Luin hiljattain viime vuonna julkaistun piispa Eero Huovisen muistelmakirjan ”Sielujen puolustaja” (WSOY 2022). Kirjan alaotsikkona on ”Piispana Helsingissä”. Tämä kirjoitus ei ole kirja-arvostelu vaan omia mietteitäni kirjasta ja sen runsaasta annista, ehkä oma referaattini muistelmista. Kirjoitukseni ja sen mahdollisten sävyjen tai särmien taustalla on toki sekin, että tunnemme toisemme ainakin kohtuullisesti.
Itse tutustuin Huoviseen opiskeluvuosieni alussa eli 1980-luvun alkuvuosina. Huovinen oli tuolloin teologisen tiedekunnan apulaisprofessori ja opetti meille dogmatiikan perusteita. Hyvin hän opettikin. Kävimme muiden muassa CA:n (Confessio Augustana, Augsburgin tunnustus) läpi melkein joka riviltä ja minulla on vielä silloin käyttämäni opus tallessa kaikkine merkintöineen, jota luennoilla tein. Huovinen oli siis taitava opettaja. Toinen piirre jäi mieleen kurssien ja tenttien merkintätilanteista: Eero katsoi jokaista merkinnän hakijaa silmiin ja katsoi sitten nimeä opintomerkintävihkossa. Ymmärsin, että hän yritti kaiketi painaa nimiä mieleensä. Kohtuullisen haasteellinen ”jobi”, kun meitä oli samalla kurssilla parisataa!
Piispa emeritus Huovisen (jatkossa Huovinen tai Eero-piispa tai piispa Huovinen) muistelemat on kirjoitettu i-kirjaimen kanssa. Ne eivät ole siis mustelmat, vaikka sellaisiakin muistelmissa joitakin nousee esille. Kirja etenee osin kronologisessa järjestyksessä ja osin tai enemmän teemoittain. Kun Huovinen kirjoittaa piispana Helsingissä teemalla, niin iso tarina alkaa piispanvaalin tunnelmista. Toki mielenkiintoisesti ja sujuvasti kirjoitetussa kirjassa on viittauksia lapsuuteen ja opiskeluvuosiinkin. Rouva ja lapset tulevat myös esille, mutta perhe-elämästä Huovinen kirjoittaa mielestäni sopivan vähän.
Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa 1990-luvun alussa elettiin aikaa, jolloin nykyajan erilainen kampanjointi ei ollut vielä käytössä, ei ainakaan julkisesti. Huovinen itse teki silloin kirkon perinteelle uskollisen ratkaisun ja vetäytyi lähes kaikesta asiaan vaikuttamisesta itse. Hän ei muistelmiensa mukaan kokenut hyväksi kaupitella itseään. Vaali ratkesi hyvin niukalla erolla ja niin Huovisesta tuli Helsingin piispa, vaikka Seppo A. Teinonen ja Huovisen isä varoittelivat moiseen lähtemästä. Huovinen itsekin kertoo painiskelleensa asian ja kutsumuksensa kanssa. Lopulta hän antoi asioiden viedä – ja niin ne sitten veivätkin. Vai oliko se sittenkin Luoja, joka vei?
Huovisen piispakausi sijoittuu vuosituhannen vaihteeseen eli 1990-luvulle ja 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Tuo 20 vuoden jakso on monien muutosten ja mullistustenkin aikaa. Mainittakoon niistä Neuvostoliiton hajoaminen, Irakin sota ja Suomen EU-jäsenyys. Unohtaa ei voi myöskään 1990-luvun lamaa.
Muistelmakirjan antamaa kuvaa voisi kriittisesti arvioida jonkinlaiseksi kirkolliseksi sankaritarinaksi, merkittävän kirkollisen vaikuttajan tarinaksi. Samalla on kyse kirkkomme merkittävästä teologista. Toisaalta muistelmissa puhuu (tai kirjoittaa) myös teologi, pappi ja ihminen, joka kyselee kutsumustaan, pyrkii arvioimaan itseään ja pohtimaan, onko saanut mitään aikaan. Ehkä merkittävien asioiden ja henkilöiden kanssa toiminta kallistaa muistelmia kirkollisen vaikuttajan puolelle. Ja tämä hyvässä mielessä sanottuna. Sankaritarina saattaa olla jo liian kriittinen huomio! Huovisen kuvauksista välittyy innostus ja myös ylpeys siitä, missä hän on saanut olla mukana ja miten monipuolinen hänen työnsä Helsingin piispana oli.
Tähän väliin voi kirjata sen, miten joskus on pohdittu, onko merkittävämpi kirkollinen virka arkkipiispan vai Helsingin piispan virka. Huovinen koki ”stadin kundina” kutsumuksenaan olla nimenomaan Helsingin piispa. Kirjassaan hän muistaa kuvata myös koko hiippakunnan seurakuntien ja elämän kirjoa, vaikka monet muistelman muut asiat ovatkin kytköksissä nimenomaan pääkaupunkiin. Koin hyvänä myös sen, miten Huovinen kertoo tehneensä liikaa työtä ja myös välillä uupuneensa. Hän kertoo, miten sai apua ja ohjausta työhönsä ja miten hän pyrki olemaan pappien ja muiden tukijana.
Yli 400 sivun muistelmissa on runsaasti henkilöitä, kotimaisia ja ulkomaisia sekä samoin paikkoja. Huovinen oli tekemisissä yhteiskunnan vaikuttajien ja ulkomaiden kirkollisten johtajien kanssa. Hän halusi myös piispana mennä ”leirin ulkopuolelle” ja kohdata ns. tavallisia ihmisiä. Huovinen oli keskeisillä ekumeenisilla ”paikoilla” ja kävi useita kertoja Vatikaanissa eri paavien aikaan. Hän tunsi patriarkaksi nousseen Kirillin ja pyrkii arvioimaan häntä Venäjän hyökkäyssodan alettua, kuitenkin melko varovaisin sanakääntein. Ekumenian saavutuksia olivat Huovisen kaudella katolisten kirkon kanssa laadittu Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista. Yhteistä asiakirjaa kasteesta ei saatu yrityksistä huolimatta aikaan ja se jäi kaivelemaan. Huovinen tunnustaa avoimesti, että toimi yhteiskuntasuhteiden hoitamisessa omaehtoisesti ja ehkä siten jossakin mielessä ohi arkkipiispan.
Muistelmissa nousevat esille kirkon kiistakysymykset kuten virkakysymys ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset. Huovinen kertoo avoimesti, miten Luther-säätiön papit epäsivät häneltä ehtoollisen ja kuinka teologiystävästä tuli januskasvoinen toimija, joka läksytti julkisesti Huovista kirkollisessa tilaisuudessa. Viime mainittu oli Simo Kiviranta. Huovinen purkaa varsinkin viime mainitusta tullutta pettymystä ja ihmettelee edelleen myös Luther-säätiön toimijoiden kanssa olleita tilanteita. Kanteluiden kohteiksi joutuneita pappeja hän ei muistelmiensa mukaan halunnut kurittaa vaan keskustella heidän kanssaan.
Huovinen kirjoittaa myös piispakollegoistaan. Jotkut saavat enemmän huomiota, toiset vähemmän. Tässä yhteydessä tulee esille, kuinka Huovisen välit Mikkelin silloiseen piispaan Kalevi Toiviaiseen menivät harmillisesti hieman hakaukseen parin asian vuoksi. Tästä Huovinen ottaa syytä itselleen. Itse harmittelen, että Toiviaisesta ei lahjakkaana ja aikaansa seuraavana teologina tullut asiaa esille. On sinällään rohkeaa, että piispa kirjoittaa muistelmissaan myös toisista piispoista, joista useimmat ovat vielä elossa. Huovinen kirjoittaa kirjan alussa myös edeltäjistään. Seuraajansa hän mainitsee, mutta ei arvioi heitä.
Huovinen halusi olla muistelmiensa nimen mukaisesti Sielujen puolustaja. Muistelmien alussa hän täsmentää asiaa sanoilla ”Kaikkien sielujen puolustaja Saatanaa vastaan”. Melko juhlava motiivi ja tehtävä, mutta samaa ajatusta olen kuullut piispojen ja pappien suusta muulloinkin, ainakin epäsuorasti. Huovinen tuli koko kansa tietoisuuteen mm. Estonian onnettomuuden ja Tsunamin yhteydessä sekä presidentti Koiviston siunanneena emerituspiispana. Hän kirjoitti tiedekunnan aikoina, piispana ja eläkevuosinaan melko paljon. Jouluun ja pääsiäiseen liittyvät kirjat nousivat hänen saarnoistaan. Hän kirjoitti pappeudesta ja saarnaamisesta sekä äidistään. Myös kirkon uudistushankkeisiin liittynyt Katekismus on pitkälti hänen kynästään.
Sitten ne ”mustelmat”! Suurin kitkeryys liittyy muistelmissa yllättäen kirkolliseen mediaan eli Kirkko ja kaupunki -lehteen sekä kirkon ja seurakuntien tiedottajiin. Asiaa ei voi yleistää, mutta melko vahvaa kriittisyyttä heitä kohtaan Huovinen kirjaa muistelmiinsa. Jossakin kohtaa Huovinen taisi lyhyesti pohtia itseään vallankäyttäjänä, asiaa mistä häntä kaiketi jotkut kritisoivat.
