Mediatutkimus tehostaa lähetystyötä
Ingr. Eila Murphylla, 64, on kaksi työidentiteettiä: Hän on Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) lähetti, joka tekee mediatutkimusta, jotta lähetystyö olisi entistä vaikuttavampaa. Toisessa roolissa hän on tutkija, jonka kirjoituksia julkaistaan säännöllisesti akateemisissa julkaisuissa.
Akateemisessa maailmassa Eila Murphy tunnetaan Eila Romo-Murphyna. Lähettinä nimi on lyhyempi.
– Olen Sansan lähetti, mutta olen myös kriittinen tutkija, hän toteaa.
Häntä tuskastuttaa toisinaan kristillisten piirien vanhoillisuus ja homogeenisuus, jotka tekevät uudistumisen vaikeaksi. Usein kristilliset toimijat tulevat jälkijunassa mitä tulee esimerkiksi teknologisten innovaatioiden hyödyntämiseen.
– Ei ole herätty ajoissa eikä hiottu taitoja. Jotkut miettivät vieläkin, miten voisivat käyttää uutta mediaa.
– Kristityillä ei ole luovuutta, Eila täräyttää.
Hänen mielestään tarvittaisiin enemmän uutta ajattelua ja luovaa hulluutta. Jos ihmiset eivät enää kuuntele lyhytaaltoradio-ohjelmia, miksi niihin edelleen panostetaan, Eila ihmettelee.
– Mongoliassa on tehty hulluja ratkaisuja. Siellä tehdään nuorille mielenkiintoisia kristillisiä Whisper-ohjelmia, joissa puhutaan rohkeasti esimerkiksi seksistä, ja nuoret kuuntelevat.
Jos Eila saisi päättää, mediatutkimukseen osoitettaisiin kristillisissä järjestöissä enemmän varoja. Kun tiedetään, millaisella sisällöllä ja välineillä työ kannattaa kohdentaa, tulokset paranevat. Toisinaan hänestä tuntuu kuin työssä tuudittauduttaisiin liiaksi pelkkään julistamiseen ja rukoukseen, jotka ovat toki tärkeitä asioita, mutta jotta ihmiset tavoitettaisiin entistä tehokkaammin evankeliumille, pitää olla siellä, missä ihmiset ovat ja tarjota heille sisältöjä, jotka liittyvät heidän elämänsä kysymyksiin.
Kangasniemeltä Kaukoitään
Eila on tehnyt elämässään monenlaisia töitä. Nuorena hän opiskeli lastentarhanopettajaksi ja toimi muun muassa perhepäivähoidon ohjaajana. Sitten hän jatkoi kasvatustieteiden maisteriksi ja vuonna 2014 hän väitteli filosofian tohtoriksi. Onpa työuraan mahtunut myös periodi emeritaprofessori Lea Pulkkisen tutkimusassistenttina.
Kangasniemellä Etelä-Savossa varttunut Eila kutsuttiin Sansan työhön 1980-luvun lopulla. Hän aloitti tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan juhlivan järjestön palveluksessa vuonna 1987. Seuraavana vuonna hänet lähetettiin Sansan kumppanijärjestön Kaukoidässä kristillistä mediatyötä tekevän FEBC:in (Far East Broadcasting Company) palvelukseen Manilaan Filippiineille. Kangasniemen seurakunta oli ensimmäinen seurakunta, joka lähti tukemaan Eilan työtä ja tukee sitä edelleen.
Seurakuntavierailut kuuluvat lähettien työhön, mutta Eilasta ne eivät tunnu työltä. Hän nauttii, kun voi tavata ihmisiä, kertoa työstään ja nähdä ihmisten innostuvan.
– Eilen vierailin Turun Katariinanseurakunnassa Varissuolla. Yleensä käyn kerran pari vuodessa niissä seurakunnissa, joiden lähetti olen.
Yllättävä käänne
Mutta palataan vielä Manilaan, sillä siellä Eila tutustui Patrickiin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1991 ja heille syntyi kaksi nyt jo aikuisikään ehtinyttä lasta. Patrick työskenteli Eilan kanssa saman järjestön palveluksessa radio- ja tv-toimittajana. FEBC on toiminut Kaukoidässä jo vuodesta 1948, jolloin se alkoi lähettää raamattuohjelmia Kiinaa. Ohjelmat tulivat tarpeeseen, sillä lähetystyöntekijät olivat joutuneet jättämään maan Maon noustua valtaan.
Haastattelussa Eila kertoo, ettei ole nähnyt miestään puoleen vuoteen, mutta yhteyttä on toki pidetty päivittäin WhatsAppilla.
Viime kesänä Patrick ja Eila olivat Yhdysvalloissa lomamatkalla. Kun Eila palasi Suomeen, Patrick jäi sinne vielä joksikin aikaa. Mutta siellä ollessaan mies sai sydänkohtauksen ja hänelle tehtiin pallonlaajennus. Operaation jälkeen hän jäi vielä siskonsa luokse toipumaan. Puoliso on kuulemma lentämässä takaisin Suomeen haastattelua seuraavana päivänä.
