Marraskuun ensimmäisen päivän ilta oli nimensä veroinen, kun kävelin illalla töistä kotiin. Oli pimeää, ja kaupunki oli peittynyt sumuun. Märät, tummat puut pitivät vielä kiinni viimeisistä keltaisista ja ruskeista lehdistään. Jo pudonneet lehdet puuroutuivat jalkojeni alla tummaksi mössöksi. Marraskuu, kuoleva kuukausi. Sitähän tuo sana tarkoittaa. Koulussa opin, että ihollani on päällimmäisenä kuolleiden solujen kerros, jonka nimi on marraskesi. Sen, että marras tarkoittaa suomen kielessä myös kuolemaa tekevää ihmistä tai vainajaa, opin vasta myöhemmin. Marraskuu muistuttaa meille, että olemme kuolevaisia. Täällä pohjoisessa luonto näyttää sen meille aivan konkreettisesti kerran vuodessa.
Virossa marraskuulla on monta nimeä melko kansainvälisen novemberin lisäksi. Yksi niistä on suorasukaisesti kooljakuu, kuolijan kuukausi. Kauniimpi nimi on hingekuu, sielun kuukausi. Tätä aikaa suunnilleen lokakuun lopusta noin marraskuun puoliväliin kutsutaankin Virossa nimellä ”hingedeaeg”, sielujen aika. Ajatellaan, että tänä aikana raja kuolleiden ja elävien välillä on hyvin hauras. Siihen ei liity mitään kauhukertomuksia eikä zombietarinoita, vaan hingedeaeg on enemmänkin kaunis ja rauhallinen sana, jossa pyhän kosketus on läsnä. Maailmassa on muutakin kuin vain tämä, mitä voimme silmillä nähdä ja käsillä kosketella; on olemassa toinen todellisuus, josta me emme tiedä paljoakaan. Sielujen aikaan on liittynyt myös ajatus, että kahden todellisuuden välisen rajan heikentyessä edesmenneet perheenjäsenet saattoivat tulla hetkeksi vierailemaan entisessä kodissaan. Siksi ennen vanhaan saatettiin jättää ruokaa yöksi pöydälle tai lämmittää sauna ja jättää se yöksi kylpykuntoon. Aika lailla samoista aineksista tuntuvat muodostuneen kaikki kuolleiden muistelemiseen keskittyvät juhlat eri kulttuureissa.
Lokakuun loppupuolelta alkaen olen seurannut Facebookissa jännittävää ilmiötä myöhäissyksyn kuolemaan liittyvien juhlien ympärillä. Halloween murtautuu myös Viroon kaikella kaupallisella voimallaan. Vaikka sillä on takanaan markkinavoimien vahva tuki, se kohtaa täällä yllättäviä haasteita. Ensimmäinen ja ehkä marginaalinen haaste on se, että Virossa vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää aina 31.10., eli juuri karkin tai kepposen päivänä. Mutta toinen haaste onkin suurempi: Virolaisilla on pari viikkoa myöhemmin oma perinteinen juhlansa, jolloin kierretään ovelta ovelle oudosti pukeutuneina karkkia keräämässä. Se on vasta Martin päivän aattona. 11.11. on pyhän Martin, ensimmäisen luonnollisesti kuolleen pyhimyksen hautajaispäivä ja hänen muistopäivänsä. Hän on köyhien ja vaivaisten suojeluspyhimys. Kertoman mukaan Martti halkaisi kerran miekalla oman viittansa, jotta sai annettua siitä toisen puolen palelevalle kerjäläiselle, ja ymmärsi myöhemmin, että kerjäläinen oli itse Kristus. Myöhemmin päivän viettoon on liitetty myös Martti Lutherin juhlintaa, onhan uskonpuhdistajan syntymäpäivä 10.11.
Martinpäivään päättyi taloissa peltotöiden kausi ja siirryttiin enemmän sisätöihin. Martinpäivän aattona kierrettiin talosta taloon nurin käännetyissä palttoissa pukeutuneina kerjäläisiksi tai eläimiksi, laulettiin, esitettiin arvoituksia ja toivotettiin talonväelle karjaonnea ja siunausta uuteen vuoteen. Talonväki antoi sitten jotain hyvää palkkioksi. Tämä perinne elää tänäkin päivänä – tosin karjaonnen sijaan toivotetaan nyt enimmäkseen kaikkea hyvää, terveyttä ja menestystä.
Martinpäivänä katsotaan jo eteenpäin, seuraavaan satokauteen. Sielujen päivää, ajasta iäisyyteen siirtyneiden muistojuhlaa vietetään täällä aina marraskuun toisena päivänä, ja silloin syttyvät tuhannet ja taas tuhannet kynttilät hautausmailla. Minäkin sytytän kynttilän ja vien sen jollekin unohdetulta näyttävälle haudalle edesmenneistä rakkaistani kiittäen. En usko, että kukaan heistä tulee yöllä saunaan tai ottamaan vanhan kodin pöydästä hiukopalaa. Haluan kuitenkin uskoa, että jollain tavalla he ehkä voivat seurata meidän taaperrustamme täällä. Välillä kynttilää viedessäni kerron vähän kuulumisia ja sanon: ”perästä tullaan.”
Titta Hämäläinen
lapsi- ja nuorisotyössä Virossa
Kynttilät syttyvät haudoille marraskuussa vainajien muistoksi niin Virossa kuin Suomessa.
Olen kuullut martinpäivän vietosta myös Suomenlahden ulkosaarissa.
Martinpäivänä voi ajatella omaa kastepäivää ja sanoa tohtori Martti Luther sanoi: ”Olen kastettu, olen pelastuva”.