Huovisen muistelmissa on tosiaan paljon asiaa ja kirja piirtää ajankuvaa vuosituhannen molemmin puolin. Kirjassa on myös paljon teologiaa, jonka Huovinen nivoo omiin muistoihin ja tapahtumiin, joissa hän oli jotenkin mukana. Piispa Huovisen oma teologinen ”ansatsi” tuntuu olevan hyvässä mielessä periluterilainen. Hän ei puhu ihmisten uskoon saamisesta tai evankelioimisesta vaan enemmänkin evankeliumin vaikuttavuudesta, vaikka hän korostaa vahvasti mm. pappien saarna- ja puhetaitoa sekä niiden kehittämistä. Kirkon tulevaisuuden näkymiä hän pohtii vähemmän tai ei ainakaan surkuttele asiaa.
Omia aikaansaannoksia pohtiessaan sielujen puolustaja kertoo päätyneensä ensin kahteen kiusaukseen eli ylpeyteen ja masennukseen. Niiden kautta hän kuitenkin päätyy kiitollisuuteen ja lopulta jättämään kaikki ”Taivaan Isän haltuun”.
Toivo Loikkanen
Tällaisia kampanjoita todistajia kohtaan on ollut ennenkin. Väkivaltaan heitä kohtaan johtaneita nykyisin esim. jossain Afrikan maissa ja Pohjois-Koreassa ja joissain entisissä ns. itä-blokin maissa. Puhumattakaan tietystikin mitä tapahtui 1930-1940 luvuilla Euroopan maissa veritekoineen ja tappamisineen.
Alla siteeraus hieman tuoreemmista asioista, Jehovan todistajien vuosikirjasta vuodelta 2012 koskien Norja nimistä kansallisvaltiota 20 vuoden takaisista tapahtumista:
”Norjan Jehovan todistajat joutuivat vuosina 1989–92 erityisen parjauskampanjan kohteeksi ja saivat paljon kielteistä julkisuutta sanoma- ja aikakauslehdissä sekä radiossa ja televisiossa. Yksi pääsyistä vastustukseen oli se, että noudatamme Raamatun ohjetta erotettuihin suhtautumisesta (1. Kor. 5:9–13; 2. Joh. 10). Kielteisen julkisuuden vuoksi todistajat kohtasivat ikäviä tilanteita palveluksessa, työssä, koulussa ja perhepiirissä.”
” Vaikka Jeesuksen seuraajat eivät ole yllättyneitä siitä, että heitä häpäistään, tilannetta ei ollut helppo kestää (Matt. 5:11, 12).
”Se oli vaikeaa aikaa, mutta siitä oli myös hyötyä”, toteaa muuan veli. ”Se sai minut tarkastelemaan uudelleen uskonkäsitysteni raamatullisia perusteita.”
”Oli uskoa vahvistavaa syventyä siihen hyvään hengelliseen ravintoon, jota saamme uskolliselta ja ymmärtäväiseltä orjalta. Olemme tämän kokemuksen ansiosta luultavasti vahvempia kohdatessamme uusia uskonkoetuksia.”
”Oli kannustavaa nähdä, miten rohkeita veljet ja sisaret olivat tuona aikana”, muistelee eräs kierrosvalvoja. ”Tajusimme, että paras tapa reagoida oli keskittyä entistä enemmän kenttäpalvelukseen, myös katutyöhön. Onneksi monet todistajat reagoivat tilanteeseen myönteisesti.”
”
Siis oikeesti, et sinäkään näe vääryyttä tätä raiskattua naista kohtaan, vaan hyökkäyksenä yhteisöänne kohtaan.
Huhuh!
Seurakunnasta poissulkemisessa Jehovan todistajat noudattavat Raamatun uuden testamentin kristityille ja kristilliselle seurakunnalle annettuja selviä ohjeita. Yksi selvimmistä löytyy 1. Korinttolaiskirjeen 5. luvusta (siteeraus uusi kirkkoraamattuk.):
“9 Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. 10 En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. 11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. 12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. 13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. “Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.”
Todistajien yhteisön vanhimmilla ei ole mitään varsinaista tuomiovaltaa. Nämä voivat vain harkita sitä, voiko joku yksittäinen henkilö jatkaa Jehovan todistajana, vaiko ei.
Tunnettu tosiasiahan taas on, etteivät monet ev. lut. kirkon papeista pidä Raamattua Jumalan pyhän hengen ohjauksessa kirjoitettuna, vaan ovat sivuuttaneet sen opetukset ja ohjeet omilla näkemyksillään ja mielipiteillään. Tosin vielä joskus siellä kirkon saarnastuolissa saattavat ”ratsastella” Raamatulla, jos katsovat sen hyödyttävän itseään.
Lisäyksenä edelliseen voisi todeta, että uusi testamentti kirjoittaa apostolien aikojen alkuseurakuntaan pujahtamaan päässeistä ”vääristä opettajista” ja ”haureellista elämää suosivista ja sitä harjoittavista henkilöistä joilla olisi huono vaikutus muihin seurakuntalaisiin ja koko seurakuntaan.” Tämäkin osiltaan antaa lisävalaisua tähän poissulkemisohjeeseen.
Nykyisen ev. lut. kirkon. (kokonaisuutena ja jäsenistön enemmistön suhteen) ”hengellisesti kituva ja henkitoreissaan” oleva hengellinen tila on sinällään myös todiste seurauksista joita voi tulla, kun uuden testamentin ohjeet kristilliselle seurakunnalle hylätään.
Sonja Ottavainen: ”Siis oikeesti, et sinäkään näe vääryyttä tätä raiskattua naista kohtaan, vaan hyökkäyksenä yhteisöänne kohtaan.”
Jos on tapahtunut raiskaus minkä yhteisön yhteydessä hyvänsä, on se niin vakava rikos, että siitä pitää tehdä rikosilmoitus.
Todistajien yhteisöllä ei tälläisissa tapauksissa ole muuta tuomiovaltaa kuin harkita voiko rikoksen tekijä jatkaa Jehovan todistajana, vaiko ei. Jos raiskauksesta on kyse, niin äärettömän suurella todennäköisyydellä ei voi.
Jos rikosilmoitusta ei ole tehty, niin jossain ns. ”selvityksissä” nimimerkin takaa tehdyistä vihjailuista ei ole mitään hyötyä ja ovat sellaisinaan jo vain ja ainoastaan äärettömän epäilyttäviä.
Tässähän ei ole tietoa siitä, onko raiskaajakin jehovan todistaja. Käsittämätöntä tässä casessa on se, että raiskattu nainen syyllistetään esiaviollisesta seksista ja sitten kuulustellaan uhria ja määrätään rangaistus.
Eikö mikään ajatus herätä oikeudenmukaisuutta ja asennetta, että raiskattu on törkeän seksuaalisen rikoksen uhri? Että eihän semmoisia ruveta syyttämään esiaviollisesta seksistä. Paitsi niisä islaminfundispiireissä. Ja että häntä pitäisi neuvoa hakemaan oikeutta.
Mikä siis on naisen asema jt:n järjestelmässä?
Artikkeli:”– Nyt saadut seitsemän tapausta liittyvät kaikki seksuaalirikoksiin. Selvittelemme nyt, mitkä tapaukset voisimme julkaista ja odotamme, tuleeko niitä lisää. Joissakin näistä uusista kertomuksista sanotaan, etteivät asiat päätyneet poliisille, koska on annettu ymmärtää, että olisi hyvä, ettei asioista puhuta yhteisön ulkopuolisille, Joni Valkila kertoo.”
Siinä tapauksessa, että Kotimaa24 palsta ja Jehovan todistajien nykyinen vihollinen numero yksi, Uskonnon uhrien toiminnanjohtaja Joni Valkila (todistajista erotettu henkilö) väittää tällaistä, olisi sekä sekä Kotimaa lehden, että että Valkilan ja Uskonnon uhrit järjestön parempi tuoda välittömästi todisteet esiin, jos tietoja sellaisista julkaistaan julkisuudessa ja tehdä asioista rikosilmoitus viranomaisille.
Toki on on mahdollista, että todistajien keskuudessa on myös tapahtunut väärinkäytöksiä ja rikoksiakin, mutta väittämille täytyy pystyä esittämään todisteet ja rohjeta kääntyä niiden kanssa viranomaisten puoleen. Odotan Kotimaa24 palstan pitäjiltä vastausta kysymyksiin. Jos heille ei ole asioista esitetty todisteita, miksi menevät asian kanssa julkisuuteen?
Vesa Ahlfors: ”Toki on on mahdollista, että todistajien keskuudessa on myös tapahtunut väärinkäytöksiä ja rikoksiakin, mutta väittämille täytyy pystyä esittämään todisteet ja rohjeta kääntyä niiden kanssa viranomaisten puoleen.”
Jos luit jutun tarkasti, niin huomaat että siitä juuri on kyse. Nyt asiat aiotaan viimein viedä viranomaisille.
Minulla on pöydälläni UUT:n tutkimus karttamis- ja oikeuskomiteaselvityksestä ja siinä sanotaan näin:
”Kirjoittajat esiintyvät nimimerkeillä yksityisyyttään suojatakseen, mutta voimme järjestää niin, että esimerkiksi tutkijat tai viranomaiset voivat saada yhteyden näihin kokemusten kirjoittajiin.”
Todisteita on. Oletko lukenut selvityksen? Jos et ole, voit syyttää tiedonpuutteesta vain itseäsi tai VT-seuran mieleesi syöttämää pelkoasi. Tarvittaessa henkilöt vastaavat siis kertomuksistaan viranomaisille.
Älä siis murehdi turhia.
