Mihin tarvittaisiin hiippakuntia, jos…

…seurakuntatalouksien rajat kulkisivat Kirkonkellarin ”oudon kartan” mukaisesti? Oudolla Kartalla nykyisiin hiippakuntiin kuuluisi keskimäärin 3,5 seurakuntataloutta.

 

Mihin siis tarvittaisiin kolmen seurakuntatalouden suuruista hiippakuntaa ja sitä johtamaan piispa ja tuomiokapituli? Nykyisten kapitulien toiminta kannattaisi jakaa yhtymähallinnon ja keskushallinnon kesken.

Jos hiippakunnat jäävät uudessa mallissa nykyiselleen, paikallispappia johtaisi mahdollinen lähiesimies, sitten kirkkoherra, yhtymärovasti ja vielä piispa. Yhdistämällä yhtymärovastin ja piispan tehtävät putoaisi yksi taso pois. Yhtymärovastin voisi nimetä piispaksi.

Piispa ja kapituli jäävät nykyään monelle seurakuntalaiselle ja myös työntekijälle etäiseksi. Pienempi maantieteellinen alue ja seurakuntien ja jäsenten määrä mahdollistaisi piispalle enemmän osallistumista paikallistoimintaan.

Henkilöstökoulutusta ja henkilöstön kehittämistoimintaa voisi järjestää yhtymittäin tai koko kirkon tasolla Kirkon koulutuskeskuksen kautta. Mikään ei tietenkään estäisi järjestämästä asioita vaikkapa kahden tai kolmen seurakuntatalouden vapaaehtoisena yhteistyönä.

 

Niin että jos tuollainen 31 seurakuntatalouden malli toteutuisi, yhdeksän hiippakuntaorganisaatiota jaettaisiin 31 osaan ja yhdistettäisiin tulevien yhtymien yhtymähallintoon.

Mallia voisi edelleen nimittää ”uusi seurakuntayhtymä” -malliksi, vaikka oikeastaan keskusteluun on taas ujutettu hiippakuntamalli vähän erilaisella hiippakuntajaolla.

  1. Muuten mielenkiintoinen idea mutta mikä käytännön hyöty asiasta olisi? Sekä liberaalit että konservatiivit tekisivät ehdotuksia, jotka torpattaisiin kirkolliskokouksessa. Lisää työtä ja vaivaa ilman mitään käytännön muutosta. Kirkkolliskokous ei hyväksyisi naispappeuden kieltämistä, ei homoliittoja, ei kansan vääräksi katsoman piispan erottamista eikä henkilöseurakuntia jne. Nämä asiat muuttuvat johonkin suuntaan ajan kanssa, mutta kansalaisaloitteilla tuskin olisi mitään oleellista vaikutusta asioihin.

  2. Kehittelyn arvoinen idea. On kuitenkin mietittävä, miten varmistetaan se, että kaikki allekirjoittajat ovat kirkon jäseniä. Ehkä olisi myös hyvä rajata aloiteoikeus koskemaan vain konfirmoituja kirkon jäseniä, sillä konfirmaatiossahan vahvistetaan halukkuus pysyä kristillistä uskoa tunnustavan kirkon yhteydessä.