”Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan…” (1Kor.14:18)
Minun graduni suurimmaksi kiistakysymykseksi nousi Paavalin väitetty kerskailu. Sen takia loppuarviointi pyöräytettiin tiedekunnan uudelleen arvioitavana. Erään tutkijan mielestä Paavalin piti olla kaikessa paras; edistynein fariseus, kovin kielillä puhuja ja jopa syntisistäkin suurin! – Eikö tämä ole ilmiselvää kerskailua? – Minä olin gradussani toista mieltä, ja olen yhä edelleen…
Meillä suomalaisilla ei ole aina kaikista tervein suhde omaan osaamiseemme. Saatamme leimata jonkin ihmisen kerskailijaksi vain sen tähden, että hän tuo esille osaamiseensa liittyviä tosiasioita. Meidän kulttuurissamme ei ole totuttu siihen, että osaamisesta olisi lupa puhua tai iloita. Kaikki sellainen leimataan varsin yksioikoisesti kerskailemiseksi. Todellisuudessa on kuitenkin olemassa monia täysin hyväksyttäviä syitä ilmaista osaamisensa ilman, että siinä on kyse kerskailemisesta. Näitä hyväksyttäviä vaikuttimia voimme tunnistaa apostoli Paavalin kirjeistä.
Edistynein fariseus
Tutkitaanpa ensin niitä motiiveja, jotka löytyvät tekstistä, jossa Paavali ilmaisee olevansa ikäistensä joukossa edistynein fariseus.
”Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.” (Gal.1:13-14)
Jo nämä ensimmäiset sanat paljastavat, ettei Paavali todellisuudessa kehu itseään fariseuksena edistymisestä. Tämä käy ilmi siitä, että hän liittää tähän ”kehuun” maininnan seurakunnan vainoamisesta ja hävittämisestä. – Toisaalla hän vielä jatkaa:
”Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.” (Fil.3:7)
Eikä tämänkään vielä riitä, vaan Paavali myös pitää itseään apostoleista vähäisimpänä, ”koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa” (1Kor.15:9).
Kovin kielillä puhuja
Toiseksi Paavalia voidaan väittää kerskailijaksi, koska hän mainitsee olevansa kovin kielillä puhuja (1Kor.14:18). Tämän lauseen retorinen viesti on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin pyrkimystä korottaa oma persoona kaikkien aikojen kovimmaksi karismaatikoksi. Heti seuraava jae näet paljastaa Paavalin teologisen tähtäyspisteen:
”…mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.” (1Kor.14:19)
Paavalin motiivi on asettaa Pääasia pääasian paikalle! Seurakunnalle on annettu yksinkertainen ja ymmärrettävä ilosanoma julistettavaksi. Se on sanoma Jeesuksen Kristuksen rististä syntiemme sovituksen merkkinä (Gal.6:14). Kaikki muu on tämän rinnalla toisarvoista. – Joskus tämän asian teroittaminen vaatii kuitenkin erikoisia tehokeinoja.
Paavalin aikana Korinton seurakunnassa ilmeni ylikuumentunutta uskonnollisuutta, joka asetti opettajia paremmuusjärjestykseen erilaisten uskonnollisten näyttöjen ja demonstraatioiden perusteella. Tällaisessa ilmapiirissä tavallisen kristinuskon opettajan on usein vaikeaa saada äänensä kuuluville, vaikka hänen viestinsä olisi aivan terve ja oikea. – Ehkä sinäkin olet huomannut, että näyttäviä hengellisiä lahjoja omaavilla karismaatikoilla on joskus tapana kuunnella vain toista karismaatikkoa, mutta tavalliset raamatunopettajat ovat heistä liian kuivia ja kuolleita. – Tällaisessa ilmapiirissä Paavali puhuu karismaatikoille heidän omaa kieltään. Hän ilmaisee puhuvansa todella paljon kielillä (ja kertoo myöhemmin omaavansa myös huikeita taivaskokemuksia / 2Kor.12). – Kaiken tämän pinnallisesti katsoen itsetehostukselta vaikuttavan ”kerskailun” tähtäyspiste on kuitenkin yksin Kristuksen armon alleviivaaminen, joka tiivistyy näihin kuolemattomiin Kristuksen sanoihin:
”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Ja Paavalin omaan tunnustukseen: ”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.”
Suurin syntinen
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpäni otan tarkasteltavaksemme vielä Paavalin maininnan omasta kaikista suurimmasta syntisyydestä (1Tim.1:15). Suomalaisessa alatien kristillisyydessä tämä sana on nähdäkseni usein ymmärretty melko lailla väärin. – Se on (erityisesti tiettyjen körttien piirissä?) tulkittu lähestulkoon syntisyyden ylistykseksi, jonka kakkossijasta sitten ”nöyrästi” kilpaillaan! – Jos näin ajatellaan, kadotetaan jälleen varsinainen alkuperäisajatus.