Patrick Murphy, 75, on ollut eläkkeellä jo yli kymmenen vuotta. Eilakin lähestyy eläkeikää, mutta ajatus eläkkeelle jäämisestä ei ole ajankohtainen.
– Niin kauan kuin on virtaa ja minusta on hyötyä, olen töissä. Pelkään, että tylsistyn, jos jään eläkkeelle.
Vaikuttavaa tutkimusta
Eila tekee mediatutkijan työtä Säynätsalosta Keski-Suomesta käsin, missä hän asuu Patrickin kanssa. Työhön kuuluu median käyttöön liittyvien tutkimusten seuraaminen. Kristillisillä mediajärjestöillä on yhteinen yhteenliittymä, Intersearch, johon kootaan laajasti tutkimustietoa. Eri maissa tehdyt tutkimukset löytyvät palvelusta.
– Lisäksi yritän tehdä FEBC:illä myös omaa tutkimusta kouluttamalla sitä varten ihmisiä. Valitettavasti minulla on ollut huono tuuri. Juuri, kun olen saanut jonkun koulutettua, hän lähtee paremmin palkattuihin töihin.
– Edelleen on pieniä virityksiä. Olemme tehneet kyselylomakkeita eri kartoituksia varten.
Eilan työhön kuuluu myös tilattujen tutkimusten toteutusta. Hän on esimerkiksi tehnyt Luterilaiselle maailmanliitolle Kamerun-työn arviointitutkimuksen, joka valmistui ennen koronaa 2019.
Yksi mediatutkimuksen sektori on yleisövuorovaikutuksen seuranta ja arviointi. Dataa analysoimalla saadaan tietoa muun muassa siitä, miten eri yleisöt ovat reagoineet mediasisältöihin, mitä kanavia he ovat käyttäneet ja mitä kautta he kuuntelevat ohjelmia.
Työn vaikuttavuudesta Eilalla on useita esimerkkejä. Kiinassa taannoin toteutettu radion kuuntelemiseen liittynyt tutkimus auttoi suuntaamaan resursseja tehokkaammin.
– Se oli minulle henkilökohtaisesti rohkaisevaa, että tutkimuksestani saatu tieto auttoi FEBC:iä muuttamaan suuntaa.
Burmassa (nykyinen Myanmar) selvitettiin aikoinaan kyselyn avulla, mitkä ovat perheiden ja yhteiskunnan tyypillisimmät ongelmat. Vastauksia saatiin yli kuusituhatta ja niiden pohjalta toteutettiin ohjelmasisältöjä, jotka toivat ratkaisuja ihmisten ongelmiin.
Mediatutkimuksella on myös ollut iso merkitys kristillisyyden kasvulle Mongoliassa, kun radioasema WIND-FM:n ohjelmatarjonta on muokattu vastaamaan kuuntelijoiden tarpeita.
Teksti: Sari Savela
Sleyn lähetyksen mediatyö tavoittaa laajalti
Sleyn lähetystyön ja raamattukoulutuksen yhteistyönä syntynyt Bible Toolbox-sivusto kertoo kristillisen uskon perusasiat yhdeksällä kielellä. Sivustolta löytyy eri kielillä myös Lutherin Vähä katekismus, luku-luvulta raamattuopetuksia ja lyhyet vastaukset 50 yleisesti esitettyyn kysymykseen kristinuskosta.
– Bible Toolbox vastaanotti viimeisen vuoden aikana noin 131 000 kävijää. Se tarkoittaa keskimäärin 358 kävijää päivässä
– Lukijoista 57 % (76214) tuli Japanista
– Sivuston japanin-, englannin- ja swahilinkielisiä opetustekstejä luetaan eniten
– Bible Toolboxin ylivoimaisesti luetuin teksti on japaninkielinen artikkeli ”Miksi Jeesus kuoli ristillä?”, jota on luettu viimeisen vuoden aikana 13609 kertaa.
bibletoolbox.fi
Sanansaattaja N:o 6/2023 s. 11-12.
Lisäinformaatio www.sley.fi
Olisi iso vahinko, jos uskonnon/uskontojen opetus poistettaisiin suomalaisesta koulusta. Silloinhan se olisi jätettävä (myös hyväksyttävä) pelkäastään eri uskontokuntien tehtäväksi. Se olisi todennäköisesti iso palvelus kaikille extremistisille liikkeille. Keskinäinen ymmärrys siinä tuskin kasvaisi. Jotkut pitävät uskontoja jonkinlaisena roska-dna:han verrattavana ilmiönä. On vaikea ymmärtää, miksi kuvitellaan roskien häviävän, kun ne lakaistaan maton alle. (Sitä paitsi nykytutkimus on tainnut huomata, ettei se roska-dna olekaan roskaa.)
