Mikä on paljon rahaa?

Uusi lastensairaala tarvitsee 160 miljoonaa euroa. Yritetään kerätä kansalta, kun valtiolta ei rahaa heru.

Kuopion teatterin iso peruskorjaus maksaa 27,3 miljoonaa. Elokuussa nähdään, mitä saatiin aikaan.

X:n seurakunnan kirkon välttämättömien korjauskohteiden hoitaminen niin ettei lisävaurioita synny, maksaisi puolisen miljoonaa.

Tunnetun viihdetaiteilijan konserttiin pääsee 75 eurolla noin 60 metrin päähän lavasta.

Jonkun mielestä kaikki nuo vaativat paljon rahaa. Joku toinen ainakin osittain ymmärtää jotakin noista neljästä. Monen on helpointa mieltää sellaisia summia, joita on omalla tilillä tai lompakossa. Siis tuota konserttilipun hintaa tai maksimissaan parin kuukauden palkkaa.

Lastensairaalaa en itse tarvitse eivätkä toivottavasti läheisenikään koskaan. Mutta hyvä ja tarpeellinen se varmaan on. Soisin myös verojani siihen käytettävän.

Teatterista pidän ja tiedän sinne suuntaavani. Lipun hinnat toivottavasti pysyvät järjellisinä. 25-40 euroa vielä jotenkin kestää, jos ohjelman sisältö ja toteutus herättää ajatuksia ja tunteita.

Kirkosta pidän vielä enemmän. Toivoisin niihinkin rahaa löytyvän. Silloin joskus seurakunnat kilpailivat sillä, kuka pystyi komeimman tekemään. Nyt voittajat huokailevat, kun se komea kirkko on kallis ylläpitää ja vielä kalliimpi korjata.

Entä konserttilipun hinta? Taas ollaan arvostuskysymyksen edessä. Se mikä on sielun päällä, on hintansa arvoista, vaikka se hinta olisi suolainenkin. Moni nuori käyttää ison osan kesäansioistaan festari- tai konserttimatkaan ja pitää satsaustaan hyvänä.

Tavalliset ihmiset käsittelet tavallisia rahasummia. Isoimmat hankinnat voivat olla omistusasunto ja auto.

Isompien rahojen käsittelijät ja suurten päätösten tekijät panevat monta nollaa lisää noihin rahamääriin. Siinä voi joskus uhata tietynlainen sokeus. Yhteiset rahat eivät olekaan niin varovasti ja harkiten käytettäviä kuin omat.

Eurovaaleissa tai muuten valittaville ja jo valituille toivon suhteellisuudentajua ja harkintaa siitä, mikä raha on paljon ja mikä ei.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tosipaikka. Minusta aktiivit karkottavat tavallisia seurakuntalaisia. Tarkoitan tietynlaista fanatismia ja oman reviirinsä asemointia, jotta toisilla ei ole tilaa. Yksi esimerkki. Erään seurakunnan ovella pyöri aikoinaan teologian opiekselija, joka bongaili ennestään tuntemattomia ja alkoi ahdistella heitä jumalanpalveluksen jälkeen kyselemällä ja tenttaamalla. Kansliapäällikön juttu paljastaa myös, ettei väenkatoa oteta vakavasti vaan pistetään pikku leikki pystyyn. Näin voi tehdä, kun on VIRKA eläkkeelle asti. Omaa postia ei kukaan horjuta eikä ole tarvetta kilpailuttaa eikä kilpailla….

    • Minun mielestäni ko. teologian opiskelija ei ole seurakunta-aktiivi sanan oikeassa merkityksessä. Ehkä hän halusi osoittaa ihmisille, että nämä ovat tervetulleita jumalanpalvelukseen ja heidät huomataan. Yleensähän kirkkoon mennään ja sieltä tullaan yksinään ilman, että on kohdattu yhtään ihmistä millään tasolla.

      Mielestäni seurakunta-aktiivit ovat henkilöitä, jotka keitäävät kahvia, auttavat vanhuksien kanssa, keräävät yhteisvastuukeräystä, keräävät kolehtia, jakavat ehtoollista luvan saatuaan, lukevat päivän tekstejä messuissa, pesevät ehtoollismaljoja, auttavat Tuomasmessuissa, sanan ja rukouksen illoissa jne. kukin lahjojensa mukaan. Nykyisin on usein myös kirkon ovella henkilö, joka toivottaa tervetulleeksi tilaisuuteen.

      Mielestäni kaiken ulkoisen ja sanankäänteiden lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota myös hengelliseen puoleen.

    • Eräs tänne kirjoitteleva pappismies (Jouni Turtiainen) ja teologit yleensä käyttävät niin ahkeraan vierasperäisiä ns. sivistyssanoja, niin ettei tavallinen ihminen tahdo pysyä perässä eksegetiikka jne. jne. Kaikille löytyy kyllä suomenkielinenkin ilmaisu.