Paavalin ajan juutalaisuudessa syntisyys ei ollut mikään kerskailemisen aihe. Se oli kauhistus ja pyhäinhäväistys, joka herättää Jumalan vihan ja kiivauden. Tätä taustaa vasten Paavalin itseanalyysi suurimpana syntisenä on skandaali. Se ei ole kerskailemista, vaan äärimmäistä shokeraamista. Kun olemme ymmärtäneet tämän, meidän on olennaista löytää tämänkaltaisen shokeraamisen syy. – Paavalin motiivi kuvata itsensä tällä tavalla shokeraavasti ei ole salatiedettä. Jälleen hänellä on vain yksi pääviesti kerrottavana. Tuo viesti on Kristuksen armon ainutlaatuinen luonne:
”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” (1Tim.1:15)
Paavali haluaa julistaa, että tässä maailmassa on vain yksi varma asia, joka ylittää jopa syntiemme suuruuden. Tuo asia on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä on Paavalin julistama ilosanoma, jonka hän toivoo kaikkien vastaanottavan. Se ei ole mitään halpaa armoa, jonka äärellä olisi mahdollisuus väheksyä synnin kauhistavuutta tai tehdä siitä lapsellinen kilpailu. – Paavali on täysin tietoinen siitä, että tuo armo voi myös jäädä kohdallamme turhaksi, jos kuljemme sen ohi. Siksi hän toisaalla julistaa:
”Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: ”Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut”. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi, vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa, ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa; puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa, totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa; kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina, tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina, murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.” (2Kor.6:1-10)
Näin Paavali kutsuu jokaista ihmistä ottamaan vastaan Jumalan armon Kristus-uskossa, avaten samalla koko palvelustyönsä seurakuntansa arvioitavaksi. Hän ei ole pappi, joka asuu seurakuntansa ulkopuolella ja käy vain työpäivinään pitämässä tyylikkäitä esitelmiä pysyen muuten yksityisyytensä suojissa. – Paavalin elämä ja kilvoitus on seurakunnan nähtävissä. Hän pyytää seurakuntaa olemaan hänen seuraajansa niinkuin hän on Kristuksen seuraaja (1Kor.11:1).
Meidän suomalaisten mielestä on ehkä nöyrää sanoa: ”älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon”. Paavalin logiikka on kuitenkin toinen. Hän asuu seurakuntansa keskellä ja avaa koko kilvoituksensa seurakuntansa eteen. He saavat kuulla hänen epäonnistumisestaan tekopyhänä fariseuksena, kokemuksestaan syntisistä suurimpana (1Tim.1:15), ja synnin kanssa (yhä uskovanakin) kamppailevana (Room.7:14-25). Tässä kaikessa Paavalin kuulijat saavat myös kuulla kutsun liittyä Kristuksen seuraajien joukkoon pyhyydessä ja puhtaudessa, Pyhän Hengen avulla.
Meidän on hyvä miettiä kumpi on aidompaa nöyryyttä Paavalin avoimuus vai meidän tapamme (varjella yksityisyyttämme, tai ”körttiläiset” kilpailumme suurimman syntisen paikasta auringossa, tai toisaalla ”karismaattiset” kilpajuoksumme armolahjoista…)?
Elämme nyt adventin aikaa, jolloin meitä kutsutaan valmistamaan sydämemme Kristuksen saapumiselle. Voisivatko nämä apostoli Paavaliin liittyvät asiat näyttää valoa sydämemme hämäriin sopukoihin?
Toivon adventin aikaa kunnioittavaa keskustelua ja blogeihin kuuluvien sääntöjen noudattamista.