Suomessa tarvitaan yhä enemmän uskonnon ja historian opetusta. Ja nämä kaksi ovat monesti synonyymejä, kun puhutaan Suomen historiasta alkaen aina piispa Agricolan Suomen kielen luomisesta suurin hengellisiin kesätapahtumiin.
Suomessa tarvitaan yhä enemmän sellaista opetusta, joka valmentaa meitä selviämään globalisoituvassa maailmassa, joissa kansallisvaltioilla on yhä pienempi merkitys.
Viestinnän, ilmaisutaidon ja esiintymisen opetusta pitäisi lisätä roimasti, jotta Suomen maine sisäänpäinkääntyneiden tuppisuiden kansakuntana katoaisi. Edelleen meistä ajatellaan Euroopassa, että olemme kansa, joka osaa tai uskolla puhua mitään. Ja jos puhuu niin sitten suusta tulee pelkkää perkelettä.
Toinen väistämätön asia on kielitaidon merkitys. Valitettavasti kotoista murrettamme ymmärtää alle prosentin kymmenesosa maailman ihmisistä. Englanninkieli on kansalaistaito, jota ilman tulevaisuudessa ei selviä. Sen lisäksi olisi hyvä osata eurooppalaisia suuria kieli kuten saksaa, ranskaa tai espanjaa.
Maan, joka on luonnonvaroiltaan köyhä, tulee edelleen turvata tulevaisuutensa korkealla osaamisella ja korkealla teknologialla. Meidän on hyvin vaikea kilpailla millään muulla maailmassa, jossa ay-liike on ajanut paperiteollisuuden halvemman työvoiman maihin ja muulle perusteollisuudelle on käymässä samoin.
Ihmisillä pitää olla perustiedot uskonnoista, mutta isänmaan kannalta olisi järjetön tuhlata koulujen resursseja ylenpalttiseen uskonnonopetukseen. Aihe on tietysti tabu, mutta mielestäni uskonnontunteja on edelleen likaa ja huomiota voitaisiin kiinnittää enemmän sellaisiin oppiaineisiin, joista olisi enemmän hyötyä oppilaiden elämässä. Mielestäni se olisi lasten oikeuksien mukaista sen sijaan, että itsekkäät aikuiset haluavat tuputtaa kouluihin mahdollisimman paljon omaa uskonnollista ideologiaansa.
Hyvää pohdiskelua Jusulta. Jäin pohtimaan, eikö uskonto ole nimenomaan se kulttuurin äidinkieli, jonka osaaminen takaa myös muiden kulttuurikielten / uskontojen oppimisen – ja sen myötä erilaisuuden ymmärtämisen?
Pohjan hyvälle englannin, saksan, ranskan ja espanjan oppimiselle luo perusteellinen oman äidinkielen osaaminen.
Juuri yhä enemmän monikulttuuriseksi muuttuvassa maailmassa ei ole syytä (varsinkaan uskontojen ja kulttuurien oppimisessa) minkäänlaiseen vastakkainasetteluun.
Niinpä en ymmärrä, miksi jonkun pitäisi loukkaantuna siitä, että valtakielen puhujien kielellä ilmaistaan asioita, joilla on kulttuuriin yleisesti viittaavia merkityksiä. Minulle ei ole auennut, miksi tämä valtakieli ei voisi olla uskonto, jonka (luterilaisesti värittyneellä) kielellä on ilmaistu kulttuuriin yleisesti viittaavia merkityksiä, kuten joulun ja kevään / kesän lähestymiseen liittyviä merkityksiä.
Ylenpalttisesta uskonnonopetuksesta en ole kuullutkaan, mutta jatkuvasti kuulen ja itsekin huomaan viestejä siitä, että oman uskonnollisen äidinkielensä edustajatkaan eivät tunne riittävästi oman kulttuurinsa merkityksiä. He eivät siis osaa riittävästi edes omaa äidinkieltään.
Kuinka he voisivat osata ja arvostaa muita (uskonnollisia / kulttuurisia) kieliä monikulttuurisessa ympäristössään?
”… eikö uskonto ole nimenomaan se kulttuurin äidinkieli, jonka osaaminen takaa myös muiden kulttuurikielten / uskontojen oppimisen – ja sen myötä erilaisuuden ymmärtämisen?”
Ei varmasti, Jouni. Vertauksesi on pintapuolisesti ihan näppärä, mutta ei se toimi kuin korkentaan retorisena kuorrutuksena. Uskonnon harjoittamien ei edistä muiden kulttuurien tai erilaisuuden hyväksymistä, eikä ole siinä suhteessa edes tarpeellista.
Miten sinusta esim. kristinuskon tai islamin vakaumuksellinen harjoittaminen lisäisi suvaitsevaisuutta ja toisin ajattelevien ymmärtämistä? Kumpikin näistä esimerkkiuskonnoista on ideologialtaan mustavalkoinen. Joko uskot oikein ja pelastut, tai väärin ja saat ikuisen rangaistuksen.