Aila Ruoho: ”Jos luit jutun tarkasti, niin huomaat että siitä juuri on kyse. Nyt asiat aiotaan viimein viedä viranomaisille…”
Oikeata toimintaa. Näin juuri tulee tehdä, että voidaan tutkia onko väittämillä juridista pohjaa.
Aila Ruoho: ”Minulla on pöydälläni UUT:n tutkimus karttamis- ja oikeuskomiteaselvityksestä ja siinä sanotaan näin: “Kirjoittajat esiintyvät nimimerkeillä yksityisyyttään suojatakseen, mutta voimme järjestää niin, että esimerkiksi tutkijat tai viranomaiset voivat saada yhteyden näihin kokemusten kirjoittajiin.”
Mitääh? Siis ne ns. ”selvityksen” todisteet on tehty nimimerkeillä? Ei kuulosta kovin uskottavalta heitellä asioita nimimerkin takaa.
Aila Ruoho: ”voivat saada yhteyden näihin kokemusten kirjoittajiin..”
Mitähän he tuollakin mahtavat tarkoittaa? Jos olisi kyse esim. ns. anonyymistä todistamisesta, se on ollut mahdollista vain jos on syytä epäillä, että että todisteiden antajat joituvat fyysiseen vaaraan tai heifän henkeään tullaan uhkaamaan.
Epäilempä mahtaako oikeuslaitos arvioida Jehovan todistajat, jotka pidättäytyvät kaikesta väkivallan harjoittamisesta ja myös mm. sotimisen harjoittelusta asepalveluksen muodossa, fyysiseksi vaaraksi mahdollisille todistajille.
Aila Ruoho: ”Tarvittaessa henkilöt vastaavat siis kertomuksistaan viranomaisille.”
Kuulostaa hyvältä. Toivottavasti todella tekevät sen. Vaan mihin lakipykäliin perustuen todistajia mahdetaan voivan syyttää?
Otso Partanen: Uskonnollinen anarkisti katsoo, että ei ole muuta valtaa kuin Jumalasta lähtevä. Se on johtajatonta teokratiaa.
Matti Pulkkinen, määrittelemäsi ”uskonnollinen anarkisti” ei varmaankaan siis asetu minkään ihmisvallan alle, ei myöskään hierarkkisen järjestön valtajärjestelyn alaisuuteen. Määritelmä tuntuu sisäisesti ristiriitaiselta Jehovan todistajiin sovellettuna, mikä sovellus on muutenkin aika kaukana Leo Tolstoin kuvailemasta uskonnollisesta anarkiasta.
Matti Pulkkinen: ”….”Uskonnollinen anarkisti katsoo, että ei ole muuta valtaa kuin Jumalasta lähtevä. Se on johtajatonta teokratiaa…”
Jehovan todistajat taas katsovat velvollisuudekseen noudattaa tunnontarkasti maallisen esivallan lakeja, niin pitkälle kuin ne eivät ole ristiriidassa Jumalan lakien kanssa. Jos tällainen ristiriitatilanne syntyy, asettavat he tietysti Jumalan lait etusijalle, riippumatta mahdollisista seuraamuksista maallisen esivallan taholta.
Ahlfors: ”…Jehovan todistajien nykyinen vihollinen numero yksi, Uskonnon uhrien toiminnanjohtaja Joni Valkila…” Tuo ilmaisu kuulostaa kovin uhoavalta, sotaisalta ja aggressiiviselta. On kiintoisaa, että vihollisuus ilmaistaan ikään kuin Jehovan todistajista päin. Valkila on teidän vihollisenne, Jehovan todistajat ovat lauseessa se joka ampuu, julistaa sotaa ja ryhtyy hyökkäykseen. Huudatte kuin vanha propagandajuliste tai sodanlietsontakokous kuinka tuo yksi henkilö on juuri teidän vihollisistanne pahin. Ilmaisusta tulee olo, että koko Jehovan todistajien sotaorgansaatio on laitettu liikkeelle kohti Vihollista Numero Yksi. Vaikka tässäkin ketjussa lukijoille kerrotaan kuinka rauhanomaisia Jehovan todistajat ovat, niin ilmaisullisesti liike vaikuttaa kiihkeine viholliskuvineen suorastaan aggressiiviselta.
Ahlfors: ”Mitähän he tuollakin mahtavat tarkoittaa? Jos olisi kyse esim. ns. anonyymistä todistamisesta, se on ollut mahdollista vain jos on syytä epäillä, että että todisteiden antajat joituvat fyysiseen vaaraan tai heifän henkeään tullaan uhkaamaan.”
Eihän tässä ole kysymys mistään anonyymistä todistamisesta, vaan siitä, että henkilöt esiintyvät kyseisessä selvityksessä anonyymeinä. Kuten tekstistä voi havaita, niin viranomaisilla on mahdollisuus saada yhteys selvityksessä anonyymeinä pysytelleisiin ihmisiin. Kun asia menee tutkintaan ja mahdolliseen oikeusprosessiin, niin lopusta nimetömyydestä päättävät asiaa käsittelevät viranomaiset.
Ahlfors: ”Vaan mihin lakipykäliin perustuen todistajia mahdetaan voivan syyttää?”
Jos kysymyksessä on raiskaustapaus kuten Räsänen antaa ymmärtää, niin silloin syyte tulee mahdollisesti raiskauksesta. Jos raiskauksen saattaminen viranomaisten tietoon on jollain tapaa estetty ”oikeuskomitean” tms. toimesta, niin syyte voi voi tulla myös esim. rikoksesta oikeudenkäyttöä vastaan. En ymmärrä miksi tällaista pitää rautalangasta vääntää, kyllähän asian ymmärtää juttua lukemalla.
Jukka Pulkkinen: ”Jehovan todistajien nykyinen vihollinen numero yksi, Uskonnon uhrien toiminnanjohtaja Joni Valkila…” Tuo ilmaisu kuulostaa kovin uhoavalta, sotaisalta ja aggressiiviselta. On kiintoisaa, että vihollisuus ilmaistaan ikään kuin Jehovan todistajista päin..”
Se oli lähinnä kirjoitus-, ilmaisutekninen hyperbola. Todistajista erotettu Joni Valkila on sinänsä on heille varsin yhden tekevä henkilö. Tämä on toiminnallaan nykyisessä tehtävässään vain niin silmiinpistävän ja havaittavan selvästi hyökkäillyt juuri Jehovan todistajia vastaan. Uskontojen uhrit ry nimisen järjestön toiminnanjohtajana toimivalle ei ole olisi mitenkään pahitteeksi, jos millään taholla ei olisi pienintäkään epäilystä tämän puolueettomuudesta ja johdonmukaisuudesta.
Todistajat eivät ole kohdistaneet kyseiseen Valkilaan mitään vastatoimia tai kostamista. Minäkin lienen 20 000 Suomen Jehovan todistajista ainoa tai ainoita, joka asetan ”kynällä” hänen neutraaliutensa kyseenalaiseksi.
Pulkkinen: ”Eihän tässä ole kysymys mistään anonyymistä todistamisesta, vaan siitä, että henkilöt esiintyvät kyseisessä selvityksessä anonyymeinä.”
Joka tekee jo ns. selvityksestä sinällään epäluotettava. Esiin mahdollisimman pian omilla nimillä, kuten tälläkin palstalla tehdään. Esim. internetissä nimimerkin takaa heitellään lähes kaikkea mahdollista.
Jukka Pulkkinen: ”Kuten tekstistä voi havaita, niin viranomaisilla on mahdollisuus saada yhteys selvityksessä anonyymeinä pysytelleisiin ihmisiin..”
Jos jotain vakavia rikoksia on tapahtunut, niin siinä tapauksessa rikosilmoitusta tekemään omalla nimellä ja mahdollisimman pian.
Pulkkinen: ”Jos kysymyksessä on raiskaustapaus kuten Räsänen antaa ymmärtää, niin silloin syyte tulee mahdollisesti raiskauksesta. Jos raiskauksen saattaminen viranomaisten tietoon on jollain tapaa estetty “oikeuskomitean” tms. toimesta, niin syyte voi voi tulla myös esim. rikoksesta oikeudenkäyttöä vastaan.”
Todistajien vanhimmat eivät varmastikaan estä raiskauksen uhria tekemästä asiasta rikosilmoitusta. Heillä ei ole sellaiseen edes keinoja ja valtuuksia.
Kyseenalaista on voivatko he toisen puolesta mennä sellaista rikosilmoitusta tekemään. Riippuu tietysti vähän tapauksestakin, mutta ilman uhrin esiintuloa ei sellaisia rikoksia pystytä tutkimaan. Voivat tietysti neuvoa ja kehoittaa ja rohkaista mahdollista rikoksen uhria rikosilmoituksen tekemiseen.
Todistajien vanhimmat siis vain ratkaisevat, voiko joku jatkaa Jehovan todistajana. EV. lut. kirkossa raiskaajat saavat jatkaa sen ”kunniallisina” jäsenininä, kunhan vain maksavat kirkollisveron ja ja edesauttavat sitä, että papiston hyvät palkat ja muut etuisuudet voidaan maksaa.
Alla todistajien tiedottajan Veikko Leinosen artikkelissa esiintyvä vastaus Kotimaa24:n kysymykseen asiasta:
”Koko väite, että oikeuskomiteoissa käsiteltäisiin rikosasioita, ei pidä paikkaansa. Niissä vanhimmat haluavat auttaa ja keskustella eikä siellä koskaan anneta rangaistuksia. Rikosasioita ei ole koskaan käsitelty. Jos rikos on tapahtunut, siitä pitää ilmoittaa viranomaisille, Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen sanoo Kotimaa24:lle”.