Katson tarpeelliseksi muistuttaa tästä, sillä eräs henkilö pyrkii parhaillaan väittämään tämän blogin moderointia epäoikeudenmukaiseksi. Taustalla on hänen taholtaan jo aiemmin usein toistunutta epäasiallista käytöstä, johon pitänyt puuttua myös muiden taholta. – Tällä kertaa sama henkilö pyrkii leimaamaan vuoden 1938 Raamatunkäännöstä. Hän tekee sanasta syntinen (αμαρτωλος) oman yksinkertaistetun pelkistyksensä, jonka pohjalta hän sitten tekee äärimmäisiä väittämiä. – Olen blokannut nämä yritykset… Kaikki alkukieliä hieman enemmin opiskelleet tietävät, että kreikan sanojen semanttinen alue on laajempi kuin vain yksi käännösvastike. Esim. Raamatun kreikan sanalle αμαρτια, jonka perusmerkitys on synti, voidaan toki löytää myös muita mielekkäitä & samansuuntaisia käännäsvastineina kuten maaliin osumattomuus, ei onnistuminen (verbinä), velka, Jumalan tahdon vastustaminen, rikos yms. – Ongelmia kuitenkin syntyy, kun joku yhden käännösvastikkeen ”profeetta” alkaa leimata muita väärentäjiksi lukitsemalla itsensä vain yhteen löytämäänsä käännösvastineeseen, – vaikka malka on omassa silmässä (tai oikeastaan kielellisen koulutuksen puutteellisuudessa).
Tämä blogi pohtii Paavalin kerskailun/nöyryyden teemaa, eikä ole tarkoitettu tällaisille kiivailuille.
Kerskaako Paavali oppineisuudellaan, ei vaan hän selkeästi kertoo kuinka hänen oppineisuutensa ei auttanut häntä tuntemaan Jeesusta, Totuutta, vaan sai hänet jopa vainoamaan Jeesuksen seuraajia.
Siis hänellä oli malka silmässään siihen asti kunnes kohtasi Jeesuksen.
Pasanen on oikeassa, ettei Paavali kerskaile oppineisuudellaan, vaan antaa kunnian Jumalalle.
Juutalaisuuden ongelman suhteen hän ei kuitenkaan kuvaa ongelmaksi malkaa eli hirttä silmässä, vaan puhuu peitteestä kasvojen edessä. – Näiden kahden kielikuvan ero voi tuntua saivartelulta, mutta on niiden välillä aito erokin.
Kun Jeesus puhuu hirrestä silmässä (Matt.7:5), tässä yhteydessä on olemassa ajatus siitä, miten tämä hirsi tulee itse ottaa pois silmästä.
Paavalin kuvatessa juutalaisten kääntymystä tekijä eli peitteen pois ottaja on Jumala (2Kor.3:16). Hän käyttää tämän asian yhteydessä passiivin indikatiivin preesensissä olevaa teonsanaa περιαιρεω = otetaan. – Näin Paavali antaa Jumalalle erityisen ja suvereenin kunnian. Peite-vertauskuva on siten vielä vahvempi kuvaus Jumalan asemasta kuin malka-vertaus .
Manu Ryösö ymmärrän kyllä mihin pyrit tuolla peitteen pois otolla, mutta jos peite otettiin Jeesuksessa jo pois niin miksi eivät kaikki sitten kääntyneet ja lähteneet seuraamaan Jeesusta?
On mielenkiintoista havaita itsestään, että toisten blogeja tulee helposti luettua vähän samaan tapaan kuin opettaja, erityisesti ennen vanhaan: ”Mistä löytäisin virheen ja saisin päästää työkaluni punakynän kunnon töihin?” Tämä blogi on moitteeton tässä suhteessa minulle, ei tietenkään kaikille.
Meidän joukossamme on sitten tarpeellinen määrä niitä, joille on suunnilleen samantekevää blogin sisältö. Mutta kun määrätty kommentoija esittää jotakin, kirjoitetaan jokin henkilökohtainen paheksunta hänestä tai siitä viiteryhmästä, jota kommentoija edustaa.
No, nyt ei noista Arin kommenteistakaan löydy harminpaikkoja. Ja kun Manun vastaus on mallikelpoinen, niin mitä voin tehdä? Olisiko mahdollisuus kerskata? Ja Paavalin ohjeistuksen mukaisesti jostakin muusta kuin itsestäni. Ja löysin esimerkiksi seuraavaa.
Tuolta etusivulta nappasin erään toisen teologin, Liisa Tuovisen, kannanoton: ”Jos Paavali on jossain asiassa ollut väärässä tai hänellä on ollut puutteellista tietoa, niin eihän sen tarvitsisi järkyttää uskoamme Jumalaan eikä luottamusta Jeesuksen lupaukseen sen suhteen, että Pyhä Henki tulee näyttämään tietä eteenpäin.”
Manu Ryösön otsikkoon liittyy ajatus Paavalista mainettaan parempana, minkä hän on useissa blogeissaan kyllä perustellutkin. Mitä me tekisimme sellaisella Paavalin opetuksella, jonka ohitse voisimme ajaa oikealta ja vasemmalta kertoen, että nyt se Jumalan henki ohjaa juuri minua ja suunta on tuommoinen?