Ajatteleeko oikeauskoinen, suvaitsevaisuuteen uskontonsa takia oppinut kristitty esim. näin: ”Kyllä tuo muslimikaveri on ihan oikeassa, Allah taatusti on suuri. Hän pääsee vuorenvarmasti paratiisiin”! Entä se muslimikaveri? Onko hän uskontonsa myötä automaattisesti oppinut niin suvaitsevaiseksi ja erilaisuutta ymmärtäväksi, että pitää kristityn naapurinsa uskontoa oikein hyvänä ja pelastuksen takaavana?
Ainakin kristinuskoon liittyy jopa uskoville annettu velvollisuus käännyttää kaikki kansat omaan uskontoonsa. Suvaitsevaista ja erilaisuutta ymmärtävää?
Esim. ev.lut. uskonnon rituaalien harjoittaminen kouluissa edistää kirkon asiaa ja auttaa osaltaan sitä säilyttämään jalansijansa yhteiskunnassa. Vallankäytöstä siinä on kysymys, ja on ymmärrettävää, että kirkko taistelee saavuttamiensa etujen puolesta raivokkaasti.
Elämme mielenkiintoista aikaa. Oikeusvalvojat ovat ilmaisseet erittäin selvästi, että yhden uskonnon erityisasema kouluissa on ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kannalta ongelmallista. Tässäkin asiassa muutos on väistämätön, mutta aikaa siihen voi kulua paljonkin.
Risto Korhonen: Miten sinusta esim. kristinuskon tai islamin vakaumuksellinen harjoittaminen lisäisi suvaitsevaisuutta ja toisin ajattelevien ymmärtämistä? Kumpikin näistä esimerkkiuskonnoista on ideologialtaan mustavalkoinen. Joko uskot oikein ja pelastut, tai väärin ja saat ikuisen rangaistuksen.
Risto, en tiedä, mistä olet tällaisen käsityksen saanut, mutta tuo mustavalkoisuus ei ole sen enempää kristinuskossa kuin (näin uskon) islamissakaan. Ei ainkaan siinä kristinuskon muodossa, mitä kirkkomme opettaa (Katekismus on tässä hyvä oppikirja): ”Jumalan valtakuntaa eivät saa aikaan ihmiset. Kaiken hyvän vaikuttaa Jumala yksin. Isä meidän -rukouksessa (”Tulkoon sinun valtakuntasi”) pyydämme, että hänen tekonsa vahvistuisivat koko Kristuksen kirkossa ja että voisimme välittää hänen rakkauttaan maailmaan jo nyt. Rukoilemme voimaa Kristuksen antaman lähetystehtävän toteuttamiseen. Täydellisesti ja kaikille ilmeisellä tavalla Jumalan valtakunta toteutuu kerran iankaikkisuudessa” (Katekismus, s. 66).
Olen ollut työssä sekä lähetyskentällä Lähi-idässä että lähetysjärjestössä Suomessa. Olen tavannut lukuisia muslimeja ja juutalaisia sekä eri traditioista tulevia kristittyjä niin täällä Suomessa kuin siellä Lähi-idässäkin. Vain hyvin harvojen (ääri-ihmisten) olen kuullut puhuvan, kuten edellä esität. Valtaosa kohtaamistani ihmisistä on ollut kykeneviä rakentavaan dialogiin. Siis normaaleja vuorovaikutukseen kykeneviä ihmisiä.
Kyllähän kaikessa kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa lähtökohtana on hyvät kohtaamisen tavat. Lähetystyön tarkoituksena ei tod. ole ”käännyttää” ketään kristinuskoon, vaan antaa uskottava todistus siitä, mitä Jumala on Kristuksessa hyväksemme tehnyt. Tämä uskottava todistus ei varmaankaan voisi olla sellainen, jossa minä tai joku muu ihminen määrittelee jonkun toisen ihmisen helvettiin joutumisen tai pelastumisen – eikä se kuuluu kohtaamisen hyviin tapoihinkaan.
Eiköhän lähtökohta ole se, että ”kaiken hyvän vaikuttaa Jumala yksin”, kuten Katekismuskin opettaa. Sen voi (ja se pitää voida) sanoa, että kristinuskon opetuksen mukaan ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran (Jeesuksen) nimeä, pelastuu” (Room 10 mukaisesti). Käsittääkseni se ei ole uhkaus, vaan lupaus.
Uskottavaan todistamiseen liittyy myös kyky kuunnella muita. Jos juutalaisella keskustelukumppanillani tai muslimilla on halua kertoa minulle uskonsa perusteita ja antaa oma todistuksensa siitä, minun mieluisa tehtäväni on kuulla tuo todistus. Sen jälkeen juodaan kahvia ja annetaan Pyhän Hengen tehdä oma työnsä.
