Mielipide: Jo on kristittyjen aika herätä unesta

Viimeisten viikkojen aikana mediaa ovat täyttäneet kaksi kristittyjen mielipiteen, uskonnon ja myös sananvapautta rajoittamaan pyrkivää uutisointia: Ulkoministeri Timo Soinin ja Porin Jazzin toimitusjohtajaksi valitun Aki Ruotsalan tapaukset. Molemmat ovat saaneet aikaan someraivon ja jälkimmäinen jopa somelynkkauksen, jonka johdosta vasta nimitetty toimitusjohtaja irtisanottiin.

Suomessa ihmisillä on yhdenvertainen oikeus uskonnon, sanan ja mielipiteen ilmaisuun. Tämä oikeus koskee yhtä hyvin konservatiivisia kristittyjä arvoja kannattavia politiikkoja kuin liberaaleja ei kristillisiä asioita ajavia. Valitettavasti silloin, kun kristilliset arvot joutuvat hyökkäyksen kohteeksi, puolustajat ovat harvalukuisia.

Kristittyinä elämme tässä yhteiskunnassa ja oikeutemme ja velvollisuutemme on puolustaa todeksi elämiämme arvoja. Liian usein tyydymme huokailuun ja voivotteluun, sen sijaan että rohkeasti ilmaisisimme mielipiteemme ja asettuisimme tukemaan kristillisiä arvoja tai kristittyjä henkilöitä.

Vuosia sitten työskennellessäni eräällä itäsuomalaisella koululla kouluterveydenhoitajana, välitunnin opettajainhuone keskustelussa pohdittiin koulukiusaamisen mekanismia. Eräs opettaja aprikoi asiaa laajemmin ja puki sanoiksi ajatuksen: ” Niin kiusaamista kuin muutakin epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa ruokkii suuren yleisön vaikeneminen ja hiljainen hyväksyntä. Lähihistoriassakin on tästä pelottavia esimerkkejä”.

Nyt on kristittyjen aika nousta vastustamaan tätä kehitystä!

Rukous on voimakkain aseemme, mutta Jumala uskoi evankeliuminkin levittämisen ihmisen tehtäväksi. On aika kristittyjen herätä kantamaan vastuuta yhteiskunnassa! Kaikkien ei tarvitse kirjoittaa lehteen tai nousta barrikaadeille, mutta kansalaisoikeuksiin kuuluviin oikeus on äänestää vaaleissa.

Vaaleja on tulossa ryppäässä ensi vuonna: Tutki ehdokkaita, heidän arvojaan ja heidän kannattamien puolueiden arvoja ja ohjelmia. Tee viisaita valintoja ja vaikuta!

Satu Melkko

Liperi

  1. Hän sanoo “aina suhtautuneensa kaikkiin ihmisiin tasapuolisesti ja kohdelleensa jokaista yhdenvertaisesti riippumatta heidän taustastaan”. – Minulle jokainen ihminen on yhtä tärkeä ja yhtä arvokas. Ajatus siitä, että sanani olisivat satuttaneet ketään, on sietämätön. Olen ihmisen, lähimmäisen puolella, hän kirjoittaa.
    Tallainen mielipide kun väännetään homovastaiseksi, niin kyllä jotain on pielessä.

    • Tuossa kohdassa ei sinänsä ole mitään pielessä. Mutta Ruotsalan väite siitä että homoja ei ole olemassa on kuitenkin jyrkässä ristiriidassa esittämäsi sitaatin kanssa. Miten voi suhtautua kaikkiin tasapuolisesti, jos juuri on kieltänyt kokonaisen ihmisryhmän olemassaolon? Kyllä se minusta kovin ristiriitaiselta vaikuttaa.

    • Lainaus Salmen edellisestä viestistä:

      ”Ruotsalan ja muidenkin syytettyjen penkillä olleiden sanomisia on tulkittu tarkoitushakuisesti toisin kuin he ovat sanoneet ja tarkoittaneet.”

      Sopiipa Pekan kommenttiin kuin nenä päähän, vaikka tuskin oli tarkoitus;)

    • “Ruotsalan ja muidenkin syytettyjen penkillä olleiden sanomisia on tulkittu tarkoitushakuisesti toisin kuin he ovat sanoneet ja tarkoittaneet.”

      Jos/kun viitsii paneutua koko tapahtuman kulkuun alusta loppuun ja jättää ne ”viherpunaiset” silmälasit pois päästään, niin lopputulos on tuo.

  2. Salme toi esiin kiusaamisen. Risto Korhonen laittoi meille linkin. Sen luettuaan voi aivan hyvin pitää Aki Ruotsalan epäasiallista kohtelua oikeutettuna. Tuonkaltainen henkilön leimaaminen on juuri tyypillistä kaikissa kiusaamistapauksissa. Kiusaamisessa pyritään aina siihen, että kiusattuun kohdistetut toimenpiteet ovat oikeutettuja.