Blogin loppuosasta löytyy suraava viittaus Paavalin henkeytettyyn tekstiin: ”Hän pyytää seurakuntaa olemaan hänen seuraajansa niinkuin hän on Kristuksen seuraaja (1Kor.11:1)”. Eikö Olekin kerskailun aihetta siinä, jos pyrkii tuota kehotusta elämässään noudattamaan?
Rauli Toivonen pyörittelet asiaa, en oikein saa siitä kiinni?
Kuitenkin kun on kyse ensinnäkin Jeesuksen Sanoista ja toiseksi paavalin niin kumpaa todella kannattaa seurata, kummalla on iankaikkisen elämän Sanat?
En epäile etteikö Paavali olisi ollut oikeassa uskossa ja etteikö hänellä olisi ollut pyhää Henkeä, mutta Kuitenkin Jeesus on ainoa jota seurata.
Siis kun jeesus tuo esille hirren/malat, niin ei siinä ole mitään lisättävää tai pois jätettävää.
Nyt Jeesus tuo evankeliumissa selkeänkutsun: ”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”, siis jokaisen ihmisen on itse vastattava tähän kutsuun, tekeekö parannuksen vai ei. Liki kaikki juutalaisista ei ottanut jeesuksen Sanoja vastaan.
Onko tuo Jeesuksen kutsu meillekkin, pakanoille? Vai onko meille jokin toinen tie?
Kiitos Raulille rohkaisevista sanoista!
Minusta myös sinäkin Ari voisit tunnustaa, että Raulin pohdinta on paljon syvällisempää kuin vain pyörittelyä. Hän mm kysyy: ”Mitä me tekisimme sellaisella Paavalin opetuksella, jonka ohitse voisimme ajaa oikealta ja vasemmalta kertoen, että nyt se Jumalan henki ohjaa juuri minua ja suunta on tuommoinen?”
Juuri tähän kysymykseen Paavalin kirjeiden perustellusta auktoriteetista olen oman vaatimattoman kykyni mukaan halunnut vastata näissä seitsemässä apostoli Paavalia käsittävässä blogissani. Minun vakaumukseni on, että Paavali puhuu Jumalan sanaa Pyhän Hengen totuudessa.
Manu Ryösö Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta ja Hänen Sanaansa, siis mikä on Paavalin asema, hän selittää evankeliumia, ei hänen sanansa ole evankeliumia.
Kun Jeesus Sanoo fariseuksille ja kirjanoppineille:
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Niin oliko asia noin ja onko tuo meillekin eli meidän (pakanoittenkin) tulee kääntyä ja tulla Jeesuksen parantamiksi?
Mitä on paatunut sydän, se ei kuule Jeesuksen ääntä eikä näin pysty seuraamaan Jeesusta.
Ihmisellä jolla on paatunut sydän ei ole Pyhää Henkeä eikä Jumalan rakkaus ole hänessä ja sen näkee hänenteoistaan sillä rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa, siis missä pahuus on siellä ei ole rakkautta eikä Pyhää Henkeä.
Ari,
Siteraamasi teksti on varmasti myös meille pakanasyntyisille. – Mutta voisiko paatumuksesta varoittava kehotuspuhe olla myös sellaiselle kristitylle, joka ei noudata hyviä tapoja, vaan tulee sisälle toisten koteihin/blogeihin myös vastoin isäntäväen lupaa, eikä tyydy keskustelemaan, vaan korottaa itse itsensä opettajaksi yms?
Manu Ryösö huomaa että Jeesus puhui niille jotka eivät ottaneet Hänen Sanojaan vastaan eli eivät tehneet Jeesuksen Sanojen mukaan.
Keiltä Jeesus on parantanut paatuneen sydämen, niiltä jotka ottavat Hänen Sanat vastaan ja tekevät niiden mukaan eli heti alussa kuulevat kutsun ”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”.
Vetoat kokoajan OMAAN blogiisi, siis eikö tämä ole yleinen blogialusta jossa voi käydä asiallista keskustelua, ennen vieläpä maksullinen, siis voit ilmoittaa kommenttini ylläpidolle ”asiattomina” jos haluat tai tietysti poistaa kommentit oma-aloitteisesti jos et kestä kuulla niitä.
Siis todellisilla kristityillä ei voi olla paatunut sydän vaan Jeesuksen parantama ja Pyhän Hengen kautta vuodatettu Jumalan rakkaus sydämessä.
Onko vaiettava valheen edessä vai julistettava evankeliumia sopivassa ja sopimattomassa paikassa, totella ihmisiä vai Jumalaa?
