Omasta uskosta julkisesti kertominen asettaa sen myös arvioivien katseiden alle. Koen kuitenkin, ettei kukaan ihminen voi arvioida toisen uskoa tai sen riittävyyttä. Joskus minusta tuntuu, että ihmisen uskon määritteleminen on tärkeämpää ulkopuolisille kuin ihmisille itselleen. En koe arjessani tarpeelliseksi uskoni erityistä analysoimista. Mielessäni olen ajatellut, että se kertoo itselleni riittävästi, ketä kiitän ja kenen puoleen huudan hädän hetkellä. Minulle riittää, että turvaudun elämäni iloissa ja suruissa kolmiyhteiseen Jumalaan. Koen uskoani hoitavaksi sen, kun hiljaa mielessäni rukoilen, luen Raamattua ja hiljennyn ehtoollispöytään. Näissä hetkissä merkityksellistä ei ole toisten arvio uskostani, vaan se, että saan hiljentyä Jumalan edessä.
Koen, että minun on pappina turha peitellä uskoani. Pantapaita ylläni kertoo jo sanattomastikin sen, ketä palvelen. Haluan pappina olla avoimesti esimerkki kristitystä, uskovasta ihmisestä. Mediassa nostetaan usein esille uskontojen varjopuolia tai uskoon hyvin ehdottomasti suhtautuvia ihmisiä. Joskus huomasin kipuilevani sen kanssa, pitäisikö minun pappina olla uskossani jotenkin ehdottomampi, radikaali tai erottuva. Pohtiessani olen ymmärtänyt, että ehkä yksi minun kutsumuksistani pappina voikin olla maltillisuuden esillä pitäminen. Uskon ei tarvitse olla räiskyvää ja näyttävää. Se voi myös olla turvallista, rauhallista ja lempeää heittäytymistä. Lopulta kaiken tekemisen keskellä usko on minulle ihan vain olemista – lepäämistä Jumalan käsien varassa.
Avaan ajatuksia uskostani lisää tubessa.
Kirkon koko jäsenmäärään nähden ilmiö on toki tavattoman marginaalinen, mutta voidaan silti sanoa, että ainakin jossain määrin loppuvuodesta on käynyt siten, että arkkipiispan kommenttien johdosta konservatiivisempaa väkeä on virrannut kirkosta ulos ja liberaalimpaa väkeä on tullut tilalle.
Uskossaan vahvat konservatiivit ja liberaalit tuskin merkittävästi liikkuvat, kommentoivatpa yksittäiset julkisuuden henkilöt lähes mitä hyvänsä. Nämä päiviräsästen ja karimäkisten kommenttien perässä juoksevat lienevät heitä, joiden jumalasuhde on muutenkin kovin olematon.
Otsikointi on tosiaan kummallista?
.
Jos pelaan pörssissä ja voitan 15 000 egeä ja häviän 78 000 egeä, niin onko syytä tuulettaa ja retostella kavereille, että voitin pörssissä 15 donaa, mutta tulihan niitä jotakin pikku tappioitakin: öh 5-kertaa se 15 donaa…
Tää on näitä kirkon tiedotuksen loistavia otsikointeja, millä asia kuin asia voidaan kääntää päälaelleen. Kunhan saadaan positiivinen viesti, mikä kehuu harhaanjohdettua kirkkoamme.
Mutta mitäpä noista 78 000 lähteneestä, nehän ei olleet sellaista toivottua ainesta, ne oli semmoisia ikäviä konservatiivikristittyjä, joutavatkin mennä! Sen sijaan sisään saatiin hippunen sellaisia oikeinajattelevia sateenkaariaate-ihmisiä ! Kohta voidaan laajentaa sitä tasa-arvon ja neutraaliuden käsitettä.
Lahtinen: ”Mutta mitäpä noista 78 000 lähteneestä, nehän ei olleet sellaista toivottua ainesta, ne oli semmoisia ikäviä konservatiivikristittyjä, joutavatkin mennä! Sen sijaan sisään saatiin hippunen sellaisia oikeinajattelevia sateenkaariaate-ihmisiä ! Kohta voidaan laajentaa sitä tasa-arvon ja neutraaliuden käsitettä.”
Olen kerrankin samaa mieltä ja iloitsen kanssasi tapahtuneesta vaikka pakana olenkin.
Kirkkoon liittyminen on samalla tasolla kuin aikaisemminkin. En tosin tiedä miten kastetut lapset ovat kuvassa mukana. Sekä vielä, että kirkkoon on todella liittyneet samat henkilöt jopa kolmekin kertaa. Fakta on kuitenkin siinä, että ajattelukyvyn lisääntymisen myötä kirkon oppi osoittautuu täysin utopistiseksi. Kauaksi Jeesuksen sanomasta. Uskon, että ikäpolvien myötä uskon realismi tulee jopa käsittämätöntä vauhtia vastaamme. Elämämme muuttuu aivan käsittömällä vauhdilla ja sukupolvien ajattelu sen myötä. Planeettamme on meidän ihmisten hallitsema.