”Se oli lähinnä kirjoitus-, ilmaisutekninen hyperbola. Todistajista erotettu Joni Valkila on sinänsä on heille varsin yhden tekevä henkilö.”
Vesa Ahlfors,tiedätkö mitä tarkoittaa freudilainen lipsahdus? Ehkä on syytä opetella kirjoittamaan mitä tarkoittaa, ettei tarvitse selitellä jonninjoutavia.
” ei ole olisi mitenkään pahitteeksi, jos millään taholla ei olisi pienintäkään epäilystä tämän puolueettomuudesta ja johdonmukaisuudesta.”
Sinä ja järjestönne kiistäisi kaiken samalla tavalla, olipa selvityksen takana kuka tai mikä tahansa. Jehovan todistajien asioista ja käytännöistä tietävät parhaiten liikkeessä olleet. Liikeeseen kuuluvat eivät kerro liikkeen käytännöistä rehellisesti – kuten olet itsekin kirjoituksillasi osoittanut. Erotetut tietävät istä puhuvat. Miten tämä on sinulle niin vaikeaa ymmärtää? Tai ehkä sittenkin kiusallista.
”Joka tekee jo ns. selvityksestä sinällään epäluotettava. Esiin mahdollisimman pian omilla nimillä, kuten tälläkin palstalla tehdään. Esim. internetissä nimimerkin takaa heitellään lähes kaikkea mahdollista. ”
Kirjoitat taas puutaheinää. Kun puhutaan seksuaalirikoksista, niin jopa oikeudenkäyntipäytäkirjat julistetaan yleensä salaisiksi. Sinun mielestäsi liikkeessänne raiskattujen pitäisi omalla nimellään tullaan julkisuuteen – millä planeetalla elät?
”Todistajien vanhimmat eivät varmastikaan estä raiskauksen uhria tekemästä asiasta rikosilmoitusta. Heillä ei ole sellaiseen edes keinoja ja valtuuksia. ”
Miksi saivartelet itsestäänselvyyksillä? Kyse on tietenkin siitä, ovatko vanhimmat kieltäneet tai kehottaneet jättämään rikosilmoituksen tekemättä. Näinhän myös vanholllislestadiolaisen liikkeen johtohenkilöiden on osoitettu tehneen. Näyttää olevan eksklusiivisilla yhteisöillä yhteiset ongelmat: rakenteellinen väkivalta.
Miten sinun ja tiedottajanne väitteet käyvät yksiin Tom Saarikosken kertoman kanssa: ”Candace Contin hyväksikäyttötapauksessa oikeuden päätöksen ydin oli se, että vastuussa ei ole yksittäinen seurakuntalainen tai seurakunta, vaan hyväksikäytön on mahdollistanut Watchtowerin ja sen lakiosaston nimenomainen ohjeistus pitää lasten hyväksikäyttö salassa sekä seurakuntalaisilta että viranomaisilta”?
Siis Watchtowerin lakiosaston nimenomainen ohjeistus esti rikosilmoituksen lasten hyväksikäytöstä. Kun tietää kuinka keskusjohtoinenja nimenomaan Yhdysvalloista johdettu järjestönne on, niin tuntuisi suorastaan ihmeeltä, jos vastaava käytäntö ei olisi Suomessakin.
Vesa Ahlfors, puhtoinen järjestönne alkaa paljastua sekä epärehelliseksi että rikolliseksi.
Panu Saarela: ”Sinä ja järjestönne kiistäisi kaiken samalla tavalla, olipa selvityksen takana kuka tai mikä tahansa. Jehovan todistajien asioista ja käytännöistä tietävät parhaiten liikkeessä olleet……. Erotetut tietävät istä puhuvat. Miten tämä on sinulle niin vaikeaa ymmärtää? Tai ehkä sittenkin kiusallista.
Jos nyt joskus vaivaudut lukemaan lähihistoriaa tai vielä edemmäksi taaksepäin menevistä menneisyyden tapahtumista, huomaat yhden asian. Nimittäin sen kuinka usein ihmisen tai ihmisryhmien toiminnan vaikuttimina ja liikkeelle panevana voimana on ollut kostonhalu ja/tai katkeroituminen.
Oho, Vesa Ahlfors, kommentoit sentään yhtä asiaa. Se ei enää yllätä, että sivuutat kysymykset, jotka ovat sinulle liian vaikeita, esimerkiksi edustamasi liikkeen epärehellisyyden ja rikollisuuden.
”Jos nyt joskus vaivaudut lukemaan lähihistoriaa tai vielä edemmäksi taaksepäin menevistä menneisyyden tapahtumista, huomaat yhden asian. Nimittäin sen kuinka usein ihmisen tai ihmisryhmien toiminnan vaikuttimina ja liikkeelle panevana voimana on ollut kostonhalu ja/tai katkeroituminen.”
Kirjoitat taas itsestäänselvyyksiä. Sama kuin sanoisit, että maailmassa on hyvyyttä ja pahuutta. Melkoinen uutinen! Et pysty mitenkään todistamaan, että UUT:n selvityksen takana olisi kostonhalu. Eikä sillä ole edes merkitystä: olennaista on vain se, ovatko kerrotut asiat tosia. Luulenpa että hymysi tulee vielä hyytymään 😉
Vesa Ahlfors: Totta kai Jehovan todistajiin suhtaudutaan epäluuloisesti, koska teidän lahkossanne kuuliaisuus johdolle on aina ylittänyt lainkuuliaisuuden vaatimuksen.
Tunnen Jehovan todistajan, joka 1960-luvulla joutui täysin epäinhimillisiin vankilaolosuhteisiin Karvialla, koska kieltäytyi armeijasta. Suomen valtio menetteli tuolloin väärin Jehovan todistajia kohtaan ja loukkasi heidän ihmisoikeuksiaan. Toisaalta tämä myös on osoittanut, että Jehovan todistajat ovat USKONNOLLISIA ANARKISTEJA, ja tällaiseen liikkeeseen tietysti jokaisessa valtiossa suhtaudutaan epäillen.
On aivan selvää, että Jehovan todistajia on kohdeltu Suomessa väärin, samalla tavalla syrjien kuin esimerkiksi homoseksuaaleja, mutta nyttemmin nämä ihmisoikeusloukkaukset ovat loppuneet.
Tästä huolimatta Jehovan todistajat elävät tuota uskonnollista anarkismiaan kieltäytymällä kunnioittamasta muita instituutioita kuin heidän omista lähtökohdistaan lähteviä. Suomalainen yhteiskunta pystyy kyllä sietämään Jehovan todistajia, mutta missä on Jehovan todistajien lojaalisuus Suomea kohtaan?
Jehovalaiset pysyvät jatkuvasti omana suljettuna piirinään, joka odottaa maailmanloppua ja esittää ulospäin suurta, onnellista perhettä, jonka sisäisistä ristiriidoista ei sovi puhua.
Hyvä ystävätteri oli liukumassa Jehovan todistajiin. Kun hän tajusi, että hänen vaikeasti sairas tyttärensä ei saisi ottaa elimensiirtoa, vaan kuolisi, jos he jatkaisivat Jehovan todistajissa, hän havahtui, ja on nyt palannut takaisin katolisen kirkkoon.
Tällaisessa tilanteessa on aivan turha ihmetellä, miksi Jehovan todistajia tai muita suljettuja lahkoja kohtaan tunnetaan epäluuloa.
Jäljet pelottavat.
;Matti Pulkkinen: ”Vesa Ahlfors: Totta kai Jehovan todistajiin suhtaudutaan epäluuloisesti, koska teidän lahkossanne kuuliaisuus johdolle on aina ylittänyt lainkuuliaisuuden vaatimuksen..”
Millä tavoin. Mielellään perusteet. Heidän keskuudessaan rikollisuusluvut ovat hyvin pieniä. Vankiloissa ei heitä juurikaan tapaa, ellei sitten asepalveluksesta kieltäytymisen takia aleta heitä tunkea taas sinne veronmaksajille kalliiksi tulevaan ”täysihoitoon.”
Matti Pulkkinen: ” Suomalainen yhteiskunta pystyy kyllä sietämään Jehovan todistajia, mutta missä on Jehovan todistajien lojaalisuus Suomea kohtaan?”
Siinä, että he ovat lainkuuliaisia kansalaisia. Kuten jo tuli todettua, vankiloihin heitä harvoin täytyy sijoittaa. Ovat lisäksi rehellisiä ja tunnollisia veronmaksajia, joita harvoin täytyy syyttää veronkierrosta. Kohtuullisen hyviä kansalaisia siis maallisen esivallan kannalta.
Matti Pulkkinen: ”Jehovalaiset pysyvät jatkuvasti omana suljettuna piirinään…”
??!! Hehän kutsuvat kaikkia ja kaikenlaisia ihmisiä tulemaan kokouksiinsa ja heidän julkaisunsa ovat kaikkien halukkaiden saatavilla. Siis puheet ”suljetusta piiristä”….??!! Onko vain niin, että monilta vain siviilirohkeutta ottaa selvää heidän opetuksistaan ja toiminnastaan?
Matti Pulkkinen: ”……jonka sisäisistä ristiriidoista ei sovi puhua..”
Ne ”ristiriidat” ovat hyvin pieniä. Niihin tietysti tiettyjen toimittajien muodostama ”sopulilauma” tarttuu helposti, jos vain löytämät muutamankin tyytymättömän ja yhteisöä arvostelan yksilön.
