Maria – Ikuinen neitsyt

IMG_0204 Joulukuusi 2006 03 25 Kuvassa joulukuusi Limbessä Kamerunissa Autuaan neitsyen Marian päivänä 25.3.2006

Neljäs adventtisunnuntai on Maria -päivä. Jumalan äiti on odottanut lasta ja synnytys on lähellä. Joulu on Jeesuksen syntymän juhla. Vähää ennen ajattelemme hänen äitiään.

Luterilaisen tunnustuksen mukaan

1) Maria oli neitsyt ennen Jeesuksen syntymää.

2) Maria oli neitsyt synnyttämisen tapahtumassa. Hän ei menettänyt neitsyytensä merkkejä synnytyksen aikana.

3) Maria on neitsyt myös synnyttämisen jälkeen. Hän on ikuinen neitsyt.

Neljäs adventtisunnuntai yhdistää Marian päivän ja joulun. Ajattelemme inkarnaation suurta salaisuutta: Jumala otti ihmisyyden omaan olemukseensa Jeesuksessa. Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Oikea oppi Mariasta eli mariologia on oikeata oppia Kristuksesta eli kristologiaa.

Tässä kirkkomme pitäytyy johdonmukaisesti yhteisen kirkon vanhaan perintöön. Tällä on valtava merkitys ekumeenisessa yhteistyössä. Olemme samassa joukossa kaikkien vanhan kirkon perinteeseen pitäytyvien kirkkojen kanssa.

    • Anne, uskotko sinä kaiken mitä kirjoitin Jeesuksesta Kristuksesta ja jos et usko niin mitä osaa et usko?

      Tärkeintä on uskoa Jeesukseen Kristukseen, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen. Jeesuksen Kristuksen isä on Jumala ei Joosef tai muu ihminen. Tässäkin ketjussa kriitikoiden enemmistö ei usko, että kaikkivaltias Jumala syntyi ihmiseksi Betlehemissä neitsyt Mariasta. Jumalan kuolema Golgatalla, kuolleista ylösnouseminen ja Taivaaseen astuminen on kriitikoiden enemmistölle täysin vierasta ja jota heidän on mahdotonta uskoa.

      On hienoa, kun moni meistä on kastettu jo pienenä vauvana ja siitä lähtien olemme saanee kristittynä vaeltaa Jeesus tietä pitkin kohti Taivasta.

    • Anne, kiitos vastauksesta. Sinun uskosi poikkeaa täysin kriitikoiden enemmistön uskosta. Seppo Heinola, Kimmo Wallentin ja Rauli Toivonen eivät voi hyväksyä mitä kirjoitin Jumalastamme.

      Mitä tulee neitsyt Mariaan, niin minä hyväksyn mitä kirkkoisät ovat ymmärtäneet, eikä minun omalla viisaudella tarvitse alkaa mestaroimaan sitä. Meidän pelastuksen kannalta ei ole merkitystä sillä, mitä neitsyt Maria Jeesuksen syntymisen jälkeen on tehnyt tai jättänyt tekemättä tai mitä me luulemme tapahtuneen. Ainoastaan sillä on merkitystä, miten suhtaudumme Jumalaan Herraan Jeesukseen Kristukseen.

    • Seppo, uskotko sinä kaiken mitä kirjoitin Jeesuksesta Kristuksesta ja jos et usko niin mitä osaa et usko?

      Tärkeintä on uskoa Jeesukseen Kristukseen, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen. Jeesuksen Kristuksen isä on Jumala ei Joosef tai muu ihminen. Tässäkin ketjussa kriitikoiden enemmistö ei usko, että kaikkivaltias Jumala syntyi ihmiseksi Betlehemissä neitsyt Mariasta. Jumalan kuolema Golgatalla, kuolleista ylösnouseminen ja Taivaaseen astuminen on kriitikoiden enemmistölle täysin vierasta ja jota heidän on mahdotonta uskoa.

      On hienoa, kun moni meistä on kastettu jo pienenä vauvana ja siitä lähtien olemme saanee kristittynä vaeltaa Jeesus tietä pitkin kohti Taivasta.