Kuinka paljon lapsia kastetaan vuosittain Suomen evlut kirkossa/kirkkoon. Onko se suurempi kuin kirkon jäseniä kuolee vuosittain.
Etko sinä, Jori Mäntysalo voisi antaa näitä lukuja, koska olet tilastotieteen huipulta ja ”Eroakirkosta”- sivuston merkittävimpiä toimijoita.
Voi olla, että olet numerot jo ’julkaissut’, mutta näyttää taas keskustelu lentävän vailla oleellisia numeroita.
Kun kirkosta kuolleet ja sinne ’syntyneet’ saadaan numeroitua, niin sitten voimme ottaa kantaa paljonko todella kirkosta eroaa. Tuskin noita kolmekertaa liittyneitä on paljon.
Hyvä poitti sinulta. Siis kuinla monta ihmistä liitettiin kirkkoon ilman omaa suostumusta ? Kuolleiden ja syntyneiden erotus on pohjaa antava käsitykselle kirkosta eroamisen määrässä.
Reijolle:
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content240FFA
Tuolta kun klikkaat ’ Seurakuntien väestömuutokset’ ja sitten sen alalaidassa taulukkoa 3, niin sieltä selviää kuolleitten ja kastettujen erotus.
Vuosi 2013 oli siinä mielessä merkityksellinen, että silloin ensimmäisen kerran kastettujen määrä alitti kuolleitten: 43 719 (75,2%) kastettiin ja 44 070 kuoli. Erotus on pieni, mutta tulee kasvamaan selvästi ja kun se kasvannee 1 000 – 2000 vuodessa, niin 5-10 vuoden jälkeen se jo vaikuttaa kirkon jäsenmäärän vähenemiseen merkittävästi.
Lyhyellä aikavälillä kastettujen väheneminen vain pienentää kirkon kuluja, kun lapsiin ja nuoriin kohdistuvia toimintoja voi vähentää, mutta pidemmällä aikajanalla kehitys sinetöi kirkon alasajoa ns. takuuvarmasti.
Kehityssuunta on jo tuttu kansainvälisiltä kentiltä.
Kiitos sinuille Henrik infostasi, vaikka et sitä minuun kohdistanutkaan.
Reijo, eipä tässä taida kovin helpolla saada oikeita lukuja. Otto jo huomautti n. 1600 ”liittyneen” vauvan virheestä. Se on kuitenkin ainakin muutaman viime vuoden melko vakiona pysynyt osuus.
Nyt todettiin, että 2013 eronneiden luku sisälsi 2012 eronneita. Voinee päätellä, että näin on ollut aiemminkin. Koska viimeisten päivien eropiikki on kasvanut, on tämä siirtynyt määräkin kai kasvanut. Näin siis eroaminen on lähtenyt hiukan väitettyä alempaa ja noussut — vuotta 2013 lukuunottamatta — hiukan esitettyä jyrkemmin.
Kaikkiaan tässä pitää odottaa tammikuun puoliväliin, ja olla vielä sittenkin vähän skeptinen lukujen suhteen; kuitenkin vähemmän skeptinen kuin ennakkoluvun suhteen.
http://www.seurakuntalainen.fi/kolumnit/5218/kuka_tiedottaa_ja_kuka_tavoittaa_kirkosta_eronneeta
Yllä Kirsi Rostamon huomionarvoisia näkökantoja asiaan ja muuhun liittyen.
Kirsin mielestä kirkolla on vielä 4,2 miljoonaa jäsentä, vaikka kirkon oman tiedotteen mukaan jäsenmäärä on 4,04 miljoonaa. Ehkä se lukujen tiedottaminen kannattaa tosiaan jättää eroakirkosta.fi:lle, kun tällaisia karkeita (kirkolle edullisia) virheitä viljellään jatkuvasti 🙂
Kirkkoon liittymisten määrän kehitystä muutmala vuodelta:
2011 13 623
2012 14 108
2013 14 653
2014 15 500
Kasvu viime vuodesta olisi noin 6 prosenttia.
Kirkosta erosi kirkon ennakkotietojen mukaan 74 000 ja eroakirkosta.fi -palvelun mukaan sen kautta 79 000 ihmistä. Ennakkotietojen ja erojen eroista: http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_21_2014.html?year=2014
Kasvua olisi viime vuoden noin 55 700 eronneeseen noin 43 prosentin luokkaa (ja liittymisten kasvu noin 6 prosenttia). Vuonna 2011 eroja oli 46 500, ja siitä kasvu tämän vuoden lukuihin on yli 60 prosentti.