Matti Pulkkinen: ”Hyvä ystävätteri oli liukumassa Jehovan todistajiin. Kun hän tajusi, että hänen vaikeasti sairas tyttärensä ei saisi ottaa elimensiirtoa,..”
Todistajat pidättäytyvät Raamatun veren pyhyyttä koskevien lakien vuoksi verensiirroista. Tiettävästi jonkinlaisia elimensiirtoja on heillekin tehty. En ole tosin itse perehtynyt asiaan tarkemmin, koska asia ei ole ollut itselleni taI kellekään läheiselleni koskaan ajankohtainen.
Vesa Ahlfors: En vastaa koskaan retorisiin kysymyksiin. En varsinkaan sellaisissa tapauksissa, joissa vastaus on ollut jo minun aemmassa kommentoinnissani.
Määrittelisitkö termin ”uskonnollinen anarkisti”?
Vesa Ahlfors: Jatketaan vielä. Voitko kertoa minulle sen, mikä on Jehovan todistajien nykykäsitys siitä, mitä vuonna 1914 tapahtui. Jehovan todistajien perustaja, Charles Russell, kirjoitti kirjassaan ”Jumalan aikakausisuunnitelma”, että maailmanloppu tulee vuonna 1914. Hän päätteli sen paitsi Raamatusta, myös Kheopsin pyramidin mittasuhteista.
Jehovalaisuuden senaikainen päämies Suomessa, insinööri Kaarlo Harteva, povasi syksyllä 1914 pikaista maailmanloppua ja aikalaistodistajien mukaan uskoi, että neitsyet nousevat haudastaan varsin pian. Tämän löytää lukemalla lehteä ”Vapaa Ajatus” vuosikerroista 1911 – 1914 Helsingin yliopiston kirjastossa.
Myöhemmin Jehovan todistajat ovat pitäneet kiinni tästä vuodesta 1914, ja antaneet sille erilaisia tulkintoja.
Mitä sinun mielestäsi tapahtui vuonna 1914, vai tapahtuiko mitään? Oliko se erityinen vuosi, vai oliko se vain poliittisen historian ja sotahistorian kannalta vuosi, jona I maailmansota syttyi tuhoisine seurauksineen?
Hyvä että selvitetään. Harvoinpa sitä kaksi ministeriä jalkautuu pienehkön yhteisön kanssa asioita puimaan, joten UUT:n laatimaan selvitykseen suhtaudutaan ilmeisen vakavasti, siitä huolimatta että se perustuu 18:an nimimerkillä esiintyvän kokemuksiin.
Selvityksessä on esitetty otteita seurakunnan vanhinten ohjekirjasta, mutta väitetylle rikosten peittelylle ei ole esitetty muuta lähdettä kuin yksittäiset kokemukset. Tällaiset sana sanaa vastaan -tapaukset olisi paras saada tuomioistuimen harkinnan alaiseksi. Onhan törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen rikoslaissa kriminalisoitu rikossäännös.
Otso Partanen :”Harvoinpa sitä kaksi ministeriä jalkautuu pienehkön yhteisön kanssa asioita puimaan…”
Ehkä olisi syitä puida asioita yhteiskunnallisena ilmiönä vähän laajemminkin. Tämä käsitys on seurausta siitä, kun yksi juopunut joskus vuonna kivi ”kävi kimppuun, kuin sika limppuun” aamulla n. klo 8.30. Kysymyksessä ei ollut raiskaus, mutta shokki jonka sain, oli niin voimakas, että terapeutti, jonka kanssa kävin shokkia läpi, suositteli, että en tee asiasta rikosilmoitusta, kun epäili, että en siinä tilanteessa kestäisi oikeusprosessin paineita.
Otso Partanen: Hyvä että selvitetään. Harvoinpa sitä kaksi ministeriä jalkautuu pienehkön yhteisön kanssa asioita puimaan,..”
Pidän sitä sinänsä hyvänä, että ministerit keskustelevat todistajien edustajien kanssa. Ehkäpä heillä on samassa yhteydessä tilaisuus jättää ministereille tuoreita julkaisuja. Samaan ”hengenvetoon” voisi kylläkin todeta, että ministereillä ei ole poliisin ja oikeuslaitoksen valtuuksia, kutsua esim. kansalaisia kuulusteluihin, jos joku väittää kansalaisen tehneen jotain lainvastaista. ja antaa kansalaiselle jotenkin ”koulunopettajan tyyliin” nuhteita ja moitteita. Heidän hommiinsa kuuluu vähän muita asioita.
”Otso Partanen: ” Tällaiset sana sanaa vastaan -tapaukset olisi paras saada tuomioistuimen harkinnan alaiseksi. Onhan törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen rikoslaissa kriminalisoitu rikossäännös.”
Kirjoitin aiemmin jostain jonkun palstalla mainitsemasta jossain ns. ”selvityksessä” esiintyneestä nimimerkin takaa ja suojista esitetystä väitteestä raiskauksesta jossain todistajien piirissä seuraavaa:
”Kyseenalaista on voivatko he (seurakunnan vanhimmat) toisen puolesta mennä sellaista rikosilmoitusta tekemään mahdollisen törkeän rikoksen vuoksi. Riippuu tietysti vähän tapauksestakin, mutta ilman uhrin esiintuloa ei sellaisia rikoksia (raiskausrikoksia) pystytä tutkimaan.
Voivat tietysti neuvoa ja kehoittaa ja rohkaista mahdollista rikoksen uhria rikosilmoituksen tekemiseen tai jopa mennä uhrin mukana tueksi ilmoitusta tehdessä. Raiskauksen uhrit kun yleensä ovat naisia (vaikka homoseksualistitkin niitä ovat oppineet kuulemma myös tekemään), parempi olisi tietysti, että tueksi menisi jonkun mahdollisen uhrin naispuolinen läheinen tai ystävä.
Todistajien vanhimmat siis vain ratkaisevat, voiko joku jatkaa Jehovan todistajana. Eivät omaa oikeuksia muunlaisten rangaistuksien ja tuomioiden jakamiseen. Ev. lut. kirkossa kuulemani mukaan raiskaajat saavat jatkaa sen “kunniallisina” jäsenininä, kunhan vain maksavat kirkollisveron.
Sonja Ottavainen,
järkyttävä asia, kun noin sen esität. Viittaatko UUT:n selvitykseen vai onko sinulla asiasta enemmänkin tietoa? Jos viittaat vain selvitykseen, teet hyvin rohkeita johtopäätöksiä. Tiedät kai, että raiskaus ei ole asianomistajarikos vaan virallisen syytteen alainen rikos. Jos sellaisesta on todisteita, on syyttäjän otettava asia ajaakseen. Näin ei ole tehty, miksi? Kuka siis salailee ja mitä, vai onko joko menty esittämään sellaista, mikä ei pidäkään paikkaansa? Pieni määrä lähdekritiikkiä ei ole ikinä pahitteeksi.
Matti Pulkkinen: ”ja antaneet sille erilaisia tulkintoja. Mitä sinun mielestäsi tapahtui vuonna 1914, vai tapahtuiko mitään?”
Silloin voidaan nähdä Raamatun mainitsimien ns. kansainmääräaikojen/pakanain aikojen päättyneen = jolloin ”Jumalan valtaistuimella” ei ollut ketään hallitsijaa = Jumalan hallinnolla ei ollut vaikutusta maailman asioihin.
Silloin alkoivat Jeesuksen puhumat maailmanaikojen ”viimeiset päivät”, ”lopun ajat”. Silloin Jeesuksen voidaan ymmärtää nousseen Jumalan valtakuntahallituksen hallitsijaksi, ja kuten Raamattu sanoo: ”Hallitsemaan vihollistensa keskellä.” Hänenhän sanotaan asettuneen taivaaseen nousunsa jälkeen ”asettuneen Jumalan oikealle puolelle, odottamaan kuninkaallisen vallan saamista.” Enemmän näistä asioista alla olevissa linkeissä:
http://www.jw.org/fi/julkaisut/kirjat/raamattu-opettaa/El%C3%A4mmek%C3%B6-viimeisi%C3%A4-p%C3%A4ivi%C3%A4/
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2004084?q=vuosi+1914&p=par
http://www.jw.org/fi/julkaisut/kirjat/raamattu-opettaa/Mik%C3%A4-on-Jumalan-valtakunta/
http://www.jw.org/fi/julkaisut/kirjat/raamattu-opettaa/1914-merkitt%C3%A4v%C3%A4-vuosi-Raamatun-profetiassa/
Vesa Ahlfors: Kiitos suorasta vastauksestasi. Tämä liittyy vanhaan keskustelunaiheeseemme, Jehovan todistajien kristologiaan. Ajatus siitä, että Kristus nousi 1914 taivaan hallitsijaksi on ristiriidassa ensimmäisen käskyn kanssa.
Jehovan todistajien kristologiassa Jeesuksesta on tullut puolijumala aivan kuten jostain antiikin sankarista, kuten Aeneaasta.
Kolminaisuusopista luopuminen johtaa väistämättä ristiriitoihin Raamatun kanssa. Kolminaisuusopin kieltäjillä Jeesuksesta tulee joko profeetta, kuten muslimeilla tai sitten mennään polyteismiin päin.
Matti Pulkkinen: ”Ajatus siitä, että Kristus nousi 1914 taivaan hallitsijaksi on ristiriidassa ensimmäisen käskyn kanssa..”
Raamattu kertoo Jeesuksen saaneen taivaallisen tuhatvuotisen Jumalan valtakuntahallituksen hallitsijan aseman Kaikkivaltiaalta Jehova Jumalalta.