Se, mitä sen jälkeen tapahtuu, ei ole enää yhdenkään ihmisen käsissä. Mutta varsin tyhmää olisi jättää tässä kohtaamisessa käyttämättä mahdollisuus puhua omaa uskon äidinkieltäni, jos sitä joku haluaa kuunnella ja päästä sitä ymmärtämään.
Onko siis kuitenkin niin, että mustavalkoinen ajattelu ikään kuin luetaan kristinuskoon (ja islamiin) sisälle jostain muualta kuin sen omasta sisällöstä..? Pelosta..? Ennakkoluuloista..? Toiseuden kammosta..? Omasta pätemisen tarpeesta..?
Jouni, mitä väliä meille on sillä, että ”Jumalan valtakuntaa eivät saa aikaan ihmiset. Kaiken hyvän vaikuttaa Jumala yksin”? Minusta kuulostaa ihan yhtä pahalta kuulla päätyväni kadotukseen Jumalan päätöksestä. Toki se kuulostaa minusta myös typerältä, koska en usko mihinkään Jumalaan.
Vai lieneekö usko ja opetus muuttunut niistä ajoista, kun sitä minulle viimeksi tarjottiin (yli kolmekymmentä vuotta sitten)? Silloin vielä kerrottiin, että Jeesus on aikanaan tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Onko oppi pelastuksesta ja kadotuksesta poistunut kristinuskosta?
Lähetystyö on lähtökohtaisesti kohteen väheksymistä. Siihen voi liittyä yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta totuus ei siitä muuksi muutu. Lähetystyön tarkoitus on viedä alkuperäisen uskonnon tilalle se oikea. Ennen apuna olivat aseet, nykyisin lääkkeet. Molemmissa tapauksissa vahvempi vie heikommalle omaa uskontoaan.
Kuuluuko mielestäsi uskontojen ”uskottava todistaminen” kouluun? Eikö esim. kirkko ole paljon parempi sellaiselle toiminnalle?
”Onko siis kuitenkin niin, että mustavalkoinen ajattelu ikään kuin luetaan kristinuskoon (ja islamiin) sisälle jostain muualta kuin sen omasta sisällöstä..? Pelosta..? Ennakkoluuloista..? Toiseuden kammosta..? Omasta pätemisen tarpeesta..?”
Et sitten ihan pystynyt vastustamaan kiusausta;) Mutta suotakoon sinulle pienestä ivailusta nauttiminen. Korjaa toki, jos olen väärässä: Nuo uskonnot ovat tasan mustavalkoisia siinä mielessä, että kummankin opin mukaan Jumala/Allah palkitsee oikein uskovat ja rankaisee niitä muita.
Tarkistinpa itse, kun nuo tunnustuskirjat nykyään löytyvät niin näppärästi. Kyllä tämä meidän valtakirkkommekin tuntuu mustavalkoisella kannalla olevan. Sitä joko pelastuu tai sitten ei, ja rangaistus on hirmuinen meille jumalattomille ja perkeleille:
”Edelleen seurakuntamme opettavat, että Kristus on aikojen täyttyessä ilmestyvä tuomiolle ja herättävä kaikki kuolleet; hurskaille ja valituille hän antaa iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon, mutta jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.”
Risto Korhonen: ”Vai lieneekö usko ja opetus muuttunut niistä ajoista, kun sitä minulle viimeksi tarjottiin (yli kolmekymmentä vuotta sitten)? Silloin vielä kerrottiin, että Jeesus on aikanaan tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Onko oppi pelastuksesta ja kadotuksesta poistunut kristinuskosta?”
Kuten jo itsekin huomasit Tunnustuskirjoista löytäneesi: eihän se oppi kadotuksesta ole tietenkään mihinkään kadonnut. Hyvä niin. Mutta se, minka soisi kadonneen, on sellainen käsitys, että joku inhimillinen taho kykenee määrittelemään sen, kuka joutuu kadotukseen ja kuka ei.
”Jumalattomat ihmiset ja perkeleet” voivat minunkin puolestani joutua kadotukseen. Se on Jumalan oikeudenmukaisessa tuomiossa sellaisille aivan oikein. Pahuus hävitetään kerran ja hyvyys jää. Vai haluaisiko joku olla sellaisessa ”taivaassa”, jossa on jumalattomia ihmisiä ja perkeleitä..? Minä en haluaisi, koska toivon oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden voittavan.
Missään Raamattu (eikä sen myötä kristinusko) opeta, että viimeisellä tuomiolla riittäisi pelkkä ”oikea usko”. Kannattaa lukea Matt 25. luvun loppu viimeisestä tuomiosta. Sen valossa voi kukin tykönänsä miettiä, kuka on Jeesuksen opetuksen mukaan ”jumalaton” ja ”perkele”.
