Miksi nykyinen elämäntapa kuluttaa ihmistä ja syö voimia? Liikkuminen, asuminen, syöminen ja fyysinen työnteko sujuvat helpommin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Ravitsemus ja lääketiede ovat lisänneet elämän pituutta ja terveyttä. Työviikko on aiempaa lyhyempi ja vapaa-ajan määrä on kasvanut. Tämä on varmasti se maanpäällinen paratiisi, josta kaikki sukupolvet ovat haaveilleet?
Paradoksaalisesti uupumus ja mielenterveyden ongelmat yleistyvät, tyytymättömyys kasvaa. Mistä on kyse? Helppo vastaus olisi, että ihminen on aina tyytymätön: Se on muutoksen moottorina uudistuksille. Tämä ei kuitenkaan riitä vastaukseksi.
_ _ _
Onko ajassa siis jotain erityistä syytä uupumukselle ja tyytymättömyydelle?
Ihminen on pitkän historiansa aikana nähnyt vaivaa leipänsä eteen. Hien haju vaatteissa, kura saappaissa ja känsät kourissa osoittavat, että on oltu elämässä kiinni. Ponnisteluista on seurannut se hyvinvointi, mikä on ollut mahdollista saavuttaa: leipä pöytään, lämmintä ylle ja katto pään päälle. Ruumis ja mieli kaipaavat tervettä ponnistelua ja uupumusta, josta palautuu aterian jälkeen saunan lauteilla ja yön levolla.
Nyt on toisin. Mahdollisia onnistumisen ja tyydytyksen aiheita on tarjolla yhä enemmän. Jokapäiväinen leipä, vaatteet ja asunto eivät ole enää mikään tavoite, vaan itsestään selvä lähtökohta.
Hohdokkaat tavoitteet ovat paljon korkeammalla. Ne kuvataan eteemme mainoksissa, elokuvissa, internetissä ja kulloinkin muodikkaassa elämäntyylissä. Todellisuus jää kuitenkin kauaksi kuvitellusta ihanteesta – ja kun luulee tavoittaneensa jotain, huomaakin sen tyhjäksi. Tässä ponnistelussa moni uupuu.
Lisää uuvuttaa tietoisuus siitä, että useimpien tavoittelema vauras elämä – matkustelu, talo, auto, ruokavalio, vaatteet – kuluttavat luonnon varoja ja maapallon elämän edellytyksiä.
_ _ _
Tietokirjailija Asta Leppä tiivistää päivän Ylen kolumnissaan ne säädyllisen elämän paineet, joita kaupallisuus kuormittaa niskaamme.
”Suurin osa länsi-ihmisen nykyongelmista kiertyy samaan, siihen, että meihin on tartutettu krooninen tyytymättömyys itseen. Tyytymättömyys ilmenee ennen muuta keskinkertaisuuden kammona.” Ihminen ei tunne riittävänsä itselleen eikä muille. Tästä nousee into äärimmäisyyslajeihin ja vaarallisiin elämyksiin.
”Samasta tyytymättömyyden kynnösmaasta ja pettymysten pakettipellosta itää myös tarve ostella ähkynä – tarve materialla täyttää oma tyhjä paikka elämän palkintokaapissa. – ”Juuri täältä, tsiljoonista triploista, redeistä ja mujeista, viskataan öljyä itseinhon liekkeihin. Täältä kaikki elämän tyytymättömyys nykyisin sikiää. Kulutusmaailma uskottelee olevansa lääke, vaikka onkin itse tauti.”
”Kelvollisen elämän yhä raskaampi paino harteilla on myös syy siihen, miksi ihmiset ovat nykyisin niin aggressiivisia. … Olo on kuin addiktoituneella uhkapelaajalla, joka pyytää vielä paria kierrosta lisää. Ihan kohta se jättipotti putoaa syliin. Ihan kohta elämäni on täydellistä, kunhan vain pirusti pinnistelen ja oikein ostelen.”