Mitä tulee Jeesuksen jumaluuteen ja kolminaisuusoppiin , niin usein sen selittäjät vetoavat Johanneksen evankeliumin 1:1. Monet maailman Raamatunkäännöksistä
ymmärtävät mitä siinä on kyseessä. Kääntävät kohdan esim. että ”Sana oli ”Jumalan kaltainen”, ”jumalallinen”, tai että tällä oli ”Jumalan luonto.
Entinen arvostettu tutkija ja piispa ja vuoden 1992 suomalaisen kirkkoraamatun kääntäneen raamatunkäännöskomitean puheenjohtaja Aimo T. Nikulainen
selittää asian hyvin ja ymmärrettävästi teoksessaan ”Johanneksen
Evankeliumi”: ”Nämä kolme lausumaa Sanasta, Logoksesta, kuuluvat yhteen ja kuvaavat Kristuksen suhdetta Jumalaan. ’Sana’ on persoona, joka jo
ajattomassa ikuisuudessa oli Jumalan luona. Se on ’Jumala’ eli jumalallinen,vaikkei olekaan sama kuin Jumala. Kreikankieli ilmaisee sen siten, että Jumalasta käytetään määräävää artikkelia, joka puuttuu Sanan määreestä ’Jumala’.” (Johanneksen evankeliumi, Jyväskylä 1989.)
Kolminaisuusopin epäraamatullisuudesta enemmän alla olevassa linkissä:
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/kristikunnan-kirkkojen
Vesa Ahlfors: Ensiksi kiitos siitä, että vastaat minulle nykyisin hyvin asiallisesti.
Luotan paljon enmmän niihin 300-luvulla eläneisiin, kreikkaa äidinkielenään puhuneisiin kirkkoisiin Raamatun tekstin ymmärtäjinä kuin joihinkin 1800 – 1900 -luvun amerikkalaisiin tai suomalaisiin teologeihin.
Kun kirkkohistoriasta ymmärtää, kuinka tärkeä kolminaisuus on ollut kristinuskolle, ja kuinka juuri se on erottanut kristinuskon pakanallisuudesta, niin asettaa nämä sivumerkityksillä pelaavat ja yhden raamatunkohdan käännösvaihtoehtoihin takertuvat teologit omaan arvoonsa.
Kolminaisuuden kieltäminen vie väistämättä pakanuuteen, joko islamilaiseen monoteistmiin, jossa Kristus on vain profeetta, tai sitten antiikin tapaiseen polyteismiin, jollaiseen Jehovan todistajat valitettavasti ajautuvat kristologiassaan.
Hei, onko niin, että uskonnot ylipäätään eivät välitä naisiin kohdistuvista rikoksista? Esimerkkejä riittää, mutta miksi tästä ei enempää haloota. Niin, kun naisen asema lienee raamatullisesti alistua miehen alle…
Nämä kieroitumat pitää kyllä tehdä selväksi ihan valtiovallan taholta. Näitä on myös luterilaisen kirkon ympärillä/sisälläkin, jotka alentavat naisia, mutta jotka osaavat retorisesti ilmaista kantansa. Että miehille omat jumaliset jumikset ja heitin kannattajansa; sieltä ne löytyvät.
Kyllä tiedän hyvin paljon näihin rikoksiin liittyvistä asioista ja siitä miksi ne eivät aina etene syyttäjälle asti. Nämä ovat todella ikäviä asioita, joista myös oikeusviranomaiset ovat esittäneet omat kannan ottamuksensa.
Järkyttävintä tietenkin ovat nämä uskonnollisten yhteisöjen piirissä tapahtuneet/ilmitulleet rikokset. Se että raiskatuksi tulluttta naista on syytetty esiaviollisesta seksistä, kuulusteltu siitä ja jopa rangaistu, on aivan käsittämätöntä.
Nyt alkaa tulla julkisuuteen onneksi hyvin paljon räikeitäkin ihmisoikeusloukkauksia uskonnollisista yhteisöistä.
Sonja Ottavainen: ”Kyllä tiedän hyvin paljon näihin rikoksiin liittyvistä asioista ja siitä miksi ne eivät aina etene syyttäjälle asti……….Järkyttävintä tietenkin ovat nämä uskonnollisten yhteisöjen piirissä tapahtuneet/ilmitulleet rikokset. Se että raiskatuksi tulluttta naista on syytetty esiaviollisesta seksistä, kuulusteltu siitä ja jopa rangaistu, on aivan käsittämätöntä..”
Jos tiedät jotain tästä Uskontojen uhrit järjestön ns. ”selvityksen” nimimerkkien takaa esitetetystä. väitetystä raiskauksesta, pistä nyt hyvä ihminen heti takki päälle ja kengät jalkaan ja mene kertomaan tietosi ja havaintosi poliisille.
Muutoinhan ”panttaamalla” niitä syyllistyt itsekin jo jonkinlaiseen rikokseen. Raiskaustapauksien tutkimiseksi vaaditaan tietysti myös mahdollisen rikoksen kohteen tulemista poliisin puheille henkilökohtaisesti ja omalla nimellä.
Jäi sanomatta se, että miten paljon kieroutuneet uskonnolliset yhteisöt vaikuttavat siihen, ettei raiskattu nainen esimerkiksi lähde viemään oikeusprosessia eteenpäin. Tai pedofilian uhri. Yhteisön imago menee aina yksilön kärsimyksen edelle. Jumalallista?
Sonja Ottavainen :”miten paljon kieroutuneet uskonnolliset yhteisöt vaikuttavat siihen, ettei raiskattu nainen esimerkiksi lähde viemään oikeusprosessia eteenpäin. Tai pedofilian uhri. Yhteisön imago menee aina yksilön kärsimyksen edelle. Jumalallista?”
Kyllä lapsiin ja muihinkin [=naisiin ja miehiin] kohdistuva välivalta on ihan yhteiskunnallinen ongelma eikä rajoitu ainoastaan uskonnollisiin liikkeisiin. Myöskään tavallisen työpäivän aamuna kokemastani mustelmia ja shokin aiheuttaneesta juopuneen päällekarkauksesta [joka ei ollut raiskaus] ei jäänyt rikosilmoitus tekemättä minkäänlaisen painostuksen vuoksi, vaan ainoastaan siksi, että shokkia hoitanut terapeutti ei suositellut rikosilmoitusta koska epäili, että en saattaisi siinä kunnossa kestää oikeusprosessin aiheuttamia paineita.
Päinvastoin sekä puolisoni että lapsemme olivat vihaisia siitä, että en tehnyt asiasta rikosilmoitusta . Vaan onhan se tietysti taas joillakin hyvä olo, kun on saatu taas yksi yhteisö tuntemaan kollektiivista syyllisyyttä jostakin, josta suurimmalla osalla syyllistetyistä ei ehkä ole aavistustakaan. Ainakin tuntemani Jehovan todistajat ovat ihmisiä sieltä kilteimmästä päästä.
Olen samaa mieltä tässä asiassa Tuula. Itsekin olen huomannut tunnollisuuden ihan tavallisessa arjen tilanteissa. Itsehän en ole mitenkään innokas keskustelemaan heidän opistaan.
Vastuu on siirrettävä teon tekijälle ja silmätessäni huomasin, että aikuiseen kohdistuvassa seksuaalisessa pakottamisessa uhrin pitää rikosilmoituksen yhteydessä vaatia tekijälle rangaistus. Asia on tietysti pystyttävä todistamaan. Tämä voi joskus olla uhria kohtaan kohtuutonta, mutta kohtuutonta olisi sekin jos asioita ei tutkittaisi myös huomion ottaen se, mitä todella tapahtui. Yleisen edun nimissä syyttäjä voi nostaa syytteen teon ollessa törkeä, vaikka uhri ei sitä haluaisi. Nyt tuo asia on kaiketi hoidossa ministereitä myöten.
Minusta on todella käsittämätöntä, että raiskattua naista syytetään esiaviollisesta seksistä. Jos hänen oma uskonnollinen yhteisönsä vääntää asian niin, että hän on syyllistynyt raiskauksen uhrina esiaviolliseen seksiin, niin miten ihmeessä hän voisi sitten toisen järjestelmän puitteissa ymmärtää, että hän onkin uhri ja pitäisi tehdä rikosilmoitus. Miksi yhteisö ei auta siinä? Siksikö että nainen raiskattuna on syyllinen. Tämäkö on naisen uskonnolisen yhteisön totuus?
Sonja se, että on jehovan todistaja, ei tarkoita samaa, kuin aivoton ja omaan toimintaan kykenemätön. Mulla oli aikoinaan opiskelemassa samaan aikaan yksi jehovantodistaja tyttö, joka oli joutunut niin kiusatuksi niin kutsutun valtaväestön jäsenten toimesta niin , että joutui lopettamaan edellisen koulunsa. Pystyimme hyvin osallistumaan hänen tuskaansa ja hän osasi ottaa lohdutuksen vastaan. Asiasta keskustelin myös hänen äitinsä kanssa, joka kertoi tyttärestään. Meillä oli yhteistä äitiys, josta pysyimme ammentamaan empatiaa. Osa kiusaamiseen osallistujista oli suurella todennäköisyydellä luterilaisia.
En minä aivottomaksi väitä, mutta onhan yhteisö patologinen, jos raiskauksen uhria syytetään esiaviollisesta suhteesta.
Sonja Ottavainen: “mutta onhan yhteisö patologinen, jos raiskauksen uhria syytetään esiaviollisesta suhteesta.”
