Mitä enempi ikää karttuu, sitä enempi ulkoiset tekijät vaikuttavat mielialaan. En ainakaan muista, että lapsena ja nuorena iloinen mieli olisi ollut kiinni aurinkoisesta säästä 🙂 Voi toki olla, että myös muistini on huonontunut kaiken muun rapautuneisuuteni lisäksi.
Huoh; voisin muuttaa johonkin aurinkoiseen maahan. Pelkkä suomen- ja savonkielen haldaaminen ei kyllä anna tarvittavia avuja muutolle. Seuraavaksi tulee mieleeni työ- ja rahatilanne. Ei pelkällä auringonlämmöllä elä ja pärjää. Niin ja sitten läheiset ja ystävät, nekin ovat tärkeitä onnellisen elämän ”eväitä”. Myös turvallisuus on tärkeä pointti, Suomessa on aika turvallista asua verrattuna moneen muuhun maahan. Vesi-, räntä-, rae-, ja lumisateet ovat luotisateita huomattavasti helpommin siedettäviä.
Synkkää. Olen pettynyt niin moneen asiaan. Olen ollut harhautunut. Olen ollut höpläytetty. Olen ollut niin aivopesty. Miksi? Miksi mulle on ollut niin helppo selitellä musta valkoiseksi? Silmät ovat kyllä nähneet, mutta selitykset ovat estäneet uskomasta näkemäänsä.
Niin paljon valhetta ja kulisseja.
Lähes kaiken entisen elämän ”rakennuspuiden” osoittautuminen kestämättömiksi ja romuuntuvan pikkuhiljaa mielessä, meinaa masentaa mielen niiin totaalisesti. Eikä vaihdevuosien tuomilla oireilla mielialavaihteluineen ole luvassa olotilalle helpotusta.
Pieni piristys mielenperukoilla näin synkeänä kesäsunnuntaina löytyy Pertun ja Sallin seikkailuista 🙂 Nimittäin…
Perttu on päässyt vihdoin ja viimein kotiinsa. Sairaalareissu jatkui odotettua pidemmäksi sairaalabakteerin iskettyä ilkeät kyntensä jalassa olevaan haavaan. Perttua kotiinpääsyn pitkittyminen ei pahemmin haitannut siihen asti, kunnes hän sai huonekaverikseen niin mahdottoman puheliaan kaverin, ettei häneltä saanut suunvuoroa koskaan ja jos hän ei puhunut Pertulle, niin sitten puhelimeen. Oli sekin hommaa 🙁
Ojasta allikkoon. Siltä kotiinmuutto oli kuitenkin lopulta tuntunut. Eikö ihminen saanut olla ihan missään rauhassa? Peltoreista olisi ollut paljonkin apua, jos Salli olisi vain hyväksynyt niiden käytön.
– Minunko se vain pittää tätä meteliä kestää? 🙁 Sitä paitsi olet saanut ihan tarpeeksi leppuutella korviasi sairaalassa, mulle ne Pelttorit ja vähän äkkiä!
Piti varmaan hankkia toiset Peltorit. Lisäksi suviseurat olivat lähestymässä. Perttu luuli pääsevänsä kipeän jalkansa ansiosta siitä stressistä, mutta turhaan.
– Ei puhettakaan etteikö mentäis. Oon varannu inva-alueelta meille paikan ja ihan varmasti mennään sinne koko porukka. Jos et voi muuten osallistua lastenhoitoon, voit ainakin välillä vahtia pienempiä asuntovaunulla kun minä käyn virkistäytymässä kentällä. Tässä on ihan tarpeeksi saanut viettää aikaa poissa ihmisten ilmoilta, hulluksitulo on lähempänä kuin koskaan!
– No nyt sun ei oo pahemmin tarvinnu kotona homehtua, kun oot laukannu kaupoissa päivät läppeensä. Eikö suviseuroihin nyt vähemmälllä tohinalla pääse? Viimeset rahatkin menee kaikenmaailman hankintoihin. Eikö nyt vanhoilla tamineilla pärjäisi?