      Kun lukee Raamatun evankeliumeista Jeesuksen opetuksia, niin huomaa miten yksinkertaisia ja selkeitä ja helposti ymmärrettäviä ilmaisuja hän käyttää. Voisi sanoa, että puhui ”kansanomaisesti”. Lisäksi yleensä vertauksissaan asioista jotka ovat kaikille tuttuja.

      Samainen pappismies Jouni Turtiainen kirjoitteli erittäin herjaavasti ja demagogisesti eräästä pienemmästä uskonnollisesta yhteisöstä eräässä ketjussa.

      En tiedä tekikö sitä harhaanjohdettuna, demagogian uhrina vai tahallaan. Kaikkien jotka jollain tavoin toimivat uskonnon piirissä, odottaisi kylläkin aina pyrkimystä täyteen rehellisyyteen, vilpittömyyteen ja totuudellisuuteen, ei puhua ja kirjoitella demagogiseen tyyliin. Sen voi jättää poliitikoille. Suomessahan on myös laki kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan, joten tuskin kirkollisen toimijankaan kannattaa mennä lähelle sellaisen rajoja. Mieluimmin pysyä sellaisesta mahdollisimman kaukana. Sama koskee tietysti kaikkia tänne kommentoijiakin.

      Turtiainen kirjoitti myös, että ”nykyeksegetiikan” kannalta joku tietty kohta Uudessa testamentissa ei ole enää niin kovin ajankohtainen. Kysyin, että mitkä kohdat Uudessa testamentissa sitten ovat uskottavia ja vakavasti otettavia sen nykyeksegetiikan kannalta, mikä taas ei, mutta vastausta en saanut.

  2. Yksi hyvä keino olisi laittaa jengi kiertoon, katsomaan asioita uudesta vinkkelistä. Kuka suostuisi? Virkakoneisto ruokkii aina itseään eikä muutoksen tuulia kaivata. Muutoksia voi sitten tehdä kosmeettisesti eli näytösluonteisesti ja aloittaa ”mukatekeminen”: mainoskampanja, webbisivut uusiksi jne. tyyliin ”nyt uudistuttiin” ja samalla ”voimaannutettiin toisiamme”: ”tästä on hyvä jatkaa”. Toinen keino on asioiden sukupuolittaminen: kun tulee lisää naisia, niin…sekin on pelkkää valhetta. ”Kaluunat” pitäisi painaa eli pätevyys ja osaaminen. Naispappeus ei saanut väenryntäystä kirkkoihin. Ei tapahtunut oleellisesti mitään ”uutta”.

    • Kirkossahan toimitaan kuten Euroopan Uniossa velka ongelman kanssa, otetaan lisää velkaa. Kun kirkossa siis liberaalius ei ole toiminut, niin vedetään vielä liberaallimmaksi. Kun naispapit ja homomessut eivät saanet lisää väkeä, niin eiköhän pistetä kunnolla ranttaliksi.

      Olisko seuraavana ehtoollisen päivitys ”moderniksi”. Vaihdetaan se pahanmakuinen ja kuiva leipä paikalliseen pizzaan sekä se paha viini olueeseen. Johan olisi sunnuntai aamuna syntisiä hakemassa apua välikuolemaansa.

      Pappi voisi siihen heittää AC/DCn ”Highway to Hell” ja laittaa kirkon pimeäksi, niin saataisiin myös tunnelma kuntoon. Ja ei olisi puutetta sakista.

    • Kyllä ne papit kiertävät. Aluksi ennen jonkin viran saamista tiedossa on pätkätöitä ja paljonkin kiertelyä lyhyissä työsuhteissa ympäri Suomea. Siitä syntyy omat ongelmansa, kun elämää ei voi rakentaa rauhassa vaan pitää elää vain lyhyttä pätkäelämää ilman sen pidempiaikaisia suunnitelmia.

  3. Kirkko menetti otteensa jo silloin, kun ei ollut enää pakkoa kuulua kirkkoon eikä käyd siellä…kansa sai itse päättää ja valita, mitä halusi vapaa-ajalla tehdä. Tämä alkoi säätylaitoksen purkamisella. Tuli parlamentarismi ja demokratia, monipuoluejärjestelmä. Se oli sitten kirkolle menoa.

    • Kyllähän kirkko on pystynyt toimimaan mitä erilaisimmissa yhteiskunnissa. Parlamentaarinen demokratia on mielestäni suotuisampi toimintaympäristö kuin menneiden vuosisatojen sääty-yhteiskunta. Sääty- ja luokkarajojen madaltuminenhan on kristittyjen keskinäisen veljeyden ja sisaruuden maallinen muoto. Yhteiskunta, jossa sekä maallinen että hengellinen tasa-arvo on mahdollinen, lienee paras mahdollinen. Pakolla ei voi saada aikaan sydämen uskoa, tapakulttuuri taas ei ketään pelasta.