Ne ovat siis jossain “selvityksessä” nimimerkin takaa esitettyjä väitteitä. Jos Sonja Ottavainen haluaa ja yrittää perustaa tälle palstalle “käräjäoikeuden istunnon”, pitäisi myös muut osapuolet (siis ne jotka väittämien mukaan olisivat “vääntäneet” sen raiskatun aseman syyllistämiseksi esiaviolliseen seksiin osallistujaksi myöskin). Ei taida täällä olla valtuuksia ja mahdollisuuksia siihen. Joku kylläkin voisi olla ilman sitäkin olla “valmis heittämään sen ensimmäisen kiven.”
Ps. Voisitko ajatella, että “patologisia valehtelijoita” löytyisi vähän muualta, kuin ihmisten joukosta, jotka pyrkivät elämässään parhaansa mukaan soveltamaan käytäntöön Raamatun ohjeita ja periaatteita
Joo, kyllä vaan oon tavannu patologisia valehtelijoita sekä uskonnottomissa että uskonnollisissa piireissä.
Minusta nyt pointti on siinä, että kuuluuko JT:ien käytäntöihin noin kieroutunut naisen alistaminen.
Minä kyllä otan todesta ne kertomukset, joita ex-jäsenet kertovat. Kuten Saska Saarikoski sanoi, että jos haluat tietää joittenkin yhteisöjen asioista/ongelmista, niin kuuntele sen järjestelmän uhreja.
Näin se menee.
Sonja Ottavainen: ”Minusta nyt pointti on siinä, että kuuluuko JT:ien käytäntöihin noin kieroutunut naisen alistaminen…”
Ei kuulu. Kuulopuheisiin uskomisen sijaan sinulle ei voi kuin vain suositella itse menemistä heidän kokouksiinsa ja heidän julkaisujensa lukemista. Silloin näet ja tulet tietämään mistä on kyse.
Vesa: ”Kuulopuheisiin uskomisen sijaan sinulle ei voi kuin vain suositella itse menemistä heidän kokouksiinsa ja heidän julkaisujensa lukemista. Silloin näet ja tulet tietämään mistä on kyse.”
Ai että Jehovan todistajien kokousten perusteella voisi vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä siitä, miten ihmisiä kohdellaan oikeuskomiteoissa? Miksi annat jatkuvasti aivan totaalisen vääristeltyä ja epärehellistä ’tietoa’ yhteisöstänne, Vesa? Yleisissä kokouksissa ei käsitellä millään tavalla oikeuskomiteoitanne tai niiden toimintaa.
Älä nyt pidä mua tyhmänä.
Sun strategia on, että kaikki mitä ex-JT:t kertovat traumoistaan, on valhetta.
Just tommoista patologista valehtelua olen päässyt näkemään: väitetään toista/toisia valehtelijoiksi.
Epäillä sopii, pääseekö kokouksissa istuva selville liikkeen todellisesta luonteesta.
Vesa: ”Ps. Voisitko ajatella, että “patologisia valehtelijoita” löytyisi vähän muualta, kuin ihmisten joukosta, jotka pyrkivät elämässään parhaansa mukaan soveltamaan käytäntöön Raamatun ohjeita ja periaatteita”
Sinun käsityksesi mukaan kaikki entiset todistajat, jotka esittävät mitä tahansa kritiikkiä Vartiotorni-seurasta, ovat kuitenkin jollain mielenkiintoisella logiikalla patologisia valehtelijoita. Voisitko selventää tätä, miksi näin on, ja millä perusteella?
Olet muuten jättänyt toistuvasti kysymykseni huomiotta. Mistäköhän johtuu?
Vesa: “Jehovan todistajista suurin osa on täysin tyytyväisiä olotilaansa ja elämäänsä uskonsa kanssa.”
Miten suhtaudutaan Jehovan todistajaan, joka kertoo että hän ei ole ollenkaan tyytyväinen olotilaansa ja elämäänsä Jehovan todistajien uskon kanssa?
Vesa: “Lisäksi siihen ns. “karttamisasiaan” liittyvien ohjeiden käytäntöön soveltaminen on aina yksilön, yksittäisen kristityn vastuulla.”
Eli jos Jehovan todistaja päättää olla tekemisissä entisen todistajan kanssa, seurakunta tai sen vanhimmat eivät puutu asiaan millään tavalla?
Tom Saarikoski: ”Sinun käsityksesi mukaan kaikki entiset todistajat, jotka esittävät mitä tahansa kritiikkiä Vartiotorni-seurasta, ovat kuitenkin jollain mielenkiintoisella logiikalla patologisia valehtelijoita. Voisitko selventää tätä, miksi näin on, ja millä perusteella..”
En minä sellaista ole kirjoittanut. Mihinkä sinä nyt itse mahdatkaan syyllistyä? Tosin kyllä, korostan, itse henkilökohtaisesti, pidän näitä julkisuudessa ”mekkaloimaan” pyrkiviä erotettuja jo lähtökohtaisestikin eettisesti ja moraalisesti epäilyttäviksi henkilöiksi.
Ensin tekevät kasteen kautta julkisen lupauksen alistumisista Jumalan tahdon tekemiseen kaikkine siihen liittyvine asioineen, mutta sitten yhtäkkiä eivät enää haluakaan elää Jumalan ja Raamatun periaatteiden mukaisesti. Ei anna kovin luotettavaa ja vakaata kuvaa henkilöstä.
Vesa Ahlfors, surkuhupaisuutesi käy jo sääliksi.
Ensin ihmettelet ja kiistät Tom Saarikosken toteamuksen: ”Sinun käsityksesi mukaan kaikki entiset todistajat, jotka esittävät mitä tahansa kritiikkiä Vartiotorni-seurasta, ovat kuitenkin jollain mielenkiintoisella logiikalla patologisia valehtelijoita”.
Vihjaat Saarikosken suorastaan valehtelevan moista väittäessään. Seuraavaksi toteat entisten todistajien olevan ”jo lähtökohtaisestikin eettisesti ja moraalisesti epäilyttäviä henkilöitä”.
Ensin väität Saarikosken valehtelevan, sitten kerrot ajattelevasi juuri niin kuin Sarikoski ”valehtelee”.
Pitäisikö sinun lukea omat viestisi ennen lähettämistä?
Jos henkilö monta kertaa liittyisi ja eroaisi, se tosiaan antaisi epävakaan kuvan.
Mutta esim. HS:n kuukausiliitteen juttu kertoo nimenomaan JT-perheeseen syntyneestä, joka pitkällisen harkinnan jälkeen erosi. Syntyvä mielikuva on vakaa.
Jori Mäntysalo: ”Mutta esim. HS:n kuukausiliitteen juttu kertoo nimenomaan JT-perheeseen syntyneestä, joka pitkällisen harkinnan jälkeen erosi. Syntyvä mielikuva on vakaa..”
Tällä on tietysti täysi oikeus sellaiseen, eikä kukaan pyri sitä estämään. Uskonnottoman henkilön voi olla tietysti vaikeaa ymmärtää kuinka vakava ja iso asia kasteelle meno on kristinuskossa ja Raamatussa. Siihen liittyy Jumalan edessä ja Jumalalle tehtyjä lupauksia. Niiden kieltämisestä sitten kieltämisestä tulee aina erilaisia seuraamuksia.
Kristilliselle kasteelle ei pidä mennä ”kevein perustein” (ihmiselle sellaisen arviointi jälkikäteen on hyvin vaikeaa). Kasteelle haluavien kanssa keskustellaan ensin, jotta havaittaisiin, että he ymmärtävät mistä on kyse ja ymmärtävät Raamatun perusopetukset.
Jos jossain tapauksessa mahdollisesti olisi näin käynyt, että joku olisikin mennyt kasteelle liian kevyin perusten, tällöin ainoa mahdollisuus on luottaa siihen, että Jehova Jumala ja Jeesus Kristus ovat oikeudenmukaisia tuomareita, jotka näkevät ihmisen sisäiset vaikuttimet ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Vain heille kuuluu lopullinen tuomiovalta, päättää kuka on kelvollinen iankaikkiseen elämään. Ihmisellä sitä valtaa ei ole, kuten ei ole valtaa jättää huomiotta hänen henkeytetyn Sanansa Pyhän Raamatun ohjeitakaan.
Vesa: ”Uskonnottoman henkilön voi olla tietysti vaikeaa ymmärtää kuinka vakava ja iso asia kasteelle meno on kristinuskossa ja Raamatussa.”
HS:n kuukausiliitteen henkilö erosi Jehovan todistajista pitkällisen tutkimisen ja harkinnan jälkeen. Hän tuli johtopäätökseen, että Jehovan todistajat eivät ole rehellinen uskonto. Näin ollen hänen ainoa vaihtoehto oli erota siitä. Tällaista henkistä selkärankaa on vaikea olla ihailematta.
Vesa: ”Tosin kyllä, korostan, itse henkilökohtaisesti, pidän näitä julkisuudessa “mekkaloimaan” pyrkiviä erotettuja jo lähtökohtaisestikin eettisesti ja moraalisesti epäilyttäviksi henkilöiksi.”