– Minä en rytkyissä halua lähteä ja menneehän sitä rahhaa kun jokkaiselle jottain ostaa. Kumppareitakin pittää ostaa usseemmat kun on niin monella hajalla entiset.
– Eihän sitä nyt muille mennä essiintymmään…?
Tuota ei olisi Pertun kannattanut sanoa. Sen hän tajusi liian myöhään…
– Just tuommosia ootte miehet! Ette tajua mittään, ette ihan mittään! Autot ja vermeet kyllä pitäisi olla aina viimesen päälle ja jos äidit yrittää pittää lapsesa puhtaina ja siisteissä tamineissa, niin kyllä valitetaan. Minä en halua edelleenkään rytkyissä mennä suviseuroihin.
– Ajattelin vain helepottaa sun elämää kun kieli vyön alla juokset varustelemassa suviseuroja varten.
– Enempi helepotat kun oot hilijaa ja hoijjat pieniä. Voit lukkee niille vaikka jonkun sadun siinä istuksiessasi. Jottain hyötyä sinustakin. – Menkääpä nyt siitä pikkuset isän luokse kuuntelemaan satua, älkää pyörikö mun ympärillä kun en saa mittään tehtyä.
– En mä halua kun isä haisee 🙁
– Hehheh:D Lääkkeet tekee tepposiaan; on vähän meinaan maha sekasi 😀
– Ettäs naurat vielä! 🙁 Menkää nyt, minä tuuletan!
Noh, jospa se elämä helepottais niin minulla, Pertulla kuin Sallillakin 🙂 Viimeistään huomenaamulla kello kuusi kun aurinko pilkahtaa hetkeksi näkyviin. Pitää vissiin laittaa kello soimaan että näkee sen ihmeen 🙂
Voi Vuokko ystäväni, varrohan, mitä enempi ikää karttuu sitä vähemmän ulkoiset tekijät vaikuttavat mielialaasi. 30 vuotta lisää niin iloitset hetken aamuauringon pilkahduksesta koko päivän.
Ja kaikki ällökokemukset, jotka olet jättänyt taaksesi – nehän juuri ovat vahvistaneet Sinut siksi Vuokoksi, joka päästelee kynästään riemullisen Pertun ja Sallin suviseuroihinlähtö kohtauksen.
Omaksi itsekseen kasvaminen ottaa toisilta pitkän ajan. Minulla meni yli 60 vuotta. Sano Sinäkin itsellesi aina välillä kuten minä, että minä olen minä.
Aika hyvin ne uskosta vieraantuneet ja ateistitkin osaavat siirtää traumojaan ja neuroosejaan lapsilleen.
Jopa itsekkyyttään estää lapsiaan itsenäistymästä omaan elämään.
Joskus tarvitaan elämänmittainen taistelu, että saa ravistettua itsestään pois kaiken sen kuonan, mitä vanhemmat omaa rikkinäisyyttään tai suoranaista sairauttaan ovat lapselleen aikaansaaneet. Siinä taistossa usko ja tukea ja voimaa antava uskonyhteisö voi olla suureksi avuksi.
Mitä johonkin säätiloihin tai auringon määrään tulee, niin kaikki säät ovat hyviä, olen esim tänä kylmänä pilvisenä kesänä keksinyt, että tällainenkin kesäsää on hyvä: jaksaa siivota ne vintit, jotka aurinkoisella säällä ovat liian kuumia puuhastella.
Kiitoksia kommenteista. Kyllähän nämä sadepäivät menee nykyisellään paljon paremmin kuin vaiheessa, jolloin talo oli täynnä pikkuisia. Oli meinaan melekosen haastavaa keksiä heille sellaisina päivinä/ajanjaksoina mielekästä tekemistä. Jos ei keksinyt, seinille hyppijöitä riitti 🙂 Joku suurperheellinen neuvoi sellaisina päivinä ostamaan karkkia ja limua ja heittämään rennon vaihteen päälle. Noh, eihän sitä ihan mahottomia määriä makiaa mahan täydeltä. Mut tavallaan oli jotenki nostettava kädet pystyyn tilanteen edessä.