Mahdoton uudistus, joka on silti tehtävä

Uutta hallitusta ollaan maahamme nyt muodostamassa. Pöydällä on edelleen monien, monien vuosien jälkeen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus.

Kun uudistus on pitkittynyt, se on myös mutkistunut. Eikä niin laaja uudistus ole missään nimessä helppo uudistus. Sen laajuuden avasi hyvin STM:n kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee taannoisessa Helsingin Sanomien Vieraskynässä.

Rakenteiden ja rahoituksen muuttaminen ei tuo vielä euron euroa säästöä tai tehostamista. Eikä niiden muutos tuo kansalaiselle parempaa ja sujuvampaa palveluakaan. Päinvastoin: Muutosvaiheessa kustannukset ja potilaiden pallottelu paikasta toiseen tuppaavat lisääntymään.

Kaikkein oleellisinta on se, että palveluprosessit saadaan kuntoon. Jotta ne saadaan kuntoon, tarvitaan ensinnäkin hyvää johtamista. Toiseksi tarvitaan prosesseja palvelevia tietojärjestelmiä. Kolmanneksi tarvitaan oikeanlaiset rakenteet. Ja aivan välttämätöntä on se, että rahoitus toimii ihmisen ja kokonaisjärjestelmän parhaaksi.

Muutoksen läpivienti ei ole helppoa maisemassa, jossa on erittäin voimakkaita professioita. Törmätään myös saavutettujen etujen maailmaan – enkä tällä tarkoita Sari Sairaanhoitajaa. Demokratiaa parempaa ei ole keksitty, mutta sekin valitettavasti tuottaa aika ajoin pikkupolitikointia ja operatiivisen toiminnan mestarointia luottamusmieshallinnosta käsin.

Kysymys yksityisten palveluiden osuudesta ja roolista on tärkeä, mutta sillä keskustelulla saatetaan sumentaa ja hämärtää myös uudistuksen päätavoitteet. Väärä yksityisen edun valvonta voi johtaa siihen, että ei rakennetakaan tasa-arvoista palvelujärjestelmää ja että annetaan kermankuorintapaikkoja. Vannominen julkisen palvelun puolesta on niin ikään onttoa, ellei sen epäkohtia kyetä korjaamaan.

Poliittisesti merkittävä suuri keskiluokka nauttii myös työterveyshuollosta. Työterveyshuollon merkitys terveydenedistäjänä on kiistaton, mutta terveyserojen kaventamiseen on kerta kaikkiaan jo vihdoin päästävä. Kysymys on siitä, miten huonoimmin voivan väestönosan terveyspalvelut saadaan tavoittaviksi, toimiviksi ja tuloksellisiksi työelämässä olevien palveluja huonontamatta.

Kaiken tämän keskellä olisi edistettävä myös digitalisaatiota. Tulevaisuuden terveyskeskuskäynneistä yli puolet, jopa 80 prosenttia, on siirtynyt verkkoon. Sensoritieto, paikkatieto, genomitieto, mydata ja bigdata tullaan louhimaan ja jäsentämään yksittäisen kansalaisen terveystiedoksi. Vastuu omanterveyden seurannasta kasvaa.

Samalla tulee entistä tärkeämmäksi palvella sujuvasti sitä joukkoa, joka on jonkin aikaa tai pitkäkestoisesti monipalvelukäyttäjiä. Oulun selvityksessä sen määrä on runsas kymmenen prosenttia, mutta kaikkein suurimmat säästöt saadaan sillä, että siihen kansanosaan satsataan ja sijoitetaan. Mitä tehokkaimmin, asiantuntevimmin, oikea-aikaisemmin ja kohdennetuimmin palvelut hoidetaan, sitä suuremmat säästöt saavutetaan. Ja luodaan inhimillisempi palvelu.

Kun kaiken tämän jälkeen otetaan uudelleen käsittelyyn se järjetön investointisuunnitelma, jolla ajatuksellisesti on sidottu jo miljardeja seiniin, ollaankin jo aika pitkällä. En tarkoita, etteikö seiniin tule investoida. Mutta digitalisaation ja palveluprosessien uusimisen kautta koko ala tulee muuttumaan niin radikaalisti, että tämän päivän investointisuunnitelmat ovat jo huomenna vanhentunutta paperia.

Uudellakin hallituksella on siis iso haaste edessä. Kaiken keskellä on syytä muistaa, että meillä on kansainvälisessä vertailussa kuitenkin kohtuullisen edullinen ja tuottava järjestelmä. Koulutusjärjestelmämme on tuottanut myös laadukkaita ammattilaisia. Meillä on hyvä osaamisen pohja – myös kirjoitukseni alussa kaivatusta hyvästä johtajuudesta on jo kosolti esimerkkejä. Mutta huoltosuhteen muuttumisen myötä kasvava julkisen talouden kriisi ja varsinkin perusterveydenhuollon paikka paikoin aivan kauhea rapautuminen pakottavat uudistuksiin.

Menestystä neuvonpitoon, valitut kansan edustajat!

Kirjoitus on julkaistu 22.4. Rehtorin huone -palstalla Diakin sivuilla.