_ _ _
Menestystä voidaan mitata esimerkiksi koulutuksella, asemalla työelämässä, parisuhteella, omistamisella, vapaa-ajalla, harrastuksilla, hyvinvoinnilla.
Monet tuntevat tyytymättömyyttä, kun arvioivat mielessään omaa menestystään edellisillä, ajan hengen määrittämillä mittareilla. Vaatii vahvaa itsetuntoa jättäytyä yleisten menestyksen mittareiden ulkopuolelle ja arvioida elämäänsä muilla perusteilla.
_ _ _
Niille, jotka eivät ole tavoittaneet yleisten standardien mukaista menestystä, on tarjolla uhrin rooli. Uhri on omaan asemaansa syytön ja joutunut tilanteeseensa muiden syystä. Oma tausta, riippuvuudet, yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus, kiusaava esimies, kohtuuttomat vaatimukset työelämässä ovat syynä. Poliittisesti liikehtivät uhrit tuovat heikkoa asemaansa äänekkäästi esiin.
Muun yhteiskunnan, kuten poliitikkojen tehtävänä on parantaa heidän tilanteensa. Joissakin puolueissa on erityistä herkkyyttä kuulla uhrien ääntä ja parantaa heidän tilannettaan. Siksi uhrin asemaan voi olla pyrkyä – yhtä lailla kuin toisessa päässä menestyjäksi. Lopputulos menestyjän ja uhrin kohdalla voi olla sama: yleisen huomion ja hyväksynnän saavuttaminen – joissain tapauksissa jopa elintason nousu. Siksi julkisuudessa näkyy yhtä lailla menestystarinoita kuin uhritarinoita.
_ _ _
Yhteisten voimavarojen kannalta ei ole hyväksi, jos uhrin asema yleistyy menestyksen rinnalla tieksi tunnustuksen ja aseman saavuttamisessa. Uhrihan on itse sidottu ja riippuvainen yhteiskunnan toimista vapauteen ja hyvinvointiin.
_ _ _
Onko olemassa muita vaihtoehtoja menestyjän ja uhrin roolien lisäksi? Yksilöllisyyden ajassa menestyjä ja uhri ovat käänteisiä rooleja: menestyjä pärjää yksin, uhri jää yksin. Menestyjä pärjää ilman apua, uhri tarvitsee muiden apua.
Yhteisön ja yksilön välinen dynamiikka on kuitenkin tosiasiassa edellisiä rooleja monimuotoisempaa. Kukaan ei nouse menestykseen vain omilla ansioillaan vaan taustalla on kodin, koulun ja muiden kasvattajien sekä yhteisön vaikutusta. Menestyjä saattaa unohtaa tämän, kun katsoo vain itseään.
Uhrikaan ei ole omassa tilanteessaan vain muiden syystä. Hän on tehnyt valintoja, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen. Hän voi tehdä myös valintoja, jotka parantavat hänen asemaansa. Uhri ei halua tunnustaa, että tavoitteellisuus, pitkäjänteisyys, välittömästä mielihyvästä kieltäytyminen ja uutteruus voisivat olla hänellekin mahdollisia.
_ _ _
Suomessa on 63 000 avointa työpaikkaa ja yli 260 000 työtöntä työnhakijaa. He kaikki eivät ole uhreja. Mutta ei heistä tarvitse tulla menestyjiäkään. Hallituksen asettama 60 000 työllisen tavoite on mahdollista saavuttaa, kun löydetään muita identiteettejä menestyjän ja uhrin lisäksi, kuten omillaan pärjääminen, tavallinen työn arki, tyydytys tehdystä työstä, itsekunnioitus, velvollisuus.
Kohtuullista elämää iloineen ja murheineen ei opeteta missään. Kaupallisuus kulutuksessa opitaan jo esikoulussa jolloin vanha reppu vuotta myöhemmin ei kelpaakaan kuin perheessä jolla ei rahaa löydy uuden hankintaan. Ei ne reput taida tosin olla kestäviksi tarkoitettujakaan.
