen Lempäälän tapauksesta jutellut sekä uhrien kanssa että niiden kanssa, jotka ovat sitä mieltä että kiusaamista ei ole tapahtunut. Olen myös nähnyt uhrien yrityksiä kysellä vastuullisilta, mitä he ovat tehneet väärin.

    Tällä perusteella minä voin yhtyä Vuokon näkemykseen, että Lempäälän ry ei ole nimensä veroinen ja että kiusaamista siellä on tapahtunut, vaikka syytekynnys ei ylittynytkään.

    Koulukiusaamistakin voi tapahtua, vaikka syyte- ja tuomiokynnys ei ylity. Ei syyttämättä jättämine ole todiste siitä että yhdistys toimii oikein.

  4. Mutta toivon kaikkien osapuolten oikeusturvan kannalta, että Vuokkoa sivistettäisiin journalistisen toiminnan periaatteista.

    No, onpa alentuvasti sanottu. Nämä yritykset pelotella ja torpata Vuokkoa kertovat hyvin paljon toimintaperiaatteista ja eettisestä tasosta. Oli tarkoitus keskustella Vuokon kirjoittamasta aiheesta eikä trollata koko juttua metikköön.

    Tässä vielä lisää journalistisia periaatteita:

    Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

    Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

    Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.

    http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/

  5. ”Jutun juoni on se, että vähäpätöisin perustein leimataan suuri joukko täysin viattomia ihmisiä – se on kaikkea oikeudentajua vastaan.” Jotta viattomien joukko ei leimautuisi, pitäisi syylliset saada vastuuseen. Nyt näyttää, että maallikkoripin ja hoitokokousten kulttuuri estää tämän. Se on minun oikeustajuani vastaan.

  6. Panu: ”Timo Engel, voisitko vastata minun (ja muidenkin) esittämiin kysymyksiin? Voitko yksilöidä milloin ja miten Vuokko on sekoittanut mielipiteet ja tosiasiat? Voitko yksilöidä mitä Kotimaa24:n sääntöjä, ja milloin ja miten, Vuokko on rikkonut?”

    En tiedä onko täällä juristeja mukana, jotka tietäisivät miten pykäliä tulkitaan, mutta Vuokkohan on jo itse kunnioitettavan rehellisesti ottanut kanttaa asiaan: ”Noo, totaa, katotaan jossakin vaiheessa. Nythän mulla on siksikin niin negatiivinen ote vl-juttuihin, koska työstä vl-perhe-elämästä kertovaa kirjaa. Eli ko. materiaali ei ole kovin mieltä nostattavaa. Kyllä täältä synkkyyden suosta näissäkin aihepiireissä vielä noustaan. Myönnän, että tilanteeni aiheuttaa vääristymää käsityksiini ja kirjoituksiini, suonettte kuitenkin aivan kuin etulahjana senkin anteeksi…?”

  7. Sonja Ottavainen:”Siis jos tää ois kolumni, niin alla sen määritelmä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.”

    En tiedä mitä mieltä Vuokko on, mutta jos hän ottaa tuon perustakseen, turhaan taidamme aikaamme täällä kuluttaa. Sen verran vakavia asioita ovat.

  8. Heikki Honkala, lainasit Vuokon seuraavaa tekstiä ja perustelit sillä Vuokon sekoittaneen mielipiteet ja tosiasiat, eli syyllistyneen vääristelyyn:
    ”Myönnän, että tilanteeni aiheuttaa vääristymää käsityksiini ja kirjoituksiini, suonettte kuitenkin aivan kuin etulahjana senkin anteeksi…?”(Vuokko Ilola)

    Minä käsitin tuon Vuokon sanoman niin, että Vuokon kirjoituksissa on VÄÄRISTYMÄ, eli negatiivisia asioita on suhteessa positiivisiin tarpeettoman paljon. Ei Vuokko mitään myönnä vääristelevänsä. Ainoastaan hänen kirjoittamissaan blogeissa positiivisten kirjoitusten osuus on suhteettoman pieni, johtuen hänen kokemuksistaan ja kirjaprojektistaan.

    Summa summarum, vääristymä ja vääristely on kaksi TÄYSIN eri asiaa, eikä Vuokko missään nimessä ole myöntänyt vääristelevänsä.

    Ja Heikki, jos minä taas väärinymmärsin nyt jotain, niin pahoittelen.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.