Julkisuudessa on ainoastaan kerrottu Jehovan todistajien olemassaolevista toimintamalleista, säännöistä ja tavoista. Jos sinä pidät sitä mekkalointina, ja Leinonen vainona, niin sopii kysyä itseltään, että miksi teidän toimintamalleista, säännöistä tai tavoista ei ole sopivaa keskustella julkisesti? Mitä pahaa siinä on jos teillä ei ole mitään salattavaa tai toimintamalleissa mitään kyseenalaista? Olettehan te itsekin aina suuna päänä arvostelemassa kaikkia muita maailman uskontoja, niiden toimintamalleja, sääntöjä ja tapoja. Kun sitten teidän vastaavista herätetään keskustelua, aletaan möksöttämään ja keskustelua pidetään vainona. Tulee mieleen lapsuudesta se hiekkalaatikon kaveri, joka kiusasi aina leikkikavereitaan, mutta kun itse sai joskus vähänkään takaisin, lähti hiekkalaatikolta äitiä huutaen. ”Toi kiusaa!”
Vesa: ”Ensin tekevät kasteen kautta julkisen lupauksen alistumisista Jumalan tahdon tekemiseen kaikkine siihen liittyvine asioineen, mutta sitten yhtäkkiä eivät enää haluakaan elää Jumalan ja Raamatun periaatteiden mukaisesti. Ei anna kovin luotettavaa ja vakaata kuvaa henkilöstä.”
Mutta jos henkilö on tehnyt vastaavan lupauksen kuuluessaan johonkin toiseen uskontoon, mutta vaihtaa mielipiteensä ja liittyy Jehovan todistajiin, niin se ei tietenkään vaikuta henkilön luotettavuuteen tai vakauteen millään tavalla, eikö näin?
Siteeraan tähän Joni Martikaisen kirjaa ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet”, lukua ”Älä usko kaikkia mielipiteitäsi”. Nähtäväksi jää meneekö siteerauksen pihvi perille.
”Johdonmukainen ihminen on luotettava
Ihminen pyrkii säilyttämään kuvan omasta itsestään ja maailmasta johdonmukaisena.
Näyttää myös siltä, että ihminen pyrkii näyttäytymään johdonmukaisena muille ihmisille, sillä muut ihmiset arvostelevat häntä tuon johdonmukaisuuden perusteella.
Arkiajattelussa omien mielipiteidensä takansa seisominen on merkki suoraselkäisyydestä ja jonkinlaisesta sisäisestä selkärangasta, joka samaistetaan luotettavuuteen.
Ajatellaan esimerkiksi poliitikkoa, joka kesken kampanjansa sanoisi oppineensa juuri eilen jotain uutta ja olleensa väärässä aikaisemmin. Nyt hän haluaisi sittenkin tukea tiettyä lakialoitetta, vaikka juuri toissapäivänä sanoi aivan muuta.
On mahdollista, että tällainen yksilö, parhaan mahdollisen ratkaisun etsijä, olisi yhteiskunnan kannalta parempi päätöksentekijä, koska hän selkeästi ottaisi uusimman tiedon huomioon ja kykenisi sopeuttamaan omia teorioitaan maailman mahdollisiin muutoksiin.
Todennäköisesti entisen näkemyksen kannattajat näkisivät hänet kuitenkin epäluotettavana takinkääntäjänä ja moni muu saattaisi epäillä onko tällainen muiden johdateltavissa oleva tuuliviiri tarpeeksi suoraselkäinen tekemään tärkeitä, päättäväisyyttä vaativia päätöksiä.
Omien aikaisempien periaatteiden uudelleenarviointi nähdään usein ennemmin epäjohdonmukaisuutena, kuin käyttäytymisensä muokkaamisena uuteen, muuttuneeseen ympäristöön sopivaksi. Sen lisäksi epäjohdonmukainen ihminen nähdään epäluotettavana, sillä koskaan ei voi tietää milloin hän seuraavaksi vaihtaa mielipidettään.”
Tom Saarikoski: ” Tulee mieleen lapsuudesta se hiekkalaatikon kaveri, joka kiusasi aina leikkikavereitaan, mutta kun itse sai joskus vähänkään takaisin, lähti hiekkalaatikolta äitiä huutaen. “Toi kiusaa!”
Samoin minulle muutamista todistajista erotetuista. Huutavat: ”Äiti, noi toiset ei anna minun leikkiä enää heidän kanssaan tällä hiekkalaatikoilla.”
Uskaltaisitkohan jo vihdoin vastata sinulle esittämiini kysymyksiin?
Vesa: “Jehovan todistajista suurin osa on täysin tyytyväisiä olotilaansa ja elämäänsä uskonsa kanssa.”
Miten suhtaudutaan Jehovan todistajaan, joka kertoo että hän ei ole ollenkaan tyytyväinen olotilaansa ja elämäänsä Jehovan todistajien uskon kanssa?
Vesa: “Lisäksi siihen ns. “karttamisasiaan” liittyvien ohjeiden käytäntöön soveltaminen on aina yksilön, yksittäisen kristityn vastuulla.”
Eli jos Jehovan todistaja päättää olla tekemisissä entisen todistajan kanssa, seurakunta tai sen vanhimmat eivät puutu asiaan millään tavalla?
Tom Saarikoski: Vesa: “Jehovan todistajista suurin osa on täysin tyytyväisiä olotilaansa ja elämäänsä uskonsa kanssa.”
Saarikoski: ”Miten suhtaudutaan Jehovan todistajaan, joka kertoo että hän ei ole ollenkaan tyytyväinen olotilaansa ja elämäänsä Jehovan todistajien uskon kanssa?”
Häntä pyritään tietysti kaikin mahdollisin keinoin auttamaan ongelmissaan. Jehovan todistajatkaan eivät ole täysin immuuneja nykyisessä maailmassa esiintyville ongelmille työelämän paineet, elatuksen hankkimisen vaikeudet, vakava masennus jne.
Tom Saarikoski: ”Vesa: “Lisäksi siihen ns. “karttamisasiaan” liittyvien ohjeiden käytäntöön soveltaminen on aina yksilön, yksittäisen kristityn vastuulla.”
Saarikoski: ”Eli jos Jehovan todistaja päättää olla tekemisissä entisen todistajan kanssa, seurakunta tai sen vanhimmat eivät puutu asiaan millään tavalla.”
Ei siihen voi antaa mitään yleispätevää vastausta. Jos huomataan, että joku seurakuntalainen ei ilmiselvästi piittaa lainkaan 1. Korinttolaiskirjeen 5. luvussa olevasta ohjeesta, saattavat hyvinkin keskustella tämän kanssa ja harkita tämän asemaa seurakunnassa..
Mitään valtuuksia antaa määräyksiä tälle näillä ei ole, eikä heitä asian suhteen mitenkään ”vakoilla tai kontrolloida.” Jos joku ei piittaa Raamatun ohjeista, tämä tuskin voi saada palvelustehtäviä tai jatkaa sellaisissa. Esim. taas perheasioissa saattaa olla tarpeellista olla kanssakäymisessä kotoa pois muuttaneen aikuisen jälkeläisen kanssa, joten se tuskin sinällään estää palvelustehtävien suorittamista.
Vesa: ”Jos huomataan, että joku seurakuntalainen ei ilmiselvästi piittaa lainkaan 1. Korinttolaiskirjeen 5. luvussa olevasta ohjeesta, saattavat hyvinkin keskustella tämän kanssa ja harkita tämän asemaa seurakunnassa.. ”
Niin, eli täysin päinvastoin mitä annoit ymmärtää, karttaminen ei ole aidosti yksilönvalinta, vaan sitä pitää noudattaa tai siitä saattaa tulla seurauksia. Karttamatta jättämisestä voi päästä jopa oikeuskomiteaan. Ja vaikka sinä tämän varsin hyvin tiedät, valehtelet täällä kaikelle kansalle, että karttaminen ei ole mikään sääntö.
Vesa Ahlfors: ”Ne ovat siis jossain “selvityksessä” nimimerkin takaa esitettyjä väitteitä. Jos Sonja Ottavainen haluaa ja yrittää perustaa tälle palstalle “käräjäoikeuden istunnon”, pitäisi myös muut osapuolet (siis ne jotka väittämien mukaan olisivat “vääntäneet” sen raiskatun aseman syyllistämiseksi esiaviolliseen seksiin osallistujaksi myöskin). Ei taida täällä olla valtuuksia ja mahdollisuuksia siihen. Joku kylläkin voisi olla ilman sitäkin olla “valmis heittämään sen ensimmäisen kiven.””
Jos joku jutuista menee eteenpäin, on ilman muuta selvää, että kyseisessä oikeuskomiteassa istuneet vanhimmat joutuvat myös vastaamaan teoistaan ja sanoistaan.
Miksi ihmeessä kukaan täällä olevista haluaisi alkaa jakamaan oikeutta?
Aila Ruoho: ”Jos joku jutuista menee eteenpäin, on ilman muuta selvää, että kyseisessä oikeuskomiteassa istuneet vanhimmat joutuvat myös vastaamaan teoistaan ja sanoistaan..”
Joka tietysti on aivan oikein, jos nimimerkin takaa esitetyille väittämälle löytyy pohjaa ja henkilö nimimerkin takaa tulee esiin asiassa omalla nimellään.
Aila Ruoho: ”Miksi ihmeessä kukaan täällä olevista haluaisi alkaa jakamaan oikeutta?”
En tiedä, mutta toisinaan saa kirjoituksista sellaisen vaikutelman. Mutta ei se mikään ”maailman ihme” olisi, jos ”tori- ja katuoikeutta” haluttaisiin alkaa jakamaan kristittyihin kohdistuen. Sanoihan Jeesuskin ns. vuorisaarnassaan seuraavaa:
”Onnellisia olette te, kun ihmiset minun tähteni häpäisevät teitä ja vainoavat teitä ja puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa. 12 Iloitkaa ja hypelkää ilosta, koska teidän palkkanne on suuri taivaissa; sillä siten he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.”