    • Juha

      En ole ottanut, enkä ota kantaa siihen oliko Neitsyt Maria neitsyt ennen Jeesuksen syntymää, sen aikana tai sen jälkeen. Olen vain ihmetellyt Matiaksen välinpitämättömyyttä ja puuttumattomuutta siihen,

  1. Juha: ”Seppo Heinola, Kimmo Wallentin ja Rauli Toivonen eivät voi hyväksyä mitä kirjoitin Jumalastamme.”

    En ole ottanut, enkä ota kantaa siihen oliko Neitsyt Maria neitsyt ennen Jeesuksen syntymää, sen aikana tai sen jälkeen koska en tiedä sitä, eikä tiedä kukaan muukaan. Olen vain ihmetellyt Matiaksen välinpitämättömyyttä ja puuttumattomuutta siihen, että kirkon ”oikeasta” opista poiketen vain 62% Suomen ev.lut.kirkon papeista (naispapeista vain puolet) uskoo Jeesuksen neitseestä syntymiseen. Olen ihmetellyt myös sitä, miksei kukaan kirkon sisältä puutu asiaan, jos kyseessä on harhaoppi näinkin keskeisessä asiassa.

    Älä väitä minun sanomakseni muuta kuin olen sanonut.

    • Kimmo, uskotko sinä kaiken mitä kirjoitin Jeesuksesta Kristuksesta ja jos et usko niin mitä osaa et usko?

      Tärkeintä on uskoa Jeesukseen Kristukseen, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen. Jeesuksen Kristuksen isä on Jumala ei Joosef tai muu ihminen. Tässäkin ketjussa kriitikoiden enemmistö ei usko, että kaikkivaltias Jumala syntyi ihmiseksi Betlehemissä neitsyt Mariasta. Jumalan kuolema Golgatalla, kuolleista ylösnouseminen ja Taivaaseen astuminen on kriitikoiden enemmistölle täysin vierasta ja jota heidän on mahdotonta uskoa.

      On hienoa, kun moni meistä on kastettu jo pienenä vauvana ja siitä lähtien olemme saanee kristittynä vaeltaa Jeesus tietä pitkin kohti Taivasta.

    • Juha: ”Kimmo, uskotko sinä kaiken mitä kirjoitin Jeesuksesta Kristuksesta ja jos et usko niin mitä osaa et usko?”

      En ota kantaa, koska en tiedä, mutta sen voin sanoa, ettei ainakaan Raamatun sana saa minua siitä vakuuttuneeksi ja mitään muuta evidenssiähän uskovaisilla ei ole asiasta uskonsa paikkansapitävyydeksi esittää.

  2. Juha: ”Kimmo, pidätkö Joosefia tai jotain ihmistä Jeesuksen Kristuksen biologisena isänä?”

    En ota tuohon kantaa, koska en tiedä onko sellainen henkilö kuin Jeesus koskaan elänytkään.

    Helsingin yliopiston teologian professori Antti Marjanenkin sanoo 17.12. ilmestyneessä Seurassa: ” En pidä mahdottomana ajatuksena, että Jeesus syntyi avioliiton ulkopuolella. Mies on voinut olla Joosefkin tai sitten joku muu. Biologinen isä jää arvoitukseksi.”

  3. Minä taas olen ottanut kantaa Marian ikuisen neitsyyden suhteen siten että Raamattu ei anna tietoa siitä ja pysyttelee sen ilmoituksessa. Olen myös kertonut miten dogmi on syntynyt mikä on ihan yleistä tietona. Sitten olen vielä ihmetellyt Matiaksen lopulta kuitenkin välinpitämätöntä asennetta opin suhteen. Hämmentää että hän aluksi piti sitä tärkeänä mutta kuitenkaan ei saa tuomita paimenia jotka eivät olekaan sitoutuneet oppiin.

    • Me emme tiedä sitä, miten piispat ohjaavat ja huolehtivat omista papeistaan. ”Piispalliset hoitokokoukset” hoidetaan yleensä hiljaisuudessa. Meille muille se ei kuulu, vielä vähemmän minulle, kun en enää ole evl-kirkon jäsen. Toki pappien pitäisi pysyä luterilaisessa tunnustuksesta.

    • Toki, mutta ainoastaan kristityt uskovat. Juutalaiset, muslimit, uskonnottomat tai muut, jotka eivät usko Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikana, Herrana ja Jumalana, katsovat asioita pikkasen eri näkövinkkelistä.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25