Ks. myös Matt 7:21-23: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’.. Aika kovat sanat ”oikein uskoville”.
Risto Korhonen: ”Lähetystyö on lähtökohtaisesti kohteen väheksymistä. Siihen voi liittyä yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta totuus ei siitä muuksi muutu. Lähetystyön tarkoitus on viedä alkuperäisen uskonnon tilalle se oikea. Ennen apuna olivat aseet, nykyisin lääkkeet. Molemmissa tapauksissa vahvempi vie heikommalle omaa uskontoaan.”
Joko tämä on tahallista väärin ymmärtämistä tai sitten kyse on kyvyttömyydestä lukea niitä samoja (kirkon) nettisivuja, joista löytyy myös kirkon Tunnustuskirjat.
Lähetystyö on uskosta todistamista: Jeesus Kristus on voittanut synnin, kuoleman ja Pahan vallan. Jos joku uskoo tämän, hän pelastuu varmasti, koska mikään tässä ei jää ihmisen varaan. Ei edes se uskominen.
Mikä tässä loukkaa kenenkään ”alkuperäistä” uskoa? Jos jollakin on mielestään ”parempi usko”, hän voi ohittaa kristillisen todistuksen olankohautuksella.
Tai sitten hän voi pyrkiä oikaisemaan sellaista, joka ei hänen mielestään ole ”alkuperäiseen uskoon” verrattuna hyvä uutinen. Se olisi tietysti reilua meitä kristittyjä kohtaan, jotka uskomme, että Jeesus voi antaa synnit anteeksi, tuoda ikuisen elämän ja päästää Pahan vallasta.
Mutta uskomme vähättely tai pilkkaaminen ei kuulu tähän ”reiluun peliin”. Eikö?
Sitä paitsi on sinun taholtasi epäreilua verrata aseilla tehtyä ”taleban-lähetystä” lääkeapuun, jota harjoittavat myös ns. sekulaarit avustusjärjestöt.
Kumpi mahtaa olla alkuperäisen Jeesuksen sanoman kanssa enemmän sopusoinnussa: aseilla ja väkivallalla tehty poliittinen ”miekkalähetys” vai ihmisten ja yhteiskuntien auttaminen, jossa pyritään sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja terveydenhoidon tiedolla vaikuttamaan vallan rakenteissa oleviin vääryyksiin ja korjaamaan niitä..? Siis ns. Kultaisen säännön mukaisesti (Matt 7:12).
Luulen, että ateistikin tajuaa oikean vastauksen. Sitä on nykyaikainen lähetystyö. Se kunnioittaa ihmistä, hänen kulttuuriaan, uskoaan ja kieltään. Se puuttuu sosiaalisiin vääryyksiin ja korostaa ihmisoikeuksien universaalisuutta. Niin, myös hänen uskoaan. Jos joku ei halua kuulla evankeliumia, se ei ole ihmisen kohtaamisen ja avun ehto. Evankeliumin mukaista on toimia ihmisen ehdoilla.
Mihin – muuten – kuvittelet YK:n ihmisoikeuksien julistuksen perustuvan..? Ettei vain olisi Vuorisaarnan etiikkaan..?
Väität, että ”vahvempi vie hiekommalle omaa uskontoaan”..? Jos tällä tarkoitetaan länsimaiden taloudellista ylivaltaa, ensimmäisenä pitäisi lopettaa Unicefin ja muiden YK:n järjestöjen tarjoama humanitaarinen apu. Sitä kun tarjotaan ainoastaan ja vain ”vahvemman oikeudella”, jotta heikot voisivat säilyä hengissä (”ja säilyä samalla heikkoina ja köyhinä”, sanoisi kyynikko).
En ymmärrä, miksi ateistinen maailmankatsomus ei voisi perustua sosiaalidarwinismiin siinä, missä darwinismi muutenkin on ateistisen ihmiskäsityksen ja maailmankatsomuksen perustana? Antaa siis näiden köyhien ja heikkojen kuolla tauteihinsa, koska luonnonvalinta toimii näin: otetaanhan rupiset ja kierot porkkanatkin pellosta pois, jotta suorat ja sileät voisivat saada tilaa ja jäädä eloon..?
Summa: jumalattomien ja perkeleitten kadotukseen joutuminen on ehto sille, että Jumalan valtakuntaan ei jää enää mitään pahaa ja oikeus voittaa.
Kukapa ei tällaiseen taivaaseen haluaisi..? Eikö siitä saisi ilolla kertoa koko maailmalle, joka elää pelon ja ahdistuksen keskellä oman ja muiden pahuuden vuoksi..?
Jouni, kiitos kattavasta vastauksestasi.
”… minka soisi kadonneen, on sellainen käsitys, että joku inhimillinen taho kykenee määrittelemään sen, kuka joutuu kadotukseen ja kuka ei.”