Tarve ”positiivisuuteen” ja iloitsemiseen viran puolesta on ymmärrettävää, inhimilistä.
Kirkkoon liittymisten määrän kehitystä muutamalta vuodelta:
vuonna 2011 liittymisiä 13 623,
vuonna 2012 liittymisiä 14 108,
vuonna 2013 liittymisiä 14 653 ja
vuonna 2014 liittymisiä 15 500.
Kasvua edellisvuodesta 6 %.
Kimmo Ketola ja kumppanit voisivat joutessaan tutkia (ja julkaista), kuinka moni noista joulukuussa liittyneistä oli eronnut aiemmin tänä vuonna. Samoin olisi kiinnostavaa tietää, kuinka moni esim. vuonna 2012 liittyneistä on kirkon jäseniä vielä 2014. Saisi vähän paremman kuvan niistä motiiveista, joita ihmisillä on liittyä (takaisin) kirkon jäseneksi.
Oma sivistynyt arvaus on, että valtaosa liittyneistä eroaa 1-2v sisään uudestaan, kun häät/kasteet tai muu sellainen syy liittymiselle on pidetty alta pois.
Samoin olisi syytä tutkia, moniko eronneista on aidosti uskonnottomia. Ateistit näyttävät lukevan omiinsa jokaisen kirkosta eronneen, vaikka täysin arvailujen varassa on, paljonko heissä on muihin uskontoihin liittyviä tai taloudellisista syistä eronneita agnostikkoja tai kulttuurikristittyjä.
Virtaselle: ”Ateistit näyttävät lukevan omiinsa jokaisen kirkosta eronneen, vaikka täysin arvailujen varassa on, paljonko heissä on muihin uskontoihin liittyviä tai taloudellisista syistä eronneita agnostikkoja tai kulttuurikristittyjä.”
Mielenkiintoinen näkemys, että ateistit olisi tuollaista esittäneet…
Ne ateistit joita tunnen, osaavat kyllä kohtuullisen hyvin arvioida kuka on ateisti, kuka ei..
Selkokielellä: Tiedämme, että moni kirkosta eronnut ei ole ateisti. Toisaalta tiedämme myös, että moni kirkkoon kuuluva on ateisti.
Siitä päätellen, etteivät muut rekisteröidyt uskontokunnat kasva merkitttävästi, voi mielestäni vetää johtopäätös, ettei sinne juuri eronneitten joukoista hakeuduta.
Seurakuntien jäsenistö 2013:
Kirkosta eronneita 58 965, kirkkoon liittyneitä 14 653, kasteen kautta lapsina kirkkoon liitettyjä 43 719.
Kuten numerot osoittavat, vanhempiensa kasteelle tuomat lapset eivät sisälly lukuun; kirkkoon liittyneet.
Nämä tiedot ja paljon muutakin tilastotietoa, kuten kuolleet ja syntyneet, löytyy
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content3D45B8
Tosin vuonna 2013 kirkkoon liittyneistä noin 1600 oli alle 1-vuotiaita, jotka pitäisi oikeasti laskea ”kastettujen” joukkoon vaikka heidät olikin kastettu normaalia myöhemmin. Tämäkin poikkeama jää joka kerta mainitsematta kirkon tiedotteissa ja tilastoissa.
Tilastotiedoista puuttuu olennaisia numerotietoja, nimittäin:
1)Mikä osa liittyneistä on vanhempiensa mukana liittyneitä alle 12-vuotiaita
2)Mikä osa aikuisista liityjistä on paluumuuttajia, mikä osa muista kristillisistä kirkkokunnista tulevia ja mikä osa kasteen kautta liittyviä kokonaan uusia kristittyjä
3)Mikä osa eronneista on vanhempien mukana eronneita alle 12-vuotiaita
4)Mikä osa eronneista liittyy johonkin muuhun kristilliseen kirkkokuntaan.
En löydä mainintaa siitä, kuinka paljon ihmisiä on eronnut arkkipiispan möläytyksen jälkeen ja kuinka paljon edellisenä vuonna vastaavaan aikaan.
http://www.eroakirkosta.fi/static/tilastot/paivittaiset_erot.txt
Tuosta löydät haluamasi aineisto josta varmaan osaat laskea haluamasi määrät.
Tässä Kaija Karvisen kommentissa liennee totuus numeroina.
Omasta tahdostaan eronneita oli siis noin 59000 ja omasta tahdostaan kirkkoon liittyneitä oli v. 2013 noin 15000.
Nuo 59000 siis erosivat yleensä syistä, jotka on uutisoitu.
Mistä syystä 15000 liittyi kirkkoon?