Ihmissuhteet tulevat myös vaihdon hyödykkeiksi. Ikävää ei tahdota sietää kuten ei iloakaan odotuksesta. Onko tosiaan markkina·arvon merkitys Ihmisessä saanut ylivallan.
Hyvin usein ihmetellään tuota samaa mitä kirjoittaja yllä valittaa, nimittäin sitä että vaikka elämme historiallisesti korkeinta elintason aikaa, niin ihmiset eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä ja silti uupuvat ja polttavat itsensä pohjaan.
Kun asiaa ajatele tarkemmin niin tässä ei ole mitään mystillistä. Ihmiset eivät vertaile omaa elämäänsä historiaan vaan nykyhetkeen ja omiin viiteryhmiinsä. Ihminen on laumaeläin siinä että hän yrittää parantaa elämisensä mahdollisuuksia pyrkimällä laumansa hierarkiassa ylempään ja turvallisempaan ja arvostetumpaan asemaan. Lisäksi hän kokoaa itselleen aineellisia merkkejä siitä että hän on onnistunut pääsemään oman ihanteensa mukaiselle arvostetulle tasolle.
Arvostuksen ( respekt) hankkiminen ja saaminen on yksi sosiaalisen viettimme tärkeimpiä pyrkimyksiä. Hankkiessaan sen osoittamiseen tärkeitä symboolisia tarvikkeita niin kuin asunto, auto , kallit vaateet , korut, kallit elintavat saattavat johtaa taloudellisesti vaikeisiin tilanteisiin.
Yksi tärkeimmistä arvostukseen pyrkimisistä on työpaikalla saadut palkkiot. Työpaikka elämä ei ole vain työtehtävien tekemistä , vaan se on myöskin sosiaalinen miljöö jossa ryhmä- ja laumaelämisen dynamiikka toimii. Parempi palkka, korkeampi virka ja johdon kiitokset ovat ne mistä töissä eletään työtehtävien suorittamisen lisäksi. Oma ät6evyys töissä ei riitä vaan se on huomioitava ja palkittava muuten kaikki ponnistelut tuntuvat turhilta. Julkisuudessa esiintyy paljon kertomuksia siitä kuinka juuri työpaikoilla ihmiset ovat ajaneet seinään ja suurin syy ei ole työn paljous vaan halutun palkkioon saamatta jääminen.
Taloussysteemi, jossa työnantaja yrittää maksimoida voiton on viidakkoon verrattava elinympäristö. Kunkin on raivattava itselleen oma reviiri. Sitä on kyettävä puolustaa. On kyettävä solmia suhteita jotta olisi apua tarvittaessa. On ymmärrettävä että oma tontti ja sine hoitaminen ei riitä vaan luotava verkosto, siis klaani, joka suojelee jäseniään ( esimerkiksi ammattiliitot). Klaani puolestaan liittoutuu muiden klaanien kanssa ja muodostaa heimon (esimerkiksi ammattiliittojen yhteistyö) joka on tarpeeksi vahva tukeakseen jäseniään.
Mutta silti , useimmat meistä eivät koskaan yritä päästä perheryhmäänsä tai sukuansa suurempiin yhteyksiin .Siitä seuraa että suku on se piiri missä arvostuksen on tultava muuten henkilö protestoi sairastumalla tai menemällä psykologiseen lakkoon.
Ei ole mitään syytä haukkua ihmisiä siitä , että he elävät yli varojensa ja ovat onnettomia. Meidän biologiamme joka on sopeutunut laumahierarkiaan , ajaa meidät epärationaaliseen elämiseen. Eläminen on elämänmittaista oppimista sellaisessa ympäristössä elämiseen.
Ihmettelen joitakin intohimoisia harrastuksia, joissa kuoleman vaara on aina läsnä. olisiko pohjalla joku riittämättömyyden ja hyljätyksi tulemisen tunnekokemus, jota näin halutaan paikata. Aikamme työorjentoituneet vanhemmat joutuvat näitä kokemuksia lapsilleen järjestämään jatkuvasti ja yhä enemmän.