Tällainen käsitys taitaa kuitenkin aika monilla uskovilla olla. Uskonnottomilla sitä ei tietenkään ole, koska kadotuksen käsite ei elämässä vaikuta. Toisaalta, mihin tarvitaan uskonoppineita tai pyhiä kirjoituksia? Eikö yksi niiden tarkoitus ole opastaa, millainen elämä kannattaa elää? En usko, että kristinuskon (ainakaan avoimesti julistettu) sanoma olisi se, että ihan sama miten hyvin elät, kadotus saattaa kuitenkin olla kohtalosi;)
Joillekin uskoville esim. Raamatun ja muut pyhät kirjoitukset varmasti ovat Jumalan sanaa. Toisille, ja etenkin uskonnottomille (tai vääräuskoisille) ne ovat ihmisten tuotoksia.
Raamatun tai muiden kirjoitusten opetukset ovat esim. minulle pelkästään muinaistaruja, joissa ei ole mitään kovin erityistä. Kristinuskokin perustuu aikaisempiin uskontoihin, ja toisaalta se on muokkautunut eri aikakausina valtapoliittisten tilanteiden mukaan. Ihmisen käden jälki näkyy kyllä vahvasti.
Minulla ei ole mitään minkään sortin uskonnollisuutta vastaan, kunhan sitä harjoitetaan toisia kunnioittaen. Jos esim. minulle tarjotaan jotain uskontoa omia katsomuksiani ja elämäntapaani parempana vaihtoehtona, kunnioituksesta on luovuttu.
Kristittyjenkin olisi hyvä muistaa, että ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista ja maailman ihmisistä ei ole kristittyjä (en siis laske lapsikasteessa kirkkoon liitettyjä automaattisesti kristityiksi). Tämä on otettava huomioon, kun puheena nyt on ollut se, onko kristinuskon ev.lut. lajikkeella oltava erityisiä oikeuksia kouluissa. Lisäksi asiaa säätelevät lait, jotka myös on pakko huomioida.
Lähetystyöstä: kristinusko on yksi lukuisista uskomusjärjestelmistä, joilla on mielestään varma tieto siitä, että juuri heidän uskomuksensa ja jumalansa ovat juuri oikeita. Kristinuskon sisällä on ihan ok uskoa näin. Kun ajatus laajennetaan koskemaan ei-kristittyjä ihmisiä, siitä tulee harha. Maailmaan mahtuu tuhansia jumalia, eikä mikään niistä ole osoittanut olevansa muita parempi. Tai ylipäätään osoittanut olevansa.
Lähetystyö on valloittamista. Vielä muutama sata vuotta sitten se oli sitä avoimesti, kun siirtomaaisännät hakivat Jumalan sanan levittämisen ohessa kohtalaisia rikkauksia palkinnoksi hyvästä työstään. Valloittamista se on edelleen, mutta onneksi ei (kai) enää aineellista riistoa.
”Mikä tässä loukkaa kenenkään “alkuperäistä” uskoa? Jos jollakin on mielestään “parempi usko”, hän voi ohittaa kristillisen todistuksen olankohautuksella.”
Käyttämäsi ilmaisu ”uskosta todistaminen” on minusta lähetystyön yhteydessä irvokas, anteeksi vain. Ajattelepa vaikka Etelä-amerikan alkuasukkaita espanjalaisten valloittajien ”lähetystyön” kohteena. Meneehän se viesti tehokkaasti perille, jos kristityksi kääntymisen vaihtoehtona on esim. kaulan katkaiseminen miekalla. Voimallista todistamista epäilemättä.
Ajattelepa sitten nykypäivän afrikkalaista ihmistä, jota ehkä uhkaa kuoleminen nälkään tai kulkutauteihin. Lähetysjärjestö tuo hänelle ruokaa ja terveydenhoitoa. Muistetaan myös mainita, että tämän kaiken hyvän mahdollistaa Herra Jeesus. Voitko vakavissasi väittää, että tämä ihminen olisi sillä tavalla vahvoilla, että kohauttaisi olkapäitään ja toteaisi: ”kiitti avusta, mun vanhat jumalat on kuitenkin parempia”.
Miksi avun saannin ohella pitäisi vaihtaa uskontoa? Kyllä ne alkuasukkaiden omat vanhat jumalat ovat aivan yhtä todellisia ja antavat henkistä ja hengellistä turvaa palvojilleen. Inhimillisempää toimintaa on viedä apua, mutta olla järkyttämättä ihmisten sata- tai tuhatvuotisia uskonnollisia perinteitä.
Lopuksi: ateismi/sosiaalidarvinismi -purkauksesi on ala-arvoinen. Etenkin kun tiedän, että todellisuudessa olet oppinut mies, jolle noiden käsitteiden sisältö ja yhteys varmasti ovat selvillä. Mitä arvelet voittavasti sillä, että olet heittäytymässä sorretuksi marttyyriksi (”uskomme vähättely tai pilkkaaminen”), kun todellisuudessa syyllistyt itse todella räikeästi sellaiseen?