Sallittakoon tyly mielipiteeni: ei ainakaan siksi, että olisivat uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä ja kastattaneet itsensä uskoontulonsa jälkeen.
Sama tylytys noin 44000 kirkkoon liitetylle lapselle.
Mitä valtionkirkkolaitos Suomessa edustaa?
Se edustaa Augustinuksen ja Jeesuksen mukaan maailmaa: ”Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.”
Sille on Augustinus antanut nimen ”sekalainen seurakunta” (corpus permixtum) mutta antanut sille eri sisällön kuin Jeesus.
Raamatun mukaan maailmasta ei voi erota, koska se on pelto, eli maailma, jossa kaikki ihmiset kasvaa.
Ainoa todellinen asia tässä ajassa ja ennenkaikkea iankaikkisesti, on näkymättömät, joihin Paavalin kautta kehotetaan kiinittämään ”katseemme”.
Kirkon henkilörekisteri ei edusta ajallista Jumalan Seurakunnan järjestäytymää, josta Paavalin kautta on annettu ohjeet. Kirkko tai paremminkin kirkot, kuten RKK ja Evlut, selittävät olemassaolonsa parhainpäin ja kutsuvat niihin kuuluvia (etenkin katoliset) universaalisen seurakunnan jäseniksi, jonka pää on paavi.
Esimerkiksi pieni helluntaiseurakuntani, PPHSRK, Tampereella koostuu ja kasvaa yksi ihminen kerrallaan niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet parannuksen ja ottaneet vastaan uudestisyntymän peson (ei kastetta) ja sitten pyytäneet tulla kastetuiksi Jeesuksen käskyn/ohjeen mukaisesti. He itse ja heidät tuntevat ovat selvillä, että he ovat Taivaan Valtakunnan kansalaisia, erossa maailmasta, vaikka siinä ajallisen aikansa viettävätkin. Eli kuoleman hetkellä uskova tietää siirtyykö hän vanhurskasten lepoon vai jumalattomien ”lepoon”.
Kuka on pystynyt tai halunnut seurata selvitystäni, niin toivoisin, että tulisit samaan tulokseen kanssani, että kirkkolaitoksiin kuuluminen on yksi tyhjän kanssa. Siis ei ole syytä huoleen, vaikka viimeisten 40-50 vuoden aikana prosentuaalinen kirkkoon kuuluminen on laskenut noin 25%.
Raikasta pohdintaa Emilia pappi.
Tänään yhdessä kirkossa lausumamme uskontunnustus alkoi samoilla ”Me uskomme ..”.
Kyse on kirkon yhteisestä uskosta johon me kukin jumalanpalvelukseen osallistuva tahdoimme yhtyä. Lausumalla yhdessä uskontunnustuksen me seurakuntalaiset Kristuksen kirkon jäseninä autamme toinen toisiamme pysymään lujana uskossamme.
Kyse ei ole vain virkaan vihittyjen paimenten tehtävästä, vaan jokaiselle seurakuntalaiselle jaetusta vastuusta tukea uskossaan heikompaa veljeä ja sisarta pysymään Herran tiellä. Tahto yhtyä kirkon yhteiseen uskoon kantaa myös niiden päivien yli, kun epäilevä osa meistä on tavanomaistakin vahvempi.
Olen samaa mieltä Jukka, että kirkon yhteiseen uskoon tukeutuminen kantaa ja voimme tukea toinen toisiamme uskossa. Tämä on jokaisen kristityn tehtävä. Minusta on ihana huomata, kuinka erityisesti monet isovanhemmat kantavat arjessa lapsia ja lapsenlapsia tällä tavalla.
Kirkon yhteiseen uskoon liittyminen uskontunnustuksessa puhuttelee minua varsinkin kastepäivänä ja hautaan siunaamisessa. Molemmissa uskontunnustuksen yhdessä lausumisen jälkeen muistutetaan, että olemme yhdessä koolla luottaen uskontunnustuksessa annettuihin lupauksiin. Minusta tuo on puhuttelevaa: toimitusten pyhyys ja uskon salaisuus ei ole kiinni ihmisten asenteista. Epäilynkin keskellä tuohon uskoon saa nojautua.
Kivimäki: ”Tahto yhtyä kirkon yhteiseen uskoon”
Usko ei ole tahdon asia.
Kysymys on vähän samanlaisesta asiasta kuin nukkuminen. Unettomuudesta kärsivä voi viikon valvottuaan tahtoa itselleen unta enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta ei uni tahtomalla tule.
Selvennykseksi sanottakoon, että en kärsi unettomuudesta enempää kuin (jumal)uskon puutteestakaan. Tosin eri syistä. Unta saan tarpeekseni, uskoa en kaipaakaan, koska en koe tarvitsevani mitään uskomatonta.