    • Ruotsala on leimannut ihan itse itsensä. Hänelle on tarjottu tilaisuutta pestä leima pois, mutta sitä hän ei katsonut tarpeelliseksi käyttää.

      Miten vaikeaa voi olla vain sanoa: ”minusta kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä ja arvokkaita” ilman, että ensin kielletään yhden ihmisryhmän olemassaolo?

      Kirjoitin asiaa havainnollistavan mininäytelmän:

      Ruotsala: ”Homoja ei ole olemassa.”

      Homo: ”Olen homo ja mielestäni olen olemassa.”

      Suurin osa kansasta: ”Homo tosiaan näyttää olevan olemassa. Ruotsala lienee erehtynyt.”

      Kristittyjen kuoro: ”Ruotsalaa kiusataan ja kristittyjä vainotaan!”

    • Hyvin tiivistetty, Risto.

      Minua nyppii tässä blogissa myös se, että kirjoittaja esiintyy ikäänkuin kaikkien kristittyjen nimissä, joiden pitäisi nyt tulevissa vaaleissa herätä äänestämään yhtenä rintamana ilmeisesti omaa puoluettaan (KD).

      Satu Melkon puolueen nimi hämää useita. Hänen puolueensa edustajat, joita on about 4% Suomen kansasta, pyrkivät esiintymään kaikkien kristittyjen nimissä. Vielä hämäävämpää on se, että aika iso joukko tuon puolueen kannattajista ei edes kuulu Suomen ev.lut. kirkkoon vaan vapaisiin suuntiin.

      Mutta ymmärrän toisaalta tietysti, että Melkko blogillaan ja Räsänen omilla lausunnoillaaan ovat asettuneet tukemaan puoluetoveriaan. Ei siinä mitään. Perustelut vain haiskahtavat.

    • Seija,

      sanot ”Satu Melkon puolueen nimi hämää useita. Hänen puolueensa edustajat, joita on about 4% Suomen kansasta, pyrkivät esiintymään kaikkien kristittyjen nimissä.”

      Miten perustelet yllä olevan väitteesi, että ko. puolue pyrkii esiintymään kaikkien kristttyjen nimissä ja että sen nimi hämää useita? Voitko antaa esimerkkejä väitteittesi tueksi?

      Kirjoitat myös ”Vielä hämäävämpää on se, että aika iso joukko tuon puolueen kannattajista ei edes kuulu Suomen ev.lut. kirkkoon vaan vapaisiin suuntiin.”

      Mihin tutkimukseen perustat väitteesi, että jäsenet kuuluvat vapaisiin suuntiin?

      Toisaalta, mitä hämäävää siinä olisi?

      Eipä taida olla tehtynä tutkimusta minkään puolueen jäsenten kirkkoon kuulumisesta, vai onko?

      Mitä pahaa siinä on jos joku tukee jotakuta toista? Sinullakin on täällä omat suosikkisi, joita myötäilet ja tuet kommenteissasi.

    • ”Voitko antaa esimerkkejä väitteittesi tueksi?”

      Salme, ei ole oikein reilua kysellä muilta sellaisen perään, mitä et itse suostu pyynnöistä huolimatta tekemään.

    • Sori että puutun keskusteluunne, mutta kun sattui olemaan sopivasti aikaa.

      Salme: ”Voitko antaa esimerkkejä väitteittesi tueksi?”

      Helposti. Yllä Satu Melkko kirjoittaa eimerkiksi: ”Kristittyinä elämme tässä yhteiskunnassa ja oikeutemme ja velvollisuutemme on puolustaa todeksi elämiämme arvoja.”

      Kyllä tuon voi hyvin tulkita niin, että Melkko esiintyy kommentissaan kaikkien kristittyjen nimissä. Jos hän ei haluaisi antaa sellaista vaikutelmaa, hän varmasti sanoisi esim: ”joidenkin meistä kristityistä …”

    • Salme: Toisessa ketjussa epäilit, etten ulkosuomalaisena pysty lukemaan Kirkkoa ja Kaupunkia.

      Puolueen nimi antaa kristinuskoon perehtymättömille vaikutelman, että se edustaa kristinuskoa.

      Olen nähnyt, mutta en nyt näin ykskaks muista, mistä olen saanut mieleeni, että helluntailaiset ja vapaakirkkoiset kannattaisivat enemmän KD:tä kuin perusluterilaiset. Mutta palaan asiaan, kunhan muistan tilastollisen lähteeni.

      Ja siis enkö juuri sanonut, että minusta on ymärrettävää, että,puoluetoverit tukevat tousiaan. Miksi nyt minun kimppuuni siis hyökkäät?