Ari,
minun nähdäkseni todellisellakin kristityllä voi olla paatunut sydän, mutta se on hengellisesti aika vaarallinen tila…
Mitä tulee blogien keskusteluihin, ne ovat avoimia, mutta eivät ohi blogistin määrittämien sääntöjen. Jos blogisti pyytää jotakuta kommentoijaa poistumaan keskusluista esim. toistuvien riitojen takia, erityisesti kristityn kommentoijan tulee tätä pyyntöä kunnioittaa. Tähän meitä ohjaa Raamatun malli, vaikka olisimme ko. pyynnön esittäjän kanssa eri mieltäkin (kuten Luuk.9:5).
Näyttää siltä, että tässä blogissaan Manu on tavoittanut sellaisen perusajatuksen, johon voin täysin varauksetta yhtyä: ”Minun vakaumukseni on, että Paavali puhuu Jumalan sanaa Pyhän Hengen totuudessa.”
Ari toteaa Paavalin roolista, että ”hän selittää evankeliumia, ei hänen sanansa ole evankeliumia”. Totta sikäli, ettei Paavali ole evankeliuminkirjoittaja, mutta voidaanko tuon huomion nojalla Paavalin ohjeet ja periaatteet skipata, kun tulee hankaluuksia omien käsitysten kanssa? Ajatella aiemmin siteeramallani tavalla, että kun ”Paavali on jossain asiassa ollut väärässä tai hänellä on ollut puutteellista tietoa”, niin Me…
Tiedän, ettet sinä Ari Raamattuun uskovana noin ajattele. Vai olenko ihan väärin sinun näkemyksiäsi tulkinnut?
Tässä yhteydessä mieleeni tulee yksi mielenkiintoinen piirre Paavalin kirjoituksissa, hänen viittauksensa Herran Jeesuksen Kristuksen lausumiin. Esimerkiksi: ”Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra…(”1. Ko7:10). Ja jatkossa viittaus Jeesuksen opetukseen evankeliumissa.
Toisinaan Paavali taas toteaa näin: ”Naimattomista naisista minulla ei ole Herran antamaa käskyä. Sanon kuitenkin oman mielipiteeni, sillä Herra on suonut minulle sen armon, että minuun voi luottaa(Ko7:25). Ja sitten tulee Jeesuksen seuraajille ohjeita.
Näyttää olevan paljon liikkeellä Paavalin inhimillisyyttä painottavaa opetusta. Ja miten erinomaisen käyttökelpoista lääkettä erilaisiin korvasyyhyihin: ”Mitä voi poikamies Paavali tietää perheasioista?” ”Tässä Paavali opettaa ymmärtämättä seksuaalisuutemme sitä tai tätä piirrettä.”
Näillä argumenteilla voidaan se Raamatun opetus, joka teknisesti on tullut Paavalin kynästä ohittaa ja soveltaa elämään juuri Minulle kivempia periaatteita: ”Kun Jeesus ei tästä asiasta sanonut sanaakaan, miksi kuunnella Paavalia?
Jeesus opettaa Raamatun sivuilla paljon, mutta mihin tarvitaan muuta Jumalan sanaa, jos voimme omilla viisauksillamme korvata kaiken evankeliumin ulkopuolella kirjoitetun?
.
Rauli Toivonen en ole skippaamassa Paavalin opetuksia vaan päinvastoin, mutta jos ei usko evankeliumia niin ei voi ymmärtää Paavaliakaan, Paavali kirjoittaa niille jotka itse on johdattanut uskoon ja näin he ovat saaneet Pyhän hengen.
Nyt jos korotetaan Paavalin opetukset/kirjoitukset ja niiden mukaan kuvitellaan voivan tulla uskoon niin se ei ole evankeliumin mukaista, ensin tulee nöyrtyä Jeesuksen Sanan alle ja sitten vastavoi ottaa opetusta Paavalilta.
”Nyt jos korotetaan Paavalin opetukset/kirjoitukset ja niiden mukaan kuvitellaan voivan tulla uskoon niin se ei ole evankeliumin mukaista.” Miksei noinkin ole, mutta kuka tuollaista on väittänytkään? Eihän Paavalin kirjeet ole koko Raamattu?
Paavalin alkuperäisten kirjeiden vastaanottajat elivät kovin erilaisissa olosuhteissa. Heille Paavali kertoi olevansa Kristuksen ja hänen opetustensa seuraaja kehottaen alkuseurakuntien kristittyjä pysymään samoissa Mestarin jalanjäljissä. Ja tuo kehotus välittyy meille tänne parin vuosituhannen päähän, hyvin tarpeellisena ja käyttökelpoisena osana Raamattua.
Tästä mekin Ari taidamme oikeastaan olla aika lailla samaa mieltä?