  4. Jännä mitenkä vikaa haetaan kaikialta muualta, kuin siitä, että kirkon sanoma on muuttunut dramaattisesti ”toiseksi evankeliumiksi” (Gal. 1:8). Nythän kirkon pääviesti on absoluuttinen suvaitsevaisuus ja että kaikki uskonnot opettavat samaa eikä oikeastaan sillä ole väliä miten elät, kunhan et ole ”kovin paha”, sillä halpa armo peittää kaiken. Miksi vaivautua kirkkoon kuulemaan jostakin tapetusta Jeesuksesta, sehän kuulostaa raa’alta keski-aikaiselta teurastukselle – eiväthän papit itsekään usko tällaiseen.

    https://www.kotimaa.fi/artikkeli/agnostikkoillat-jatkuvat-oulussa-tammikuussa/

    Mutta, on toinenkin uskovien joukko, joka on nopeinten kasvava uskonto ja johon kuuluvia ei kukaan osa tarkasti laskea; arviot heittävät 150-500 miljoonan väliltä. Nämä ovat maailman vihaamia ja inhoavat vain syntiä sekä pelkäävät vain Jumalaa. Heillä ei ole oppeja, teologiaa, sosiologiaa tai muuta auktoriteettia kuin kirjoitettu Jumalan Sana. He ovat se apostolinen kirkko, jota ei helvetin portitkaan voita ja jota uskonnollisuuden henki pelkää. Mitä enemmän heitä pilkataan, hakataan ja tapetaan, sitä vahvemmaksi he kasvat ja sitä nopeammin he levittävän ilosanomaa Jeesuksesta. He ovat kuin tähtiä yö taivaalla, jotka loistavat yhä kirkkaammin, kun maailman muuttuu yhä pimeämmäksi.

    ”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.” – Daniel 12:3

    • Mauno Mattila :”Nythän kirkon pääviesti on absoluuttinen suvaitsevaisuus ja että kaikki uskonnot opettavat”

      Anteeksi nyt vaan, kun olen taaskin eri mieltä. Mielestäni kristinusko hyväksyy muissakin uskonnoissa olevat yleisinhimilliset eettiset periaatteet, mutta kristinusko on ainoa uskonnoista, jossa Sana todella tuli lihaksi, eikä jäänyt näkypilvien eettiseksi haaveeksi. Tämän pitäisi mielestäni näkyä Johanneksen evankeliumia lainaten totena myös kaikilla kristityiksi itseään kutsuvilla ”teoin ja totuudessa” eikä ainoastaan ”sanoin ja puheessa”.

  5. ”Jargonia” on myös sanan ”yhteisöllisyys” vähän joka paikkaan tunkeminen. Sillä ilmeisesti eri yhteyksissä tarkoitetaan pikkuisen eri asioitakin, mutta eikö voisi aivan reilusti puhua kuten Jeesuskin lähimmäisen rakkauden osoittamisesta lähimmäisiin ja toisista välittämisestä ja huomiomisesta itsekkyyden vastakohtana.

    • Entäs sellaiset sanat kuin ”teokraattinen palveluskoulu”, ”kierroskonventti”, ”erikoistienraivaaja” tai ”naimattomien veljien raamattukoulu”? Ovatko ne jargonia?

    • sinä Herra Herra sinä Herra Herra että sää herra Herra, sää Herra Herra

      Ja tuo hampaita särkevä ’oikein’, sanan mantramainen väärinkäyttö.

    • Seppo Heinola: ”sinä Herra Herra sinä Herra Herra että sää herra Herra, sää Herra Herra..”

      Miksi ei käyttää reilusti Jumalan nimeä Jehova/Jahve. Kun kerran Jeesuskin aloitti ns. Isä meidän rukouksen sanoilla ”Meidän Isämme taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Lisäksi sanoi esim. Johanneksen evankeliumissa tehneensä Isänsä nimeä tunnetuksi ihmisille. Lisäksi myös Jeesuksesta käytetään Raamatussa nimitystä Herra. Menevät pian herrat sekaisin.

    • Kari-Matti, 3xAamen. Siis sun kommentille.

      Ja toki esitin komppaukseni kirkollisella jargonilla, kuinkapa muutenkaan.

    • Kari-Matti Laaksonen: ”kun seurakunnan työntekijöistäkään messuun eivät viitsi raahautua kuin työvuorossa olevat..”

      Olisivatko Pirkkahallissa Tampereen Messujen messut suositumpia? En tiedä. Kysyn vain. 60-luvulla John Lennon sanoi, että The Beatles yhtye on suositumpi kuin Jeesus. Silloin se kyllä aiheutti tahoillaan hieman paheksuntaa.

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!