    • “Kristittyinä elämme tässä yhteiskunnassa ja oikeutemme ja velvollisuutemme on puolustaa todeksi elämiämme arvoja.” Risto tulkitsee sen niin, että blogisti esiintyy kaikkien keristittyjen nimissä. Kyse on siis kommentoijan omasta tulkinnasta.

      Jos joku Suomessa asuva on kristitty, niin hän elää ”tässä yhteiskunnassa”. Eikö se ole selviö, joten blogistin teksti on ihan oikein. Myös jatko ”velvollisuutemme on puolustaa todeksi elämiämme arvoja.” on totta. Vaikka kristityillä on erilaisia todeksi elämiään arvoja, niin he kuitenkin he kokevat aiheellisiksi, jopa velvollisuudeksi niitä puolustaa. Näinhän tekevät myös ne kristityt, jotka puolustavat esim. spn-parien kirkollista vihkimistä.

      Risto viittaa Seijan ja itsensä minulle esittämiinsä perustelupyyntöihin. Niihin totean edelleen, että en voi perustella sellaisia väitteitä, joita en ole koskaan itse lausunut/kirjoittanut. Kyse on siis siis teidän omista tulkinnoistanne, joille vaaditte perusteluja.

      Seija sanot ”Puolueen nimi antaa kristinuskoon perehtymättömille vaikutelman, että se edustaa kristinuskoa.” Eikös tuo ole itsestään selvää. Hyvin monissa maissa on kristillidemokraattinen puolue. Jotain kristillistä niiden arvoissa on.

      Edelleen sanoit Seija ” Vielä hämäävämpää on se, että aika iso joukko tuon puolueen (tarkoitat kai KD) kannattajista ei edes kuulu Suomen ev.lut. kirkkoon vaan vapaisiin suuntiin.” Miksi jonkin puolueen, vaikkapa Kd, kannattajien tulisi kuulua ev-lut.kirkkoon? Ja mitä hämäävää siinä on elleivät he siihen kuulu? Mielestäni kaikki kristityt kirkkokunnista riippumatta ovat samanarvoisia, se on suvaitsevaisuutta. Kristittyjä on myös muissa puolueissa ja KDssä on varmaan myös ei-kristityiksi itsensä tunnustavia. He kannattavat niitä arvoja ja puolueohjelmia, joita KD edustaa ja ovat sen vuoksi puolueeseen liittyneet.

    • Salme: Yritän vääntää rautalangasta. Blogisti otsikoi: Jo on kristittyjen aika herätä unesta”. Blogitekstistä käy ilmi, että kirjoittan näkemyksen mukaan sen tulisi johtaa tuetynlaiseen äänestyskäyttäytymiseen. Lähtökohdaksi hän antaa tarkoitushakuisesti osittain virheellistä tietoa Soinin ja Ruotsalan tapauksista. Minusta on ihan o.k., että KD-puolueen jäsenet kannustavat toisiaan. Mutta kaikien kristittyjen ei ole tarvis – onneksi – ajatella asioista samalla tavalla kuin p.o. puolueessa. Mikä tässä nyt on epäselvää? Jos itse esität asiasi niin, että minä ja moni muukin ymmärtää nittä väärin, niin ehkä jotakin korjattavaa on sinunkin teksteissäsi.

    • Mutta minua kiinnostaisi tosiaan tietää, onko se väärä todistus lähimmäisestä kun väittää, ettei häntä ole olemassa? Kommentoikaa mieluusti muutkin, Pekka ei kaiketi halua vastata.

  3. Ei tässä koneen ääressä voi sentään ihan aina olla. Akin puheesta on tarkoitushakuisesti jätetty osa pois, jolloin paino on tullut tuolle mainitsemallesi osalle. Samaan tapaan kuin kerran jossain keski Euroopassa, joku piispa meni vierailulle naapurimaahan. Toimittaja joka pääsi ensimmäisenä piispaa haastattelemaan lentoasemalla kysyi: mitä mieltä piispa on bordelleista? Seuraavan päivän lehdessä luki isoin kirjaimin:
    Saavuttuaan maahamme, piispa kysyi ensimmäiseksi: ”onko täällä bordelleja?

    Ei siinäkään toimittaja mitään valehdellut. Hän vain toisti juuri sen mitä piispa oli sanonut.

    • Joo, uskon että olet valtavan hauska mies. Entä se kysymykseen vastaaminen? Kertoisitko myös, mitä toimittaja jätti pois, ja mistä sen tiedät?

    • Jaa, kyllä tuota hauskana vitsinä kerrottiin jo joskus 1960-luvun alkupuolella, jolloin muistan sen ensimmäisen kerran kuulleeni.

    • Onhan vitsi hauska, vaikka noin olisi todella tapahtunutkin. On hyvä nähdä komiikka todellisuudessakin. Se auttaa elämään ihmisiksi.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.