“Edelleen seurakuntamme opettavat, että Kristus on aikojen täyttyessä ilmestyvä tuomiolle ja herättävä kaikki kuolleet; hurskaille ja valituille hän antaa iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon, mutta jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.“
Juuri näin. Olisi mukava nähdä Turtiaisen kommentti tähän.
Muslimin neuvo kristitylle
” Jos kristitty yhtään epäilee Raamatun aitoutta tai arvovaltaa, hänen olisi hyvä ensin selvittää itselleen nämä asiat ennen kuin alkaa keskustella muslimin kanssa uskostaan. Jos kristitty ei luota Raamattuunsa, hänellä ei ole kestävää pohjaa.”
http://www.answering-islam.org/suomi/html/eroja.html
Jonkun asian mustavalkoisuus ei automaattisesti tee siitä epätodeksi eikä siitä ole kriittiseksi argumentiksikaan. Kristinusko ja Islam eroavat toisistaan merkittävästi, jos tämä ei ole selvää, niin kannattaa ottaa Raamattu ja Koraani esiin ja tutkia niiden sanomaa.
Kristitty ei pelastu sen takia, että hän uskoo oikein vaan siksi, että Jeesus Kristus on kuollut tämän syntien tähden ja ylösnoussut hänen vanhurskauttamisensa vuoksi. Pelastus vastaanotetaan uskon kautta. Kristityllä tarkoitan ihmistä, joka turvautuu Jeesukseen omana Vapahtajanaan eikä Häntä kiellä.
Kristilliset arvot eivät johda välinpitämättömään suvaitsevaisuuteen (kaiken hyväksymiseen ja siihen, että kaikki tulee pakottaa hyväksymään kaiken) vaan rakkauteen, jossa on myös elämää suojaavat rajat. Kristilliset arvot luovat hyvän perustan elämälle ja niillä tulee olla sijaa myös koulumaailmassa.
Kirjoituksessaan Scheinin pitää ongelmana, että virkatodistuksesta näkyy, mihin uskontokuntaan henkilö kuuluu. Näin ei ole ollut sitten vuoden 1999.
Laki on tuolloin muuttunut niin, että silloin harvoin kun virkatodistusta vielä tarvitaan, sen saa jokainen maistraatista eikä siinä näy uskontokunta. Kun professori ei edes tätä tiedä, en viitsinyt perehtyä tarkemmin hänen muuhunkaan kirjoitukseensa. Voi olla, että sekin perustuu tietämättömyyteen.
Mikko
Kiitos blogistasi
On ilo lukea terveisiä Eilan työstä.
Toimin Kangasniemen seurakunnan nuorisopappina 1971-75. Tuon ajan nuoret olivat ihania. Oli ilo palvella tuossa aktiivisessa seurakunnassa kauniin luonnon keskellä. Suomen kaunein kirkonkylä kilpailun kakkonen tuohon aikaan.
Kiitos myös Kamerunin terveisistä. Kirkko on kasvanut siellä valtavasti. Kun SLEY alkoi siellä, niin kirkossa oli alle 100 000 jäsentä nyt jo yli kolminkertainen määrä. Silloin kirkkomme eli kahden maakunnan kymmenestä alueella. Lähtiessämme meillä oli seurakuntia jo yhdeksän maakunnan alueella. Pappeja on saatu lisää koko ajan. Vuonna 2004 pääsimme sadan papin yli, Vuonna 2006 pappeja oli 156 ja pois lähtiessämme vuonna 2007 heitä oli jo 177.
Viimeisimmät saamani uutiset ovat täynnään uusien kirkkojen rakentamisesta, uusien pappien vihkimisestä ja valtavista väkijoukoista mitä erilaisimmista tilaisuuksista. Uutisia saan seampia kertoja viikossa. Oli ilo nähdä ihmisten uuttera työ kirkkomme eteenpäin menoksi.
Sawtu Linjiila on ollut Sansan tukema. Sen lähetyksiä on paljon seurattu varsinkin fulanien keskuudessa. Ennen maasta lähtöämme aikoina heillä oli maan laadukkaimmin varustettu studio. Heidän huoneistonsa on meidän kirkkomme suurimman lähetysaseman yhteydessä Ngaunderessa.
Kiitos hyvästä tekstistäsi..
Kiitos Matias,
myös omakohtaisten seurakunta- ja lähetyskokemustesi jakamisesta.
Evankeliumi menee eteenpäin!
Tämä vuosi on juhlavuosi sekä Sley:lle että Sansalle.
Sley täyttää 150 vuotta ja Sansa 50 vuotta.
Sley:n juhlavuoden teema on ”Armo kuuluu kaikille”,
ja tätä sanomaa haluaa Sley olla edelleen viemässä
eteenpäin monin eri tavoin niin lähellä kuin kaukanakin.